Perinteisen perhe-instituution suosion hiipuminen ei ole maallistumista.
Vaikka uskovaiset semantikot tämän kieltävätkin, kristillinen fundamentalismi on hyvän ja pahan karsinoimista peräkammariperspektiivistä. Sieltä tulevat mallit elämästä, jossa ei ole avioliiton ja perinteisen perheen lisäksi muita vaihtoehtoja.
Identiteetti on siitä kummallinen asia, että sitä ei oteta vaan se kudotaan vähitellen. Vanhempien ja suvun lisäksi identiteettiä tehdään henkilökohtaisilla valinnoilla. Identiteetti on pakostakin aina moniarvoista.
Samoin kuin etniset erot, myös kristillisen yhtenäiskulttuurin piirissä kasvaneet näkemykset yksilön elämänvalinnoista ovat osa meidän ihmisen luomaa hierarkiaa – ei Jumalan tahto. Avioliitto, ammatti ja asepalvelus eivät ole kristillisiä aatevalintoja.
Moni nuori arkailee edelleen mennä sukulaisten luo, kun vanhempi sukupolvi muistuttaa ”perinteisistä” kristillisistä arvovalinnoista.
Mitä vastata, kun ei ole ”sitä oikeaa” vielä katsottuna, armeija käymättä tai opiskelupaikka löytämättä. Sukulaisvierailun saldona on usein vain kirkkoa kohtaan lisääntynyt kriittisyys.
Kristillisen kulttuurin maallistumista on se, että elämälle ei hyväksytä persoonallisuutta!
Miten näihin ajatuksiin suhtauduttaisiin, jos ne olisi kirjoittanut joku muu kuin tänään vaimonsa kanssa 30-vuotishääpäivää viettävä ortodoksimies?
Kurjaa, jos on 30 vuotta sitten joutunut solmimaan pakkoavioliiton suvun ja uskonnollisen yhteisön painostuksesta?! (Anna anteeksi, mutta tämän kirjoittaja on väärin palvova savolainen.) Mutta kyllä Raamattu, ihan UT:kin jotakin puhuu avioliitosta. On siellä sekin, että jotkut ovat syystä tai toisesta avioon kelpaamattomia. Mitä jos ottaisimme tuon avioon patistamisen positiivisesti: Tilastojen mukaan pysyvässä aviosuhteessa elävät kituuttavat pitempään ja kuolevatkin terveempinä kuin vakiintumattomat. Olisiko tuo hyvä viesti muille kuin eläkeyhtiöille?
Onnea hääpäivän johdosta.
”Rakkaus on onnenpuu, moni siihen kompastuu. Toiset menee nurinnarin, toisista se tekee parin.”
🙂
Kirjoitat oikein viisaasti ja ymmärtäväisesti. Eri kulttuureissa ja eri aikakausina on ollut erilaisia perhemalleja. Yksilöiden arvovalinnat ovat linkittyneet ympäröivään yhteiskuntaan ja ajan henkeen – ja usein hyvinkin käytännöllisistä syistä. Pitkään aviosuhteeseen ja perinteiseen rakenteeseen isä-äiti-siskot-veikot perustuva perhe tuntuu turvalliselta – näinhän me olemme tottuneet ajattelemaan!
Olin hieman yllättynyt, sillä aikanani itse vitsailin samantapaisia asioita. Joskin aiheena oli ”perheen perustaminen” eikä siinä ollut uskontoa oikein nimeksikään. Ja näkökulmakin kääntyi lopulta positiiviseksi minulla. (On ällistyttävää että joku on itseäni pessimistisempi noin yhtään missään.)
Uskon, että ihmiset tietävät utopian ja todellisuuden välisen eron. Joskin siinä perinteen kunnioittamisessa helposti päädytään siihen, että jos joku ei löydä puolisoa mistään (vaan päätyy vaikka laasaslaiseksi naisten vääristä markkina-arvokriteereistä ruikuttajaksi) niin tätä sitten patistetaan avioon, aivan kuin yrityksessä olisi vikaa (ja perhekonseptin kunnioituksen puutteessa). Ja jos lapsen saanti on vaikeaa, niin sitten vihjaillaan että milloin pikkujalat teputtaa. Kyllähän se itkuksi muuttuu se.
Itse en ole kokenut tätä osaa ongelmallisesti uskonnollistetuksi. (Mikä on sekin ällistyttävää.) Mutta ehkä joku muu kokee. Itseä ärsyttävät enemmän ne ”entä jos olet väärässä, isot ristkit on koska Pascalin vaaka” (totuusarvosta mennään toivottavuuteen), ”miten sinulla muka voi olla moraalia ilman Jumalaa ä-hä” -tyyliset ratkaisut. (Hieman hankaloitata myös se, että jos kertoo että ei usko jeesuksiin niin sitten pillahdetaan itkemään. ~ Miten ihmeessä siihen muka pitäisi reagoida? ”Kiva että teillä on sydän paikallaan eikä teistä ole kivaa ajatella minua Helvetissä – mutta silti, ei näin”?)
Jumala on luonut ihmisen ja niinpä jokainen ihminen on Jumalan luomistyön siunaus. Siksi jokaisella ihmisellä syvin tarve on Jumalan kaipuu. Onnellinen se ihminen, joka tahtoo, että kaikessa hänen elämässään tapahtuu Jumalan tahto. Sillä Jumala on Rakkaus ja Hänen valintansa on aina paras ihmiselle. Aviopuolison valinta on tärkeä ja jännittävä, mutta rukoillen Jumala johdattaa oikein. Avioliitossa rakkaus on ihana tunne, mutta myös pysyvä sydämen tahtotila.
Raamatun ohjeet ovat meidän parhaaksemme. Olemme jokainen vastuussa Jumalalle, itsellemme ja myös läheisillemme valinnoistamme.
Eihän avioliitto ole armoton! Jos on yhteys Jeesukseen, niin liitto on armoa täynnä.
Raamatun näkemys avioliitosta on kova. Kerran tutkin sen ja yllätyin. Tosin se koskee uskovia, uskoton ei voi siihen sitoutua. Uudelleen avioituminen on sallittu leskelle.
Maallistumista on, kun opetus on huonoa, jos sitä on ollenkaan. Ihmiset eivät tiedä, mikä on Jumalan tahto avioliittoon nähden. Maallistuminen on siis opetuksen puutteesta johtuvaa. Ihmiset ovat, kuin eksyneet lampaat ilman paimenta.
Onnea pitkän liiton johdosta! Omakin on kohta 32 vuotta vanha.