Avoin viestintä, vl-kristillisyys, arkuus ja hengellinen herkkyys

Olen saanut viime päivinä useita viestejä vanhoillislestadiolaisilta, jotka surevat Kotimaa24:ssa käydyn lestadiolaiskeskustelun yksipuolisuutta ja perustelevat kantaansa hyvin. Samaan hengenvetoon he kuitenkin toteavat, että eivät uskalla, jaksa tai pysty ryhtymään itse blogisteiksi tai aktiivisiksi verkkokeskustelijoiksi tälle sivustolle omalla nimellään – tai edes anonyymisti – tuomaan julki sitä toisenlaista näkökulmaa. Perustelut tälle arkuudellekin ovat sinänsä olleet ymmärrettäviä.

Mutta mitä tämä kaikki kertoo uudenlaisesta tavasta viestiä, somesta, hengellisistä verkkokeskusteluista, ihmisten kyvystä käydä keskustelua toisin ajattelevien kanssa, hengellisestä herkkyydestä, pelosta, uudenlaisten mediakäytäntöjen avoimuuden suhteesta tasa-arvoon ja siihen, kuka saa äänensä kuuluviin?

Toteutuuko idea tasa-arvosta ja kaikkien äänen kuulemisesta ajan kanssa, kun ihmiset tottuvat verkkokeskusteluihin, kun yhteisöt ja organisaatiot alkavat mieltää verkkokeskustelun normaaliksi osaksi arkea? Hälvenevätkö pelot siellä ja tuolla, alkavatko normaalit käyttäytymissäännöt ja hyvät tavat jalkautua myös verkkokeskusteluihin? Vai tuleeko jatkossakin aina olemaan niin, että joku uskaltaa sanoa ja toisin ajatteleva ei uskalla kommentoida? Ovatko verkkokeskustelut ja avoin kommunikaatio vain vain vahvojen oikeus? Entä onko se kenenkään syy? Voiko asiaan vaikuttaa – ja jos, niin miten?

Toinen tämän bloggauksen ajatustenherättäjä on ollut Tuija Aallon mielenkiintoinen uusi kirja Kuinka olla avoin, työelämän uudet viestintätaidot. Kirjassa Aalto siteeraa kirjailija Pauliina Suden Hesarissa ollutta kirjoitusta:

”Näinkö sitä sitten ajetaan sananvapauden ja demokratian asiaa netin aikakaudella? Osa suoltaa ilmoille pidäkkeettä kaiken, minkä suinkin keksii, toiset vaikenevat varmuuden vuoksi, käpertyvät itsesensuurin viltin alle vihapuhetta piiloon.”

Toisaalta on selvää, että niin työelämässä, sosiaalisessa elämässä, yksityiselämässä kuin hengellisessäkin elämässä avoimuus ja vuorovaikutus mahdollistavat uusien ajatusten syntymisen ja kehittämisen, innovaatiot, sen ettei pyörää tarvitse keksiä yhä uudelleen. Avoimuus mahdollistaa kasvamisen ihmisenä ja työntekijänä.  Parhaimmillaan se lisää ymmärrystä ja vähentää ennakkoluuloja.

Avoimuus palvelee tarkoituksenmukaista päätöksentekoa ja rohkaisee ilmaisemaan myös keskeneräisiä ideoita ja ajatuksia, mietteitä ja oivalluksia julkisesti. Avoimuuden kautta asiat kehittyvät nopeammin toimivaan suuntaan, kun väärän suunnan havaitsijoita on jo kesken matkan enemmän, ajatus väärästä suunnasta voidaan sanoa ääneen heti, ja tarvittaessa voidaan tarkistaa suuntaa.

Mutta miten tässä prosessissa taattaisiin ääni myös niille, jotka ovat arkoja ja pelokkaita ilmaisemaan itseään, huomioitaan, kokemuksiaan ja ajatuksiaan?

Demokraattisissa yhteiskunnissa journalistien perustehtävä on tutkia ja läpivalaista ja tehdä julksieksi vallankäyttöä. Erilaiset WikiLeaksin jäljille nousseet vuotosivustot vievät vallankäytön läpinäkyvyyden äärimmilleen. Saman tyyppisiä hengellistä vallankäyttöä luotaavia vuotosivustojakin netistä löytyy paljon. Niille on paikkansa ja perusteensa. Samalla on silti pakko miettiä myös sitä, onko olemassa sellaistakin avoimuutta, sellaista tietovuotoa, joka aiheuttaa enemmän vaaraa kuin hyötyä, joka lisää ennakkoluuloja ja syventää kuilua eri tavalla ajattelevien välillä enemmän kuin hälventää niitä.

Journalisti minussa vaatii ehdotonta sananvapautta, mahdollisuutta kertoa avoimesti ja julkisesti omista kokemuksistaan, näkemyksistään, tiedoistaan ja havainnoistaan. Samalla ihminen minussa suree, että sananvapaus hyödyttää käytännössä vain niitä, joilla on sana hallussaan ja rohkeutta itseilmaisuun.

Kirjassaan Tuija Aalto toteaa, että siirtyminen avoimeen ja verkostomaisen toimintakulttuuriin edellyttää perinteisen hallintoajattelun korvaamista yhteistyöllä, joka perustuu vuorovaikutukseen eikä hierarkioihin. Ajatus avoimesta, yhteisöllisestä, tasa-arvoisesta vuorovaikutuksesta, joka rohkaisee kaikkia ilmaisemaan omia näkökulmiaan, on kaunis ja tavoiteltava. Aivan varmasti se on pitkän päälle myös taloudellisesti kannattava, teknologian kehitystä edistävä, ihmisten asumisviihtyvyyttä lisäävä, monenlaista uutta hyvää tuottava toimintakulttuuri.

Silti ratkaisematta jää kysymys: Entä jos ihmisellä ei ole edellytyksiä nopeaan nettiajan vuorovaikutukseen, vauhdikkaaseen ja rohkeaan reagoimiseen, kirjoittamiseen? Entä jos ihmisen vuorovaikutustaidot ovat puutteellisia, rohkeus vähäistä, herkkyys pahastua ja loukkantua suurta?

Tekniikkaa voi aina oppia, vuorovaikutustaitojaankin voi epäilemättä kehittää. Mutta jääkö silti aina ongelmaksi persoonallinen arkuus, joka kenties estää herkän ja aran ihmisen hyvinkin viisaiden ajatusten mukaan saamisen yhteiseen keskusteluun, yhteiseen vaikuttamiseen, yhteiseen ideointiin, uuteen yhteiseen avoimuuden toimintakulttuuriin?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. No mitenhän tämä mitä Jorma sanot eroaa siitä mitä herätysliike itse tekee? Se asetaa omat jäsenensä mahdotomien ja lopullisten valotojen eteen ja ajaa ihmisiä kartanolle. Se härkisti oikeutaa inhimillistä vallankäytöä hegellisillä jopa Jumalaisilla valtuuksilla. Sekä kirkossa että lestadiolaisuudessa on vikaa mutta silti ..

    Sen lisäksi mitä tulee tuohon raamatulliseen pohdintaan niin sitäkin on harjoitettu niin täälä kuin muualakin raamatun pohjalta. Ja edeleenkään ne ns raamatulliset perustelut joita esitetään vl tueksi eivät joko ole raamatun mukaisia ja perustuvat vain yksitäisiin raamatunlainauskiin jotka on iroitettu asiayhteydestä. Tai vaihtoehtoisesti samasta raamatun paikasta voidaan opetaa monella tavalla.

    Joten mihin tämä keskustelu opillisista asioita voisi johtaa?

  2. Luulen, että me kirjoittelemme ihan eri asiasta.
    Olen siinä käsityksessä, että mitään korjausta ei voi mihinkään saada ilman keskustelua ja rehellistä pohdintaa Sanan äärellä.
    Se on tietysti huono ehdotus silloin, kun mitään korjausta ei todellisuudessa halutakaan.
    En ole mitään todellista keskustelua yhtä yritystä lukuun ottamatta vielä näillä foorumeilla nähnyt.
    Kristittynä ajattelen, että Jumala voi mahdottomatkin muuttaa ja sen hän tekee Sanansa kautta. ”Kuninkaan sydän on Herran kädessä kuin vesiojat: hän taivuttaa sen, kunne tahtoo”.
    Katkeruudestakin voi Jumalan avulla päästä eroon. Sie tie, jos mikä, vie umpikujaan.
    Jos muutos tuntuu itsestä mahdottomalta ajatella, mikä pakottaa olemaan napanuoralla kiinni menneeseen, mistä ei välity muuta kuin mielipahaa ja tuskaa?

  3. Viestisi Jorma sisälltää jos sitä haluaa lukea montakin piilovallankäytön monimerkitysellisyyttä.

    Olen siinä käsityksessä, että mitään korjausta ei voi mihinkään saada ilman keskustelua ja rehellistä pohdintaa Sanan äärellä.

    Lestadiolaisuudessa sanana pidetään vain sitä heidän omaksumaansa raamatun tulkintaa vaikka liieessä valitsee tilanne jossa opetetaan melkoista sillisalaatia. Rehellisenä keskusteluna pidetään vain keskustelua joka ei sisällä kritiikiä eikä kyseenalasitamista ja perustelutkin pitää niellä sellaisenaan.

    Kristittynä ajattelen, että Jumala voi mahdottomatkin muuttaa ja sen hän tekee Sanansa kautta.

    Väite on totta mutta sitä mitä sanana lestadiolaisuudessa pidetään ei voi sananan kaikella rakkaudella pitää. Väiteesi on kehäpäätelmä koska saarnaame jumalan sanaa olemme ainoa elävän veden lähde? Ja jos en muutu vika on minussa ei siinä mitä saarnataan. = ehdollinen armo

    Jos olaan ihan tarkoja niin kyllä se niin on että jos Aatamikin olisi kääntynyt kyseenalstanut ja kysynyt – sanoiko Jumala todella niin kertomus paratisiistakin voisi olla aika erinäköinen.

    Jos muutos tuntuu itsestä mahdottomalta ajatella, mikä pakottaa olemaan napanuoralla kiinni menneeseen, mistä ei välity muuta kuin mielipahaa ja tuskaa?

    Miten tämä halutaan tulkitavan..
    – olen kiini menneessä ja ryven katkeruudessa
    – tai ehkä niin että en ole vielä niin paatunut ettei omatunto kolkutelisi ja että muutos omallakin kohdalla olisi vain sit vailla että nöyrytyisin parannukseen..

    Tarkoitit Jorma mitä tarkoitit – toisinkaan ei voi sanomaasi ymärtää sen perusteella miten ainoasta oikeasta jumalanvaltakunasta on saarnattu.

    Ja misään lestadiolaisuus ei käy keskustelua Jumalan sanan pohjalta.

  4. Eni tiedä onko tämä se oikea paikka mutta esimerkin omaisesti otetaan vaikkapa opetus lestadiolaisesta opestuksesta viinipuusta.

    Tältä vertausta opetetaan niin että oikea usko vaikutaa ihmisessä halun lupua erinäköisistä asioita – ellää siis sen me uskovaiet emme halua tehdä sitä tätä ja tuota. Ja nähdään että elävä usko vaikutaa tämän elämäntavan ja että elävän uskon hedelmät ovat samanlaisia ja samankaltaisia.

    Tuo vertaus on viinipuusta ja tuo lestadiolainen tulkinta siitä on totuuden vastainen. Sama ilmiö mikä nähdään tuossa vertauksessa nähdyllä kasvilla nähdään omenalla. Omenapuuhun voidaan varta eli liitää toisen omenapuun oksia ja tuo oksa ei tuota sen puun hedelmiä mihin se on vartettu vaan sen hedelmäpuun hedelmiä mistä se on leikattu.

    Samasa omanapuussa voi kasvaa monenalaisia hedlemiä jotka eroavat keskenään toisitaan. Kuinka lestadiolaisuus voi opetaa opetusta joka on totuuden vastainen?

  5. Eikö se ole ihan luterilaisen opetuksen kanssa linjassa, että usko vaikuttaa hyvinä tekoina, rakkautena ja kuuliaisuutena? Vajaaksi tulokset tosin jäävät, mutta ne tulevat uskosta.
    Mitä tarkoittaa, että alkuseurakunnan kanssa uskovat olivat yhtä?

    Jouduin tuosssa edellä olemaan oikkuilevalla lainakoneella, ja tekstini oli sen vuoksi turhan jämäkkää tyyliä.
    Mitään opillista keskustelua on oikeastaan turhaa odottaa jonkun liikkeen johdon kanssa. Rooman kirkko ei Lutherin aikana taipunut keskusteluun eikä kirkolliskokouksen koollekutsumiseen.
    Yksityisen ihmisen kanssa voi sen sijaan syntyä keskustelua.
    Täällä kirjoitti joku minulle tuntematon aikoinaan niistä eri kehitysvaiheista, jotka uskonnollisesta yhteisöstä eroavan tulee käydä tiellään vapauteen. Mitään syytä ei ole elää vanhassa. Jos ei koe tulevansa hyväksytyksi, kannattaa lähteä, ei vakiintunutta yhteisöä voi yksi ihminen muuttaa. Sen tekee vain Jumala. Kannattaa pitää huolta omasta uskonelämästä ja jättää muut rukouksen ja anteeksiantamisen hengessä Herran haltuun.

  6. >>Viestisi Jorma sisälltää jos sitä haluaa lukea montakin piilovallankäytön monimerkitysellisyyttä.>>> K.K.
    Tällaiset manipuloivat kommentit eivät rohkaise minua jatkamaan keskustelua, sorry.
    Tämän vielä lisään:

    Kun puhun avoimesta ja rehdistä keskustelusta Sanan äärellä, en tarkoita jonkun liikkeen käsitystä siitä mikä on oikeaa Sanaa ja oikeaa keskustelua, vaan aitoa ja rehellistä keskustelua niin, että kaikki sen voivat hyväksyä.

  7. Kyllä hän jätti.
    Se tulee esiin Wormsissa, jossa hän esiintyi hyvin nöyrästi.
    Se tulee ilmi hänen esim. kirjeessään vaaliruhtinaan kanslerille Spalatinukselle tammikuussa 1521:
    Sanalla maailma on voitettu, Sanalla on kirkko pelastettu, Sanalla se myöskin taas palautetaan ennalleen… ja Sanan voimalla antikristus tullaan… tallaamaan maahan ilman väkivaltaa.”

  8. Lutherin Valittujen Teosten III osassa on ns. Invocavit-viikon saarnat, jossa ML paneutuu kirkon uudistuksen ja muutoksen ongelmiin kristillisen rakkauden näkökulmasta.
    ”Ketään ei ole myöskään hiuksista kiskottava eikä pakotettava, vaan on annettava Jumalan sanan yksin toimia,,”
    ”Ensiksi täytyy voittaa ihmisten sydämet, mutta se tapahtuu kun teroitetaan Jumalan sanaa, saarnataan evankeliumia…”

    ”En voi päästä pidemmälle kuin korviin saakka, sydömeen en voi päästä. Koska en voi vuodattaa uskoa sydämeen, en voi enkä saa ketään siihen pakottaa enkä vaatia, sillä sen tekee yksin Jumala…”

  9. Eikö se ole ihan luterilaisen opetuksen kanssa linjassa, että usko vaikuttaa hyvinä tekoina, rakkautena ja kuuliaisuutena?

    No ei se taida luterilaisen opetuksen mukaista. Lutter opetaa kyllä että usko vaikutaa hyvinä tekoina mutta se tapa jolla se nähdään ihan teittyjen normien täytämisenä ei ole luterilaista opetusta. Usko vaikutaa meikaamattomuuden ja hiusten värjäämättömyyden muttei sitten monia muita asioita?

    Ei Lutter opetanut niin. Eikä Lutter myöskään opettanu että tuo kuuliaisuus on kuuliausuutta ajalisen seurakunnan milelivallale normeille asenteille ja arvoille. Vaikka sitä ei lestadiolaisuudessa suoraan sanoitaisi se ei tarkoita ettei sitä tarkoitettaisi ja etteikö sitä uskon ja armon ehtona vaaditaisi.

    Ei väitetä tuosta väärsätä opetukseta voida kiertää sillä mitä Lutter sanoo ja väitää että lestadiolainen opetus jossa uskon hedlemät nähdään tapakultuurin noudatamisena ja ne nähdään hyvinä vaikka ne olisivat toiselta puolen kuinka mätiä tahansa.

    En tainut tulla ymmäretyksi mutta totean edeleen ettei vartetusta oksasta kasva samanlaisia hedelmiä. Uskon hedelmät eivät ole identinen ulkoinen käytöskoodisto vaa raamatun mukaan ja sen kertomusten valossa muuta.

Kirjoittaja

Karhu Emilia
Karhu Emilia
Olen Kotimaan toimittaja.