Avioliittokeskustelua on kirkolliskokouksessa jatkettu nyt jo tällä kertaa kolmatta päivää. Kohta päästään äänestämään siitä, laitetaanko kirkolliskokouksen tuella avioliittokysymys samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä piispojen jatkokäsittelyyn. Julkaisen tässä nyt oman kirkolliskokouksessa pitämäni puheenvuoron, joka tulee tietysti nähdä osana muuta täällä käytyä keskustelua. Otin joitakin rönsyjä  pois. Paljon muutakin voisi sanoa, mutta aloitetaan tästä:

--

Arvoisa arkkipiispa ja hyvät kirkolliskokousedustajat,

Keskustelu avioliittokäsityksen laajentamisesta liikkuu hyvin monella eri tasolla. Näitä tasoja myös perustevaliokunta oli pyrkinyt mietinnössään avaamaan. Samalla kun Raamattu uskon ylimpänä ohjeena, ja luterilaisen kirkon tunnustus ovat ohjenuorana tässä keskustelussa, käsityksemme täydentyy historiallisilla, yhteiskunnallisilla, antropologisilla, lääketieteellisillä tai joillakin muilla tarkennuksilla. Samalla tätä keskustelua reunustaa ja pohjustaa ajatus siitä, että kirkon avioliittokäsityksen tarkastelua tulisi tehdä kirkon omista lähtökohdista käsin, uskon ja rakkauden näkökulmista.

Kirkko elää aina suhteessa sitä ympäröivään maailmaan eikä se ole ikinä umpiossa. Kirkko on suhde: Jumalan suhde seurakuntaan ja ihmisten suhde kirkon jäseninä toisiinsa Kristuksen ruumiina. Avioliitto on yksi erityinen suhde, mutta myös maallinen järjestys. Se on kahden ihmisen välillä solmittu siunattu yhteys Jumalan kasvojen edessä. Avioliitto toteutuu ympäröivässä maailmassa. Kun maailma ympärillä muuttuu, muuttuu myös kirkko vaikka se ei tekisi mitään. Viime keväänä avioliittolain astuttua voimaan myös kirkon avioliittokäsitys muuttui. Silloin kirkon vallitsevasta avioliittokäsityksestä tuli vastakulttuurinen. Kristillisen avioliiton rooli on kristillisissä yhteiskunnissa ollut kauttaaltaan yhteiskunnan järjestystä tukeva instituutio, mutta tällä hetkellä näin ei Suomessa ole.

Raamattu ja sen päälle luotu tunnustus on kristillisen uskon ylin auktoriteetti. Raamattu ei ole luonnontieteen, tai lääketieteen oppikirja, vaikka Raamatun kirjoituksissa näitäkin aiheita sivutaan ja niistä opetetaan. Raamattu ei ole myöskään oppikirja sukupuoleen. Muiden tieteiden kehityksen tulokset täydentävät käsitystämme Raamatusta  ja siitä on elää tässä maailmassa kristittynä.

Keskitynkin nyt tässä puheenvuorossani yhteen näkökulmaan, joka olisi mielestäni mahdollinen tapa katsoa asiaa sellaisesta näkökulmasta, joka voisi yhdistää eikä erottaa. Tämä näkökulma on teologisen sukupuolentutkimuksen näkökulma.

Postmoderneissa teologisissa keskusteluissa sukupuolta on katsottu asiana, joka on merkityksetön ihmisen pelastumisen kannalta. Tiedän, että ns. klassisen kristinuskon puolustajat katsovat postmoderneja teologisia suuntauksia kriittisesti, ja aina onkin syytä olla terveen kriittinen. Se mikä niissä mielestäni on mielekästä ja arvokasta, on pyrkimys tuoda esimerkiksi sukupuoleen liittyvä kehittynyt osaaminen osaksi kirkkomme käsitystä avioliitosta sen sijaan, että ne yrittäisivät sulkea toisiaan pois.

Perustevaliokunnan mietinnössä mainittiin sanapari ”naisen ja miehen” yli 50 kertaa. Avioliitto on miehen ja naisen välinen. Näin avioliitto tapahtuu käytännössä, eikä se ole muutoksessa. Käsitys siitä, mitä on olla mies ja nainen pitäisi tässä keskustelussa avata. Ensinnäkin on erotettava käsitteet sukupuoli ja seksuaalisuus toisistaan. Ne molemmat kyllä liittyvät avioliittoon.

Tutkijat jakavat käsityksen sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta ja muuttuvaisuudesta ja kirkossakin tämä tiedon lisääntyminen voitaisiin ottaa aivan luontevasti vastaan. Sukupuoli voi muuttua. Seksuaalisuus voi muuttua. Naisen ja miehen avioliitosta saattaa tulla naisen ja naisen välinen avioliitto. Vaikka tiedän tämän olevan marginaalinen esimerkki, se kuitenkin osoittaa, että käsitykset muuttumattomasta naiseuden ja miehuuden kategorioista eivät ole toimiva tapa katsoa tätä asiaa. Miksi emme katsoisi tätä Jumalan luomaa monimuotoisuutta osana nykyistä avioliittokäsitystämme? Tämän kysymyksen avaamiseen meillä on ehdottoman hyvää osaamista kirkkomme sisälläkin. Tätä puolta perustevaliokunta ei ole ottanut huomioon ja se olisi välttämätöntä jatkoaskelien kannalta. Perustevaliokunnan olisi ollut välttämätöntä kuulla jotakin sukupuolentutkimuksessa pätevöitynyttä teologian osaajaa.

Olen sitä mieltä, että avioliitto sinänsä ei tämän kysymyksen äärellä ole muutoksessa. Vain käsityksemme sukupuolesta ja seksuaalisuudesta muuttuu. Tällä tavoin ajattelemalla meidän ei tarvitse yrittää muuttaa kristillisen ymmärryksemme peruslähtökohtia ja voisimme keskittyä siihen, mikä meitä avioliittokäsityksessä yhdistää. Kristinusko ja luterilaisuus ovat ottaneet lisääntyvän tiedon todesta aiemminkin, ja siksi kristillisistä yhteiskunnista elämme ja asumme maailman kehittyneimmissä ja hyvinvoivimmissa maissa.

Tiivistetysti haluan siis sanoa aikaisempaan verraten: Me emme evoluutiotieteen kehittymisen myötä ole tarvinneet uutta laajennettua käsitystä Jumalan luomistyöstä. Olemme vain sitoutuneet ja tiedostaneet tieteen tuomat mahdollisuudet katsoa Jumalan luomaa maailmaa uudesta näkökulmasta, ihmeellisenä uusiutuvana monimuotoisena maailmana.

Tarvitsemmeko me siis myöskään laajennettua käsitystä avioliitosta, vai sitoutumista nykykäsitykseen sukupuolesta ja ihmisen seksuaalisuudesta muuttuvana? Tämä voidaan lukea osaksi nykyistä avioliittokäsitystä niin, että avioliitto on teologisesti Jumalan siunauksen asia, ei sukupuolen asia. Tämä on mahdollista nykyisen avioliittokäsityksen sisällä myös niin, että se laajentaisi käytäntöä myös koskemaan samaa sukupuolta olevia, ei itse oppia tai teologista pohjaa.