Annettuja ohjeita pohditaan

Aikaan liittyen on opittu tuntemaan koronavirus – covid-19, jota vastaan pyritään löytämään sopiva rokote. Kysytään myös, miten laadukasta on yleensä palveluja koskeva toiminta. Esimerkiksi taudin hallinnassa tarvitaan ohjeistusta, jonka laadukkuutta arvioidaan. Pohditaan sitä, ovatko päätökset menneet niin kuin niiden pitäisi mennä tasa-arvoisen kohtelun kannalta.

Nykyistä tilannetta arvioitaessa huomataan julkisuudessa olleiden tietojen perusteella, että kansalaiset ovat toimineet melko hyvin ohjeistusten mukaan ja olleet päätösten hengessä mukana. Turvaväleistä on pidetty huolta.

Itse asiassa kuultuna -ohjelma, joka esitettiin 21.5.2020 klo 20.50 televisiossa, ajattelutti katselijaa. Taltioitu lähetys kannattaa katsoa päätöksenteon toiminnan arvioinnin ja oppimisen kannalta. Päätöksenteon tapahtumien monipuolinen seuraaminen ja pohdinta on aiheellista.

Organisaatioissa mietitään budjettihahmotelmia ja velkaantumista. Tilanne on vaikeutunut koronakriisin vuoksi. Yhteiskunnassa pohditaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kysymyksiä, joita koskevia kannanottoja ja onnistuneisuutta seurataan. Helsingin konferenssitapahtumat ovat hyvin muistissa. Tavoitteellisia asioita suunnitellaan ja toivotaan, että koronavirustilanne helpottaa.

Yhteiskuntapoliittisten kysymysten ratkaisuilla  on tarkoituksena ihmisten hyvinvoinnin edistäminen käytettävissä olevien resurssien reunaehdoin, jonka yhteydessä mietitään, miten tulisi parhaiten edetä. hyvinvointikysymyksissä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kohdalla tavoiteltava malli sisältää yksiselitteisesti sekä sosiaalipuolen että terveyspuolen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja mahdollista uudistusta on tarkasteltava riittävän kokonaisvaltaisesti. Aiheellista on kysyä, millaista on toiminta ja päätöksenteko koronavirustilanteessa.

Keskusteluissa puhutaan yleisesti sosiaali- ja terveydenhuollon käsitteestä, mutta sosiaalipalvelut saattavat hävitä jonnekin. Kyseiset palvelut ovat myös tärkeitä kehitettäessä ihmisten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Sosiaali- ja terveydenhuolto yhteiskunnassa on  hallittava kokonaisuus, jota mietitään nyt haasteellisessa koronavirustilanteessa. Kysymys on itsehallinto- ja sote-alueratkaisuista. Suuret kysymykset ovat koskettaneet julkisuudessa olleiden tietojen mukaan eläkevastuita, palkanmaksuja ja kiinteistöjen omistusasioita, joiden on oltava kunnossa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon kohdalla on tarkoitus saada aikaan toimiva ja kattava suomalainen sote-malli. Kun tämä on tavoite, niin sosiaali- ja terveydenhuoltoa on tarkkaan analysoitava. Sote-mallin käsitteen kohdalla on oltava  johdonmukainen. Nyt kysytään, millaiset ovat koronavirustilanteen haasteelliset ratkaisut.

Perustuslaki ja sen määrittämät kriteerit velvoittavat toimimaan ihmisten hyväksi, että estetään eriarvoistumista. Kotouttamiskysymykset ovat haastavia. Itsehallinto- ja sote-alueiden ratkaisuja on pohdittava huolella, kun kehitellään suomalaista sote-mallia ja  rahoittamista.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tehtävä on tulkita lopulta sote-käsite oikein ja arvioida sosiaali- ja terveydenhuollon toteutus ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tavoite on se, että  suomalainen sote-malli on onnistunut kokonaisuus. Nyt kysytään, miten toimitaan haasteellisessa koronavirustilanteessa.

Päätöksenteon onnistuminen on yhteydessä siihen, miten ratkaistaan kuntarakenteita, velkaantumista, työllisyyden parantamista ja koulutusasioita koskevat kysymykset.  Tarkkaan on mietittävä, mitkä ovat kulloisetkin päätöksenteon seuraukset. Sosiaali- ja terveydenhuollon on oltava laadukas ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Koronavirustilanne vaikuttaa nyt haasteellisesti yhteiskunnassa.

Kansalaisia kiinnostavat kokonaisvaltaiset päätökset, miten muun muassa luonto otetaan huomioon ratkaisuissa kehitettäessä kokonaisvaltaisesti ihmisten hyvinvointia. Tässä viitataan aikaisemmin mainittuun Itse asiassa kuultuna -ohjelmaan, joka esitettiin 21.5.2020 klo 20.50 televisiossa.

Kesäaikaan syttyneet metsäpalot ovat osoittaneet, että luonto toimii ja on olemassa omin ehdoin. Yhteiskunnassa mietitään kysymyksiä, joihin etsitään demokraattisia ratkaisuja. Päätöksiä tehdään ja erilaisia selvityksiä kuullaan. Kiinnostavaa on ollut nähdä, millaiset päätökset ovat saaneet sijaa. Koronavirustilanne vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista ja asioiden kulkua.

 

Menestystä yhteiskunnan poikkeusolojen toiminnoille.

 

Vuoden 2020 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.