Avioerosta ajatuksia

Kaksi ihmistä rakastuu palavasti, seurustelevat aikansa, kihlautuvat ja menevät naimisiin. Mukana onnessa ovat ystävät ja sukulaiset ja he toivovat avioparin itsensä lisäksi parille ikuista onnea ja rakkautta.

Avioparin elämä kulkee kulkuaan ja kaikenlaista tapahtuu matkalla, iloa, surua ja koettelemuksia ja samaiset ystävät, jotka ovat joskus kutsun saaneet avioparin hääjuhliin, ovat mukana eri elämäntilanteissa.

Avioparille alkaa tulla sellaisia ongelmia, joita he eivät haluakaan jakaa läheistensä kanssa, vaan yrittävät pärjätä niiden kanssa, selvittää niitä itse tai ammattiauttajan kanssa, mutta turhaan. Ystävät ja muu perhe ei tiedä asiasta vielä mitään, ehkä saattavat aavistella vaikeuksia olevan, mutta eivät välttämättä, koska aviopari haluaa pitää onnenkantamoisen kulisseja yllä mahdollisimman pitkään ja he toivovat myös saavansa onnenkantamoisen takaisin elämäänsä, tässä tapauksessa turhaan.

Lopulta avioparin tilanne vaikeutuu niin kovin, että he päätyvät yksissä tuumin avioeroon. Vasta tässä vaiheessa lähipiiri ja ystävät saavat tietää, että heillä on ollut ongelmia ja avioero tulee heillä näin ollen täysin puun takaa ja yllättäen.

Lapset ovat tietty jo tässä vaiheessa jollakin tasolla tietoisia vanhempiensa huonontuneista väleistä ja rakkauden puutteesta heidän välillään ja riippuu siitä, miten tulehtunut ilmapiiri kodissa on ja mitä kaikkea siihen liittyy, että kokevatko lapset vanhempiensa eron hetimiten helpotuksena, vai vasta surutyön jälkeen, vai kokevatko he sen täysin vääränä ratkaisuna ja suurena menetyksenä elämässään.

Eroavien vanhempien tulee antaa lastensa surutyölle ja sopeutumattomuudelle asian suhteen tilaa ja aikaa. Heidän tulee tukea heitä heidän elämänsä tragediassa, jonka aiheuttajia ovat heille rakkaimmat ihmiset maailmassa. Pahinta, mitä vanhemmat voivat sekä toisillensa että lapsillensa tehdä, on se, että he lietsovat lapsensa toisiansa vastaan. Jos kyseessä ei ole mitään väkivaltaa, ei ole mitään syytä toimia niin, että lasten välit jompaankumpaan vanhempaan huononevat tai jopa katkeavat.

Jos eroava vanhempi löytää uuden rakkauden, se vaatii sopeutumista niin edelliseltä puolisolta kuin lapsiltakin. Ja tähän on hyvä antaa tilaa ja aikaa myös. Vaikka ero olisikin ollut parilla molemminpuolinen ratkaisu, uuden kumppanin ilmestyminen kuvioihin nostaa tunteita pintaan ja sitä ei ole helppo hyväksyä.

Lapsilla sama juttu; heille ihanteellisin ratkaisu olisi vanhempien sopu ja rakkaus ja kun sitä ei ole, ei ole helppoa ottaa tuosta noin vain uutta ”vanhempaa” elämäänsä mukaan. Varsinkaan heidän ei ole helppoa olla onnenhehkussa mukana ja on suorastaan järjetöntä uuden rakkauden onnenkantamoisessa elävältä vanhemmalta tällaista edes odottaa. Ei lasten ole surutyönsä keskellä helppoa vaihtaa tuntemisiaan rakkauden myötäelämiselle.

Kuitenkin hyvän ja rakentavan tulevaisuuden kannalta olisi hyvää kehitystä se, että rauha ja rakkaus saisivat jalansijaa niin entisen avioparin kuin heidän yhteisten lastensakin elämässä. Tulevaisuudessa on kyse myös lastenlasten elämästä ja heillä on oikeus molempiin isovanhempiinsa kaikesta tapahtuneesta huolimatta. Enempi pitää tähdätä sopeutumiseen, kuin sopeutumattomuuteen, enempi hyviin väleihin kuin vihanpitoon. Jos joku ihminen tai jokin asia pitää vihaa yllä vuosienkin jälkeen tapahtuneesta, asiassa tarvitaan mitä luultavimmin ammattiapua.

On ihan odotettua ja ymmärrettävää, että varsinkin avioparin pitkäaikaiset ystävät eivät kykene ”hurraamaan” yllättävän avioeron takia. Se on heillekin menetys ja se vaatii surutyötä ja pureskelua. He ovat olleet mukana myötäelossa, he ovat mukana myös vastaelossa. Usein päällimmäisin huoli ovat eroavien lapset, jos he ovat alaikäisiä. On tunnettu tosiasia, miten vaurioittavaa avioerot ovat pienille lapsille. Eli ystävien huoli on oikeutettua. Jos lapset ovat eron aikaan jo aikuisia, huoli on vähäisempää.

Eroavien on hyvä antaa ystäville ja läheisille aikaa ja tilaa sopeutumiselle. Vaatimus eron muitta mutkitta hyväksymiselle ja ymmärtämiselle lähentelee tiukkuudessaan ja tuomitsevuudessaan jopa lievää väkivaltaa ja saa aikaan vain välien tulehtumisia ja erkaantumisia. Samoin kuin ystävien samainen asenne ja käytös eroavia kohtaan. Mitä paremmin ystävät ovat olleet tietoisia olemassa olleista vaikeuksista, sitä paremmin he ovat valmistautuneita eroon.

Kaikkinainen avoimuus elämän eri tilanteissa ja käänteissä läheisten kanssa, on hyvä pohja luottamukselliselle ystävyydelle. Jos yhtäkkiä havahdutaan sen tosiasian eteen, että läheinen on salannut elämästään joitakin asioita tyystin, menee hetki ennen kuin luottamus palautuu, vaikka salaaminen ja onnellisen elämän kulissien ylläpitäminen olisikin tapahtunut pelosta tms. ymmärrettävästä syystä.

”Miksi en ole ollut tietoinen asiasta, miksi minulle ei ole kerrottu, mitä muuta hän salaa elämästään, voinko enää luottaa, että hän puhuu totta?”

Vaikka ystävät olisivatkin pettyneitä ystäväpariskuntansa eroon ja myös luottamus olisi saanut ison kolauksen, heidän ei ole hyvä puhua ja toimia niin, että eroavien kuorma kasvaa entisestään. Ero on tuskin koskaan helppo ratkaisu kenellekään ja sitä on edeltänyt paljon vaikeuksia, joten eroavat tarvitsevat tukea lynkkaamisen sijaan, hyväksymistä hylkäämisen sijaan, ystäviä vihamiesten ja – naisten sijaan.

Ystävät voivat vaikuttaa moneen asiaan eron tiimoilta, niin parantavasti kuin pahentavastikin. Jos he lähtevät linnoittautumaan jommankumman eroparin puolelle toista vastaan ja lietsovat lapsetkin hommaan mukaan, he saavat hirvittävästi tuhoa aikaiseksi. Tällaiset eivät ole hyviä ystäviä, he ovat kaikkea muuta. He ovat pahimmassa tapauksessa vihan lähettiläitä, kuin oikeuden puolustajia, vaikka näin saattavat kaikessa harhautuneisuudessaan luullakin.

Ystävien tehtävä on rakentaa rauhaa ja rakkautta eroperheen jäsenten keskuudessa, niin puheilla kuin toimillakin. Jos he eivät näin tee ja puhuvat perheenjäseniä toisiansa vastaan ja ylläpitävät ja edistävät vihanpitoa heidän välillään, he ovat aiheuttamassa sukupolvien ylitse tapahtuvaa tragediaa, jossa ei ole sijaa armolle, anteeksiantamukselle ja rakkaudelle.

Joskus tai varmaan aika usein pahiksen leiman saa otsaansa eroparin se osapuoli, joka löytää itselleen uuden rakkauden. En puhu nyt ”holtittomasta” syrjähyppeilystä, vaan tilanteesta, jossa eroparin rakkaus on sammunut ja toinen osapuoli löytää uuden rakkauden, kumppanin itselleen. Tämä nähdään usein tosi pahana juttuna. Pitäisikö eroavien kieltää itseltään rakkaus kokonaan loppuelämäkseen? Kuinka he kykenisivät estämään rakkautta sen kohdatessaan, kuinka kukaan meistä? Rakkaudenkaipuu on jokaisella syvällä sydämessä, eikö myös erovanhemmilla, eroystävillä tai vaikkapa erolapsilla?

Loppu tulemani on, että erotilanne vaatii paljon aitoa välittämistä, lämpöä ja rakkautta, malttia, viisautta, ymmärtämystä, tilan ja ajan antamista surulle ja sopeutumiselle kaikkien osapuolten, niin eroparin ja lasten kuin myös muun lähipiirin kesken. Ystävien tuki on tärkeä ja heillä on myös vastuu siitä, mihin suuntaan alkavat asioita luotsaamaan. Rauha ja rakkaus, se on aina hyvä suunta.

 

 

18 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Vuokko, kiitos hyvästä kirjoituksesta. Avioerojen yleisin syy on kommunikointi. Meidän pitäisi harjoitella kommunikoimaan siten, että kaikki saavat kertoa omat halut ja toiveet. Tosin tärkeitä on halu ymmärtää toinen oikein. Hyvä kommunikointi on aina 50-50. Kommunikointi onnistuu silloin kun molemmat on tullut ymmärretyksi. Suurin osa avioeroista on turhia, mutta jokainen tekee kuten haluaa. Toki eronneita pitää ymmärtää ja tukea yksinelämistä. Uudelleen aviotumista ei tarvitse suositella, ellei mene avioliittoon entisen puolisonsa kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Heinilä: ” Avioerojen yleisin syy on kommunikointi.”

    Ai, jaa. Minä kun olen aina luullut, että se on kommunikoinnin puute.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Luulottelu on huonoa kommunikointia. Ainostaan hyvä toista kunnioittava kommunikointi on rakentavaa ja hyödyllistä. Huono kommunikointi on pahasta ja on turmiollista jos huonoa kommunikointia on paljon esim. räksyttämistä, eikä hyvää kommunikointia ole ollenkaan tai sitä on vähän.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Heinilä: ”Luulottelu on huonoa kommunikointia.”

    En ole puhunut luulottelusta mitään. Luuleminen on ihan eri asia kuin luulottelu, eikä kommunikointia lainkaan. Ja siksi toiseksi millä kompetenssilla sinä päätät mikä on hyvää, ja mikä huonoa kommunikointia. Kommunikointi on kommunikointia, ei ole olemassa hyvää tai huonoa kommunikointia. On vain kommunikointia ja kommunikoimattomuutta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Kommunikointia ei kannata koskaan aloittaa haukkumalla keskustelukumppani tai esittämällä omia negatiivisia luuloja. Avioliitossa ei voi onnistua, jos haukkuu kumppanin aina ensiksi, johon kuuluu myös vanhojen asioiden uudelleenlämmittely jne. Toki jotkut niin kuin sinä luulet sen olevan kommunikointia, mutta omaa hautaa siinä vain kaivaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    ”Toki jotkut niin kuin sinä luulet sen olevan kommunikointia,”

    Heinilä, kommunikointi on viestintää. Kommunikoinnin hyvyyttä tai huonoutta ei arvioida viestin sisällön mukaan, vaan sen mukaan onko lähettäjän viesti mennyt merkitykseltään viestijän tarkoituksen mukaisena sen vastaanottajalle perille. Viestin sisältö voi olla mikä tahansa. Esimerkiksi, kun väität, että avioerojen yleisin syy on kommunikointi, on se huonoa kommunikointia, (tai ainakin huolimatonta kielen käyttöä), koska merkitys jää epäselväksi ja siitä saa sen käsityksen, että kommunikaatio on avioerojen syy. Se taas ei pidä paikkaansa, mutta kommunikoimattomuus kyllä voi olla.

    Jos kommunikoin kertomalla, että ”Delatut stikataan galsaan skrubuun” niin olenpa lähes varma, että kommunikaationi on monien osalta käsittämätöntä (huonoa), mutta aidot stadin gimmat ja starbut hiffaavat, että kommunikaationi merkitys on: ”Kuolleet pistetään kylmään kuoppaan”. Heille se on ihan hyvää ja ymmärrettävää viestintää.

    ”Toki jotkut niin kuin sinä luulet sen olevan kommunikointia, mutta omaa hautaa siinä vain kaivaa.”

    Kauanko muuten olet ollut naimisissa? Minulla on 50 vuotta täynnä vuoden kuluttua saman rakkaan frouvani kanssa. Johtuu osaksi hyvästä kommunikoinnin taidosta molemmilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      Yli 20 v. Onnittelut sinulle pitkästä avioliitosta, joka jatkuu. Varmasti teidän tapanne toimia on hyvä, jos tulokset ovat hyviä. Oma viestini ei mennyt sinulle heti ok perille, mutta luulen että nämä muutamat viestit ovat riittävästi selventänyt. Kiitos!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Vanha sananlasku sanoo, että avioliitto on kahden kauppa ja kolmennen korvapuusti. Mitä se sitten tarkoittaneekaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Avioliitto on vaikea laji, mutta yhtä vaikea on avioero, ero kannattaa jättää väliin, jos mahdollista, mutta sen tajuaa usein vasta eron jälkeen. Yhteisesti sovittu ero on harvinaista, yleensä aktiivinen osapuoli saa haluamansa ja toinen taipuu ja suostuu toisen tahtoon.

    Yksin haettu ero on surullinen ilmiö nykyisestä ajasta ja saa paljon pahaa aikaan. Tilastoissa n.75% eroista on yksin haettuja. Tämä kertoo mielestäni siitä, että joku haluaa erota, ilman toisen puolison halua. Toinen siis jätetään käytännössä avioeroilmoituksella. Surullista.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elija Tolonen sanoo:

    Minun mielipiteeni avioliitosta.—? Olemme tehneet pika-avioliiton.Sisareni oli antanut minulle nykyisen puolisoni osoitteen.Olimme lähettäneet toisillemme muutamat pääsiäskortit ,emme olleet tavanneet. Ajatukseni oli ollut — eihän kukaan Hesingistä lähde maatilan emännäksi . Olin rukoillut Jumalalta itselleni aviopuolisoa. Minulla oli ollut joitakin seurustelusuhteita. Niistä ei kuitenkaan kehittynyt sellaista suhdetta joka olisi päättynyt avioliittoon. Vuonna – 68 Elokuussa rohkaisduin ja kirjoitin edellä manitsemalleni neitoselle. Sain häneltä vastaksen.Mietin yhden kuukauden– sitten vastasin. Senjälkeen kirjeet kulkivat aika tiheään.Tapasimme Tammikuussa ensimäisenkerran.Helmikuussa hän oli käymässä luonani ,siis kotonani toinen tapaaminen. Tällä tapaamisella,Matinpäivänä menimme kihloihin 24.02.-70. Hän muutti asumaan luokseni 30.04-70. Meidät vihittiin avioon 17.05.-70.Olin luvannut vaimolleni kaksi asiaa raitiuden ja uskollisuuden.Sanoin hänelle ”ne ovat minusta itsestä riippuvaisia asioita.Kaikki muu on joko Jumalan sallimaa ,tai hänen siunaamaansa.Minulle vihkitilasuudessa ,kun pappi kysyy minulta? tahdotko sinä Elja ottaa tämän H…. M…. H…… aviopuolisoksesi ja rakastaa häntä myötä ja vastoinkäimisissä. Kun vastaan tahdon.Minulle tulee raamatusta mieleen sanat ”sen minkä lupaat lupaa niin kuin lupaisit sen Jumalalle.Tällaisella lupauksella on myös siunaus mukana.—–Tuleemieleeni Yksi vaikea elämänkohtaloistamme.Olin mennyt sairaalaan tutkimuksiin,tarkoitukseni oli olla osastolla kaksivuorokautta.Sattui hoitovirhe,kahdenpäivän kuluttua tutkimuksesta,jouduin teholle.Siitä viisipäivää vatsaniavattiin ja laitettiin huuhtelujärjestelmä.Vaimoni kysyessä lääkäriltä vointiani?Lääkäri Vastasi ,”jos ei ihmettä tapahdu ei ole mitään mahdollisuutta selvitä.” Seuraavana päivänä tulivat oma äitini vaimoni kolmelastani ja vanhimman tyttäreni sulhanen,katsomaan ja jättämään jäähyväiset minulle. Jyvästelin heidät yksikerrallaan,vaimoni oli siinä viimeisenä.Halasimme ja hyväilimme,hän sanoi minulle ”yritä isä toivoa minä tarvitsen sinua vielä.”18.02.-15 täyttyy 23 vuotta tuosta päivästä —–Kiitos sulle Jumalaani jokaisesta hetkestä.Kiitos päivän paistehesta,niin kuin pimeydestä.Kiitos sulle taisteluista,rististäkin,Jumalain.Kiitos,että aina muistat,autat mua tuskissain.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elija Tolonen sanoo:

    Tuossa edellisessä tuli virhe,ensimäisen kirjeen lähetin Elokuussa -69.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Emilia Karhu sanoo:

    ismo malinen, kirjoitat: ”Yksin haettu ero on surullinen ilmiö nykyisestä ajasta ja saa paljon pahaa aikaan. Tilastoissa n.75% eroista on yksin haettuja. Tämä kertoo mielestäni siitä, että joku haluaa erota, ilman toisen puolison halua. Toinen siis jätetään käytännössä avioeroilmoituksella. Surullista.”

    Minusta täytyy aina ottaa huomioon myös se, että paljon avioeroja tapahtuu myös aivan liian myöhään, vaikka toinen osapuoli olisi hirvittävän väkivaltainen, luonnehäiriöinen jne. Väkivaltainen narsisti on tietenkin sitä mieltä, että elämänkumppanin pitäisi jatkaa alistunutta, täysin toisen ehdoilla elettyä orjan elämäänsä hautaan saakka, ”kunnes kuolema meidät erottaa”. Onnittelen sydämellisesti jokaista rohkeaa puolisoa, joka lopulta uskaltaa lähteä väkivaltaisesta suhteesta hakemalla yksin avioeroa, vaikka alistava sadisti ei siihen ikinä olisi suostuvainen.

    Ja kun kyse on henkisestä ja fyysisestä väkivallasta parisuhteessa, on AINA täysin poikkeuksetta LASTEN ETU, että sellainen vihelletään poikki, että erotaan. Vain täysin vastuuton tai totaalisen alistettu ja peloteltu ihminen jää ”lasten takia” parisuhteeseen, jossa on väkivaltaa.

    Hyvin usein on niin, että vaikka suhteen terve osapuoli hakisi kaikin keinoin apua kaikille osapuolille, mitään ei ole tehtävissä. Luonnehäiriöinen ei parannu. Sairaalloisen mustasukkainen tai itsekeskeinen tai narsistinen ihminen ei koskaan näe mitään vikaa omassa toiminnassaan, syy on aina muissa. Siltä pohjalta avioliittoa ei voi pelastaa uhraamatta toisen osapuolen ja lasten mielenterveyttä ja koko elämää täysin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit