Avioliittokäsitystä ei olla muuttamassa
Kirkossa on laaja yksimielisyys siitä, mitä avioliitto on. Esimerkiksi piispojen Kasvamaan yhdessä (1984) ja Rakkauden lahja (2008) -dokumentit sisältävät määrittelyjä avioliitosta, joihon varmaan useimmat kirkon jäsenet voivat yhtyä.
Siitä ei olla yhtä mieltä, keihin kaikkiin pareihin avioliittoa voi soveltaa. Tähän liittyy se, että osa kirkon jäsenistä pitää avioliittoa välttämättä ja olemuksellisesti sukupuolisidonnaisena instituutiona sillä tavoin, että siihen voidaan vihkiä vain vastakkaista sukupuolta olevat. He ajattelevat myös, että jos avioliittoon voidaan vihkiä myös samaa sukupuolta oleva pari, avioliittokäsitys muuttuu ratkaisevasti.
Edustan kantaa, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Ajattelen myös, että avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei ratkaisevasti muuta itse avioliittokäsitystä.
Asia on monella tavalla analoginen niin sanotun virkakysymyksen kanssa. Jotkut kirkon jäsenet olivat ja ovat yhä sitä mieltä, että pappisvirka on välttämättä ja olemuksellisesti sukupuolisidonnainen instituutio sillä tavoin, että siihen voidaan vihkiä vain mies. He ajattelevat myös, että jos pappisvirkaan voidaan vihkiä myös nainen, pappeuskäsitys muuttuu ratkaisevasti.
Käsitykseni mukaan avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei siis muuta avioliittokäsitystä sen enempää kuin pappeuden ulottaminen naisiin muutti pappeuskäsitystä. Tämä voi olla yllättävä väite monille, mutta kehottaisin pohtimaan asiaa tästä näkökulmasta, oli sitten samaa mieltä tai ei.
Kirkolliskokouksen siviilivaliokunta muuten totesi jo vuonna 1973: "Kirkko on Raamatusta oppinut, että avioliitto on asetettu ihmistä varten – eikä ihmistä avioliittoa varten..."
Vesa Hirvonen
TT, dos.
49 kommenttia
”Käsitykseni mukaan avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei siis muuta avioliittokäsitystä sen enempää kuin pappeuden ulottaminen naisiin muutti pappeuskäsitystä. Tämä voi olla yllättävä väite monille, mutta kehottaisin pohtimaan asiaa tästä näkökulmasta, oli sitten samaa mieltä tai ei.”
-Itse asiassa minä en henkilökohtaisesti ole naispappeuden vastustaja. Mutta silti ajattelen, että pappisviran avaaminen naisille muutti pappeuskäsitystä.
En vain näe syytä sille, että aiempi pappeuskäsitys olisi ollut ehdottoman raamatullinen ja uusi pappeuskäsitys selkeästi Raamatun vastainen. Asia ei mielestäni ole yhtä selkeä ja yksiselitteinen kuin avioliiton kohdalla. Mutta pappeuskäsitys muuttui. Tältä pohjalta ymmärrän vastakkaisella kannalla olevien vakaumuksen.
Erona on se, että minun mielestäni pappeuskäsitys voikin muuttua. Ja että sen jopa tulee muuttua ajan mukana. Koska selkeää vastaavaa virkaa ei Raamatussa ole. Pappeus miehelle kuuluvana antoi miehelle pappina aseman, joka liittyy juuri mieheyteen, ja se on nähty seurakunnan ”isän” roolina tai symbolisoivan Jeesuksen ja seurakunnan suhdetta, samoin kuin avioliitossa.
Itse ajattelen, että seurakunnan johtohenkilöiden, kirkkoherrojen, piispan ja arkkipiispan tulisi olla miehiä. Juuri tämän merkityksen vuoksi, mutta en ulottaisi sitä pappeihin. Tältä osin mielestäni siis käsitys pappeudesta voi muuttua, koska pappeuteen liittyy tehtäviä, joita ei ole Raamatussa mainittu, ja jotka ovat naisten vahvuusaluetta, kuten ihmisten sielunhoidollinen kohtaaminen elämän taitekohdissa, ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa. Nähdäkseni on myös hyvä, että mies valvoo seurakunnassa opin ja opetuksen puhtautta, ja tämä on kirkkoherran, piispan ja arkkipiispan tehtävä. Papit ovat seurakunnassa ennemmin palvelijan asemassa, eivät auktoriteettina.
En ole koskaan pitänyt pappeutta lähtökohtaisesti ”sukupuolineutraalina”, vaan sen sijaan näen, että nykyisessä muodossaan pappeus sisältää paljon sellaista missä nimenomaan tarvitaan naisia. Pappeus voi toki muuttua virkana, tehtävien ja olemuksen puolesta myös tulevaisuudessa. Näen siis itse papinviran nimenomaan virkana, jota voi muuttaa ja tuleekin muuttaa, seurakunnan tarpeiden ja virkaan kulloinkin kuuluvien tehtävien mukana.
Mitä avioliittoon tulee, sanoisin, että jos avioliitto muuttuu sukupuolineutraaliksi myös kirkossa, silloin käsitys avioliitosta itsessään muuttuu myös, ratkaisevasti. Oli sitten samaa tai eri mieltä siinä voidaanko mies- ja naispareja vihkiä kirkossa vai ei.
Näen asian niin, että kirkon kannattaisi mahdollisimman pian löytää tilanteeseen ratkaisu. Itse asiassa ihemettelen kovasti, miksi vielä näin lähellä muuttuvan avioliittolain voimaantuloa tunnutaan olevan suorastaan hukassa.
Minusta todennäköisimmältä tuntuu se, että kirkko päätyy melko nopeasti hyväksymään samaa sukupuolta olevien pariskuntien vihkimisen ja siunaamisen samalla tavoin kuin mies-naisparienkin. Huomattava vähemmistö tietenkin edelleen vastustaa tätä, joten heitä on lepyteltävä antamalla papeille mahdollisuus kieltäytyä vihkimisestä omantunnonsyistä.
Uskon myös, että aika pian löydetään myös keinot määritellä kirkon oppi yhteensopivaksi uuden avioliittolain kanssa (ei siis muuteta oppia, vaan tulkintaa;). Käytännössä tämä ehkä tapahtuisi jotenkin niin, että todetaan kirkkoon mahtuvan monenlaisia käsityksiä ja niitä kaikkia pyritään kunnioittamaan?
Vihkimisoikeudesta luopumisestakin on puhuttu, minusta yllättävän paljon. Itse pidän sitä kirkon kannalta huonoimpana vaihtoehtona, enkä usko, että sitä kovin tosissaan pohditaankaan.
Miten arvelette kirkon ratkaisevan käsillä olevan ristiriitatilanteen? Mikä olisi mielestänne paras ratkaisu?
”Käsitykseni mukaan avioliiton ulottaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin ei siis muuta avioliittokäsitystä sen enempää kuin pappeuden ulottaminen naisiin muutti pappeuskäsitystä. ”
Tämä on täysin totta.
Suomen luterilaisen yhteisön ”pappeuskäsitys” ei ole Kirkon opetuksen mukainen. Kun naisia alettiin vihkiä pappeuteen ev.lut. yhteisö luopui oikeasta opista eli ortodoksiasta, jälleen kerran. Tämä uusi avioliittokeskustelu on vain seurausta aiemmista harhoista, ja johtaa yhä enemmän harhaan Kirkon opetuksesta. Korostan, että ev.lut. yhteisöllä on täysi oikeus päättää mitä haluaa opistaan. Olisi kuitenkin hyvä kertoa silloin tällöin että kyse on yhä enemmänkin uudesta uskonnosta kuin siitä mitä alunperin opetettiin kristinuskona, eli kyseessä on ”Kristinusko 2.0”.
Vesa Hirvonen lähestyy asiaa rakentavasti. Voimmeko muuttaa vihkikäytäntöämme muuttamatta avioliittokäsitystämme. Asiaa on syytä pohtia, mutta tämänhetkisen käsitykseni mukaan emme voi. Risto Korhosen lähestymistapa sitä vastoin on syvästi loukkaava. Kirkko on uskonyhteisö eikä uskonnollisten seremonioiden virasto
On myös syytä muistaa, ettei ihmiskunnan jakaantuminen miehiin ja naisiin ole kulttuurisidonnaista, vaan luojan säätämää.
Samoin on syytä muistaa ettei kaikki ihmiset sovi mäihin luonnonmukaisiin mieheyden ja naiseuden raameihin ja myös nämä ihmiset tulee kristillisessä kirkossa hyväksyä kanssaihmisinämme. Heitä ei tule pakottaa näihin raameihin eikä toisaalta näitä mieheyden ja naiseuden raameja tule vääntää sellaisiksi että kaikki ihmiset niihin joten kuten sopisivat. Luoja on armollinen kaikkia kohtaan riippumatta siitä, kuka on samalainen kuin ketä.
Kun Jeesus itse sanoi että on ihmisiä jotka ovat syntymästään saakka avioliitoon kelpaamattomia, niin näin siiten, ei meidän sen vuoksi pidä avioliittoa muuttaa.
Jotenkin mukava lukea Riston teksti. Hän osaa ampua juuri asian ytimeen. Tai ainakin siihen mikä tavallisesta tallaajasta vaikuttaa ytimeltä. Aika harva on opillisesti niin orientoitunut, että ymmärtäisi mistä kaikesta tässä on kyse.
Kirkosta voi löytää uskonyhteisönkin. Toisille se on sitä. Useimmille ei. Turha sitä on kieltää.
Riston tekstiä tarkoitin sanoa.
Kirkossa etsitään mahdollisuutta löytää kompromissi, jonka molemmat osapuolet voisi hyväksyä. Toisaalta meitä on monia, joiden mielestä kaikki asiassa tehdyt kompromissit merkitsee luovutusvoittoa vastapuolelle.
Muuten millä perusteella homot on määritelty kansanryhmäksi?
Tässä keskustelussa on puhuttu siviiliavioliitossa. Esimerkiksi minä ja mieheni olemme siviiliavioliitossa. Meidän avioliittoamme ei ole myöskään siunattu kirkossa.
Kun avioliittolaki muuttuu 1.3.2017, onko minun ja mieheni siviiliavioliitolla jotenkin erilainen status kuin samaa sukupuolta olevien siviiliavioliitolla, kirkon näkökulmasta katsottuna? Olemmeko me jotenkin eri tavalla naimisissa kuin samaa sukupuolta olevat, naimisissa olevat parit?
Voiko kirkolla olla jokin näkökulma? Jos sellainen olisi, niin koko tätä keskustelua ei tarvitsisi käydä.
Näissä keskusteluissa tulee usein sellainen olo, että Raamatun sana koskee jotenkin paljon vakavammin homoja kuin heteroja. Heteroseksuaalisuutta ja heteroavioliittoja koskevia Raamatun (ja myös tunnustuskirjojen ja luterilaisen perinteen) sääntöjä, rajoituksia, ehtoja jne. voidaan muuttaa ja tulkita uudelleen, mutta ei homoja koskevia.
Olen itse hetero, eronnut ja uudessa avioliitossa. Avioeroni yhteydessä ei toimitettu aviorikostutkintaa sen enempää maallisen oikeuden kuin kirkonkaan taholta, eikä siis todettu kumpi meistä (ex-mieheni vai minä) oli syyllinen aviorikokseen. Minut ja nykyinen mieheni vihittiin maistraatissa. Kirkko ei ole ottanut mitään teologista kantaa avioerooni, tai siihen, olenko minä syytön vai syyllinen osapuoli aviorikokseen, eikä siten myöskään siihen, olenko oikeutettu uuteen avioliittoon vai ei.
Edellämainitut seikat (eli erilaiset ehdot ja rajoitukset koskien oikeutta uuteen avioliittoon) ovat kuitenkin tärkeässä osassa Raamatussa, tunnustuskirjoissa ja luterilaisessa perinteessä. Ne ovat edelleen tärkeässä osassa mm. katolisessa kirkossa ja ortodoksikirkossa.
Mitä minun pitäisi ajatella uudesta avioliitostani Raamatun valossa? Entä tunnustuskirjojen ja luterilaisen perinteen valossa?
Jos Raamatun sana, luterilainen perinne, tunnustuskirjat jne. haluttaisiin ottaa samalla tavalla vakavasti myös meidän heterojen suhteen, niin voisiko kirkko teologisesti hyväksyä minun avioliittoani, ja jos hyväksyisi, niin millä perusteilla?
Sanana suomen kielen ”avioliitto” on riittävän avara jo nyt. Se määrittää solmitun liiton lailliseksi/julkiseksi. Opin ja elämän historia kuitenkin paaluttaa sen sisällöltään kapeammaksi.
Mutta mielestäni tärkeämpää kuin jatkuva käsitteiden pohdinta, olisi nyt se, että aika ja voimavarat käytetään vallitsevan käytännön tilanteen kartoittamiseen tutkimuksellisesti.
Kaksi tärkeää seurakuntien hallinnon tasolla selvitettävää seikkaa olisivat:
1) Onko seurakunnassanne tapa lukea esirukous myös siviiliavioliiton puolesta, jos seurakunnan jäsen sitä itsensä puolesta pyytää.
2) Onko seurakunnassanne mahdollista käyttää kirkollisia tiloja myös siviilivihkimiseen.
Ilmoita asiaton kommentti