Avioliittolaki ja unohtunut lupaus

Näillä hetkillä eduskunta ryhtyy keskustelemaan sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen tähtäävästä kansalaisaloitteesta. Se on saanut  yli 100 000 kannatusilmoitusta, siis enemmän kuin aloitteen eduskuntakäsittelyyn vaaditut 50 000 allekirjoitusta.

Tilanne on erikoinen, kun aloite tähtää juuri kansalaisaloitteen kautta käsittelyyn tulleen ja eduskunnassa hyväksytyn lain kumoamiseen. Jotkut kyseenalaistivatkin vasta-aloitteen tällä perusteella. Juridista estettä sille ei kuitenkaan liene.

– – –

Päätös sukupuolineutraalista avioliitosta syntyi melko pienellä äänten erolla 101-90 joulukuussa 2014. Nyt avioliiton palauttamista yksinomaan miehen ja naisen väliseksi perustellaan lapsen edulla ja oikeudella biologisiin vanhempiin. Eduskunta on nyt toinen.

En käy arvailemaan päätöksen lopputulosta, enkä ota kantaa tässä kirjoituksessa itse asiaan, ainoastaan sen muodolliseen puoleen: tehtäessä päätöstä sukupuolineutraalista avioliitosta vakuutettiin, että kirkot saavat tehdä rauhassa omat ratkaisunsa avioliittokäsityksestään sekä sitä koskevista kirkollisista toimituksista. Näin tunnustettiin kirkkojen itsemääräämisoikeus. 

Uskon, että tämä lupaus jättää kirkot rauhaan painoi monen kansanedustajan vaa’assa heidän painaessaan vihreää Jaa-nappia.

Nyt lain voimaan tulon lähestyessä äänenpainot ovatkin toisenlaiset. Kirkon on sopeuduttava uuden aviolittolain mukaiseen tilanteeseen ja muutettava opetustaan. Avioliittoon vihkiminen ei olekaan  luonteeltaan kirkollinen toimitus vaan viranomaistoimi. Lainopillisten asiantuntijoiden mukaan papit ovat virkamiehiä, joiden on vihittävä myös samaa sukupuolta olevia pareja – vastoin kirkon yhteisiä päätöksiä ja piispojen ohjeita – tai että papit ovat kelpoisia toimittamaan siviilivihkimisiä (Olen kirjoittanut tästä teemasta edellisessä blogitekstissäni).

Seurauksena lienee maaliskuun alun hämminki ja kirkon repeämän paheneminen. Kuka muistaa enää lupausta kirkoille, että ne saavat ratkaista asian itse? Entä kuinka tämä vaikuttaa nyt kansanedustajien kantaan heidän äänestäessään sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamiseen tähtäävästä aloitteesta?

 

    • Reino Suni: ”Mitä tapahtuu, jos kirkko erottaa papin, joka toimiin yhteiskunnan, eduskunnan , säätämän lain mukaisesti ?”

      Laillinen toiminta ei ole aina sama asia kuin moraalisesti oikea toiminta.

      Mitä tapahtuu silloin? Sehän on selvä: pappi joutuu eroamaan virastaan. Kirkolla on sama oikeus työnantajana kuin muillakin työnantajilla: jos et pelaa yhteisillä säännöillä, saat lähteä.

    • Jouni Turtiainen.

      Yhteiskunnan yhteiset säännöt ovat eduskunnan vahvistamat lait.

      Ne eivät ole mm. Päivi Räsäsen ministerinä toteamuksessan hänen kristinuskonsa Jumalan sanat.

      Kaikilla työnantajilla on velvollisuus noudattaa yritysmaailman lakeja, jotka ovat yhdenmukaisia kunkin valtion omien lakien kanssa. Jos niitä ei noudata esim. verotuksen suhteen niin olet oikeudessa.

      Moraalisesti me kaikki ihmiset olemme samanarvoisia syntyessämme tähän maailmaan myös Jeesuksen mukaan. Jos kirkko erottaa papin tässä avioliitto asiassa niin se on vastoin valtion lakia ja Jeesuksen vahvistamaa Korkeimman tahtoa ihmiselämän toteutuksesta.Huolimatta 8 vuoden lautamies kokemuksesta en halua kaavailla seurausta tämänkaltaisesta menettelystä.

    • Reino Suni :”Yhteiskunnan yhteiset säännöt ovat eduskunnan vahvistamat lait.”

      Hitler nousi valtaan, kun Saksan valtiopäivillä hyväksyttiin 23.3.1933 oikeiston ja kansallissosialistien äänillä valtalaki, jossa valtiopäivät luopui valvontaoikeuksistaan ja antoi hallitukselle valtuudet puuttua perustuslakiin.

      Tätä valtiopäivillä vahvistettua lakia ja sen seurauksia vastusti mm. Dietrich Bonhoeffer, joka ammuttiin Flossenburgin keskitysleirillä vain pari viikkoa ennen liittoutuneiden tuloa.

      Tässä Bonhoefferin terveisiä jälkipolville: ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman, niin että uuden virren sävelillä kuulemme kansasi jo laulavan.”

    • Tuula Hölttä.

      Tämän keskustelu aiheen kohteena on avioliittolaki maassamme. Kirjoitan tästä aiheesta maassamme omien lakiemme ja asetusten perusteellä.

      Hitlerin Saksa, Stalinin Neovostoliitto, Putinin Venäjä, Erdoganen Turkki, Pohjois Korea, Filippiinit, jne, eivät kuulu tämän keskustelun piiriin.

    • Reino Suni :” Kirjoitan tästä aiheesta maassamme omien lakiemme ja asetusten perusteellä. Hitlerin Saksa, Stalinin Neovostoliitto, Putinin Venäjä, Erdoganen Turkki, Pohjois Korea, Filippiinit, jne, eivät kuulu tämän keskustelun piiriin.”

      Entä kansainvälinen oikeus ja eduskunnan hyväksymät valtiosopimukset ja niiden noudattaminen?

    • Tuula Hölttä.

      En tiedä tässä avioliitto asiassa kansainvälisiä sopimuksia, enkä eduskunnan hyväksymiä valtiosopimuksia ja niiden noudattamista.

    • Reino Suni :”En tiedä tässä avioliitto asiassa kansainvälisiä sopimuksia, enkä eduskunnan hyväksymiä valtiosopimuksia ja niiden noudattamista.”

      Anteeksi ”häiriköinti”, mutta kun sanot toimineesi puolueisiin sitoutumattomassa oikeuslaitoksessa lautamiehenä, niin otetin, että sinä tietäisit näistäkin asioista kuten esim. kansainvälisestä oikeudesta ja valtiosopimuksista edes jotakin.

  1. Eihän tässä prosessissa ole nähtävissä mitään muuta lopputulosta kuin se, että kirkon on sitten oltava valmis luopumaan viranomaisroolistaan ja samalla kaikista viroista. Jäljelle jäisi työsopimussuhde. Mielestäni tuollainen muutoshan kyllä sointuisi paremmin kirkon palvelutehtävään kuin kaikkiaan viroista ja virkasuhteesta puhuminen. Eipä olisi kirkossa enää ongelmana viran teologia, ikuinen tinka diakonaatista eikä myöskään rasitteena virkamiesoikeudelliset säädökset. Epäilen kyllä, että uhka joustaviin ja tosiasiassa vähemmän hallintoa keskusteluttaviin työsopimussuhteisiin siirtymisestä on mukana hidastamassa kirkon sisällä valmiutta tehdä pikaisia päätöksiä virasta vapautumiseksi.

    • Olen samaa mieltä kuin Jouni Turtiainen. Tosin me emme tietysti tiedä mitä todellisuudessa tapahtuu ja tämä on tulkintaa. Ongelma on juuri siinä mistä hän kirjoittaa: mihin se raja vedetään?

  2. Asia riippuu varmaan siitä, katsotaanko miehen ja naisen välinen avioliitto kirkkomme tunnustukseen kuuluvaksi. Minusta näyttäisi, varovaisestikin arvioiden, siltä että Tunnustuskirjojen, Raamatun ja piispojen lausunnon mukaan näin on.

    Ongelma varmasti tulee siinä tpaauksessa että asia viedäänoikeuteen, jolloin voidaan katsoa että virasta erottamine on lainvastaista, juurikin siksi että pappi on toiminut jollakin tapaa laillisesti. Toinen asia taas on se, että laki ei määrittele kaikkea sitä, mikä kirkon näkökulmasta sen opin vastaista. Voidaanko pappi erottaa tai pidättää virasta olemalla samalla irtisanomatta häntä, on mielenkiintoinen kysymys. tiedän, että ainakin seurakuntapastorin viransijaisuutta on hoitanut ei-teologi. Katsoisin että pappisvirasta erottaminen ei tee automaattisesti kelvottomaksi hoitamaan virkaa soveltuvin osin, ikään kuin toimituskiellossa. Olen ymmärtänyt, että mikään maallinen tuomioistuin ei voi kumota pappisvirasta pidättämistä.

    Ongelma on tietenkin siinä, että näitä asioita ei pitäisi ylipäätänsäkään hoitaa juridiikalla, vaan Jumalan Sanalla, evankeliumia julistamalla ja opettamalla. Meidän tulisi uskaltaa luottaa näihin keinoihin, eikä juridiikkaan. Myös niiden jotka ovat eri mieltä, mutta ovat papin virassa tulisi turvautua näihin keinoihin, eikä lain suomiin porsaanreikiin.

    Kirkkolaki, II OSA
    PAPPISVIRKA, VIRANHALTIJAT JA TYÖNTEKIJÄT
    5 LUKU

    3 § (21.12.2012/1008)
    Ero pappisvirasta, pappisvirasta pidättäminen ja pappisviran menettäminen

    Eron pappisvirasta myöntää tuomiokapituli hakemuksesta.

    Papille, joka ei ole pysynyt kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli voi antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos pappi ei ole pappisvirasta pidättämisen kuluessa pyytänyt eroa pappisvirasta tai osoittanut tahtovansa pysyä kirkon tunnustuksessa, tuomiokapituli määrää hänet menettämään pappisvirkansa.

    Papille, joka toimii vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta tai laiminlyö niitä taikka käyttäytyy papille sopimattomalla tavalla, tuomiokapituli voi asian laadun mukaan antaa kirjallisen varoituksen tai pidättää hänet pappisvirasta vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi kuukaudeksi. Jos papin sopimaton käyttäytyminen, laiminlyönnit pappisvirassa tai käyttäytyminen muutoin osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa.

    Jos pappi on tuomittu rikoksesta sellaiseen rangaistukseen, joka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan pappina, tuomiokapituli voi määrätä hänet menettämään pappisvirkansa.

    Piispa ja tuomiokapituli voivat pyynnöstä palauttaa pappisviran menettäneelle henkilölle pappisviran.”

  3. Kun nyt olen tässä asiassa ollut eri kannalla kuin blogisti, niin sanottakoon se vielä kerran ja mahdollisimman yksinkertaisesti. Pekka kirjoitat: ’ …vakuutettiin, että kirkot saavat tehdä rauhassa omat ratkaisunsa avioliittokäsityksestään sekä sitä koskevista kirkollisista toimituksista.’ Tästä olen täysin samaa mieltä.

    Kirkko on itse päättänyt, että Suomen lain asettamien ehtojen lisäksi kirkollisen vihkimisen ehtoina ovat jäsenyys ja rippikoulun käyminen (KJ 2:18) ja avioliiton siunauksen ehtona on, että se on solmittu muussa kuin luterilaisessa järjestyksessä (KJ 2:20). Kirkolla on ollut kaikki mahdollisuudet lisätä näihin pykäliin sanat mies ja nainen, jo silloin kun yhteiskunnassa näkyi merkkejä avioliittolain mahdollisesta muutoksesta.

    Kysymys on kirkon omasta säädöksestä, jota se voi itsenäisesti muuttaa. Kirkon johto on yrittänyt tehdä päätöksen asiasta suunnilleen kaikilla muilla tavoilla, paitsi säätämällä asiasta kirkkojärjestyksessä. Se ei ole ulkopuolista painostusta, jos kirkko kysyy muutamalta juristilta, miten kirkon säädöksiä tulisi tulkita – ja nämä vastaavat ’väärin’.

    • Heikki, Veikko Pöyhönen avasi eilisessä Kotimaa-lehdessä ytimekkäästi tämän asian ongelmia. Prof Kankaan lausunto papista virkamiehenä, jonka on toimitettava samaa sukupuolta olevien vihkimisiä (vastoin kirkolliskokouksen hyväksymää avioliittokäsitystä ja kirkkokäsikirjan tarkoitusta) ja jopa siviilivihkimisiä, edustaa nykytilanteelle vierasta valtiokirkollisuutta. Pappisvirka on tarkoitettu kirkon pyhiä toimituksia, ei esimerkiksi siviilivihkimisiä varten. Jos valtiovalta asettuu piispojen edelle määrittämään pappien velvollisuuksia, silloin palataan ajassa Aleksanteri IIn hallintokaudelle, aikaan ennen Schaumannin kirkkolain (1869) säätämistä, jossa varsinaisesti kirkko ja valtio erotettiin toisistaan. Mitä muuten a.o. lainsäädännön asiantuntijat sanoisivat katolisista tai ortodoksipapeista: onko heilläkin luterilaisten pappien tavoin velvollisuus vihkiä samaa sukupuolta olevia siviiliavioliittoon? Vai eikö laki ole sama kaikille? Luulen, että Vatikaania tai Konstantinopolia ei haluta konfrontoida tässä asiassa, vaikka yhdenvertaisuuden periaate antaisikin siihen aihetta?

    • Tarkoitat varmaan Schaumannin (1810-1877) kirkkolakia. Gustaf Johansson kunnostautui myöhemmin esimerkiksi kieltämällä, vastoin valtiovallan vaatimusta, kastamattomien merkitsemisen kirkonkirjoihin.

    • Heikki Leppä :”Tarkoitat varmaan Schaumannin (1810-1877) kirkkolakia. Gustaf Johansson kunnostautui myöhemmin esimerkiksi kieltämällä, vastoin valtiovallan vaatimusta, kastamattomien merkitsemisen kirkonkirjoihin.”

      Gustaf Johansson toimi Venäjän eikä itsenäisen Suomen lainsäädännön mukaan. Hän rikkoi voimasaollutta lakia, kun otti suojelukseensa v. 1900 aviottomana syntyneen ei-karjalaisen isoisäni ja jopa lahjoitti varat hänen koulunkäyntiään varten, vaikka ei varoja koulunkäyntiin käytetty, vaan hänen äitinsä rakennutti varoilla itselleen ja uudelle perheelleen oman torpan. Tuo isoisä oli yksi lapsuuteni todellisista tukihenkilöistä ja sain hänen äidiltään syntymäpäivälahjaksi aina kaksi käsin ommeltua mollamaijaa, joista toinen oli musta ja toinen valkea.

    • Oikein Heikki, Schaumannia tarkoitin. Siis tarkoitukseni oli sanoa, että papeille esitetyt velvoitteet virkamiehinä toimittaa muita kuin kirkollisia toimituksia, edustaa Schaumannin kirkkolakia edeltävää valtiokirkollista tilannetta.

  4. Heikki Leppä :”Se ei ole ulkopuolista painostusta, jos kirkko kysyy muutamalta juristilta, miten kirkon säädöksiä tulisi tulkita – ja nämä vastaavat ‘väärin’.”

    Jos hengellistä regimenttiä vaaditaan kysymään asiaa maallista regimenttiä edustavalta juristilta, niin ”sattuneista syistä” suosittelen, että he kysyvät asiaa kansainväliseen oikeuteen perehtyneeltä ei-suomalaiselta juristilta.

    • Kyllä kirkkohallitus päätti käsittääkseni kenenkään painostamatta ihan itse, keneltä se kysyi lausuntoa.

  5. Heikki Leppä. Jumala hallitsee kirkossa evankeliumilla, ei lailla. Jos joku ei usko selkeää sanaa ja opetusta tässä tilanteessa (vaikka se sana ja opetus olisikin jotakin muuta mitä itse haluaisi kuulla), niin onko silti oikein lähteä juridiikalla ja juridisella kikkailulla sitä vastaan mitä kirkko opettaa?

    Jos kirkon opetuksesta on eri mieltä, niin sitten se pitää avoimesti tuoda julki ja perustella mikä olisi oikeaa opetusta Raamatun ja Tunnustuskirjojen mukaan. Ei sen mukaan mitä niissä ei ole sanottu.

    • Kirkon pitää pitää kiinni itse kirjoittamistaan säännöistä. Jos sääntöjä pitää muuttaa, niin niitä pitää muuttaa. Ja edelleen kirkollisen vihkimisen ehdot ovat rippikoulu ja jäsenyys.

    • Nyt kun ns. anarkistipapit aikovat alkaa vihkimään spnpareja niin heidän tulee muistaa tarkistaa että vihittävät ovat käyneet rippikoulun ja ovat kirkon jäseniä. Vaikka lopputulos voi kuitenkin olla, että heillä ei ole kumminkaan oikeutta toimia vihkijänä vaikka olisivatkin saaneet pappisvihkimyksen, sillä kenelläkään kirkon papilla kun ei edelleenkään kirkon opin mukaan ole oikeutta vihkiä spnpareja.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.