Avioero eräässä saarnassa

Eero Jaakkolan saarnasta 30.6. on noussut kohu. Tässä kirjoituksessa en ota kantaa saarnan kokonaisuuteen, enkä etenkään sen naispappeutta käsittelevään ’loppuhuipennukseen’. Käsittelen vain sitä, mitä Jaakkola sanoo avioerosta. Siteeraan kaikki mielestäni relevantit kohdat lyhentämättöminä, tehdäkseni varmasti oikeutta saarnalle; ne on copypastattu Eero Jaakkolan facebook-sivulta.

 

Jaakkola: Avioero. Jeesus sanoo: joka hylkää vaimonsa saattaa hänet tekemään huorin. Jokainen joka nai hylätyn, tekee huorin. Jumala sanoo, että hän vihaa hylkäämistä. Te voitte sanoa minulle, että Eero, sinä olet itsekin eronnut. Yksi avioero on takana, toinen avioero on kesken. Minä alistun tämän sanan alle. Jeesus sanoo: joka hylkää puolisonsa, se tekee huorin. Joka nai hylätyn, se tekee huorin. Minä alistun tuon sanan alle, myönnän että Jeesus sanoo sen oikein, tuomio on minun kohdallani oikea. Ja sinä et pääse pakoon tätä sanaa. Sinä et pääse tätä pakoon sillä, että pastorikin on eronnut. Vaan sinun pitää tehdä parannus omassa elämässäsi Jeesuksen edessä.

 

Saarnaaja myöntää omat eronsa ja suostuu tuomion alla, hän ei tarkemmin määrittele, mitä tämä tarkoittaa. Tämä onkin vähintä, mitä hänen täytyy sanoa. Jo sen sanominen, että olen osallinen tästä synnistä, olisi enemmän; puhumattakaan siitä, että sanoisi eron olevan myös omaa syytä. Kappaleen loppu kertookin sitten siitä, että asiaa ei oteta puheeksi, jotta kuljettaisiin kuulijan rinnalla kanssasyntisenä. Asia otetaan puheeksi, jotta kuulijalta pelattaisiin saarnan pointin torjuntakortti kädestä.

 

—-

 

Jaakkola: Haureus. Kävin tuossa avioeroa läpi. Tämä Imatra, olen täällä vuodesta 2004 asti ollut, tämä on melkoinen haureellinen kattila. Täällä avioliitot rikotaan pitkin ja poikin, tehdään lapsia kuka kenenkin kanssa, hypitään kenen sängyssä hyvänsä. Tätä tekee sekä seurakunnan työntekijät, että tavan kansa. Tämä on yhtä haureellista kattilaa koko Imatra. Sanoutukaa siitä irti, tehkää parannus omassa elämässänne. Nuhdelkaa kurittomia. Tehkää tiettäväksi se, että Jumala on pyhä. Haureelliset eivät pääse taivaaseen.

 

Missä tässä kappaleessa on pastori Jaakkola? Onko hän osa tätä haureellista kattilaa? Saarnan alun perusteella on; passiivin ja kolmannen persoonan käyttäminen antavat toisen vaikutelman.

 

—-

 

Jaakkola: Naisille. Niin kuin kaikissa pyhien seurakunnissa, minä tahdon että vaimot ovat alamaisia. Minä en salli, että vaimot opettavat, vaan olkoot hiljaa, kysykööt kotona mieheltään. Sillä miestä ei petetty, vaan vaimo petettiin ja joutui rikkomukseen. Ja näin on kaikissa pyhien seurakunnissa. Minä en salli, että vaimo opettaa, vaan olkoon hän alamainen. (1Kor13.33, Ef5.22, Kol.3.18, 1Tim2.12, 1Piet3.1)

 

Tämä on Jumalan sana. Tämä on sana, jonka Paavali on saanut Pyhältä Hengeltä. Hän on sanonut sen usealle seurakunnalle. Se on meillä Raamatussa. Paavali vetoaa syntiinlankeemukseen eli hän menee ajassa taaksepäin noin 4000 vuotta.  Hän vetoaa siihen, että nainen petettiin. Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumala sanoi naiselle: mieheesi on sinun halusi oleva, ja hän on sinua hallitseva. Mitä tuo sana tarkoittaa? Selitys löytyy seuraavasta luvusta 1 Moos. 4. kun Jumala sanoo Kainille, jonka viha on syttynyt ja hän haluaa tappaa veljensä Aabelin, Jumala sanoo hänelle: synnin halu on sinuun, mutta hallitse sinä sitä. Nyt tässä käytetään samoja sanoja, kun naiselle sanotaan että mieheesi on sinun halusi oleva, mutta hän on sinua hallitseva. Se tarkoittaa sitä, että naisella on halu nousta miehen rinnalle ja hänen yläpuolelleen. Ja mies tulee häntä torjumaan, työntämään takaisin omalle paikalleen. Tämä on juuri se, mitä me näemme maailmassa tapahtuvan.

 

Nyt Suomessa on sotien jälkeen käynyt sillä tavoin, että naiset ovat hyvin suurella joukolla nousseet pois tuosta alamaisuuden asemasta. Se on 60-luvulla saanut alkunsa. He eivät enää ole suostuneet alamaisuuteen perheessä. He ovat heittäneet pois alamaisuuden. Tämän seurauksena perheet ovat menneet nurin. Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille. Nyt 40-50 vuotta myöhemmin me näemme että perheet ovat Suomessa täysin tuhoutuneet. Lapset katsovat äitiään, joka ei suostu alamaisuuteen. Lapset eivät itsekään suostu alamaisuuteen vanhemmille, vaan he nousevat kapinaan. Nyt ei meillä ole kouluissa enää mitään järjestystä. Meidän yhteiskuntamme on aivan sekaisin.

 

 

 

Jaakkola puhuu tässä yleisellä tasolla. Hän vetää linjan syntiinlankeemuksesta suoraan tämän päivän elämään. Perheet hajoavat, koska naiset eivät tyydy alamaisuuteen. Siitä sitten seuraavat lastenkasvatusongelmat kotona ja kurittomuus kouluissa. En tee mitään johtopäätöksiä siitä, että eroava mies yleiseillä tasolla sanoo: Riita tulee perheeseen, naiset eivät ole omalla paikallaan, he eivät suostu alamaisen asemaan, ja siitä tulee sota miehen ja naisen välille.

—-

 

Mutta kysyn: Kuinka aitoa oman syntisyyden myöntäminen on, jos perheen hajoaminen yleisellä tasolla on vaimon vika? Missä on miehen vastuu?

 

  1. @Markku Hirn

    Minusta taas yksittäisen pastorin mahdollisen kriisin ja hädän puiminen ei missään nimessä kuulu nettipalstoille. Uskon myös, että tapauksesta on virinnyt työnjohdollisiin seikkoihin pureutuva keskustelu siellä missä kuuluukin.

    Tämä sisällöllinen keskustelu mielestäni pohjautuu siihen kuulijoiden ja lukijoiden havaintoon, että kyseisenlaisia äänenpainoja kuulee myös papiston suusta oikeastaan aika usein ja yleensä nimenomaan julkisuudessa.

    Yksittäiset ihmiset ilmentävät kriiseissäänkin ympäristönsä kanssa vuorovaikutuksessa olevia arvoja ja asenteita. Itse asiassa väitän, että suurin osa konkreettisista äärimmäisistä teoista ei motivoidu vain henkilön aatteellisista tai opillisista pähkäilyistä, vaan se tahtoo meillä ihmisillä mennä niin päin, että ensin ovat ne henkilökohtaiset motiivit ja niiden asettamien vaatimusten päälle löytyvät ne aatteellisetkin. Eivät edes täyttä ymmärrystä vailla olevat keksi poliittisluontoisia ääritekojaan yksin omasta päästään. Sikäli tuon taustan ja kontekstin ruotiminen on tarkoituksenmukaisempaa kuin henkilökohtaisen tilanteen keittiöpsykologisoiminen.

  2. Mitäpä jos Jani ja Teemu viheltäisitte poikki tuon synodikeskustelun
    Miten näissä nettikeskusteluissa harmittavan usein mennäänkin näihin lähinnä kahdenkeskisiin kärhämöinteihin jostain, yleensä alkuperäisestä blogista sivussa olevasta asiasta… Siinä sitten väliin yrittävät jäävät yleensä huomiotta, kun väittely vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu…
    Olisko liikaa pyydetty?

  3. Ei kai tämä nyt mikään kohtuuton ja asiaton pyyntö ja keskustelunavaus ollut?

    Oli varmaan virhe kirjoittaa koko asiaa. Se nyt oli kuitenkin sivuseikka. Ehkä halusin sen mainita vain siksi, ettei jää sellainen käsitys, että Imatran papin puhe oli kirkon tunnustuksen mukainen, mutta tapa ja paikka vain väärät. Tarkoitin vain, että sen lisäksi että paikka ja tapa olivat väärät, myös sisältö oli jotain muuta kuin kirkon tunnustus. Se oli kuitenkin sivuseikka, enkä kokenut kutsumusta lähteä sitä perin juurin jahnaamaan. Se olisi varmaan oman bloggauksen aihe. Eikä silloinkaan jonkun pappiparan puheen ruotiminen, vaan itse asia.

  4. Tarja K
    Etkö ajattele hieman ristiriitaisesti. Näet asian periaatteessa niinkuin minäkin mutta et halua keskustella siitä.
    Kyseessähän on henkilökohtainen tragedia joka sitten rationalisoidaan ylätason teologisella sanastolla. Hänestä on tullut ongelma ei vai itselleen vaan myös koko kirkko yhteisölle. Se ongelma ei ole teologinen vaan psykologinen ja sen ymmärtämistä etsintäkuulutan. Eikö ongelman ymmärtäminen edellytä kontekstia? Tällä kertaa konteksti on hänen tilanteensa jonka hän on tehnyt julkiseksi ja joka on järkyttänyt ympäristön ja hänen tasapainoa.
    Nyt on kyse mielummingin siitä miten me kollektiivisesti suhtaudumme hänen tilanteeseensa kun miten me ymmärrämme hänen teologiansa.

    Hänen teologiansa antaa sanaston mutta ei formuloi hänen ongelmaansa ymmärrettävällä tavalla vaan se täytyy kuulijan tulkita.

  5. Teemu, tuolla aiemmin olit huolissasi tutkimuksellista kompetenssistani, joten yritin siinä tulla vastaan. Samoin kun kehoitit minua lukemaan tarkasti, niin siihen olen myös pyrkinyt. Nyt kun sanot, että tässä ei käydä tieteellistä keskustelua ja että joka sanan lukeminen on tosikkomaista ja ikävää… hmm….

    Huomaan sanoneeni näin:

    En tiedä, minkä alan ihminen olet ja onko sinulla kokemusta tutkimustyöstä. Nämä mainitut asiat kuuluvat ns lähdekritiikkiin.

    Mielestäni se, mitä olit kirjoittanut nettisivujen lukemisesta kertoi, ettet ole ainakaan siinä asiassa ollut tarpeeksi lähdekriittinen. En ota kantaa mahdolliseen tutkimukselliseen osaamiseesi, kun en tunne sinua. Mutta vaikka puhuisinkin lähdekriittisyydestä, ei nettiväittely muutu miksikään tietelliseksi keskusteluksi.
    Tarkka lukeminen ei mielestäni ole sama asia kuin sanoihin takertuminen. Eiköhän sanoihin takertuminen pikemminkin kerro siitä, ettei lukeminen oikein juokse.
    Ja tällä en tarkoita Jani Salmista, vaan pohdin asiaa hänen innoittamanaan yleisellä tasolla. Sanoihin takertumista tämä nyt on tietenkin minukin puoleltani, kun näitä leikkaan ja liimaan.

  6. Mutta sleyläisistä kuitenkin puhuit heidänkin kohdallaan. Miksi paavalinsynodilaisuus, joka rakentuu vielä paljon selkeämmin tiettyjen teemojen ympärille, tekisi poikkeuksen tästä?

    Hyvä kysymys, johon vastaat itsekin jo kysymyksessäsi. Paavalin synodi rakentuu tiettyjen teemojen ympärille. Sleyläisyys on perinne ja elämäntapa.

    Sleyläisyyttä mieluummin puhun evankelisuudesta, joka on laajempi ja syvempi käsite.

    Evankelisuus on syvemmällä ihmisen identiteetissä kuin jonkin julkilausuman allekirjoittaminen tai tietyllä tavalla ajatteleminen. Se on usein kodinperintö, se toteutuu jossain selkäytimessä, muistoissa, lauluissa, ystävien seurassa, ihmissuhteissa, tavoissa nje. Siihen kasvetaan sisälle eikä se oikein lähde ihmisestä, vaikka sen sisällä tulisi kriittiseksikin esim. nykyiselle johdolle.

    Vielä tiukemmin herätysliikeidentiteetti toteutuu esim lestadiolaisuudessa, jota nykyään pidetäänkin etnisenä ryhmänä. Evankelisuus ei ole samalla lailla niin yhteisöllistä. Mutta ihminen voi säilyä kovastikin evankelisena, vaikka ei vuosikausiin ehtisi sen tilaisuuksiin eikä tilaisi sen lehteä. Silti se on pinnan alla ja voi aktivoitua milloin vain.

    Synodilaisuus taas voi kuulua tiettyyn elämänvaiheeseen, ja kun se loppuu se loppuu siihen. Se on teeman ympärille rakentunut foorumi, ei sen enempää. Se identifioi aika pientä joukkoa.

    Jos olen taas ymmärtänyt kysymyksesi väärin, en ole tehnyt sitä tarkoituksellisesti.

  7. @Markku Hirn

    No, varsinaisesti en ole ollut kieltämässäkään tämän kyseisen pastorin tilanteen ruotimista. Nettitietojen perusteella vain on melko mahdotonta arvioida, miten kunkin tilanteeseen liittyneen henkilön olisi tullut/tulisi vastaavassa tilanteessa jatkossa toimia.

    Liioin en oikein katso kykeneväni puhumaan pappien työsuojeluasioita. Ne ovat tärkeitä asioita, mutta ensimmäinen ajatukseni on, että työyhteisöissä on tavallisimmin näitä asioita varten erityiset menettelytavat jo ihan lakiin perustuen. Mutta jos näet tässä yleisemmän korjaamistarpeen, ei kai mikään estä siitä keskustelemasta. Tunnen yksityisyyden piiriin kuuluvien asioiden julkista käsittelyä kohtaan vain jonkilaista vastenmielisyyttä.

    Enkä oikein näe niinkään, että ko. henkilöstä olisi tullut työnantajalle mikään erityinen ongelma, kyllähän tällaisia juttuja työyhteisöissä sattuu, olen itsekin luottamustoimessani joutunut ratkomaan.

    Voi tietysti tuntua hullulta, että keskustelemme tavallaan sivuasiasta tämän henkilön kannalta, mutta se on kuitenkin aihe, joka myös liittyy tähän, ja nimenomaan riippumatta yksittäisen viranhaltijan mielentilasta, jonka ruotimista kohtaan tunnen itse suurta vastenmielisyyttä.