Amerikka - outo lännen maa

En ole koskaan käynyt Yhdysvalloissa enkä tiedä, uskaltaisinko sinne edes mennä. Miksi? Siksi, että olen nähnyt kyllin monta amerikkalaista elokuvaa.

Vaikka elokuvat ovat elokuvia, jotain ne esitysmaansa kulttuurista kertovat.

Amerikkalaiset ovat etnisesti ja sosiaalisesti varsin sekalaista väkeä. Monet ovat tulleet Euroopasta siirtolaisina. Afroamerikkalaiset taas ovat orjien jälkeläisiä.

Myös uskonnollisesti Yhdysvallat on monenkirjava maa. Kirkon ja valtion yhteyttä ei ole, kuten Pohjoismaissa. Kirkko ja valtio ovat jo alun alkaen olleet erossa toisistaan.

Kirkkojen ja muiden uskonnollisten yhteisöjen kirjo on suuri. Moni amerikkalainen pitää kuitenkin uskontoa tärkeänä elämässään. Uskonnollisuus on peräti kansalaishyve, joka tulee esiin esimerkiksi poliittisessa kielenkäytössä.

Amerikkalaista uskonnollisuutta selittää se, että aikoinaan moni lähti Euroopasta Amerikkaan uskonvainoja pakoon. Valtiokirkolla oli huono kaiku siirtolaisten korvissa.

Amerikkalainen on korostetusti toiminnan ihminen, joka on kiinnostunut käytännön tuloksista. Tämä näkyy siinä, että tekniset tieteet ovat maailman huippua, mutta humanistinen tieteenharjoitus ei ole yltänyt eurooppalaiselle tasolle.

Time is money – aika on rahaa! Entisajan sivistyneessä Suomessa eivät rikkaat kehuskelleet varallisuudellaan. Mutta nyt myös me olemme amerikkalaistuneet, kun helpon rahan tekijöistä on tullut sankareita.

Entä amerikkalaiset elokuvat, millaisia ne ovat? Toiminta ja päätön väkivalta pistävät heti silmään. Toki on myös taiteellisesti korkeatasoisia ja puhuttelevia elokuvia, mutta usein niissäkin väkivalta sanelee ongelmien ratkaisut.

Lännenfilmit seriffeineen, junarosvoineen ja revolverisankareineen kertovat kesyttömän maan elämästä. Laajojen tasankojen valloitus on yksi lännenkuvien kestoaihe, jota westerneissä usein romantisoidusti käsitellään.

Kun Kolumbus löysi Amerikan, seurauksena oli alkuperäiskansojen tuho. Intiaanien kohtalo oli kolkko, kun heidän oli jätettävä asuinalueensa ja siirryttävä muille seuduille. Villin Lännen elokuvissa intiaanit kuvataan tavalla, joka ei tee heille oikeutta.

Amerikkalaiseen sivilisaatioon on sisäänrakennettu ekspansio, laajentumishalu. Monien elokuvien aiheet liittyvät tähän, kun niissä karjapaimenten vankkurit etenevät lännen sydänmaille ja uudisasukkaiden karavaanit täyttävät preerian.

Nykyisin astronautit ilmentävät tätä samaa, kun he matkaavat kohti jännittävää avaruutta. Ja mikäpä siinä: terve uteliaisuus vie tähtiin saakka.

Amerikkalaiset elokuvat ja tv-sarjafilmit ovat tietenkin vain yksi puoli tuota suurta maata. Kovin houkutteleva ei Amerikka pelkästään niiden valossa ole. Mutta toisaalta: Kuinka moni tuntee kiinnostusta tulla Suomeen nähtyään täkäläisiä elokuvia?

3 kommenttia

  • Seppo Heinola sanoo:

    Tulee kuitenkin muistaa,että kaksi kaamean tuhoisaa ja raakaa mailmansotaa aloitettiin sivistyneessä kristillisessä Euroopassa ja molemmat sodat lopetettiin USA:n avulla ja maa maksoi ja lainoitti vielä suuresti Euroopan jällenrakentamista. Ja on turvannut osaltaan rauhaa Euroopassa sen jälkeen noin 75 vuotta. Eräät muuten raaimmat tehdyt elokuvat ovat saaneet aiheensa Raamatusta…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Wirilanderin tekstistä saa kovin negatiivissävytteisen kuvan mahdollisuuksien ihmemaasta, vaikka vanha manner, Eurooppa, saa olla paljosta kiitollinen Yhdysvalloille, kuten Seppo jo totesikin.

      Eivätkö esimerkiksi Eurooppa, Venäjä, Aasia tai Etelä-Amerikkka ole, ja ole olleet aivan yhtä väivaltaisia elleivät jopa väkivaltaisempia kuin Pohjois-Amerikkan Yhdysvallat? Pyytäisin herra Wirilanderia tutustumaan vaikkkapa aluksi viime vuosisadan alkupuolen historiaan tai Etelä-Amerikan huumesotiin. Myös naapurimme lintukodossa Ruotsissa suurten kaupunkien jengiväkivalta ja järjestäytynyt rikollisuus on saanut huolestuttavia piirteitä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Yli-Jaakkola sanoo:

    Kiitos hyvästä blogista Matti. Olen itse vieraillut Yhdysvalloissa George W Bushin, Barack Obaman ja Donald Trumpin aikakausilla. Ensimmäinen visiittini oli lähes neljä kuukautta YWAM:n koulussa Orlandossa Floridassa. Se oli erittäin positiivinen kokemus. Tapaamani amerikkalaiset ovat pääosin ystävällisiä ja mukavia ihmisiä. Koulussa oli katolisia, protestantteja ja tunnustuskuntiin kuulumattomia kristittyjä. Kristillisyys oli luonnollinen osa arkea ja se tuotiin esille hyvällä tavalla.

    Opin myös, että eivät kaikki amerikkalaiset pidä siitä, kun he lähtevät sotimaan/auttamaan kriiseissä ympärimaailmaa. Floridan lisäksi teimme road tripin aina Michiganiin asti. Siinä näki hieman myös toisenlaista puolta Amerikasta tosin pääosin auton ikkunasta käsin.

    Toinen visiitti oli myös Floridassa ruotsalaisen ystäväni Andreaksen häissä, joka meni naimisiin paikallisen naisen kanssa. Ne häät pidettiin vesisateen vuoksi luterilaisessa kirkossa ja hääjuhla hevostallissa. Ne olivat kaikinpuolin onnistuneet juhlat.

    Kolmas visiitti suntautui samaisen ystävän ja hänen lapsilla lisääntyneen perheensä luokse Floridaan. Saimme viettää amerikkalais-skandinaavisen joulun. Ikimuistoinen kokemus sekin. Kävimme myös heidän kotiseurakunnassa, joka oli muistaakseni Lakeside Church ja hieman helluntalaisen Hillsongin kaltainen mesta.

    En tunnistanut sitä kuvaa Amerikasta, jota lehdissä kirjoitetaan enkä sitä vastakkaisasettua, jota on viime aikoina ollut. No Amerikka on iso maa. Suosittelen lämpimästi vierailemaan siellä, kun korona hellittää.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matti Wirilander

    Olen mikkeliläinen teologian tohtori ja Suomenniemen kirkkoherra emeritus. Harrastan historiaa, paikalliskulttuuria, klassista musiikkia ja metsässä samoamista. Myös ihmisoikeuskysymykset ovat minulle tärkeitä. Jo vuosien ajan olen tukenut Amnesty Internationalen työtä. Syväkirkollinen ajattelu on perimmältään se, johon teologisesti lukeudun.