Antk mu kaikk kest; ARMOHOITO!
15.4.2015 ilmestyneessä Päivämiehessä ollut kirjoitus:
”Matti Yrjänä alusti Marian ilmestyspäivänä pidetyssä Yli-iin seurakuntapäivässä keskustelun Matteuksen evankeliumin kohdasta, jossa Vapahtaja neuvoo omiaan sielunhoidolliseen lähestymiseen ja armohoitoon (Matt. 18:15-18).
Alustaja totesi, että meidän on vaivatonta neuvoa tai varoittaa tuttua tai tuntematontakin lähimmäistämme käytännön asioista. Kun tulisi ottaa puheeksi sielun pelastukseen liittyvät neuvot, tunnemme itsemme aroiksi ja osaamattomiksi.
Teemme kuitenkin karhunpalveluksen, jos olemme vaiti silloin, kun näemme, että lähimmäinen on joutunut uskossaan harhateille, emmekä kutsu häntä takaisin. Lähimmäisen kohtaaminen on rinnalla kulkemista vertaisena. Jokainen ihminen on syntinen, vain Jeesus oli virheetön.
Rippi on lahja
Vaikka ajan henki vaatii nykyaikaistamaan ja järkeistämään uskomista, on hyvä muistaa, että Jumalan sana on muuttumaton ja sen ohjeet ovat aina ajankohtaisia. Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.
Uskominen on aina henkilökohtaista, ja jokaisen tulisi huolehtia ennen kaikkea omasta uskonkilvoituksestaan. Saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi armosta, Kristuksen ansion tähden, Jumalan valtakunnan evankeliumissa. Kristityille on annettu lahjaksi mahdollisuus myös käyttää rippiä hyvän omantunnon säilyttämiseksi.
Kotisiionin turvassa
Heikki Saarikosken johtamassa keskustelussa tuli esille, että olemme arkoja neuvomaan toisia. Lisäksi nykyaikana pidetään outona sitä armohoitoa, johon Jeesus opastaa omiaan Jumalan valtakunnassa. Sen yhteydessä uskovaisia syytetään usein hengellisestä väkivallasta, jota Vapahtajan armohoito ei suinkaan ole.
Voimme pyytää Jumalalta sopivia sanoja, jotta osaamme toimia saattajana lähimmäiselle.”
En ole nähnyt eläissäni vielä ainoatakaan ”sielunhoidollista”, ”armohoidollista” neuvonpitoa tai hoitokokousta, joka olisi ollut täysin vapaa väkivallasta; painostamisesta, pelottelusta, nöyryyttämisestä, mitätöinnistä ja ihmisarvon menettämisen uhasta.
En ole liioin koskaan ollut hoitokokouksessa, jossa puhuteltava olisi langennut oikeaan raamatunmukaiseen syntiin, en ainakaan muista tällaista tapahtuneen. Hoitokokousten, pienten ja suurten, salaisten tai julkisten, aiheina ovat olleet:
henkioppiin liittyvät, nyttemmin harhaopeiksi julistetut väärät henget
erinäisistä epämääräisistä syistä johtuvat pahentamiset ja hämmennyksen aiheuttamiset
vääränlaisen musiikin kuuntelu
televisiosynnit
pukeutumiseen tai kaunistautumiseen liittyvät asiat
parta ja pitkä tukka
epämääräinen syytös taistelusta ”Jumalan” valtakuntaa tai seurakuntaa vastaan
Kristus-keskeiset saarnat
seurakunnan ylistämättömyys
liian vähäinen seuroissa käynti
kaljakokeilu
epäuskoisten kanssa liiallinen kanssakäyminen
epäuskoisen kanssa seurustelu tai puolison valitseminen
yhteisön tai liikkeen johdon kritisointi
vääränlainen mielipide naispappeudesta
kirkkokuorossa laulaminen
ja niin edelleen.
Eikö vl-liikkeen ihmisille tosissaan riitä liikkeen hoitokokousten traumatisoima lukuisa joukko, joka vieläkin ramppaa terapioissa ja erilaisissa vertaistukiryhmissä järkyttävien kokemustensa johdosta? Lainaan erästä vl-pastoria ja kysyn: EIKÖ MIKÄÄN RIITÄ? Kuinka ison ihmisporukan haluatte lopulta rampauttaa?
Vaikka liikkeessä mainostetaan Jumalan sanaa, sen muuttumattomuutta ja siinä pysymistä, seuraava lainaamassani kirjoituksessa oleva lausahdus kertoo kuitenkin päinvastaista ja jotain hyvin oleellista liikkeen mentaliteetista: ”Jumalan valtakunnassa Pyhä Henki neuvoo, miten kristityn tulee kulloinkin elää, jotta säilyisi Jumalan lapsena.”
Painotus on tuon lauseen sanalla ”kulloinkin”. Aina pitää olla kuuliainen vallalla olevalle opetukselle ja uskonkäsityksille. Opetus ja käsitykset muuttuvat, mutta aina tulee olla niille kuuliainen, muuten aletaan hoitaa ”armohoidolla”, jolla ei ole oikeasti ihan mitään tekemistä raamatunmukaisen armon kanssa.
Toivottavasti kukaan vl-liikkeen ihmisistä ei ota tosissaan tuon kirjoituksen sanomaa, joka ohjaa liikkeen jäseniä järjestämään hoitokokouksia.
”Kotisiionin turvassa, armohoidossa”, - mitä rienausta, sanon minä. Kamalaa.
Ps. Mihin tuossa Päivämiehen kirjoituksessa mahtuu ajatus uskon lahjaluontoisuudesta?
Pss. Miksi vl-liikkeessä ei järjestetä hoitokokouksia niille, jotka harrastavat hengellistä väkivaltaa; silloin "armohoidoille" olisi ihan hyvät raamatulliset perusteet? Tällaiset henkilöt päästetään kuin koirat veräjistä luikahtamaan, selittelemällä "yksittäisillä ylilyönneillä", "lihan käsivarrella hoitamisella" ja "taitamattomuudella" ja heille pitää vain antaa kaikki anteeksi etulahjana. Korvakoru on -joo- pahempi synti kuin lähimmäisen "armohoitaminen" psykiatrin vastaanotolle.
11 kommenttia
On tietty eroa sillä Elias.
Mutta yksittäisen ihmisenkin puhuttelu voi olla pahasti traumatisoiva, koska asiassa liikutaan niin herkällä alueella ihmisen mielen syvyyksissä. Ja usein jos yksittäisen ihmisen puhuttelu ei tuota tulosta, puhuteltava joko A) mielletään suoraan epäuskoiseksi tai B) häntä tullaan tuon ko. raamatunkohdan mukaisesti isommalla porikalla puhuttelemaan. Siinä sitten valitset vähiten huonon vaihtoehdon huonoista vaihtoehdoista.
Matt. 18:15-20 on varmaankin tämän armohoito-opin taustalla. Siinä huomioni kiintyy alun ilmaisuun: “Jos veljesi tekee syntiä…” Sehän ei ole sama kuin tuo: “kun näemme, että lähimmäinen on joutunut uskossaan harhateille…”. Näemmekö oikein? Näemmekö itsemmekin oikein?
Miten Jeesus sanoikaan: Kuka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven.
Ihminen yleensä aina tietää itse mikä on oikein ja mikä väärin. En menisi toiselle sanomaan: Teit väärin. Jos on välttämätöntä tehdä jotain, voi korkeintaan esittää erilaisia kysymyksiä, jotta toinen pääsisi omissa pohdinnoissaan eteenpäin: Miksi ratkaisit asian niin, miten ystäväsi reagoi, kun sanoit, millaista sinulla siellä oli, aiotko jatkaa tuon tekemistä, mikä oli tavoitteesi jne.. eli suoria kysymyksiä.
Niin en tiedä vl-liikkeen toimintamenetelmiä, onko siellä tuollainen yhden ihmisen puhuttelu vain johdantoa vielä traumatisoivampaan hoitokokoukseen. Tarkoitin lähinnä sitä, että onhan yksityisellä ihmisellä oikeus pitää syntinä vaikkapa korvakoruja tai partaa syntinä ja tuoda myös mielipiteensä esille keskustelussa. Yhteisön opeiksi tuollaisia ei pitäisi päästää – eikä varsinkaan sillä umpikierolla, syyllistävällä tavalla, jossa “me uskovaiset emme tahdo ehkäistä” tai “meidän on erottauduttava maailmasta sillä, ettemme katsele televisiota”. Eli luodaan vapaaehtoinen pakko, jossa syyllistämällä saadaan aikaan yhteisön normeihin pakottaminen.
En ihan allekirjoita tuota: Aina saa sanoa mielipiteensä. Mistä minä pahainen tiedän onko mielipiteeni edes oikea. Elän Sokrateen vanhan tarinan mukaan: kerron mielipiteeni vain jos se on tarpeellinen (pyöräillessä on hyvä käyttää kypärää) jos se on tosi (on annettava jotain nopeasti imeytyvää diabeetikolle, jonka tajunta sumenee) ja jos sillä saa aikaan jotain hyvää (näytät tänään pirteältä ja iloiselta) Olen kuuntelija. Pukeutukoon kukin miten itse tykkää. ja pankoon renkaita vaikka nenäänsä. Muinaisina aikoina ainakin esikoisilla oli hirveän pitkä syntilista: ruukkukukat, solmio, lyhyet hiukset, korut, hatut jne, mutta noita Sokrateen sääntöjä sai rikkoa mielin määrin.
Ajattelisin niin, että on valtava ero siinä, nuhteleeko yksittäinen ihminen yksittäistä ihmistä vai lähdetäänkö yhteisön nimissä ‘hoitamaan’.
Ilmoita asiaton kommentti