Viikko sitten perjantaina uutisoitiin suositun ruotsalaisen musiikkituottaja-dj:n, Aviciin, kuolemasta. Elektronista tanssimusiikkia tehneen 28-vuotiaan kuolema on koskettanut erityisesti nuoria, joiden keskuudessa hänen musiikkinsa on ollut suosittua. Aviciin kuolema on kyseisen musiikkityylin ystävänä koskettanut myös minua, sillä vuosien saatossa olen lukemattomia tunteja tampannut tanssilattialla, treeneissä ja lenkkipolulla Aviciin tahtiin. Monen nuoren tavoin olen viimeisen viikon aikana kuunnellut paljon hänen musiikkiaan sekä seurannut kuolemaan liittyvää keskustelua. Olen kuullut joidenkin vanhempien kummastelevan, kuinka syvästi omat nuoret ovat surreet Aviciin kuolemaa. Mielestäni tämä julkisuuden henkilön kuoleman sureminen ei ole mitenkään tavatonta. Jokaisen aikakauden nuorilla on omat idolinsa, esimerkiksi 90-luvulla nuoriso suri Kurt Cobainin ja 80-luvulla John Lennonin kuolemaa.

Yksi syy syvään suruun on luultavasti se, että monille nuorille Avicii on tullut musiikkinsa ja sosiaalisen median kautta hyvin lähelle. Moni Aviciin musiikin parissa kasvanut on seurannut dj:n arkea videoiden ja kuvien kautta. Sosiaalinen media tuo julkisuuden henkilöt niin lähelle, että he ovat nuorille samalla tavalla tuttuja kuin arjessa kasvotusten kohdattavat ihmiset. Kun on vuosia seurannut toisen ihmisen elämää, koskettaa myös hänen kuolemansa. Joillekin nuorille Avicii voi olla ensimmäinen omaan elämään vaikuttanut henkilö, jonka kuoleman nuori joutuu kohtaamaan. Nuoren aikuisen kuolema saa miettimään myös oman ja läheisten elämän rajallisuutta. Voisiko minulle tai läheiselleni käydä samoin? Jos kuolisin nyt, miten olisin elämäni elänyt? Olisinko elämässäni tehnyt niitä asioita, joita rakastan? Olisiko joku asia jäänyt sanomatta tai tekemättä? Nuorten miettimät kysymykset antavat aikuisille hyvän pohjan nuorten kanssa kuolemasta keskustelemiselle. Toivonkin, että nuorten pohdinnoista syvenisi tavallisessa arjessa, ruokapöydän ääressä tai telkkaria katsellessa sukupolvia yhdistäviä keskusteluita. Suru ja kuolema eivät saisi olla tabuja, joista ei puhuta.

Minusta on ollut koskettavaa huomata, kuinka monissa kirkoissa on nopeasti reagoitu kuolinuutiseen. Esimerkiksi Hollannissa ja Ruotsissa on kirkonkelloilla soitettu Aviciin muistoksi hänen kappaleitaan. Minusta tämä ele on kaunis, sillä se muistuttaa kirkon olevan vahvasti läsnä surun ja kuoleman keskellä. Kirkko ja sen työntekijät voivat suoraan ja rohkeasti puhua valosta, toivosta ja kuoleman voittaneesta Kristuksesta. Ajattelen, että samalla kuolemaa ja elämän katoavaisuutta vasten tämän ajan ainutlaatuisuus tulee näkyväksi. Ihmisen elämä on ainutlaatuinen, arvokas ja merkityksellinen riippumatta siitä, kuinka kauan se on kestänyt. Lyhyeksikin jääneeseen yhteiseen aikaan voi mahtua valtavasti iloa, lämpöä ja rakkautta. Lyhyeksi jäänyt yhteinen aika ei tee tyhjäksi sitä, mikä on ollut. Merkityksellistä on sen sijaan se, että tuo yhteinen aika on joskus ollut. Meillä on mahdollisuus iloita kaikesta siitä hyvästä ja kauniista, mitä olemme edesmenneiden kautta elämäämme saaneet. Kauniit muistot, elämänviisaudet ja oppimamme asiat voivat kantaa surun ja kaipauksen keskellä. Samalla tavalla Aviciin musiikki voi jäädä elämään ja muistuttaa niistä hyvistä hetkistä, joita kappaleiden soidessa on saanut kokea.

Tubessa pohdin Aviciin kuolemaa ja sitä, miksi nuoren julkkiksen kuolema koskettaa.