Miljonäärisaarnaajat ovat kyllä Amerikassa. Meillä ahneus ja materialismi ovat minusta tavallisten eurooppalaisten ongelma. Kun Itä-Euroopan maan vapautuivat kommunismista ei kestänyt kauan kuin länsimaiset matariaalistiset houkutukset vetivät heidänkin kirkkonsa jäsenet vinoon. Ahneus ja materialismi ovat Euroopassa paha ongelma, mutta mitään ”menestysteologeja” meillä ei juuri ole. Ne ovat Pohjois-Amerikassa ja vähän uissakin maanosissa, mutta ei Euroopassa. Meidän kristillinen kultuuri ja arvomaailma suitsii sellaista ahneutta.

Heinola. ”Kumman vähän tämä synti vain kiihotaa fundamentalisteja samanlaiseen someraivoon kuin esim. Pride”.

Siis Euroopassa meillä ei ole tätä ilmiötä, eikä siksikään mitään someraivaivoa juuri tähän liittyen.

Mutta Heinola on oikeilla jäljillä mitä materialismiin ja ahneuteen tulee. Tosiasia on nimittäin, ettei kukaan, joka ei ehdoitta ole luovuttanut kukkaroaan ja talouttaan Jumalalle, voi Häntä kunnolla kokotoimisesti palvella. Tässä on yksi ”ahdas portti joka vie semmoiselle kaidalle tielle”, että useimmat uskovat eivät tahdo tällaisesta tietää yhtään mitään. Ja totta on, etteivät monet osaa tällaisesta opettaakaan, kun ei itsellä ole kokemusta muusta kuin kuukausipalkasta.

Niinpä nämä ”orjantappurat” tukahduttavat hengellisen elämämme aivan kuten Jeesus kuvasi, vrt. Matt 13:22″Mutta mitä orjaantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanana, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahduttavat sanan, ja se jää hedelmättömäksi”.

Tämä on täydellinen kuvaus Euroopan kirkkojen ongelmasta ja syy seurakuntien hengellisen voiman puutteeseen. Ennenkuin tähän tulee muutos, ei kirkko ole kovin merkittävässä ja vakavasti otettavassa asemassa maanosassamme. Se on paremminkin ”ihmisten tallattavana”, niinkuin meillä Suomessakin nyt näemme.

Wallentin. ”Tässä takavuosina taisi olla muuan frouva Jalovaara, mutta käry kävi ja pipariksi taisi mennä koko rukous- ja parannusputiikkinsa”.

Tällainen ei ole Suomessa kovin tavallista, koska meidän luterilainen kulttuurimme vaikuttaa suitsevasti tällaisen ilmiön syntymiseen.

”Pitää olla hyvä näky ja Jumalan antama kutsumus antamisessa kun suostuu maksamaan jo kerran verotetuista voitoista uudelleen veroa vain siksi, että tahtoo auttaa jotain esim. lähetysprojektia”.

Jos tällaiset summmat oudoksuttavat joitakin, on hyvä pitää mielessä, että lähetyskäskyn rahoittamiseen tarvitaan miljardeja dolareita/euroja. Silloin miljoonalahjoitukset ovat oikeassa perspektiivissä, ja aivan hyvin motivoituja. Sitten jokainen, joka antaa isompia summia lähetystyön tarpeisiin, on rahoineen oikeassa suhteessa Jumalaan, ja voi tässä työssään tulla siunatuksi.

Pentti. ”Yhdysvaltojen kapitalistisysteemissä sosiaali- ja terveydenhuolto toimii pääasiassa lahjoitusten turvin. Pidän parempana, että yhteiskunta vastaa heikommista jäsenistään oikeudenmukaisesti järjestetyn verotuksen avulla. Kukaan ei pääse kehuskelemaan erinomaisuudellaan”.

Onhan heiläkin ollut Omabacare ja nytkin presidenttiedokkaana Bernie Saunders, jolle meidän terveydenhuolto on ihanne ja poliittinen tavoita.

Olen kyllä aivan samaa mieltä pohjoismiasen hyvinvointiyhteiskunnan suhteen, Kun meillä oli sairautta perheessä oli mahdollista rauhassa sairastaa. Näinhän meillä on kaikilla. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että lahjavarotuksemme olisi edes kohtuullista. Verottaa voi lunnon saastuttamista, kerskakulutusta ja viinaa ja tupakka jne, ei sitä, että annetaan perintö, joka on jo verotettu tai yrityksestä lahja lähetystyön tukemiseen. Se on yksinkertaisesti väärin ja johtuu huonosta ideologiasta.

Olet hauska mies. Juuri kerroin sinulle hyvästä amerikalaisesta, joka elää kohtullisesti ja myös auttaa seurakuntaa lähetystyössä taloudellisesti. Hän ei mitenkään liikaa kehuskele tällä, vaikka tietrysti amerikkalaiseen meininkiin kuuluu rikkaiden ihailu. Kaikki eivät kuitenkaan elä niin.

NYt eihän meidänkään verotus estä tulemasta rikaaksi ja kehuskelemasta omaisuuksilla. Onhan meiläkin Wahlroos ja 1990-luvulla tuli erilaisia uusrikkaita jotka edustivat Lamborghineineen uudenlaista kulttuuria tässä. Perinteistihän Suomen kapitalistit eivät rikkauksiaan kovasti esitelleet.

Pentti. ”Kukaan ei pääse kehuskelemaan erinomaisuudellaan”.

Tässä kiteytät hienosti meidän suomalaisten perinteisen ongelman, siis aateuden .

Amerikassa ja myös monessa Euroopan maassa ihaillaan menestyneitä, lahjakkaita ja onnistuneita ihmisiä, meillä Suomessa tällaisia kadehditaan. Tämä on sääli, koska kateus on yksi meidän tuhoisimmista tuntemuksistamme.

Osallistuin kerran Hämeessä haautajaisiin, joissa yksi vieraista alkoi muistotilaisuudessa puhua vainajasta liian myönteisesti sillä serauksella etä hänet keskeytettiin:” Älä nyt sentään ala vainajaa kehumaan”, sanottiin. Suomen meininkiä parhaimmillaan.

Pentti. ”Sanoma hänen hyvyydestään on siis tavoittanut kauttasi kaikki näitä sivuja seuraavat. Sitä kai sanotaan PR-toiminnaksi”.

PR-toimintaan kuuluisi, että puhuisin hänestä nimellä ja hänen yrityksestään myös. Nythän hän on vain anonyymi esimerkki hyvästä amerikkalaisesta, jollaisia siellä siis myös on.

Pentti. ”Ihaillaan meillä Suomessakin niitä, jotka koetaan sen arvoisiksi. Kenties käytämme mittana jotain muuta kuin Yhdysvalloissa. Emme taida pitää rahaa parhaana ‘menestyksen, lahjakkuuden ja onnistumisen’ osoittimena”.

Näinhän tämä asia on. Raha merkitsee siellä eri asiaa kuin meillä, ja miljönääri on ihanne. Ruotsissakin on aika ”jenkkiläinen” meininki tässä suhteessa, ja siellä onkin suhteellisen paljon miljonäärejä. ”Pursuit of happiness” on krjoitettu Yhdysvaltojen perustuslakiin ihmisen oikeudeksi ja tavoitteeksi. Näyttää siltä, että siellä se paljolti ymmärretään niin, että onni on rahan omistamisessa. Kiitos Herralle, ettei pidä asua siellä.