Avioliitto on Jumalan siunauksen asia, ei sukupuolen asia
Avioliittokeskustelua on kirkolliskokouksessa jatkettu nyt jo tällä kertaa kolmatta päivää. Kohta päästään äänestämään siitä, laitetaanko kirkolliskokouksen tuella avioliittokysymys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä piispojen jatkokäsittelyyn. Julkaisen tässä nyt oman kirkolliskokouksessa pitämäni puheenvuoron, joka tulee tietysti nähdä osana muuta täällä käytyä keskustelua. Otin joitakin rönsyjä pois. Paljon muutakin voisi sanoa, mutta aloitetaan tästä:
--
Arvoisa arkkipiispa ja hyvät kirkolliskokousedustajat,
Keskustelu avioliittokäsityksen laajentamisesta liikkuu hyvin monella eri tasolla. Näitä tasoja myös perustevaliokunta oli pyrkinyt mietinnössään avaamaan. Samalla kun Raamattu uskon ylimpänä ohjeena, ja luterilaisen kirkon tunnustus ovat ohjenuorana tässä keskustelussa, käsityksemme täydentyy historiallisilla, yhteiskunnallisilla, antropologisilla, lääketieteellisillä tai joillakin muilla tarkennuksilla. Samalla tätä keskustelua reunustaa ja pohjustaa ajatus siitä, että kirkon avioliittokäsityksen tarkastelua tulisi tehdä kirkon omista lähtökohdista käsin, uskon ja rakkauden näkökulmista.
Kirkko elää aina suhteessa sitä ympäröivään maailmaan eikä se ole ikinä umpiossa. Kirkko on suhde: Jumalan suhde seurakuntaan ja ihmisten suhde kirkon jäseninä toisiinsa Kristuksen ruumiina. Avioliitto on yksi erityinen suhde, mutta myös maallinen järjestys. Se on kahden ihmisen välillä solmittu siunattu yhteys Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto toteutuu ympäröivässä maailmassa. Kun maailma ympärillä muuttuu, muuttuu myös kirkko vaikka se ei tekisi mitään. Viime keväänä avioliittolain astuttua voimaan myös kirkon avioliittokäsitys muuttui. Silloin kirkon vallitsevasta avioliittokäsityksestä tuli vastakulttuurinen. Kristillisen avioliiton rooli on kristillisissä yhteiskunnissa ollut kauttaaltaan yhteiskunnan järjestystä tukeva instituutio, mutta tällä hetkellä näin ei Suomessa ole.
Raamattu ja sen päälle luotu tunnustus on kristillisen uskon ylin auktoriteetti. Raamattu ei ole luonnontieteen, tai lääketieteen oppikirja, vaikka Raamatun kirjoituksissa näitäkin aiheita sivutaan ja niistä opetetaan. Raamattu ei ole myöskään oppikirja sukupuoleen. Muiden tieteiden kehityksen tulokset täydentävät käsitystämme Raamatusta ja siitä on elää tässä maailmassa kristittynä.
Keskitynkin nyt tässä puheenvuorossani yhteen näkökulmaan, joka olisi mielestäni mahdollinen tapa katsoa asiaa sellaisesta näkökulmasta, joka voisi yhdistää eikä erottaa. Tämä näkökulma on teologisen sukupuolentutkimuksen näkökulma.
Postmoderneissa teologisissa keskusteluissa sukupuolta on katsottu asiana, joka on merkityksetön ihmisen pelastumisen kannalta. Tiedän, että ns. klassisen kristinuskon puolustajat katsovat postmoderneja teologisia suuntauksia kriittisesti, ja aina onkin syytä olla terveen kriittinen. Se mikä niissä mielestäni on mielekästä ja arvokasta, on pyrkimys tuoda esimerkiksi sukupuoleen liittyvä kehittynyt osaaminen osaksi kirkkomme käsitystä avioliitosta sen sijaan, että ne yrittäisivät sulkea toisiaan pois.
Perustevaliokunnan mietinnössä mainittiin sanapari ”naisen ja miehen” yli 50 kertaa. Avioliitto on miehen ja naisen välinen. Näin avioliitto tapahtuu käytännössä, eikä se ole muutoksessa. Käsitys siitä, mitä on olla mies ja nainen pitäisi tässä keskustelussa avata. Ensinnäkin on erotettava käsitteet sukupuoli ja seksuaalisuus toisistaan. Ne molemmat kyllä liittyvät avioliittoon.
Tutkijat jakavat käsityksen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja muuttuvaisuudesta ja kirkossakin tämä tiedon lisääntyminen voitaisiin ottaa aivan luontevasti vastaan. Sukupuoli voi muuttua. Seksuaalisuus voi muuttua. Naisen ja miehen avioliitosta saattaa tulla naisen ja naisen välinen avioliitto. Vaikka tiedän tämän olevan marginaalinen esimerkki, se kuitenkin osoittaa, että käsitykset muuttumattomasta naiseuden ja miehuuden kategorioista eivät ole toimiva tapa katsoa tätä asiaa. Miksi emme katsoisi tätä Jumalan luomaa monimuotoisuutta osana nykyistä avioliittokäsitystämme? Tämän kysymyksen avaamiseen meillä on ehdottoman hyvää osaamista kirkkomme sisälläkin. Tätä puolta perustevaliokunta ei ole ottanut huomioon ja se olisi välttämätöntä jatkoaskelien kannalta. Perustevaliokunnan olisi ollut välttämätöntä kuulla jotakin sukupuolentutkimuksessa pätevöitynyttä teologian osaajaa.
Olen sitä mieltä, että avioliitto sinänsä ei tämän kysymyksen äärellä ole muutoksessa. Vain käsityksemme sukupuolesta ja seksuaalisuudesta muuttuu. Tällä tavoin ajattelemalla meidän ei tarvitse yrittää muuttaa kristillisen ymmärryksemme peruslähtökohtia ja voisimme keskittyä siihen, mikä meitä avioliittokäsityksessä yhdistää. Kristinusko ja luterilaisuus ovat ottaneet lisääntyvän tiedon todesta aiemminkin, ja siksi kristillisistä yhteiskunnista elämme ja asumme maailman kehittyneimmissä ja hyvinvoivimmissa maissa.
Tiivistetysti haluan siis sanoa aikaisempaan verraten: Me emme evoluutiotieteen kehittymisen myötä ole tarvinneet uutta laajennettua käsitystä Jumalan luomistyöstä. Olemme vain sitoutuneet ja tiedostaneet tieteen tuomat mahdollisuudet katsoa Jumalan luomaa maailmaa uudesta näkökulmasta, ihmeellisenä uusiutuvana monimuotoisena maailmana.
Tarvitsemmeko me siis myöskään laajennettua käsitystä avioliitosta, vai sitoutumista nykykäsitykseen sukupuolesta ja ihmisen seksuaalisuudesta muuttuvana? Tämä voidaan lukea osaksi nykyistä avioliittokäsitystä niin, että avioliitto on teologisesti Jumalan siunauksen asia, ei sukupuolen asia. Tämä on mahdollista nykyisen avioliittokäsityksen sisällä myös niin, että se laajentaisi käytäntöä myös koskemaan samaa sukupuolta olevia, ei itse oppia tai teologista pohjaa.
74 kommenttia
Matti Pentti. ““Henki ja sielu ovat eri asioita. Miksi tästä erosta ei saisi olla tietoinen?” Raamatussa käytetään näitä käsitteitä melko kirjavasti”.
Siirrän edelliselle sivulle jääneen ajatukseni vielä tähän tutkittavaksi.
Selvennyksen vuoksi minä käytän sitä Hebrealaiskirje 4:12-13 merkityksessä:”Jumalan sana…. erottaa sielun ja hengen…..ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.” Tässä puhutaan sielun ja hengen erottumista. Ajatushan sisältää sen tiedostamisen, millanen tämä ero on. Minä en ole tässä muuta sanonut kuin että voimme ymmärtää tätä. Tämän eron ymmärtäminen siten auttaa analysoimaan paremmin vaikkapa hengellisiä tilaisuuksia jne. Nuoren ihmisen on melkein mahdotonta tietää, että henki voisi olla jotain muuta kuin sielu. Kun Jumala on muutaman vuosikymmenen tehnyt meissä työtään voimme kyllä ymmärtää ja kokea tätä eroa sielun ja Hengen välillä. Ei tässä pidä ketään laittaa mihinkään sen kummempaan arvojärjestykseen tms. Itse ajattelen, että missä on sekavuutta ja riehumista siellä on sielullisuuta, missä henki hallitsee, on myös rauha ja järjestys. Itse en viihdy minkään sotkun keskellä.
Olisiko hyödyllistä erilaisen mielipiteen edessä koetella omia mielipiteitään, ettei heti tarvitsisi käydä vastahyökkäykseen. Sehän on armoa, jos joku pystyy säröttämään omaa panssaria, joka on tehty vääristä aineista.
Meri-Anna Hintsala: ”..Viime keväänä avioliittolain astuttua voimaan myös kirkon avioliittokäsitys muuttui. Silloin kirkon vallitsevasta avioliittokäsityksestä tuli vastakulttuurinen. Kristillisen avioliiton rooli on kristillisissä yhteiskunnissa ollut kauttaaltaan yhteiskunnan järjestystä tukeva instituutio, mutta tällä hetkellä näin ei Suomessa ole.”
Tämä on kiintoisa argumentti. Varsinkin historian kannalta, jossa kirkon käsitykset ihmisyydestä ja elämän arvosta ovat alusta alkaen pakanallisessa kontekstissa olleet vastakulttuurisia. Kirkko on ymmärtänyt itsensä enemmän sekulaarin maailman vastavoimaksi kuin osaksi sitä.
Kristillinen yhtenäiskulttuuri Euroopassa ja Suomessa meni jo. Nyt kirkko edustaa yhä selkeämmin vastakulttuuria: se rukoilee julkisesti turuilla ja toreilla – jopa yhteiskunnallisissa instituutioissa, vaikka yhteiskunta ei sitä suvaitsisi. Se opettaa Kristusta julkisena totuutena, vaikka yhteiskunta kammoksuu sitä ja pitää sellaista ehdottomuutta syrjivänä.
Miksi avioliittokysymys olisi tässä suhteessa poikkeus? Eikö kirkon tulekin olla ensisijaisesti kuuliainen tehtävän Antajalleen (Jumalalle) eikä sekulaarille yhteiskunnalle?
Kysehän on erilaisista avioliittokäsityksistä. Juuri siksihän kirkolliskokouksen aloite edellytti kirkon ”avioliittokäsityksen laajentamista”. Siis periksi antamista vastakulttuurisesta todellisuudesta ja suostumista sekulaarin todellisuuden mukaiseen elämään.
Sekulaari yhteiskuntahan vaatii kaikkia tulemaan kaltaisekseen ja pyrkii moniarvoisuudessa uskontoneutraaliuteen. En näe mitään kirkon omista dokumenteista (tunnustuksesta) tai sen omasta perinteestä nousevaa kriteeriä, miksi kirkon tulisi myöntyä tämän ideologian sylikoiraksi avioliittokysymyksessä.
Näkeekö joku muu?
Ja vielä lopuksi yhteisesti ja erikseen: jos haluamme tässä kirkossa löytää avioliittokysymyksessä kompromissin, jossa erilaiset avioliittokäsitykset voivat elää rinnakkain, se ei voi tapahtua muuten kuin myöntämällä tosiasiat ja löytämällä uudelleen kirkon oma identiteetti vastakulttuurisena voimana.
Silloin kirkossa omantunnon vapautta tarvitsevia eivät ole ne, joille kirkon tunnustus ja vastakulttuurinen todellisuus ovat luovuttamattomia. Silloin omantunnonvapautta tarvitsevia ovat ne, jotka haluavat tukea yhteiskunnan järjestystä antamalla periksi kirkon omasta järjestyksestä.
Onko tämä kirkolle liian kallis myönnytys vai hinta siitä, että se voi elää sekulaarissa yhteiskunnassa kesytettynä vastavoimana, mutta julkisyhteisön asemansa säilyttäen?
Hyviä ajatuksia. Voisi pohtia vielä lisää sitä kumpi on arvokkaampi 50 € seteli vai siitä otettu valokopio. Kumpi on arvokkaampi Sana alkuperäisenä vai siitä tehty tulkinta.
Korinttolaiskirjeen tekstiä. Se selvetää hyvin edellä käytyä kesksutelua. On ero luinnollisen ihmisen ja lihallisen tai hengellisen kristityn välillä. Tästä kai juontuu myös erilaiset Raamatun tulkinnat?
12. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; 13. ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti. 14. Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti. 15. Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
Niin, se siunaus oli siis: Lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se alamaiseksenne.
Jumalan siunaus on paketti reunaehtoineen. Ei ehkä kumminkaan olisi kannattanut purkaa sitä pakettia ja toivoa, että se toimii kuin alökuperäinen. Jos taas Jumalan tahdolla ei ole merkitystä ja maata johdetaan siten, niin haluaisin pois sellaisesta maasta, mutta se ei kuitenkaan käy.
Ehkä vielä pieni kommentti Hentilälle. Nyt olet yhden päivän aikana kolmessa eri kommenttiketjussa eritellyt näkemyksiäsi minusta. Olen siis liioitellut (miksei valehdellut?), asettunut muiden yläpuolelle ja viihtynyt kuplassa. Minusta olisi ollut miehekkäämpää sanoa suoraan, että et pidä näkemyksistäni mitä homojen kirkolliseen vihkimiseen tulee. Siitähän tässä kuitenkin lopulta lienee kysymys?
Ilmoita asiaton kommentti