Avioliittoasian muutosta ei tarvitse pelätä

Piispainkokouksen ehdotus kirkossamme jumittaneen avioliitto- ja vihkimisasian ratkaisemiseksi on nostanut keskustelua. Osa tervehti piispojen ehdotusta myönteisesti ja jotkut ovat tuoneet julki voimakkaita vastustavia kannanottoja. Piispat siis ehdottavat, että Kirkkojärjestykseen tulisi kirjaus kahdesta rinnakkaisesta avioliittomallista. Siten myös samaa sukupuolta olevat parit voitaisiin vihkiä ja siunata avioliittoon.

Itse ajattelen piispojen mallin tavoin, että meillä on naisen ja miehen avioliitto – ja tuen pappina sellaisia vahvasti. Sen lisäksi meillä on tuon liiton rinnalla kahden henkilön avioliitto, jonka maamme on jo lainsäädännössä hyväksynyt. Viime mainittu ei ole pois ensin mainitusta eikä päinvastoin. Ihmettelenkin, mikä kirkkomme joissakin piireissä pelottaa, kun asiaan halutaan maltillisesti muutosta.

Osa asian torjumisesta tuntuu lähes pakkomielteiseltä. Ymmärrän toisaalta torjumista ja minulla ei ole ongelmaa hyväksyä asiasta toisin ajattelevia, kunhan vastavuoroisuus hyväksymisessä toteutuu. Piispat ovat saaneet osin aika rajua hengellistä ”törkyä” niskaansa ihmisiltä, jotka esiintyvät uskovina. Reaktiot ovat siis osin olleet vahvoja ja ehkä asia ei ole vielä kypsä toteutumaan kirkossa. Parasta olisi yksi linja, jossa kaikkia kohdeltaisiin samalla tavalla.

Kysymys ei ole vain inhimillinen tasa-arvokysymys tai humanistisen ideologian tuoma kysymys kuten asiaa vastustavat esittävät. Se on vahvasti teologinen ja hengellinen, uskoomme liittyvä kysymys. Kysymys siitä, miten suhtaudumme erilaisiin ihmisiin Jumalan luomina ja miten ymmärrämme asiat nykytiedon pohjalta. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat luomisen teologian pohjalta vahvasti hengellisiä kysymyksiä.

Kirkossamme on usein näennäisarmollisuutta homoseksuaaleja kohtaan. Heille sanotaan: Olette tervetulleita ja teidät hyväksytään sellaisina kuin olette. Jätetään kuitenkin sanomatta: Teidät hyväksytään, mutta teidän parisuhdettanne ja perhettänne ei hyväksytä – tai ei ainakaan haluta kirkossa siunata.

Tämä ei ole johdonmukaista vaan jopa jossakin mielessä julmaa. Heteroille ei aseteta samanlaisia ”reunaehtoja” kirkon jäseninä ja sen toimintaan osallistuvina. Niin sanotut avoparit, uudelleen avioituvat ja uusperheet ovat meillä arkipäivää kirkon täysivaltaisina jäseninä, vaikka ennen nekin torjuttiin väärinä.

Kirkkomme piispat laativat kirkon parasta hakien ja saamansa tehtäväksi annon pohjalta ratkaisumallin, joka ei ole täydellinen, mutta se on paras tähän mennessä esille nostetuista. Itse toivon sen hyväksymistä kirkolliskokouksessa. Samalla pelkään, että esitys kaatuu määräenemmistösäädöksen vuoksi. Monilta jää oman mielikuvan kirkkoa kaihotessaan huomaamatta, että jo alkukirkossa oli kirjavasti ajattelevien joukko, joita Kristus kuitenkin yhdisti. Se voi toimia edelleen niin!

Kirkossamme on juuri valmistunut toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma, otsikkona Ovet auki kaikille. Se koskee kaikkea kirkon toimintaa ja elämää, mutta antaa mielestäni hyvin myös eväitä kirkkoa jäytävän asian ratkaisuun. Enemmistö kirkon jäsenistä ja papeista toivoo sitä. Maailma ei romahda eikä Sodoma toteudu, jos kirkossamme johdonmukaisesti hyväksyttäisiin kaikki ihmiset. (Itä-Savo-lehden mielipidekirjoitus 26.3.2024)

Toivo Loikkanen

65 KOMMENTIT

  1. Tämänkin kertainen avioliitto keskustelu on selvästi jäänyt puolitiehen.

    Nyt halutaan laajentaa avioliitto naisen ja miehen liitosta ”sukupuolineutraaliksi”. On itsestään selvää, etteivät ”liberaalit” tule tyytymään tähän. Seuraavaksi luultavasti vaaditaan moniavioisuuden (”lukumääräneutraali”) ja ehkä myöhemmin myös sukulaisavioliittojen (=sukurutsa) (”sukulaisuusneutraali”) siunaamista. Näihin nimittäin pätevät täsmälleen samat perustelu kuin ”sukupuolineutraaliin liittoon”: kaksi tai useampi täysivaltainen vapaaehtoinen henkilö on osapuolena. Kun on sanottu A, niin seuraavaksi on sanottava B, jne.

    En sinänsä ota kantaa yllä kuvattujen järkevyyteen tai hyvyyteen, kristityille ei nimittäin kuulu pakanoiden tai uskosta osattomien elämän arvostelu. Enhän ole edes keskustelua käyvän uskonnollisen yhdyskunnan (Suomen ev.lut. kirkko) jäsen. Keskustelun kannalta olisi kuitenkin yleisellä tasolla toivottavaan, että ymmärretään millaiselle kehityksen tielle astutaan.

    • Nyt, Jari, totean kommenttisi alkuosaan, että höpsistä! Jokainen ymmärtää, että kyse on kahden aikuisen tasavertaisesta ja vastuullisesta ihmissuhteesta. Kukaan ”liberaali” ei ole ollut esittämässä muuta. Itse on muuten lukeudu liberaaleihin vaan aivan tavallisiin ja melko maltillis-konservatiiveihin kristittyihin. Konservatiivi merkityksessä kaiken olennaisen ja tärkeän säilyttäminen. Kirkossa sitä on uskontunnustus ja sen sisältö, sakramentit (kaste ja ehtoollinen), Jumala-käsitys ja vastaavat asiat.

    • Itsekin kirjoitan, että avioliitto on naisen ja miehen välinen liitto ja että tuen sellaisia. Kirjoitan toki, että se on myös kahden henkilön välinen. Ensimmäinen on ”pääsääntö” ja toinen lisäys pääsääntöön.

  2. Kiitos! Erinomainen blogi ja olen samaa mieltä.

    Sivuhuomiona: kun näitä avioliittovääntöjä täällä ja muualla seurannut, niin pääosin keskustelua käyvät itseni kaltaiset keski-ikäiset – tai hiuksen hienosti, ainakin henkisesti, keski-iän ylittäneet, lähivuosikymmeninä harmaantuvat, heteroseksuaaliset keskiluokkaiset setämiehet (joita ns. tasa-arvoinen avioliitto kaikkein vähiten hlökoht koskee). Teologiakaan ei ole riippumaton sen harrastajasta, ehkä ripaus kontekstuaalista teologiaa ei olisi tässä(kään) huono juttu.

    • Kiitos, Kari-Matti!
      Ja Mika: Ei tarvitse erota, mutta aikuisena ihmisenä teet harkintasi mukaan.

    • Mika, uskon, että olet tarpeellinen joillekin ihmisille. Sinä olet tärkeä omalla paikallasi.

    • Kiitos Kari-Matti kommentistasi. Olen samaa mieltä.

      Ihmeen paljon setämiehiä kiinnostavat ja vaivaavat toisten ihmisten naimisasiat. Olen joskus aiemminkin tänne kirjoittanut, että jos nämä herrat samalla tarmolla, aikaansa ja vaivojaan säästämättä, vuosikymmenestä toiseen panostaisivat vaikka kirkon diakoniatyöhön, niin miten paljon vähemmän inhimillistä hätää ja kärsimystä maassamme olisikaan.

      Raamattuunkin vedoten voisi sanoa, että Jeesus puhui naimisesta tosi vähän, mutta lähimmäisenrakkaudesta ja hädässä olevien auttamisesta todella paljon.

      Mutta tosiaan, tällä palstalla vissiin Jorma ja minä ollaan ainoita tämän asian ’kontekstuaalisen teologian’ esilletuojia.

      No, toivotaan, että joku ehtii kommenttini lukea, ennen kuin se taas ilmoitetaan asiattomaksi.

    • Seija. Niin, olen huomannut kommenttiesi kohdalla saman ilmiön.. ja toistuvasti, blogista riippumatta. Siitä mulle mieleen tulikin, että me heteroseksuaaliset setämiehet keskustelemme kaikessa rauhassa asiasta, joka vähiten juuri meitä koskee, samalla kun keskustelun ainoan ”asianosaisen” kommentit toistuvasti ilmoitetaan asiattomaksi – ja ne katoavat – eikä kukaan piittaa… Se on väärin riippumatta siitä, mitä mieltä keskusteltavasta asiasta eli avioliittokäsityksestä on.

    • Minä ymmärrän, että avioliittokäsityksestä ollaan eri mieltä. Ei sen puoleen, aika monesta muustakin ei tarkasti kristillisen opin perusteisiin kuuluvista kysymyksistä. Mutta en ikinä ilmoittaisi toisinajattelevien kommentteja asiattomiksi.

    • ”Teologiakaan ei ole riippumaton sen harrastajasta, ehkä ripaus kontekstuaalista teologiaa ei olisi tässä(kään) huono juttu.” Kari-Mattti Laaksonen)

      Asiayhteyteen vastaansanomattomasti liittyy puusepän pojan (Vapahtaja Jeesus Kristus) vahvistus Matteuksen ja Markuksen evankeliumeissa. Ettekö ole lukeneet?

      Teologia on tieteenä kehittynyt. ”Nykytiedon” valossa pitäisi jo ymmärtää myös ihmisen käyttäytymistä paremmin. ”Ensimmäinen on ”pääsääntö” ja toinen on lisäys pääsääntöön.” (Toivo Loikkanen Jari Haukalle) Voisitteko tuoda esille luomisteologisen/ raamatullisen perustelun Toivon lisäykselle pääsääntöön? Ortodoksit ja Katoliset eivät ole sitä tehneet.

      ”Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat luomisen teologian pohjalta vahvasti hengellisiä kysymyksiä.” (Toivo Loikkanen) – iso kyllä – mies ja nainen luotiin tasa-arvoisiksi.

      Blogien otsikot vaihtuvat, asia pysyy samana. Konservatiiveja syytetään. He eivät kuitenkaan tuoneet tätä debattia Suomen luterilaiseen kirkkoon. Harmaapäiset sedät täällä siis sekoilevat ja vanhoja muistelevat. Diakoniatyö jää siinä sivussa hoitamatta. Missä viipyvät nuorison ja nuorten aikuisten kommentit? Suuri joukko, jota asia koskee, vai koskeeko?

    • Kari : Totta on, että me harmaapäät täällä usein keskustelemme.

      Minusta ei ole paha, että meillä kirkollisissa piireissä enemmän tai vähemmän tiiviisti lapsuutemme ja nuoruutemme viettäneet saamme täällä keskustella ja purkaa tunteitamme, mutta se ei tosiaankaan ole tämän alustan tarkoitus.

      En tiedä, mistä ”konservatiiveja syytetään”.

      Mutta olen samaa mieltä kanssasi , että viimeaikaisten tapahtumienkin valossa kirkon täytyy olla enemmän läsnä nuorten elämässä. Parempi kirkon olla nyt siellä, missä on oikea hätä, kuin pohtimassa, kuka nai kenen kanssa.

    • Kari Paukkunen: En ole itse syyttänyt konservatiiveja, ehkä joskus arvostellut, mutta enemmän olen pyrkinyt siihen, että voisimme erilaisina elää sovussa samassa kirkossa. Nyt olen hieman ollut järkyttynyt siitä, että joidenkin mukaan se ei olisi mahdollista, jos kirkkomme tekee esim. vihkimiseen liittyvän muutoksen. Itse olen tehnyt pitkän virkaurani aikana yhteistyötä kaikkien herätysliikkeiden ja niiden edustajien kanssa. Nuorena pappina kirjoitin jopa sananselityksiä Sley:n Sanansaattaja-lehteen. Olen tehnyt läheistä yhteistyötä Sley:n, Kansanlähetyksen, vanhoillislestadiolaisten, Kylväjän, KRS:n ja muidenkin viidesläisten ryhmien kanssa. Olemme vajavaisia kristittyjä samassa kirkossa.
      Minulle luomisteologinen perustelu on ihmisen luominen (se on luomiskertomuksen sen osan pääpointti) sekä Jeesuksen esimerkki ja opetus kaikkien ihmisten yhtäläisestä asemasta Jumalan edessä ja arvosta ihmisinä.

  3. Toivo toteat, että tämä ´kahden henkilön malli` on ” vahvasti teologinen ja hengellinen kysymys.” Vaan miten sen luomisteologisesti perustelet? Orsila ja Hautala perustelevat tämän mallin ”Raamatun rakkauden vaatimuksella. ”Kun vastakkain on kaksi erilaista raamattunäkemystä kiista voi olla pysyvää laatua. Lisäksi, kun useat papit ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä, se ei oikein herätä suurta luottamusta. Lisäksi mitä kirkolliskokouksella on enää muuta virkaa tässä asiassa kuin toimia kumileimasimena suuntaan tai toiseen?

    • Jumala on luonut kaikki erilaiset ihmiset, myös homoseksuaalit. En oikein usko sitä selitystä, että tällainen asia tuli vasta syntiinlankeemuksen kautta.

    • Totta. Jumala on luonut kaikki ihmiset. Entä syntiinlankeemus ja kuinka syvälle se ulottuu? Parhaan selityksen sille mielestäni antaa prof.emeritus Jouko N. Martikainen, joka toteaa Lutheria lainaten meidän alunperin Jumalan kuvaksi luotujen ihmisten syntiinlankeemuksen seurauksena menettäneen tuon alkutilan kuvan ja kuvaudumme nyttemmin Diapolokseen. Martikainen myös arvelee, että ”oman aikamme luterilaisuus ei ole kyennyt seuraamaan tätä reformaattorin tulkintaa. Se on usein liittynyt muiden tunnustuskuntien opilliseen näkemykseen, jonka mukaan Jumalan kuva on turmeltunut, muttei kokonaan menetetty.” Mutta kun tuo Jumalan kuva on menetetty, niin siitä seuraa sitten kaikenlaista.

      Kun katsoo tätä maailman menoa, niin mikä ihmiskäsitys on realistisempi ja myös oman kokemuksemme mukainen, Lutherin vai idealisoiva näkemyksemme ihmisestä. Eikö realismi ole pikemmin Lutherin puolella? Jumalan kuvan menettäminen ei ollut Lutherille myöskään mikään ongelma. Sitä kertoo pääsiäisen sanoma. Meidän edestämme.

    • Pekka: Jos tämä on yhteiskunnassamme suurin ongelma, niin voi voi. Lue nyt vaikka tämän päivän uutisia ja mieti sitten, mihin ns. uskovaisten pitäisi oikeasti puuttua.

    • Seija: Sellainenkin ajatus nousi mieleen, että olisiko kommenttisi sopiva koko kirkossa käytävään avioliittokeskusteluun?

    • Toivo: Valitettavasti lienee niin, että kovin moni ei ole yhtä luottavainen. Ehkä kirkomme historian opettamana.

    • Minusta silläkin on merkitystä, jos kirkko selvästi ilmaisee, että sen sisällä on kaksi erilaista, kirkolliskokouksen vahvistamaa näkemystä. Vihkimisoikeudesta luopuminen olisi sikäli helpompi, että avioliiton siunaaminen on uskonnollinen toimitus, joka ei sisällä yhteiskunnallista elementtiä. Jos pappien ”automaattinen” vihkimisoikeus poistettaisiin, muutettaisiinko yleistä lakia siten, että pappi voisi hakemuksesta saada vihkioikeuden kuten muiden uskonnollisten yhteisöjen edustajat nyt voivat saada? Ja mitä siitä seuraisi? Ongelmia riittää.

    • Ikävää! Taasko! Minä en sellaisia tee lainkaan, ellei joskus tule aivan törkeä kommentti.

    • Kommenttini näkyy kyllä kirjautuneena, mutta se näyttää odotavan moderointia elisestä lähtien. Kun kirjaudun ulos sekä sinun vastuksesi minulle, että myös minun kaksi kommettiani eivät näy. Sen toki tiedän, ettet sinä ole kyseessä. En myöskään itse ole koskaan ilmiantanut kenenkään kommenttia.

    • Pekka, ajattelen, että kirkkojärjestyksen kirjaus ilmaisisi kirkon oman käsityksen, jonka mukainen menettely olisi uskonnonvapauden suojaama. Mutta ihan satavarma en enää uskalla olla mistään.

      Melkein helpointa on uskoa, että kansankirkko on hajoamassa. Hämmentävä ajatus. Mitä sitten?

    • Pirjo: Joku näkee ongelmana sen, jos kirkko ilmaissee omana käsityksenään kaksi vastakkaista asiaa. Eikö se tavallisen ihmisen ajattelussa tarkoita, että kirkolla ei ole asiasta kantaa? Ja silloin papin valinta ei olekaan kirkon uskon pohjalta vaan oma valinta ja se ei liene enää uskonnonvapauden suojassa. Mutta en minä tätä asia tunne. Mutta oma ymmärrykseni on, että helpoiten tästä päästäisiin eteenpäin, jos kirkko luopuisi kokonaan avioliittoon vihkimisistä.

Toivo Loikkanen
Toivo Loikkanen
Rovasti, liikkuja ja toimija Savonlinnasta. Kirkon töissä 1986-2023: muiden muassa seurakuntapappina ja varuskunnan oto pappina Kotkassa, Rotterdamin merimieskirkon johtajana ja pappina, Enonkosken ja Kerimäen kirkkoherrana, aluekappalaisena Kerimäellä Savonlinnan seurakunnassa. Matkan varrella paljon erilaisia luottamustehtäviä, joista nykyisin mukana aluepankin (SSOP) ja OP Ryhmän tehtävät. Luonto ja matkailu lähellä sydäntä. Olen kirjoittanut pitkään kirkon ja yhteiskunnan asioista.