Analyysi – käänteentekevä Suvivirsi

Monien mieltä on jäänyt vaivaamaan apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen keväinen päätös nimeltään Uskonnon harjoittaminen koulussa. Päätös herätti voimakkaan keskustelun Suvivirrestä ja sen asemasta koulujen kevätjuhlissa. Sittemmin julkisuudessa on käyty juupas-eipäs -debattia siitä, puhuttiinko Puumalaisen ratkaisussa (pdf) oikeastaan lainkaan Suvivirrestä vai kävikö niin, että Suvivirsi-keskustelu vei huomion päätöksessä olleilta keskeisiltä asioilta.

Viimeksi tänään olen henkilökohtaisestikin käynyt Twitter-keskustelun aiheesta. Siinä yhtenä hyvin tiivistettynä argumenttina nousi esiin se, että julkisuus ja juridiikka eivät kohdanneet kantelun pohjalta apulaisoikeuskanslerin tekemässä päätöksessä. Tähän argumenttiin voi hyvin yhtyä, ainakin joiltakin osin. Julkinen keskustelu on aina valikoivaa ja se keskittyy johonkin. Harvoin käsitellään vaikkapa koko budjettiesitystä, vaan siitä otetaan sellaiset osat, joilla on merkittävää vaikutusta mahdollisimman monen elämään.

Puumalaisen päätöstä voidaan ilman muuta tarkastella kahdelta tasolta. Toinen on asiakirjojen taso ja toinen sen pohjalta käyty julkinen keskustelu.

Katsokaamme ensin tätä jälkimmäistä. Elämme maailmassa, halusimme tai emme, jossa mediassa nousee kustakin päätöksestä esiin tietty kärki. Näin käy jokaisen uutisen kohdalla. Tällä tavalla uutinen saadaan kiinnostavaksi. Kärjen esiin nostaminen ei tarkoita sitä, että samalla yritettäisiin peittää asiakokonaisuuden muita asioita tai että kärki olisi jotenkin valheellinen suhteessa tosiasioihin. Päinvastoin, se pyrkii herättämään kiinnostuksen perehtyä laajemmin kyseessä olevaan asiakokonaisuuteen.

On ilman muuta selvää ja uutiskriteerit täyttävää, että Puumalaisen päätöksestä yhtenä kiinnostavana asiana nousi esiin kysymys Suvivirrestä. Onhan aihe ponnahtanut säännöllisesti pinnalle jokaisena keväänä ja siihen liittyviä erilaisia episodeja on käsitelty tarkoin julkisuudessa. Suvivirren kohtalo on asia, johon lukijat haluavat tiedon – miten sille muuttuneessa tilanteessa käy. Kyseinen virsi on sitä paitsi osoittautunut ikään kuin katalysaattoriksi, jonka kautta suomalaisessa yhteiskunnassa käydään keskustelua monikulttuurisuudesta, uskonnon ja kulttuurin välisestä suhteesta, uskonnollisuudesta ja uskonnottomuudesta tai siitä, mikä rooli uskonnolla on julkisessa tilassa. On myös täysin selvästi niin, että Puumalaisen asiakirja tarjoaa mahdollisuuden käydä Suvivirrestä keskustelua, vaikkakin lähtökohtaisesti siinä käsitellään ja keskitytään moniin muihin asioihin (koululaisjumalanpalvelukset, uskonnolliset aamunavaukset ja muut koulussa järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet kuten näytelmäesitykset) ja ylipäänsä tärkeään kysymykseen uskonnonvapauden toteutumisesta koulumaailmassa. Huomattavaa on sekin, että laaja-alaisesta johdannostaan huolimatta, Puumalainen liukuu päätöksensä loppupuolella yhä enemmän maisemiin, jotka nimenomaan nostavat Suvivirren kaltaisen asian pinnalle. Joka tapauksessa on paikallaan, että näistä kaikista edellä mainituista asioista käydään Suomessa jatkuvaa keskustelua. Siinä valtakirkon, evankelis-luterilaisen kirkon edustajien ei pitäisi suhtautua esimerkiksi uskonnottomien kokemaan epäoikeudenmukaisuuteen millään tavoin ylimielisesti. Jos Suvivirttä voidaan veisata, ei sitä tarvitse huutaa kenenkään korvaan.

Kiistämätöntä ja usean median raportoimaa (mm. Yle, IS ja Kotimaa24) keväisessä mediadebatissa on ollut myös se, että oikeuskanslerin virastosta alun perin suusanallisesti katsottiin, että apulaisoikeuskanslerin päätös koskee nimenomaan myös Suvivirttä. Se tuotiin virastosta selkeästi ilmi eikä annettu ymmärtää, että se olisi asiana jotenkin vähäpätöinen. Sen kohdallahan on sitä paitsi kyse aivan samoista vapauksista tai oikeuksista kuin muittenkin uskonnollisuuteen liittyvien asioiden kohdalla. Esimerkiksi Kotimaa24 kysyi haastattelussa kolme kertaa, koskeeko päätös Suvivirttä saaden joka kerta myöntävän vastauksen. Suvivirteen viittaa selkeästi myös apulaisoikeuskanslerin päätös, jossa puhutaan muun muassa ”juhlatraditioihin sisältyvistä tunnustuksellisista elementeistä”, kun tätä ennen on viitattu apulaisoikeusasiamiehen taannoiseen ratkaisuun, jossa otetaan kantaa Suvivirren laulamiseen. ”Erityisesti yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä julkisen vallan käyttäjiin kohdistuu valtiokirkkojärjestelmästä huolimatta velvollisuus huolehtia siitä, ettei valtiokirkkojen erityisasema heijastu esimerkiksi virallisiin juhlatilaisuuksiin tavalla, joka johtaisi uskonnon ja omantunnon vapauden loukkaamiseen”, Puumalaisen päätöksessä niin ikään todetaan. Tämän lisäksi viitataan perustuslakivaliokunnan vanhaan kannanottoon ja vihjataan, että suomalainen kulttuuri ja juhlaperinne eivät ole pysyviä ilmiöitä, vaan ne muuttuvat vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kehityksen kanssa. Tämäkin kanta haastaa selvästi myös Suvivirttä ja sen oikeutusta muuttuneessa tilanteessa.

Entä olisiko koko Suvivirsi-keskustelu jäänyt syntymättä, jos oikeuskanslerin virastosta olisi heti erimerkiksi kerrottu, että heidän kannanottonsa ei koske lainkaan vaikkapa paria ensimmäistä virren säkeistöä. Mahdotonta uskoa, Suvivirsi on vakiintuneine säkeistöineen vahvasti kokonaisuus ja heti toisesta säkeistöstä lähtien siinä puhutaan Jumalasta isolla J:llä. Virttä on käytännössä miltei mahdoton jakaa sellaisiin osiin, ettei sitä jotkut meistä jollakin lailla kokisi ongelmalliseksi. Oletettavasti Suvivirren pilkkomisesta olisi seurannut vain paljon isompi keskustelu siitä, mikä on sopivaa laulaa ja mikä ei. Jos taas Suvivirsi olisi typistetty vain sen yhteen ja ensimmäiseen säkeistöön, olisi kiivaasti kyselty, onko sellainen kymmenen sekunnin luikaus enää laulu tai virsi ollenkaan.

Henkilökohtaisella tasolla, mikään maailmassa ei kaatuisi, jos koulujen kevätjuhlassa vedettäisiin vaikkapa Vesivehmaan jenkka tai Popedan Pitkä kuuma kesä. Kyseessä on kuitenkin nyt päätös, jonka tekee suomalainen yhteiskunta, ja silloin voidaan haluttaessa edetä sen mukaan niin kauan kuin se on voimassa. Eihän Suvivirsi ole kevätjuhlassa pakolliseksi muuttunut, se voidaan hyvin jättää myös laulamatta.

Tärkeää syntyneessä tilanteessa on myös se, että median mutta myös laillisuusvalvojien kommentit pysyisivät johdonmukaisina. Oikeuskanslerinviraston julkisia kannanottoja seuratessa ei ole voinut välttyä mielikuvalta tai mahdollisuudelta, että siellä olisi pelästytty voimakasta julkista reaktiota Suvivirren puolesta ja tämän jälkeen olisi ryhdytty olemaankin pikkaisen vähemmän sitä mieltä, ettei Suvivirttä voitaisi laulaa. Tämä on toki vain mielikuva, ja se voi hyvin olla väärä. Lisäksi mielikuva koskee julkista keskustelua. Sellaista vaikutelmaa ei ole syntynyt, että oikeuskansleri olisi suoranaisesti oikonut omaa virallista päätöstään.

Sinänsä on myös ymmärrettävää, että viranomaisen näkökulmasta voi olla turhauttavaa, jos ei koko päätöksen täyteys pääse tasapainoisesti näkyviin. Yksi mahdollisuus asiassa on myös se, että eri henkilöt ovat tuoneet oikeuskanslerinvirastosta julkisuuteen erilaisia painotuksia. Myös mediassa voimme katsoa peiliin, olisiko pitänyt nostaa vielä enemmän muita asioita Suvivirren rinnalle esiin.

Miltä sitten vaikuttaa keväiseen keskusteluun liittyvien asiakirjojen taso, jos koetamme sulkea pois tarkastelusta julkisen keskustelun. Kun lukee apulaisoikeuskanslerin lausunnon ja tämän jälkeen siihen kantaa ottavan tuoreen perustuslakivaliokunnan lausunnon, voi havaita, että ne ovat linjassa keskenään. Ei voi väittää, että perustuslakivaliokunta olisi ottanut kantaa julkiseen keskusteluun, vaan se on pysytellyt tiiviisti siinä, mitä apulaisoikeuskansleri on virallisen kannanottoonsa linjannut. Perustuslakivaliokunta kommentoikin nimenomaan apulaisoikeuskanslerin päätöksen pohjalta myös Suvivirttä todeten, ettei sen mielestä yksittäinen virsi tee tilaisuudesta uskonnollista. Valiokunta lausuu myös näkemyksensä niihin moniin muihin keskeisiin asioihin, joita apulaisoikeuskansleri kanteluun vastatessaan käsitteli. ”Jos koulussa järjestetään uskonnollisia päivänavauksia, tulee myös näiden ajankohdista tiedottaa etukäteen, ja samalla huolehtia, että jokaisella on mahdollisuus olla osallistumatta näihin tilaisuuksiin”, valiokunta huomauttaa. Lisäksi se painottaa, että oppilaalla on oltava vapaus valita, osallistuuko hän uskonnollista ainesta sisältäviin koulun tilaisuuksiin. Jos ei osallistu, vaihtoehtoisen toiminnan on oltava mielekästä. Perustuslakivaliokunta muistuttaa myös, että julkisen vallan on oltava neutraalia.

Kiinnostava kysymys on, miksi Suomessa yhä kiistellään siitä, puhuiko apulaisoikeuskansleri Suvivirrestä vai ei ja saiko Suvivirsi liikaa painoa vai ei. Yksi selitys, joka saattaa ainakin joidenkin meistä kohdalla päteä, on se, että asia aiheutti jonkunlaisen käänteen kirkon ja yhteiskunnan välisissä suhteissa tai ylipäänsä siinä, miten suomalainen yhteiskunta suhtautuu uskonnon näkymiseen julkisessa tilassa. Tällöin kyse on nimenomaan yleisestä ilmapiiristä ja pienestä muutoksesta siinä. Jos julkista keskustelua olisi käyty suoraan ja orjallisesti siinä järjestyksessä, miten apulaisoikeuskansleri kirjoitti auki päätöksensä, tällaista käännettä ei olisi ehkä tapahtunut. Jos kärjeksi (huom! media siis nostaa kärkiä) olisi nostettu vaikkapa uskonnolliset aamunavaukset ja se, kuinka niiden ajaksi ei välttämättä joka koulussa löydy mielekästä tehtävää ja muutama oppilas seisoo käytävillä, keskustelu olisi lähtenyt kulkemaan ihan eri suuntiin. Tällainen keskustelun skenaario on helppo kuvitella. Mutta kun kärjeksi nousi kaikkien suomalaisten rakastama Suvivirsi, keskustelu muodostui huomattavan erilaiseksi yleisilmeeltään. Tällaista sävyä ei ollut siinä alkuperäisessä apulaisoikeuskanslerin paperissa!

Mikä tai millainen tämä käänne tai nyt nähty hetkittäinen tai pysyvä ilmapiirin muutos, sitten oli. Se on se, että 2014 ohikiitävän keväisen hetken, enemmistö suomalaisista asettui sen taakse, että uskonto tai ainakin maltillisemmin sitä sisällään kantava kulttuurinen elementti voisi näkyä nykyistä vapaammin ja uhkaamattomampana yhteiskunnassamme. Julkinen ilmapiiri on pitkään ollut painottunut toiseen suuntaan, uskonnolliset elementit on koettu vaikeiksi. Nyt julkisuuteen pääsi kenties syntymään myös tunnelma, että yhteiskunta laajasti saattaisi olla jossakin asiassa pitkästä aikaa kirkon takana, koska onhan nimenomaan kirkko profiloitunut voimakkaasti Suvivirren puolustamisessa. Kirkon harmiksi – ehkä kyse saattaa kuitenkin olla enemmänkin kulttuurin ja suomalaisuuden puolustamisesta, tai myös riemuksi – tämän ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, etteikö asiaan sisältyisi myös lämmintä kädenojennusta uskonnon ja ja uskonnollisen ilmaisemisen suuntaan.

Toisaalta, ei apulaisoikeuskanslerin päätökseen ja käytyyn keskusteluun tarvitse lukea mitään maamme uskonnolliseen ilmapiiriin tai sen muutoksiin liittyvää. Asian ei tarvitse liittyä millään tavalla kirkkoon tai edes uskontoon. Kenenkään ei tarvitse ainakaan syyllistyä puoleen eikä toiseen. Saattoi vain olla niin, että apulaisoikeuskanslerin monitahoinen paperi tarjoaa monenlaiset eväät. Siitä saa ja pitääkin olla montaa mieltä.

Johannes Ijäs, kirjoittaja on Kotimaa-lehden uutispäällikkö

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kiitos. Tämä oli hieno kannanotto. Itse olen lähestynyt asiaa ”uskonnottoman näkökulmasta”, ja luonnollisesti virastotaso ja journalismi ovat sitten astetta erilaiset. On kaunista ja hyvää antaa pohjustus jossa selittyy ja täsmentyy viraston suhde tähän asiaan.

    Johon itselläni on voimakas mielipide. Joka on, että suvivirsi on korkeintaan rikka rokassa. Ja että keskustelu suvivirrestä on tätä kautta väkisinkin uskonnottomien ohittamista ja sivuraiteille menemistä. Provokatiivinen red herring jonka kautta muutokset ja ennen kaikkea käytännön toimintojen konkreettinen tarkastelu jäävät sivuun, kun tilalle tulee jokin eettisfilosofisia vapauden abstraktioita pyörittelevä höpinä joka ei muuta yhtään ainutta siivouskomeroakaan konkreettisessa elämässä. On hyvä voida osoittaa sormella herra Puumalaista tässä prosessissa jos syytä on. (Kohdistaminen on aina tärkeää.)

Kirjoittaja

Vierasblogi
Vierasblogi
Kotimaan Vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa.fi:ssä. Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä Kotimaan toimitukseen...