15.4.2015 ilmestyneessä Päivämiehessä ollut kirjoitus:

”Matti Yrjänä alusti Marian ilmestyspäivänä pidetyssä Yli-iin seurakuntapäivässä keskustelun Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa Vapahtaja neuvoo omiaan sielunhoidolliseen lähestymiseen ja armohoitoon (Matt. 18:15-18).

Alustaja totesi, että meidän on vaivatonta neuvoa tai varoittaa tuttua tai tuntematontakin lähimmäistämme käytännön asioista. Kun tulisi ottaa puheeksi sielun pelastukseen liittyvät neuvot, tunnemme itsemme aroiksi ja osaamattomiksi.

Teemme kuitenkin karhunpalveluksen, jos olemme vaiti silloin, kun näemme, että lähimmäinen on joutunut uskossaan harhateille, emmekä kutsu häntä takaisin. Lähimmäisen kohtaaminen on rinnalla kulkemista vertaisena. Jokainen ihminen on syntinen, vain Jeesus oli virheetön.

Rippi on lahja

Vaikka ajan henki vaatii nykyaikaistamaan ja järkeistämään uskomista, on hyvä muistaa, että Jumalan sana on muuttumaton ja sen ohjeet ovat aina ajankohtaisia. Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.

Uskominen on aina henkilökohtaista, ja jokaisen tulisi huolehtia ennen kaikkea omasta uskonkilvoituksestaan. Saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi armosta, Kristuksen ansion tähden, Jumalan valtakunnan evankeliumissa. Kristityille on annettu lahjaksi mahdollisuus myös käyttää rippiä hyvän omantunnon säilyttämiseksi.

Kotisiionin turvassa

Heikki Saarikosken johtamassa keskustelussa tuli esille, että olemme arkoja neuvomaan toisia. Lisäksi nykyaikana pidetään outona sitä armohoitoa, johon Jeesus opastaa omiaan Jumalan valtakunnassa. Sen yhteydessä uskovaisia syytetään usein hengellisestä väkivallasta, jota Vapahtajan armohoito ei suinkaan ole.

Voimme pyytää Jumalalta sopivia sanoja, jotta osaamme toimia saattajana lähimmäiselle.”

En ole nähnyt eläissäni vielä ainoatakaan ”sielunhoidollista”, ”armohoidollista” neuvonpitoa tai hoitokokousta, joka olisi ollut täysin vapaa väkivallasta; painostamisesta, pelottelusta, nöyryyttämisestä, mitätöinnistä ja ihmisarvon menettämisen uhasta.

En ole liioin koskaan ollut hoitokokouksessa, jossa puhuteltava olisi langennut oikeaan raamatunmukaiseen syntiin, en ainakaan muista tällaista tapahtuneen. Hoitokokousten, pienten ja suurten, salaisten tai julkisten, aiheina ovat olleet:

henkioppiin liittyvät, nyttemmin harhaopeiksi julistetut väärät henget

erinäisistä epämääräisistä syistä johtuvat pahentamiset ja hämmennyksen aiheuttamiset

vääränlaisen musiikin kuuntelu

televisiosynnit

pukeutumiseen tai kaunistautumiseen liittyvät asiat

parta ja pitkä tukka

epämääräinen syytös taistelusta ”Jumalan” valtakuntaa tai seurakuntaa vastaan

Kristus-keskeiset saarnat

seurakunnan ylistämättömyys

liian vähäinen seuroissa käynti

kaljakokeilu

epäuskoisten kanssa liiallinen kanssakäyminen

epäuskoisen kanssa seurustelu tai puolison valitseminen

yhteisön tai liikkeen johdon kritisointi

vääränlainen mielipide naispappeudesta

kirkkokuorossa laulaminen

ja niin edelleen.

Eikö vl-liikkeen ihmisille tosissaan riitä liikkeen hoitokokousten traumatisoima lukuisa joukko, joka vieläkin ramppaa terapioissa ja erilaisissa vertaistukiryhmissä järkyttävien kokemustensa johdosta? Lainaan erästä vl-pastoria ja kysyn: EIKÖ MIKÄÄN RIITÄ? Kuinka ison ihmisporukan haluatte lopulta rampauttaa?

Vaikka liikkeessä mainostetaan Jumalan sanaa, sen muuttumattomuutta ja siinä pysymistä, seuraava lainaamassani kirjoituksessa oleva lausahdus kertoo kuitenkin päinvastaista ja jotain hyvin oleellista liikkeen mentaliteetista: ”Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.”

Painotus on tuon lauseen sanalla ”kulloinkin”. Aina pitää olla kuuliainen vallalla olevalle opetukselle ja uskonkäsityksille. Opetus ja käsitykset muuttuvat, mutta aina tulee olla niille kuuliainen, muuten aletaan hoitaa ”armohoidolla”, jolla ei ole oikeasti ihan mitään tekemistä raamatunmukaisen armon kanssa.

Toivottavasti kukaan vl-liikkeen ihmisistä ei ota tosissaan tuon kirjoituksen sanomaa, joka ohjaa liikkeen jäseniä järjestämään hoitokokouksia.

”Kotisiionin turvassa, armohoidossa”, - mitä rienausta, sanon minä. Kamalaa.

Ps. Mihin tuossa Päivämiehen kirjoituksessa mahtuu ajatus uskon lahjaluontoisuudesta?

Pss. Miksi vl-liikkeessä ei järjestetä hoitokokouksia niille, jotka harrastavat hengellistä väkivaltaa; silloin "armohoidoille" olisi ihan hyvät raamatulliset perusteet? Tällaiset henkilöt päästetään kuin koirat veräjistä luikahtamaan, selittelemällä "yksittäisillä ylilyönneillä", "lihan käsivarrella hoitamisella" ja "taitamattomuudella" ja heille pitää vain antaa kaikki anteeksi etulahjana. Korvakoru on -joo- pahempi synti kuin lähimmäisen "armohoitaminen" psykiatrin vastaanotolle.