"Anna meille anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat..."

Lapsuudesta asti olen pysähtänyt tähän Isä miedän -rukouksen kohtaan. Onko mahdollista ja mitä se tarkoittaa? Jos pyydämme Jumalalta samanveroista anteeksiantoa kuin itse osoitemme lähimmäisille, jotka ovat meitä loukanneet, mitä oikein odotamme saavamme Jumalalta: nihkeän, kitkerän pakkopullan? Anteeksianto on vaikeimpia kristillisiä kilvoittelun alueita. Odotamme Jumalalta jotain, mitä emme itseltämme odota, vaikka niin sanommekin.

Siksipä juuri tästä kirjoitan. Koska Jumala otti minusta niskaotteen anteeksiannon tiellä; ainakin yhdellä. Se oli pahimmista, mitä olen kokenut: työpaikkakiusaaminen, joka lannisti minut kerta kaikkiaan. Tänään olen mennyt huomaamattani koko elämäni järkyttävimmän kokemisprosessin läpi ja ohi. Olen saanut armon ymmärtää lähimmäistäni. Olen kuin kivireen menettänyt. Hän ei pyytänyt mitään osaltaan anteeksi. Outoa kyllä, koko reki vain luiskahti siinä käsistäni. Tajusin, että hän teki pahinta, kun koki tekevänsä oikein. Mitä siihen sanoa! Hän oli omasta näkökulmastaan moraalinen. (Niin kyllä minäkin).

Jumalan armotalous on ihmeellinen. Yhtäkkiä ei ollut mitään anteeksiannettavaa. Olen vuosia rukoillut anteeksiannon armolahjaa. Olen rukoillut Isä meidän rukousta sanoin: "Anna meille syntimme anteeksi, kuten mekin yritämme antaa vihollisillemme/meitä vastaan rikkoneille." Se oli rehellisin rukoussana, jonka saatoin sanoa. Kiitos armon, joka mahdollisti tänään sanoa ilman pilkun viilausta "anna anteeksi syntimme niinkuin mekin annamme anteeksi meitä vastaan rikkoneille.

Toki on elämän varrelta paljon, mikä edelleen kaipaa rukoukseen anteeksiannon armoa! Herra paratkoon!!!

 

 

 

4 kommenttia

  • ismo malinen sanoo:

    Tuo on yksi vaikeimmista asioista ihmisen elämässä. Kyynisyys ja katkeruus jää niin helposti rintaan. Annammeko oikeasti anteeksi jos aina palaamme aina vain uudelleen mieltämme loukanneeseen asiaan? Jumala heittää meidän synnit meren syvyyksiin, eikä niitä enää muista, mutta me jaksamme aina muistaa… Niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet… Anteeksi antaminen ja saaminen on eteenpäin menemisen voima.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    On tunnustettava, että “pohja se on miunkin säkissäin” enkä “syntinen, saatana kurja” halua antaa anteeksi sille puoluepoliittiselle taholle, jolle koko sodan jälkeisen ajan “viha on ollut hyvä poliittinen työkalu”. Tämä “kansanliike” opetti meidät pienyrittäjät vain puremaan hammasta ja yrittämään jatkuvasta mustamaalauksesta välittämättä. Voi sanoa, että “säkin pohja” tuli vastaan 90-luvun lamassa, kun yli 60 000:n yrittäjän elämäntyö, terveys ja henkikin uhrattiin puolueiden 80-luvulla tekemien virheiden maksamiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Päivi

    Kiitos erittäin merkittävästä puheenvuorosta

    Anteeksiannon opettelu on kyllä niitä vaikeimpia aineita elämän koulussa

    Ilmoita asiaton kommentti
  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Kaksi tärkeintä sanaa: anteeksi ja kiitos. Joskus on vaikea antaa anteeksi, vaikka anteeksi pyydetään, saati sitten jos ei anteeksipyyntöä edes esitetä. Anteeksiantamattomuudella kuormittaa omaa mieltään. Ajatus ei kulje, työteho laskee. Anteeksiantaminen ei tarkoita asian unohtamista eikä mitätöimistä – vaan ikään kuin selityksen antamista teolle tai sanoille, jotka meitä loukkasivat. Kun siihen asti pääsee ajatuksissaan, voi sanoa itselleen antavansa anteeksi. Se keventää oloa, vapauttaa voimia muuhun käyttöön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Päivi Huuhtanen-Somero
    Päivi Huuhtanen-Somero

    Eläköitynyt estetiikan, kirjallisuustieteen ja taidekasvatuksen dosentti. Retriitinohjaaja. Hengellinen ohjaaja. Useita rukoukseen ja hengelliseen harjoitukseen liittyviä kirjoja ja kirjoituksia 1985-. Esseitä kristillisestä taiteesta ja kulttuurista. Runoja, aforismeja.