Arkkipiispallinen jyrähdys ei kuulunut Turusta, vaan Englannin Canterburysta. The Most Reverend Justin Welby kertoi perjantaina Britannian parlamentin The House -lehden haastattelussa, että "ihmisillä on oikeus pelätä sitä vaikutusta, joka suurella maahanmuuttajien määrällä saataa olla heidän yhteisöilleen". Haastattelussa Canterburyn arkkipiispa tiivisti vielä: "On täysin pöyristyttävää tuomita sellaisia huolia esittävät ihmiset rasisteiksi."

Haastattelua siteerataan esimerkiksi The Independent -lehdessä.

Haastattelussa Welby muistutti, että tämänhetkinen maahanmuuttajakriisi on laajuudeltaan valtaisa, yksi suurimpia, mitä ihmiskunnan historiassa tunnetaan. Se, että joku on siitä huolissaan, on arkkipiispan mielestä hyvin järkeenkäypää.

"On tapana sanoa: 'Nuo ihmiset ovat rasisteja.' Sellainen on pöyristyttävää, täysin pöyristyttävää." Welby tähdensi.

Arkkipiispan mielestä pelko on oikeutettua, eikä hän arvostelisi sitä tuntevia hetkeäkään. Hän muistutti kuitenkin, että myös toivo on tässä tilanteessa täysin oikeutettua, koska britit ovat osoittaneet kykenevänsä hoitamaan haastavat tilanteet erinomaisella tavalla.

Welbyn sananvapautta puolustava raikas ulostulo noudattaa parhaita brittiläisiä perinteitä. Jotta poliittinen ja yhteiskunnallinen keskustelu ylipäätään olisi mahdollista, täytyy erilaisia mielipiteitä voida lausua julki. Tämä on demokratian ja vapauden kulmakiviä. Jos haluat itselläsi olevan sananvapauden, se on suotava myös eri mieltä olevalle.

Jotakin tällaista tarvittaisiin nyt Suomessakin. Maahanmuutto, varsinkin viime kesänä alkanut hallitsematon maahanmuutto, on luonut kansalliseen keskusteluilmapiiriimme piirteitä, jotka lähentelevät pahimmillaan hysteriaa. Ajatuspoliisit partioivat mediassa kuin katupartiot toreilla konsanaan, etsien sellaista, joka ei sovi omaan maailmankuvaan. Sivusta seuraten tuntuu miltei siltä, että joidenkin mielestä parasta keskustelua olisikin se, jossa jonkun osapuolen näkemykset varmuuden vuoksi liki kriminalisoidaan ja päämääränä olisi samanmielisten keskinäinen ja omahyväinen hyminä.

Maahanmuuttoaihe kieltämättä luo myös sellaista ikävää ja tuomittavaa kirjoittelua, jota ei soisi näkevänsä. Mutta ajatusrikoksia tai rasismia ei pidä nähdä siellä, missä niitä ei ole. Keskustelun tukahduttaminen ja  de facto sensuurivaatimukset luovat tällöin sellaista ilmapiiriä, jossa esimerkiksi maahanmuuttokritiikki purkautuu uusina poliittisina liikkeinä. Tuoreimmat esimerkit tulevat Saksasta. Tällöinkin on muistettava, että tähtiin ei ole kirjoitettu, että minkään maan poliittisen kentän olisi maailman tappiin asti oltava muuttumaton. Poliittisia liikkeitä hiipuu ja uusia syntyy.

Keskustelu on aina ollut Suomessa vaikea laji. Yli 50-vuotiaat muistavat, minkälaista vaikenemista, itsesensuuria ja kiertoilmauksia suomettuneisuuden yya-vuosina harrastettiin. Siihen ei ole syytä palata takaisin.

Jos jostakin asiasta tiettyyn sävyyn puhuminen kielletään tänään, on varmaa, että luetteloon lisätään huomenna uusia aiheita.

George Orwellin dystopiat ovat tänään yhtä ajankohtaisia kuin ennenkin.