Kirkolliskokous hyväksyi torstaina 5.11.2015 yleisvaliokunnan mietinnön 3/2015 edustaja-aloitteesta 2/2015, joka koski uutta avioliittolakia.
Mietinnössä on paljon myönteistä. Siinä kuvataan melko huolellisesti kirkon aiempia kannanottoja, joskaan niiden puutteita ei juuri huomioida. Mietinnössä myös todetaan ilmeisesti ensimmäisen kerran yhteisesti, että avioliitosta on kirkossa eri näkemyksiä. Kirkon aiemmissa yhteisissä lausunnoissa eri näkemykset eivät ole saaneet sijaa.
Hyvää on myös suhteellisuudentajun säilyminen näkemyserojen keskellä. Valiokunta toivoo uskonyhteyden säilyvän kirkossa: ”Perimmäisenä tavoitteena on, että vaikeissakin tilanteissa kirkon jäsenet kokoontuvat rukoilemaan yhdessä, viettävät yhteistä jumalanpalvelusta, puhuvat kunnioittavasti toisistaan ja pyrkivät säilyttämään keskinäisen yhteyden yhteisessä uskossa ja rakkaudessa.” (s. 21)
Myös valiokunnan varsinaiset esitykset ovat hyviä. Ensiksikin kirkkohallitukselta pyydetään tarkempaa oikeudellista selvitystä avioliittolain seurauksista. Toiseksi pyydetään piispainkokoukselta selontekoa kirkolliskokouksen ja piispainkokouksen aikaisempiin lausuntoihin perustuvasta avioliittokäsityksestä, kaikkien ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista. Pidän tärkeänä, että tuleva selonteko huomioi myös lausuntojen ongelmat ja sen, että avioliittokäsityksestä, ihmisarvosta ja papin velvollisuuksista on kirkossa eri näkemyksiä. Kolmanneksi kirkkohallitukselta pyydetään keskustelumallia ja aineistoa. Keskustelu on erittäin tarpeen. Neljänneksi kirkkohallitukselta pyydetään avioliittoaiheista tutkimusta, mikä on myös tervetullutta.
Mietintöön sisältyy myös ongelmia. Suurin ongelma nähdäkseni on se, että mietinnön lähtökohta on vanhoillinen ja autoritaarinen: valiokunta on ottanut tehtäväkseen selvittää, ”mikä on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käsitys avioliitosta” (s. 3). Ilmaus ”kirkon avioliittokäsitys”/”kirkon avioliittokanta” esiintyy tekstissä eri muunnoksin lähes 20 kertaa. Onko kirkolla ylipäätään tarpeen olla yhtä ja yhteistä ”avioliittokäsitystä”? Miten odotus sellaiseen ”yhdessä sitoutumisesta” (s. 9) sopii yhteen omantunnonvapauden korostuksen (s. 15) ja aitoon keskusteluun (jota esitetään) pyrkimisen kanssa? Kirkon linja on jo pitkään ollut kunnioittaa jäsentensä omantunnonvapautta ja vapautta ottaa itse kantaa ihmiselämän kysymyksiin kultaisen säännön valossa. Edellytetäänkö kirkon jäseniä nyt omaksumaan yksi yhteinen ”kirkon kanta” avioliittoon? Luterilaisen teologian ja omantunnonvapauden periaatteen valossa kirkon ei ole tarpeen pitää kiinni yhteisestä avioliittokannasta eikä edes keskusteluissa etsiä sellaista.
Toinen ongelma nähdäkseni on, että toisin kuin valiokunta arvelee, luterilaista avioliittokäsitystä ei ole selvitetty riittävästi teologiankaan osalta. Tästä olen kirjoittanut toisaalla. Kolmas ongelma nähdäkseni on, että mietinnön tulkinta kirkkolakia ja -järjestystä juridisesti alempien asiakirjojen (esim. kirkkokäsikirja) asemasta on puutteellisesti pohdittu.
Neljäs, huomattavan vakava ongelma on, että uuden avioliittolain seurauksia ei ole pohdittu eräin olennaisin osin. Mietinnössä tehdään kyllä selkoa siitä, mikä on kirkon käsitys avioliitosta ja kirkollisesta vihkimisestä. Mietinnöstä puuttuu sen sijaan lähes täysin arviointi samaa sukupuolta olevien siviiliavioliittojen seurauksista kirkolle. Ilmeisesti ainoa asiaa koskeva kohta kuuluu näin:
”Uusi avioliittolaki suurelta osin kumonnee lain rekisteröidystä parisuhteesta. Siksi syntyy tarve päivittää piispainkokouksen ohjetta, mikäli sitä halutaan edelleen soveltaa.”
Valiokunta ei kuitenkaan tee tätä asiaa koskevaa esitystä piispainkokoukselle. Miten kirkko siis tulee suhtautumaan kyseisiin avioliittoihin? Valiokunta ei pohdi myöskään seurauksia, joita samaa sukupuolta olevien parien mahdollinen sulkeminen kirkollisesti vihittävien parien joukosta saattaa merkitä. Millaisen viestin se lähettää seksuaalivähemmistöille? Millaisen viestin se lähettää kaikille kirkon jäsenille ja yhteiskuntaan? Kirkollinen vihkikäytäntö alkaa näyttää syrjivältä. Haluavatko heteroparit tulevaisuudessa osallistua syrjivänä pitämäänsä käytäntöön? Romahtaako kirkollisesti vihittävien määrä entisestään? Olisiko piispainkokouksen selontekoa laatiessaan syytä pohtia uuden avioliittolain seurauksia näiltäkin osin?
Vesa Hirvonen
Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori
Hyvä korjaus Jukalta. kiitos.
Evl kirkko opettaa, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja kannustaa elämänmittaisiin rakkaussuhteisiin.
Mikäli kirkko aikoo olla uskollinen omalle opetukselleen, sallii se (mutta ei velvoita) tulevaisuudessa pappiensa vihkiä myös samaa sukupuolta olevat avioliittoon.
Niin, mutta kun se kirkon opetus on, että avioliiton voivat solmia mies ja nainen…kirkon tulee olla uskollinen tälle opetukselle ko. asiassa.
Avioliittoon vihkimisen yhteydessä on paljon puhuttu pappien omantunnonvapaudesta. Mielenkiintoista on se, papeille suotaisiin omantunnon vapaus vihkiä tai olla vihkimättä, mutta kätilöille ei suotaisi omantunnonvapautta olla osallistumatta abortin tekoon. Miksikähän?
Henk.koht. antaisin omantunnon vapauden myös kätilöille. Tämä tosin ei liity oikein mitenkään kirkon avioliittokysymykseen.
Luterilaisuudessa keskeinen jatkuvan luomisen-oppi tarjoaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon mielenkiintoisen teologisen näkökulman.
Mikäli evl kirkko vihkisi samaa sukupuolta olevia pareja, ei määrä vuodessa olisi kovin suuri – vajaa sata. En kertakaikkiaan ymmärrä, miten noin 70:n samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen/vuosi aiheuttaisi kaiken sen kamaluuden vedenpaisumuksen ohella, mitä herätyskristilliset piirit ovat asian tiimoilta maalailleet.
Niinpä juuri kuin Kari-Matti Laaksonenkin toteaa. Eikä edes heinäsirkkaparvista ole aavistuskaan. Suhteellisuudentajua toivon minäkin.
Kari-Matti,
ei niin liitykään muutoin kuin tuon omantunnonvapauden suhteen.
Kirkolliskokouksen hyväksymässä yleisvaliokunnan mietinnössä todetaan: ”Yhteenvetona valiokunta toteaa, että avioliittolain muutos ei vaikuta papin oikeuteen vihkiä avioliittoon. Papilla säilyy oikeus toimittaa kirkollinen vihkiminen kirkkokäsikirjassa ja kirkkojärjestyksessä määrätyllä tavalla. Papille ei synny oikeutta toimittaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimistä.”
Valiokunnan mukaan tulisi kuitenkin selvittää: ” kuinka avioliiton pätevyys tulisi arvioitavaksi siinä tapauksessa, että pappi vihkisi samaa sukupuolta olevan parin.”
Jälkimmäisessä asiassa tulee otettavaksi huomioon, että on yleisesti tiedossa että Suomen ev.lut. kirkon papilla ei ole pappisvirkansa puolesta oikeutta vihkiä samaa sukupuolta olevia sekä seikka että vihittävät on samaa sukupuolta ilmenee väistämättä avioliiton esteiden tutkinnasta. Voisiko siis tietoinen virkavirhe tuottaa aoikeudellisesti pätevän avioliiton?
Se menee ehkä näin: pappi toisensa jälkeen alkaa yksinkertaisesti vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon. Berliinin muurikin kaatui ilman määräenemmistöjä.
Siitä menee papilta pappisvirka puoleksi vuodeksi jäähylle ja toisesta kerrasta kokonnaan. Paitsi helsingin hiippakunnassa, jossa ekasta kerrasta varmaankin selviää varotuksella. Toisesta kerrasta saman papin kohdalla sitten menee virka Helsingissäkin.
Hiippakunta on lojaali piispainkokouksen yhteisille linjauksille ja piisainkokous on puolestaan lojaali kirkolliskokouksen selvälle enemmistölle joka on kirkon nykyisen avioliittokannan linjalla.
Todella hyvä kirjoitus ja hyviä kommentteja. Näin on, että muurit murtuvat ilman hallinnollisia teitä, jotka ovat tutkimattomia.
Erinomainen kirjoitus ja analyysi Vesa Hirvoselta!
Monia kirkon asiakirjoja (kuten nyt tätä yleisvaliokunnan mietintöä) vaivaa ristiriitaisuus. Toisaalla kumotaan/kyseenalaistetaan/vesitetään se, mitä toisaalla sanotaan. Mietintö sisältää kauniita periaatteita esim. erilaisten ihmisten loukkaamattomuudesta, mutta monin paikoin tuntuu, että periaatteet jäävät kauniin puheen tasolle. Toisaalta pyritään tarkastelemaan kirkon historiaa kriittisesti (”virheitä on tehty myös suhteessa seksuaalivähemmistöihin” , s. 15). Mutta sitten toisaalta kuitenkin pyritään sitoutumaan juuri näihin perinteisiin ja kriittinen tarkastelu jää välihuomautuksen tasolle. Tästä Hirvonenkin kirjoittaa ja tuo esiin tärkeitä seikkoja.
Mielestäni yleisvaliokunnan mietintö on yksi uusi tapaus siinä prosessissa jossa kirkko pyrkii selvittelemään itselleen miten sen pitäisi suhtautua ihmisiin, joita se on oikeastaan koko historiansa ajan kohdellut erittäin huonolla tavalla. Kirkon ristiriitaisuus heijastuu ja ilmenee mietinnössä.
Itse pohdin yleisvaliokunnan mietintöä lukiessani myös sitä, mitä tarkoitetaan ”homoseksuaalien kunnioittamisella”.
Yleisvaliokunta alleviivaa kirkon avioliittonäkemyksessä sitä, että seksuaalisuus toteutuu parhaiten ja turvallisimmalla tavalla miehen ja naisen välisessä avioliitossa. Moniin asiakirjoihin vedoten, miehen ja naisen välisen avioliiton sanotaan olevan kristillisen uskon ja ihmiskuvan – sekä myös ns. kokonaisedun – mukainen. Samaa sukupuolta olevien parisuhde ei vastaa tätä ihannetta eikä ihmiskuvaa. (kts. esim. s. 4, 5,7)
Toisaalta valiokunnan mietinnössä puhutaan kauniisti siitä, että ”jokainen tarvitsee toisten arvostusta ja hyväksyntää voidakseen kehittyä ehjäksi ja tasapainoiseksi ihmispersoonaksi. Terveellä itsetunnolla varustettu ihminen kykenee kantamaan vastuuta itsestä ja solmimaan ihmissuhteita” (s. 13) . ”Kirkon tulee vastustaa kaikkea väkivaltaa ja syrjintää joka kohdistuu seksuaalisiin vähemmistöihin” (s. 5), ”loukkaamaton ihmisarvo koskee erilaisiin ratkaisuihin päätyneitä homoseksuaaleja: esimerkiksi heitä, jotka ovat valinneet elämisen sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa” (s.15).
Valiokunta ilmeisestikin siis näkee, että kirkko tukee ja arvostaa myös homoseksuaalisia ihmisiä todetessaan, että samaa sukupu0lta olevien parisuhteet eivät vastaa kirkon ihannetta, eivätkä kirkon ihmiskuvaa eivätkä sitä tarkoitusta, mihin seksuaalisuus on tarkoitettu.
Sellainen kysymys nousee, että onko esimerkiksi homoseksuaalisten nuorten mahdollista kehittää terve itsetunto, oppia arvostamaan itseään ja kasvaa ehjäksi ihmispersoonaksi (homoseksuaalina), sellaisessa yhteisössä, joka opettaa, että homoseksuaaliset suhteet eivät vastaa kyseisen yhteisön vaalimaa ihmiskuvaa eivätkä sen ihanteita, ja joka opettaa, että seksuaalisuus toteutuu parhaimmalla tavalla sellaisten ihmisten parisuhteissa, joilla on aivan toinen seksuaalinen suuntautuminen kuin mikä (tällä homoseksuaalisella nuorella) on?
Sari
Ihmiskunta on täynnä tyydytämätöntä seksuaalisuutta aivan riippumatta itse kunkin seksuaalisesta suuntautumisesta.
Yksi ensimmäisistä asioista kohti tervettä itsetuntoa, on hyväksyä itselleen ettei voi saada kaikkea mitä haluua ja on silti hyväksytty ja kunnioitettu ihminen. Sairas mieli mittaa itseään perfektionaalisella täydellisyydellä tai narsistisella itse keskeisyydellä. Terve mieli hyväksyy etteivät kaikki ole samanlaisia ja ovat silti arvokkaita, Se että jää jostakin paitsi ei tee ihmisestä jotenkin vähemmän arvokasta ihmistä.
Voi Jukka, noi sun jutut on aivan infantiilisen dogmatiikan myötäjäisiä.
”Valiokunta ilmeisestikin siis näkee, että kirkko tukee ja arvostaa myös homoseksuaalisia ihmisiä todetessaan, että samaa sukupu0lta olevien parisuhteet eivät vastaa kirkon ihannetta, eivätkä kirkon ihmiskuvaa eivätkä sitä tarkoitusta, mihin seksuaalisuus on tarkoitettu.”
Katsotko, että kirkon ainoa mahdollisuus tukea homoseksuaalisia ihmisiä on se, että he voivat solmia avioliiton myös pappien vihkiminä? Minkä ihmeen takia pappien tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevia avioliittoon, kun he voivat solmia avioliiton muutenkin? Mikä on tämän kirkkoon kohdistetun painostuksen motiivi?
Jukka,
olen kanssasi samaa mieltä siitä, että ihmiskunta on täynnä tyydyttämätöntä seksuaalisuutta aivan riippumatta itse kunkin seksuaalisesta suuntautumisesta. Jo pieni vilkaisu maailmankirjallisuuteen- ja runouteen todistaa tämän. Vaikka heteroseksuaalisia ihmisiä ei syrjitä heidän heteroseksuaalisuutensa perusteella, ei seksuaalisuus ole helppoa heteroillekaan. Tyydyttävään seksuaalielämään kun tarvitaan muutakin kuin se, että yhteisö hyvaksyy jonkin määrätyn seksuaalisen suuntautumisen. Tarvitaan toinen ihminen.
Yhteisön hyväksyntä ja arvostus on tästä huolimatta sekin tärkeää. Joissain yhteisöissä esim. seka-avioliittoja on katsottu kieroon ja katsotaan edelleen (esim.valkoisen ja mustan välillä). Yhteisön hyväksymättömyys on suuresti vaikeuttanut niiden ihmisten mahdollisuutta elää hyvää elämää, jotka ovat eläneet puolison kanssa, joka kuuluu eri etniseen ryhmään kuin itse.Mielestäni näiden ihmisten toiveita tasa-arvoisesta arvostuksesta ei pidä kuitata sanomalla, että ”ihmiskunta on täynnä tyydyttämättömiä toiveita”.
Ihmiskunta on täynnä myös muuta kuin seksuaalista tyydyttämättömyyttä. Muun muassa etniset vähemmistöt, vammaiset jne. kokevat useinkin, että heitä syrjitään tai arvostetaan vähemmän, sellaisten ominaisuuksien perusteella, joille he eivät voi itse mitään. Esim. ihonvärilleen ei kukaan voi mitään. En pidä hyvänä, jos toiveisiin hyväksynnästä ja kunnioituksesta vastataan sellaiseen tyyliin, että ”ihmiskunta on täynnä tyydyttämätöntä kunnioituksen ja arvostuksen tarvetta, joten hyväksykää nyt vaan osanne,kaikkea ei voi saada, eikä kenelläkään (edes meillä jotka saamme enemmän arvostusta kuin te), mene aina hyvin.”.
Ihmiselämä on täynnä vaikeuksia, se on totta. Hyvä yhteisö kuitenkin pyrkii kuitenkin toimimaan niin että niitä olisi mahdollisimman vähän, ei vähättelemään niitä.
Salme,
käsitän kysymyksesi tarkoittavan (viime kädessä) sitä, että miksi ihmeessä seksuaalivähemmistöt tarvitsevat hyväksyntää ja arvostusta kirkossa, kun he voivat saada sitä kirkon ulkopuolellakin. Hyvä kysymys. Miksi kukaan tarvitsee arvostusta – omana itsenään, sellaisena kuin on – kirkossa, kun arvostusta voi saada kirkon ulkopuolellakin? Miksi kukaan meistä haluaa mennä naimisiin kirkossa, jos voi mennä kirkon ulkopuolellakin?
Voi kysyä, että onko kirkko myös homoseksuaalisia ihmisiä ja heidän perheitään varten? Jos on, niin silloin niihin perusteisiin, joilla samaa sukupuolta olevien parisuhteiden ei katsota vastaavan kirkon vaalimaa ihmiskuvaa, ihanteita ja ”kokonaisetua” pitää mielestäni arvioida kriiittisesti.
Sari,
viestini ei tarkoita ”miksi ihmeessä seksuaalivähemmistöt tarvitsevat hyväksyntää ja arvostusta kirkossa, kun he voivat saada sitä kirkon ulkopuolellakin.”
Viestini on, että avioliittoon vihkiminen ei ole sama asia kuin hyväksynnän ja arvostuksen saaminen kirkossa. Kyllä seksuaalivähemmistöjä voidaan kirkossa arvostaa ilman, että kirkko vihkii muita kuin nais-mies-pareja avioliittoon Jeesuksen ohjeen mukaisesti.
Evankeliumin ydinsanoma on, että pelastuksen suhteen ei ole miestä tai naista, orjaa tai vapaata jne. vaan pelastus on tarjolla kaikille. Raamatun ilmoituksen mukaisesti avioliitto on tarjolla yhden miehen ja yhden naisen muodostamille pareille. Kirkon tehtävä maailmassa on kertoa siitä, mitä Jumala on Raamatussa ilmoittanut luomansa ihmisen elämän elettäväksi malliksi.
Mielestäni on keinotekoisen tarkoitushakuisesti alettu esittää, että jos kirkko ei vihi spn-pareja niin se tarkoittaa, että kirkko ei hyväksy heitä. Eihän kirkko vihin samaa perhettä (siaruksia) oleviakaan tai aikuista ja lasta keskenään. Silti he kaikki ovat tervetulleita kirkkoon vastaanottamaan evankeliumin ilosanomaa Jumalan rakkaudesta ja Jeesuksen kautta saatavasta pelastuksesta.
Salme,
Juu, evankeliumin ydinsanoma toki on se, että aivan kaikki ihmiset ovat Jumalan edessä samanarvoisia ja pelastuvat yksin uskosta Jeesukseen Kristukseen. Tässä ei ole ”orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista, ei kreikkalaista eikä roomalaista jne.”.
Tarkoittaako tämä edellämainittu sitten sitä, että jos kirkko täyttää tehtävänsä ja julistaa ”evankeliumin ydinsanomaa” eli kaikkien ihmisten samanarvoisuutta pelastuksen ja Jumalan rakkauden suhteen niin kirkko voi rauhassa suhtautua välinpitämättömästi eettisiin ongelmiin? Eettiset ongelmat kun ovat toissijaisia evankeliumin ydinsanomaan verrattuna. Ja jos kerran Jumala rakastaa erotuksetta kaikkia ihmisiä niin tämän ilosanoman levittäminen riittää. Kirkon ja meidän kristittyjen ihmisten ei enää tarvitse omalta osaltamme miettiä, miten me voisimme edistää rakkaudellisuuden, oikeudenmukaisuuden jne. toteutumista.
Mielestäni ”evankeliumin ydinsanoma” ei tarkoita sitä, että voimme suhtautua välinpitämättömästi eettisiin ongelmiin. Mielestäni ei esimerkiksi tule vähätellä tai kuitata olankohautuksella niitä ongelmia, joita orja kokee orjuutensa perusteella, tai kreikkalainen kokee, jos häntä syrjitään kreikkalaisuutensa perusteella, tai jos roomalaista syrjitään roomalaisuutensa perusteella. Tai jos naista syrjitään hänen naiseutensa perusteella. (tai niitä ongelmia, joita seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt kokevat jos heitä syrjitään heidän suuntautumisensa perusteella.)
Sari,
Raamatun pelastumiseen liittyvä ilmaisu ”Tässä ei ole orjaa eikä vapaata, ei miestä eikä naista, ei kreikkalaista eikä roomalaista jne.”. tarkoittaa sitä, että samaa kaavaa ei voi liittää mihin tahansa yhteyteen, esim. avioliittoon vihkimiseen, josta Jumala on jo luodessaan antanut rajaavan ilmoituksen (yksi mies ja yksi nainen) ja jonka Jeesus myöhemmin vahvisti.
Vain pelastus on vapaasti tarjolla kaikille ihmisille, muista asioista säädetään erikseen.
Niin, näin on kirkoissa perinteisesti usein ajateltu ja myös opetettu. Ihmisen tulee kärsiä vaivaa tässä elämässä, esim. syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta, ja tyytyä siihen osaan, jonka hän on syntymässään saanut. Hän voi kuitenkin samalla iloita siitä, että pelastuksen suhteen (eli evankeliumin ydinsanoman suhteen) hän on kuitenkin tasa-arvoisessa asemassa suhteessa muihin. Riemu odottaa tuonpuoleisessa elämässä.
”Ihmisen tulee kärsiä vaivaa tässä elämässä, esim. syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta” Sari
Jumala ei ole tarkoittanut, että ihmisen tulee kärsiä syrjintää ja epäoikeudenmikaisutta. Todellista syrjintää ja epäoikeudenmukaisuutta kohtaavat nykyisin esim. kristityt maissa, joissa heillä ei ole uskonnonvapautta olla kristittyjä vaan he ovat jatkuvan kuoleman pelon alla uskonsa vuoksi. Samoin lukematon määrä naisia kohtaa epäoikeidenmukaista väkivaltaista kohtelua prostituutioon pakotettuna ihmiskaupan uhreina. Samoin lapset. jotka ovat ihmiskaupan seurauksena aikuisten seksileluina kunnes ovat loppuun käytettyjä ja heidät hyltään tai tapetaan.
Se, että kirkko vihkii Raamtusta nousevan ilmoituksen mukaisesti avioliittoon vain heteropareja ei ole mihinkään ryhmään kohdistuvaa syrjintää tai epäoikeudenmukaista kohtelua. Muut ryhmät ovat täysin vapaita solmimaan keskinäisiä suhteita ja rakastamaan toisiaan.
Jukka Kivimäki. Jälleen hyvää analyysiä sinulta. Ainoa mitä en usko, on että asiasta tulisi Helsingin hiippakunnassa edes huomautusta. Kanteluun annettaisiin toisaalta-toisaalta vastaus josta kukaan ei saisi selville mitä mieltä kapituli on. Useimmat eivät huomaisi ettei se ole mitään mieltä.
Tulee mieleen vanhan NL: hajoaminen. Kuka uskoi semmoista tapahtuvan. Ja Balttian maiden itsenäisyys, niin ei meidän Koivisto sitä uskonut, vaan jätti silleen, niinkuin juridiikassa sanotaan. Eli ei tunnustanut itsenäisyyttä.
Että paljon tapahtuu ihan kansalaisuuslähtöisesti.
Virve Valoheimo
Sekö on todellinen tavotteesi – kirkon hajottaminen?
Päinvastoin, minähän puolustan aina kirkkoa, koska olen yleiskirkollinen kristitty. Ja kirkko on minulle todella tärkeä. Muurien murtumisella viittaan siihen, ettei ketään erotella.
Virve Valoheimo
Ketään joka on Kristukseen kastettu, ei pidä muiden toimesta Kristuksesta erottaa. Kristuksen seurakunta on kuitenkin jo erotettu muusta maailmasta ja tätä erottamista meidän tulee seurakunnassa kunnioittaa.
Diakoniassa kristitty ei erottele ketään, olipa avun tarvitsija kastettu taikka ei, mutta Herran pöydässä aterioi vain kastettut veljet ja sisaret Kristuksessa. Silloin me kristityt siis erotaudumme kastamattomista ja sitä rajaa ei ole lupaa murtaa.
Tunnustamme kristillistä uskoa apostolisen opetuksen mukaisesti, eikä siitä opista ole lupa luopua.
Aluksi oli mies ja nainen, jotka elivät liitossa Jumalan kanssa ja Jumalan asettamassa liitossa keskenään. Nämä mies ja nainen rikkoivat liiton Jumalan kanssa ja synnin seuraukset langesivat heidän päälleen.
Suunnattomassa rakkaudessaan Jumala kuitenkin antoi ja lunasti lupauksen, että Hän Jeesuksessa Kristuksessa sovittaa ihmiskunnan synnit, jotta kukaan joka Häneen uskoo ei joutuisi kadotukseen vaan hänmellä olisi iankaikkinen elämä. Sanassaan Jumala myös lupasi ja antoi Pyhän Hengensä oppaaksi jotta häneen uskova seurakunta ei astuisi harhaan. Seurakunnan keskinäistä yhteyttä Pyhässä hengessä ei ole lupa ihmisopeilla murtaa.
Kaikkia yhteiskunna säädöksiä ja määräyksiä on koeteltava Sanassa ja Hengessä ja jos ne asettuvat Sanaa ja Hengeä vastaan, ei selaista määräystä tule seurakunassa totella. Niinpä seurakunna ei esimerkiksi tule keskuudessaa vahvistaa selaista avioliittoa, joka ei kristillisen tunnuksen mukaan ole Herran tarkoittama avioliitto.
Jeesuksessa Kristuksessa ja kristilisessä tunnustuksessa olemme yhtä, eikä sitä yhteytä tule murtaa. Tunnustusta vastaan rikkovat demostraatiot ovat demostraatioita kristittyjen keskinäistä yhteyttä vastaan.
Minä ajattelen evankeliumien Jeesusta; hän ei erotellut ketään. Kaikki ihmisethän ovat Jumalan lapsia, eikö? Ja ne muurit voivat olla meidän sisällä, -sydämessä tai kognitiossa.
Minulla soi :”Kaikki saavat tulla armoa omistamaan…” Ja ehtoollisuuskutsu on minulle kova juttu: Tulkaa sillä kaikki on valmistettu. Ja mietin, millaisia Jumalan kasvoja me näytämme muille. Mitkä ovat Jumalan kasvot? Siis millaiset. ”Herra kirkastakoon kasvonsa teille, ja olkoon teille armollinen.” Ja ”Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne, ja antakoon teille rauhan.”
Virve Valoheimo
Kutsu:”Tulkaa sillä kaikki on valmistettu.” on toinen kutsu Kristuksen juhla-aterialle ja tarkoitettu niille jotka ovat jo ottaneet vastaan ensimmäisen kutsun, eli kutsun ottaa Kristus vastaan vapahtajana.
Meidät on kasteessa puettu Jeesuksen armoon. Tämä puku on meidän päällämme, kun uskomme Jeesukseen. Siinä puvussa meidät kutsutaan myös vastaanottamaa Kristuksen ruumis ja veri ehtoollisen sakramentissa.
Kansalaiset ja valitettavan monet kirkonkin työntekijät kapinoivat Jumalaa vastaan ja tekevät omia toimiaan oman päänsä mukaan. Jumalan rangaistus tulee viimeistään kolmen tai neljän sukupolven kuluessa ja kirkko menettää uskottavuutensa ja uskon sekä Pyhän Hengen, joka katoaa kirkosta, vaikka puhutaan kovin sympaattisen kauniita valheita ihmiskorvien iloksi. Näin tapahtuu, ellei totuus saa johdattaa kirkkoa oikealle tielle.
Mikäli samaa sukupuolta olevat pariskunnat kirkon opista ja tunnustuksesta riippumatta aivan välttämätttä haluavat kirkollisen vihkimisen, on se täysin mahdollista parustamalla uuden uskonnollisen yhdyskunnan. Perustamiseen riittää 20 jäsentä.
Tämä uusi yhdyskunta voi sitten määritellä itse oman tunnustuksensa, kirjoittaa itse oman tulkintansa luomiskertomuksesta ja vaikkapa määritellä että luomistyöhön liittyy sukupuolinen kirjo, joka ei rajoitu vain kahteen vaihtoehtoon ja että ”kumppani, joka sopii hänen avukseen” voi edustaa mitä tahansa tuosta kirjosta.
Samalla uusi yhteisö voi määritellä opikseen, että Jeesus syntyi vain symbolisesti neitseellisesti taikka että hänen ihmetekonsa olivat aistillisia kokemuksia jotka tukivat hänen sanomaansa ajallisena opettajana.
Kautta historian on ollut kansan tapa, että kun sukset menevät kirkon kanssa ristiin, kuten nyt tämä vihkimisasia kun kirkko pitää kiinni perinteisestä mallista, niin eri kannalla olevat lähtevät kirkosta ja perustavat oman buulaagin omine oppeineen. Se on suositeltavampaakin kuin kirkon hajoittajina toimiminen.
Herätysliikkeille suositellaan ja on suositeltu oman yhteisön perustamista, mutta homouden kannattajat ovat pahoin kirkon sisäinen hajottava voimatekijä. Toivottavasti he ymmärtäisivät tuon hyvän ”vihjeen” ja perustaisivat oman erillisen yhteisönsä. Paljon mielipahaa ja murhetta katoaisi kirkosta Sanaan uskovien keskuudessa sekä kirkon hajottamisen vauhti ainakin hidastuisi pidemmällä aikavälillä.
No niin, eiköhän tämä kommentointi riitä tältä päivältä. Huomenna on isänpäivä. Onnea kaikille isille ja kiitos vaativan tehtävän hoidosta tulevan sukupolven kasvattajina.
Lastenkasvatus on tosiaan vaativa tehtävä.
Luin äsken hesarin uutisia ja silmiin pisti tällainen uutinen.
http://www.hs.fi/tiede/a1446878380054
Isän päivän johdosta linkitän tähän koskettavan uutisen ja sivuaahan se avioliittoakin. Niin kauan kuin on elämää, vaikka vain pihisevää sellaista, on toivoa.
http://yle.fi/uutiset/asuin_vuosia_sillan_alla_ja_rappukaytavissa__perheenisan_syoksykierre_ja_selviytyminen/8437126
Tuossa Sarin linkittämässä uutisessa on tietoa, jota jokainen täällä kommentoiva kristitty voi peilata omien lastensa kautta. Voin todeta omalla kohdallani, että tutkimustulos ei pidä ainakaan meidän perheessä paikkaansa. Miten on Sari teidän perheessä? Ei ole pakko vastata, ellet halua.
Salme
Ote tutkimuksesta: ”Tulokset osoittavat tutkijoiden mukaan, että kristityistä perheistä ja muslimiperheistä tulevat lapset olivat selvästi vähemmän altruistisia kuin uskonnottomien perheiden lapset. Mitä vanhempia lapset olivat, sitä merkittävämpi ero uskonnollisissa ja uskonnottomissa perheissä kasvaneiden lasten välillä oli.”
Ihan odotettu ja luonnollinen lopputulema.
Salme: ”Voin todeta omalla kohdallani, että tutkimustulos ei pidä ainakaan meidän perheessä paikkaansa.”
Millä perusteella voit noin todeta? Onko sinulla tutkimuksellisesti riittävä vertailuryhmä?
Omasta puolestani voin todeta vain sen, että jotain ketoo omista pojistani sekin, että vanhin (49 v) lentää vuosittain Hollannin Haagista (jossa on työskennellyt jo 15 vuotta EU-virkamiehenä) isänpäivänä moikkaamaan vanhaa isäpappaansa ja tyttärensä isopappaa.
Kimmo,
minulla ei ole ollut tapana teettää lapsistani tieteellisiä tutkimuksia. Tunnen heidät muutenkin niin hyvin, että voin kertoa tulleeni aiemmassa kommentissani kertomaani päätelmään.
Yksi meidän lapsistamme on Amerikassa, mutta hän ei nyt lentänyt isänpäivänä Suomeen vaan lähetti lahjansa postin kautta. Liian pitkä ja aikaa vievä matka yhden vkln osalle.
Salme: ”Tunnen heidät muutenkin niin hyvin, että voin kertoa tulleeni aiemmassa kommentissani kertomaani päätelmään.”
Niinhän ne äidit aina väittävät omistaan.
Hyvää Isänpäivää ystävät ja varsinkin te, jotka kunnioitatte Jumalan ao. kunnioittamisen kaksiosaista käskyä.
Jeesus laajensi monen käskyn merkitystä, niin tämänkin. Meidän tulee kunnoittaa jokaista lähimmäistämme. ”Jeesus vastasi sanantuojalle: ’Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?’ Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: ’Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.'”
Hyvä on myös muistaa käskyä ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä”.
Miesten ja isien kunnioituksesta ei puhuta yhtä paljon kuin naisten oikeuksista,
Juuri tätä käskyä tarkoitin. Mitä isän kunnioittamiseen tulee, Jeesus lausui näinkin: ”Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa.”
Martti,
tuskin tuo kohta tarkoittaa sitä, että lapsi ei saisi kutsua isäänsä isäksi. Se tarkoittanee sitä, että ketään miestä/isää ei tule korottaa jumalaksi, sillä on vain yksi Jumala, Isä kaikkivaltias, joka on luonut taivaan ja maan. Näin ymmärrän .
Lapsina olemme vanhemmistamme riippuvaisia, mutta aikuistuessamme meidän on irtauduttava heistä. ”Joka rakastaa isäänsä tai äitiänsä enemmän kuin minua, ei kelpaa minulle, eikä se, joka rakastaa poikaansa tai tytärtänsä enemmän kuin minua, kelpaa minulle.”
Niin, mutta vaikka irtauiduinkin jo 21 vuotiaan avioon niin silti minun isäni oli edelleen minun isäni. 🙂
Hengellisen valtakunnan isyys, äitiys ja veljeys ykseydessä ei muuta avioliittokäsitystä miehen ja naisen välillä. Ellei lue kuin piru Raamattua.
”Hengellisen valtakunnan isyys, äitiys ja veljeys ykseydessä ei muuta avioliittokäsitystä miehen ja naisen välillä.” Ymmärsin kunnioittamisen kaksoiskäskyn tarkoittavan vanhempien kunnioittamista. Viittaako se erityisesti avioliittoon? Isä on isä ja äiti on äiti, vaikka lapsi olisi saanut alkunsa kuinka tilapäisestä suhteesta tahansa. Jeesuksen sukuluettelossakin on: ”Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar” ja ”Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab”.
Kirkon kannattaa nyt seisoa jalat tukevasti Raamattuun sidottuna, sillä seuraava aalto avioliitto-oikeuden laajentamisesta koskien polyamoriaa on jo kesksutelun alla. Kenes muiden kuin Vihreiden esille ottamana.
http://yle.fi/uutiset/vihreat_nuoret_keskustelivat_lukumaaraneutraalista_avioliittolaista/8422816
Kirkon ei todellakaan pidä sitoa jalkojaan. Sen on pysyttävä liikkeessä.
Tarkoitatko Martti, että hyväksyt seuraavaksi polyamoria-avioliitot?
Vihreät nuoret olivat jo vuonna 2011 tätä mieltä. Ote ILstä.
”Vihreiden nuorisojärjestö katsoo, että Suomen avioliittolaki syrjii moniavioliiton satamaan halajavia suomalaisia.
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton (ViNO) periaateohjelmassa lukee, että ”avioliittolakia on muutettava siten, että laki ei määrittele puolisoiden sukupuolta eikä lukumäärää”.
– Kyseessä on asia, josta on hyvä keskustella. Lain pitäisi mahdollistaa ihmisten elämä, eikä sulkea pois tilanteita, joissa ihmiset ovat. Polygamiasta (moniavioisuudesta) on kirjoitettu lehdissä. Ainakin lehtijuttujen perusteella sellaisissa suhteissa elävät ihmiset ovat olleet tyytyväisiä tilanteisiinsa. En näe, miksi asiaa pitäisi estää lain puitteissa, ViNO:n puheenjohtaja Inka Venetvaara sanoo Iltalehdelle.”
Mielenkiintoista, että tuossakin vedotaan syrjintään…
”Tarkoitatko Martti, että hyväksyt seuraavaksi polyamoria-avioliitot?” En ole kirkkomme tai tasavaltamme johtajia, joten valtuuksiini ei kuulu kieltää tai hyväksyä. Tarkoitin kommentillani, että kirkko on lähetetty ’lampaiksi susien joukkoon’ olemaan maailmassa suolana ja valona. Se ei onnistu linnoittautumalla ja jähmettymällä.
”seisoa jalat tukevasti Raamattuun sidottuna,” perustuu sanontaan.
Se, että on sitouduttu Raamatun ilmoitukseen, ei mielestäni estä liikkumista. Päin vastoi ”Kuinka suloiset ovatkaan ilosanoman tuojan jalat”. Kirrko voi olla jatkuvasti liikkeellä viemässä ja tuomassa Raamatun ilmoitukseen sidottua ilosanomaa.
Käsien sitominen estää niiden käytön ja jalkojen sitominen kulkemisen. Raamattuun sitoutuminen on eri asia. Silloin puhutaan päästä ja sydämestä, ei jaloista.