Autuaita ovat varhaiset puuttujat
Kun pahoja asioita tapahtuu, syntyy tarve saada jokin looginen selitys sille, miksi joku toimii niin epäinhimillisesti. Loogisia selityksiä ovat esimerkiksi huonot kotiolot, kaltoinkohtelu, koulukiusaaminen tai jopa se, että henkilö on ollut syrjäänvetäytyvä. Kun loogiset selitykset on kartoitettu, pannaan asialle ennaltaehkäisevä tiimi. Siihen kuuluu moniammatillinen työryhmä, jossa on poliiseja, opettajia, lastensuojelun väkeä, ehkä seurakunnan työntekijä, koulukuraattori, koulupsykologi ja nuorisopsykiatrian edustus.
Ennaltaehkäisemisen ja varhaisen puuttumisen mallia harvoin kritisoidaan tai kyseenalaistetaan. Ymmärrykseni mukaan niiden idea on se, että asioihin puututaan ennen kuin mitään on tapahtunut. Minusta se on ongelmallista. Siinä on vivahde tuomion langettamisesta ennen kuin rikosta on tapahtunut.
On mahdollista, että nuori selvittää ongelmansa paremmin ilman varhaista puuttumista. Kun iso koneisto päättää, että nuorella on vaikeuksia ja puuttuu siihen, nuori on kaiken hyväntahtoisesti annetun pakkotuen keskellä todella yksin. Hän miettii, miksi minä olen silmätikkuna, mikä minussa on vikana. Varhainen puuttuminen voi olla traumatisoivaa. Ei välttämättä, mutta voi olla. En voi sille mitään, että minua karmii ajatus moniammatillisesta tiimistä, joka ruotii jonkun yhden yksittäisen nuoren vointia ja keksii tässä hoitosuunnitelmien ja byrokratian luvatussa maassa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, ettei hänestä tulisi koulusurmaajaa. Kuka haluaa tulla leimatuksi "riskinuoreksi"?
Kyllä. "Riskinuori". Sellaista termiä käytti tänään Hesarissa Helsingin poliisin komisario Jarmo Heinonen kertoessaan melko vakuuttavasti Helsingissä toimivasta moniammatillisesta ryhmästä, joka "tunnistaa riskinuoria ja ohjaa heitä nopeasti avun luo". Jos olet siis koulukiusattu, sinulla on vaikeaa kotona tai olet syrjäänvetäytyvä, olet myös "riskinuori" ja mitä varhaisemmin elämääsi puututaan, sitä todennäköisemmin sinusta ei tule koulusurmaajaa.
Noh, minä en tiedä mitä käytännössä tarkoittaa "ohjaaminen nopeasti avun luo". Jos se merkitsee määrättyjä käyntejä vaikka psykologilla, niin "Herra anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät". Jos se merkitsee ohjaamista vaikka moponkorjauskerhoon tai ratsastusterapiaan, hyvä niin.
Ennaltaehkäisyä on se, että on nuoren elämässä on riittävästi turvallisuutta, rakkautta ja toimintaa. Kahta ensimmäistä yhteiskunta ei voi tarjota, vaikka nuoren ympärillä hääräisi kuinka moniammatillinen tiimi. Jälkimmäistä voi. Palkattakoon siis koulupsykologien sijaan nuorisotyöntekijöitä ja lakkauttamisen sijaan perustettakoon nuorisotaloja. Tyttöjen taloja. Poikien taloja. Tarjottakoon harrastusmahdollisuuksia. Marssitetaan psykiatria areenalle vasta sitten, kun ei enää muita mahdollisuuksia ole. Kun jotakin on jo tapahtunut. Ei ennaltaehkäisevästi vaan jälkihoidollisesti.
Suunta, johon nähtävästi tragedioiden jälkeinen aika on viemässä, on todella hankala niin nuorten kuin nuorten kanssa työskentelevien aikuistenkin näkökulmasta. Nuoria pitäisi leimata riskinuoriksi ja kun jotakin tapahtuu, aikuisten olisi pitänyt tietää ja nähdä jostain kristallipallosta etukäteen. Vaikka nuorten elämään puututtaisiin heti, kun he ovat ensimmäisen kerran haukanneet happea, emme voi estää Myllytullin, Kauhajoen tai Jokelan kaltaisia tragedioita. Maailma ei ole hallittavissa. Aina tulee se, josta kaikki sanovat: "En olisi ikinä uskonut hänestä".
19 kommenttia
Tuon kuvaamani tilanteen estämiseksi saattaa lapsen liikuttaminen luokassa sopivilla tavoilla. Ja sillä, että opettaja ei mene lapsen luo vaan pyytää lapsen itsensä luo. Mutta jos tätä ei tajuta lopputulos voi olla kuvaamani kaltainen. Tämä asia tehtiin myöhemmin ja ongelmat poistuivat. Tätä tarkoitan varhaisella puuttumisella. Ongelmat alkavat jo varhain ja niiden estäminen on hyvä alkaa varhain. Poistin linkin. Jos katsoit päiväyksen tajusit sen olevan vanha juttu.
Arvannet etten pidä nuorisotyöntekijöiden lisäämistä ottamalla pois resursseja oikein hyvänä ideana, vaikka oma lapseni on opiskellut Dilassa. Mutta jos jostain nuorten tiloja puuttuu sitä ratkaisua pitää pohtia paikkakunta kohtaisesti. Varmasti niitä tarvitaan.
Eräs omakohtainen havainto: Muutimme vastavalmistuneeseen lähiöön kun lapset olivat ylä-asteella. Siellä oli ostoskeskus, asuntoja ja parkkipaikkoja. Oli myös päiväkoti viipaleparakissa johon sai parkkerata lapset.
Mitään nuorisotiloja ei ollut saati nuorisotoimintaa. Jostakin osui silmiini tilasto että kun lähiö täyttää 10 vuotta sinne tulee huumeongelma. Muuttajat ovat nuoria perheitä joilla on pieniä lapsia. 10 vuoden päästä ne ovat murkkuja. Tuo murkkusukupolvi parveilee ostarilla ja luo sinne oman vastakulttuurinsa.
Keräsimme joukon vanhempia ja sovimme että kukin käyttää illan viikossa johonkin nuorisotyöhön. Itse vedin tietokonekerhoa. Emme tavoittaneet niitä ”riskinuoriksi” leimattavia, mutta ne jäivät vähemmistöksi koululuokassa. Syrjäytyivät.
VPK:t tekee hirmuisen tärkeää nuorisotyötä. Tuo nuoriso joka nykyään leimataan AHDL -leimalla tarvitsee ohjattua äksöniä, ei pyhäkoulun jatkoluokkaa.
Kaikkein parasta ennaltaehkäisyä olisi kun lopetettaisiin pienten lasten ”hengellinen” opetus ja liittäminen johonkin uskon lahkoon, miksikö, näin ei luotaisi valheellista kuvaa Jumalasta eli voimattomasta joka ei voi hädässä auttaa. Siis kun nuori kohtaisi kauheuksia niin kun hän hädässään etsisi apua ja kohtaisi jonkun joka vastaisi hänelle kysymykseen ”mitä pahaa nuo olivat tehneet kun he saivat kokea tuollaisen kuoleman?”
Hänelle vastattaisiin ”luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset? Eivät olleet, , mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”
Lauri pohdin juuri samaa. Tässä omassa kyläyhteisössä on tuo naapuristo tosi aktiivista. Esimerkiksi partioon kuuluu noin 125 henkeä muistaakseni 400 -500 taloutta. Itse asiassa niin kirkolla kuin täällä on kytkös seurakuntaan. Mutta täällä toiminta on täysin paikallista ja kirkolla ainakin ennen veti nuoriso-ohjaajakin. Siis erittäin hyvä seurakunnan pitkäaikainen nuorisotyöntekijä.
Sitten on nuorisoseuran toiminta, jossa on varhaisnuorille nuokkari iltoja. Omanikin kasvaessaan ovat alkaneet huolehtimaan siellä muista. Sitten on Mannerheimin lastensuojelu liiton aktiivistenäitien järjestämää toimintaa. Tämän lisäksi vanhempainyhdistys järjestää esimerkiksi muutaman diskon. Sitten tuossa on kunnan ja armejan rakentama monitoimitalo, johon partiolaisetkin menee joinain sunnuntaina kiipeilemään. Tämän lisäksi on ABC, joka jossain vaiheessa alkaa vetämään. On helppo kaupassa käydessään silmätä, mitä ne tekee tietäen, että filmille menee.
Tämä ei tietenkään kaikkia ongelmia, joita nuorilla on. Olen joutunut vuosien kuluessa näkemään muutakin kuin alkoholilla leikkimistä, mutta ne eivät kuulu tänne nettiin.
Lauri, aika mahtavaa tuo, miten olette toimineet! Mutta en tiedä onko tuokaan kohta enää mahdollista ennen kuin kaikki toimijat ovat hankkineet hygieniapassin, rikosrekisteriotteen, jonkun asiaan liittyvän koulutuksen ja luvat taholta X.
Meinaan vaan, että elämme aikaa, jolloin taipumuksena on institutionalisoida kaikki. Kuka on vastuussa? -kysymys estää spontaanin toiminnan. Elää illuusio, että jos meillä on mapeissa riittävästi tavaraa ja tietoa eri nuorista sekä erilaisia todistuksia nuorten kanssa työskentelevistä aikuisista, niin silloin pystymme estämään tragedioita. Ja jos viranomaiset marssitetaan peliin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, niin sitä parempi. Mä kannatan maalaisjärkeä, mutta se on oikeasti aika vaikeaa. Edes ne verkostoissa toimivat viranomaiset eivät välttämättä kykene käyttämään maalaisjärkeä, vaikka tahtoisivatkin, koska rakenteet ovat sellaisia.
Ari Pasanen, no enpä oikein usko että tuo olisi kaikkein parasta ennaltaehkäisyä. Mutta kirjataan ideasi fläpille joka tapauksessa.
Mielestäni jokainen nuoren lähellä elävä aikuinen voi olla varhainen puuttuja. Nuoria ei saa pelätä, heitä pitää uskaltaa lähestyä ja puhua heille kuin ihmisille, arvostavasti ja kuuntelevasti.
Jokaisella aikuisella pitäisi olla 10 nuorta juttukaveria, kun tavataan toreilla, kujilla ja aitovierillä. Heillä on suuri aikuisen nälkä ja pinellä huomioimisella voi nostaa heidän itsetuntoaan kummasti.
Hyviä harrastuksia ja pojille ei mitään pitsinnypläystä vaan kunnon hommia kirveellä, sahalla, vasaralla jne..
Siinä vaiheessa kun mennään jo diagnooseihin ja ryhmäpalavereihin on peli jo usein menetetty.
Juuri näin, May Roth-Edelmann.
Tässä May-Roth Edelmannin ajatuksessa on asiaa.
Juha, olen kanssasi täysin samaa mieltä. Mielenterveys on kuin munankuori ja se tarvitsee samanlaista henkistä pyöräilykypärää suojakseen kuin normi pääkoppa kallolleen.
Ilmoita asiaton kommentti