”Alkuperäiseen luterilaisuuteen kuului ihmisten epätasa-arvo”

Jotkut luterilaisuuden alkuperäiset opetukset on tietoisesti unohdettu.  Lutherille oli päivänselvää, että ihmiset ovat syntyperänsä perusteella eriarvoisessa asemassa.  Myös opetukset oikeasta, hierarkkisesta elämänmuodosta on haluttu haudata. Näin sanoi elämäntyönsä Saksan reformaation tutkijana tehnyt professori Kaarlo Arffman Aholansaaren teologiapäivillä eilen tiistaina. Hän oli puhumassa luterilaisuuden perinnöstä ja nykyisyydestä.

Arffmanin mukaan on ”käsittämätöntä akrobatiaa”, että luterilaisessa kirkossa on sittemmin kirjoitettu sosiaalietiikkaa, jossa Lutherin alkuperäinen asenne on häivytetty kokonaan.  Arffmanin mukaan Luther opetti, että todellinen kirkko kuuntelee Jumalan puhetta ja Jumalan tekoja. Paavi ja piispat olivat väärässä, kun luulivat, että totuus oli annettu heidän päätettäväkseen. Lutherin mukaan totuus on yksin Jumalalla eikä ihmisten päätettävissä ollenkaan. Luterilaisittain kirkolliskokouksen päätös ei siis ole oikea, jollei se ole linjassa Jumalan sanan ja Jumalan tekojen kanssa, Arffman sanoi.

Jo 1600-luvulta lähtien moderni maailma, puhe yksilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä luonnonoikeusajattelu tuli sotkemaan ”alkuperäistä luterilaisuutta”. 1800-luvulla lähdettiin Suomessakin Arffmanin mukaan kopioimaan kalvinistista päätöksentekojärjestelmää. Aiemmin luterilaisuudessa ei ollut kirkolliskokouksia, koska opista ei voitu päättää ihmisjoukolla. Arffmanin mukaan Luther pitäisi täysin irvokkaana nykyisen kirkkomme päätöksentekojärjestelmää. Hänelle se olisi eräänlaista paluuta paavillisuuteen.

Arffman kertoo viettäneensä unettomia öitä ja murehtineensa paljon sitä, että luterilaisuus on oikeastaan ollut ja mennyt. Protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät laskevat Euroopassa hurjaa vauhtia ja jumalanpalveluselämä on kuihtumassa kokonaan pois. Hän viittasi erään saksalaisen evankelisen kirkon työryhmän esitykseen, jonka mukaan ratkaisu olemattomiin jumalanpalvelusten kävijämääriin on luopua jumalanpalvelusten pitämisestä tavallisia pyhinä. Juhlapyhinä kansa sentään ehkä vielä tulee kirkkonon. Kehitys pelottaa Arffmania.

Arffmanin mukaan Lutherin olennaisimmat teologiset löydöt ja linjaukset lukee vuonna 1520 julkaistussa kirjasessa Kristityn vapaudesta. Luteher tajusi, että ihminen ei voi vaikuttaa pyhittymiseensä millään tavalla eikä voi täyttää Jumalan käskyjä. Jumala on antanut käskyt ja myös täyttää ne itse. Jumala pyhittää ihmisen ilman mitään hänen omia ansioitaan tai pyrkimyksiään. Luther jätti katolisesta rippiopetuksesta voimaan vain katumuksen ja ehdottoman synninpäästön. Kolmannen osuuden, jossa rippi-isä antoi katuvalle neuvoja ja ohjeita, jotta hän eläisi jatkossa paremmin, Luther jätti pois. Luther kannusti: älä yritä mitään, usko ja luota ainoastaan, sillä saavutat kaiken, se riittää. Hän uskoi Arffmanin mukaan hämmästyttävän optimistisesti, että usko tuottaa sitten automaattisesti ja vääjäämättä oikeanlaista elämää. Jumala itse muuttaa uskovaa ihmistä haluamaansa suuntaan.

Lutherin optimismi ei kuitenkaan Arffmanin mukaan toiminut, vaan vapautettuina ihmiset alkoivat suistua kaaokseen. Koska teoilla ei ollut väliä pelastuksen näkökulmasta, ihmiset alkoivat tehdä vaikka mitä, eivätkä he enää käyneet kirkossa tai halunneet maksaa papeilleen palkkaa. Lutherin kannattajat alkoivat kysellä hädissään: Mistä motivaatio oikeanlaiseen elämään? Arffman esitteli kolme  1520-luvun puolivälissä Saksassa esillä ollutta ratkaisua:

Ensimmäisen mukaan ansio ja palkkio erotettiin toisistaan. Taivaaseen ei pääse omilla ansioillaan vaan Kristuksen sovitustyön tähden, mutta Jumala palkistee runsaasti ne, jotka noudattavat hänen tahtoaan. Oikeanlainen elämä saattoi siis tuoda muassaan ”Jumalan palkkion”. Toisessa ratkaisuehdotuksessa painopiste siirtyi anteeksiannosta sitä edeltävään katumukseen, Armo kuuluu vain niille, jotka todella katuvat ja haluavat muuttaa ja korjata elämänsä. Kirkkoherra saattoi kieltäytyä antamasta anteeksi tai jakamasta ehtoollista, jos ei havainnut ihmisessä riittävää katumusta. Kolmas ja Arffmanin mukaan luterilaisuudessa voimaan tullut pakkoratkaisu ja hätäratkaisu oli kirkon liittoutuminen maallisen vallan kanssa. Maallisesta esivallasta tuli näin kirkon mahtava taustavoima, joka ryhtyi kaikin keinoin vahtimaan seurakuntalaisten oikeaa elämää ja ylläpitämään moraalia.

Asiasta on tullut Arffmanin mukaan luterilaisuudelle ongelma nyt, kun valtio on lakannut ylläpitämästä kymmenen käskyn moraalia. Kaikki mitä valtio ei ole kieltänyt, on seurakuntalaisten mielestä sallittua.

Esitys tuntui jossain määrin vanhan  miehen toivonsa menettäneeltä tilitykseltä. On vaikea kuvitella, että Arffman itsekään kuvittelisi tapahtunutta kehitystä kovin suoraviivaiseksi ja yksinkertaiseksi – tai kaipaisi oikeasti nykykirkkoon alkuperäistä hierarkkista epätasa-arvoa. Mutta omalla tavallaan esitys oli raikkaan ravisteleva ja nosti tehokkaan kärjistetysti esille ja keskusteluun kiinnostavia ja ehkä myös unohdettuja näkökulmia.

Keskustelun kliimaksina Herättäjän yleissihteeri Kalle Hiltunen nosti esiin kysymyksen: Kuoliko oikea luterilaisuus itseasiassa jo 1520-luvun puolivälissä, kun Lutherin Kristityn vapaudesta -kirjan hypoteesi uskon automaattisesti tuottamasta oikeanlaisesta elämästä osoittautui toimimattomaksi?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kyllä, säätämykseen kuului toisten olevan palvelijjoita ja toisten palveltavia, eikä tätä säätämystä Jumalan tahtona saanut kyseenalaistaa.

    Suomessa asiaa ymmärrettiin 1890· luvun loppupuolelle asti, ja tämä ainakin yhden papin todistuksesta jopa pukeutumiseen liittyen.

    Asia löytyy Antti Hyvösen kokoomista puheista Yrjö Mäkeliniltä. Antti on muuten mummoni velipoika.

  2. Kun ajattelee historiallisesti yllä olevan innoittamana , niin ihmettelen että onko luterilaisuutta oikeastaan koskaan ollut olemassa. Puhdasoppisuuden aika oli ehkä yritys saada järjestystä asiaan.

    Ei hierarkkisuus ole mihinkään hävinnyt , ei ainakaan kirkossa. Eikä yhteiskuntakaan elää moraalittomasti. Sitä paitsi jo alkukirkossa hallinnolliset ja opilliset päätökset tehtiin yhteisissä kokouksissa esimerkkinä Jerusalemin apostolikokous.

    Mutta totta on ,että kirkko menetti vapautensa tehdessään liiton maallisten hallitsijoiden kanssa. Pohjoismaissa kirkko on palkittu hyvin tästä kuuliaisuudesta. Pohjoismaiset kirkot ovat maailman rikkaimpia ja huolettomampia kirkkoja ,kiitos kirkollisveron jonka valtiovalta on sille auliisti myöntänyt.

  3. Hyvä kirjoitus. Tämän päivän luterilaiseen kirkkoomme kuuluu jatkuvasti ihmisten epätasa-atvo. Lutherin kirjoittama kirja käsityksestään ihmisten tasa-arvosta ( juutalaisuus ) on täysin tarkoitusella jätettu huomioimatta.

    Me ihmiset synnymme tännä maailmaan täysin tasa-arvoisina kaikilla lähimmäisen rakkaus mentaliteetti olemuksessaan. Sen merkityksen ymmärtäminen on elämämme tarkoitus.

    Ps. Mikä oli Lutherin merkitys Hitlerin toimintaan ?

  4. ”Lutherin optimismi ei kuitenkaan Arffmanin mukaan toiminut, vaan vapautettuina ihmiset alkoivat suistua kaaokseen. Koska teoilla ei ollut väliä pelastuksen näkökulmasta.”

    Lutherilta unohtuivat perusasiat, kuten se että ihmiset tuomitaan tekojen mukaan, myös uskovat. Kenellekään Raamattu ei lupaa ohituskaistaa tuomiosta. Luther ei nähtävästi tajunnut, etteivät lampaat ole valittuja. Ehkä tästä johtuen hänen pohdintansa vapaasta tahdosta ovat hölynpölyä. Eikä edes vanhurskauttamisoppi mennyt lähellekään sitä, mitä Paavali opetti. Ei tarvitse tältä pohjalta ihmetellä hänen teostaan Juutalaisista ja heidän valheistaan. Se on älykkään ihmisen kirjoittama, mutta unohtaa nerokkaasti kaiken sen, mikä löytyisi juutalaisten puolustukseksi. Kammottavin kirja, mitä olen ikinä lukenut. Yöunetkin menivät, näin painajaisia. Sama tunne, kun penskana näin Hitckoskin Psykon.

    Vallankumouksen lapsista tuppaa tulemaan pahempia kuin heidän isistään. Toisaalta lapset eivät ole osallisia isiensä synteihin, joten kun tekee tilinpäätöksen isien toimista, niin hyvä siitä on jatkaa. Siksi Kaarlo Arffmanin puheenvuoro on sekä tärkeä että puhdistava.

    Eikä pidetä Lutheria paavina, Jumalan sanan erehtymättömänä tulkitsijana, mikä näyttää enemmistöä luterilaisista teologeista ohjaavan. On helpompi muokata paperille kirjoitettua kuin kiveen hakattua.

  5. Itse jäin tätä Arffmanin esitystä kuunnellessani miettimään esimerkiksi sitä, miten epädynaamiseksi hän vaikutti mieltävän ”aidon luterilaisuuden”. Itse olen jotenkin ajatellut aina niin, että koska Lutherille oli tärkeää, että jokainen tavan tallaajakin pystyy omalla kielellään lukemaan Raamattua ja muodostamaan siitä näkemyksiä, liittyy luterilaisuuteen tavallaan välttämättä valtava määrä variaatiota ja oikeus tähän moninaisuuteen sekä myös jatkuvaan hengellisten totuuksien uudelleentulkintaan ajassa ja paikassa. Jokainen saa yleisen pappeuden nojalla olla ikään kuin oman elämänsä teologi.

  6. Tuosta heräsi se ajatus, että olemmeko nostaneet Paavin tilalle Martti nimisen munkin? Miehen joka eli aivan toisenlaisessa yhteiskunnassa, kuin omamme.
    Hengelliset asiat eivät ole miksikään muuttuneet, mutta asenteet ovat. Tuntuu, että yritämme elää maailmassa jota ei enää ole. Kuvaavaa on tuo esitys, että pidettäisiin messuja harvemmin, kun ihmiset eivät tule kirkkoon. Eihän kirkko ole enää pitkiin aikoihin ole ollut se kylän keskeinen kokoontumispaikka, jota se oli Martti veljemme aikana. Nyt porukat menee Ideaparkkiin. Miksi kirkko ei edes yritä mennä perässä?
    Kontakti ihmisiin pitäisi olla etusijalla, eikä kirkon seinien sisällä tapahtuva toiminta.

  7. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus hyväksyttiin jo alkukirkossa. Tosin apostolinen opetus korosti sitä, että kaikki kristityt ovat yhtäläisiä Jumalan lapsia yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta. Seurakunnan sisällä siis oltiin veljiä ja sisaria Kristuksessa, mutta maallisen yhteiskunnan järjestystä ei kyseenalaistettu. Orjia kehotettiin tyytymään osaansa, patriarkaalista perhemallia ei kyseenalaistettu. Lutherin aikana oli voimissaan säätyajattelu, joka usein nähtiin myös Jumalan asettamaksi, niin kuin hallitsijan valtakin. Kunkin ihmisen tuli tietää paikkansa yhteisön kokonaisuudessa ja siinä asemassa toimia Jumalan lahjojen hyvänä haltijana. Hyvin hyvin hitaasti vasta alkoi apostolien opetus hengellisestä tasa-arvosta tihkua myös yhteiskunnalliseen ajatteluun. 1800-luvulla alkoivat säätyrajat hämärtyä elinkeinorakenteen murroksen myötä, ja samoihin aikoihin alkoivat muyös naiset herätä vaatimaan oikeuksiaan. Vaikka tämän kehityksen eräs juuri olikin kristillisessä ihmiskäsityksessä, oli kirkko pitkään pikemminkin kehitystä jarruttamassa kuin edistämässä. Loistava poikkeus tästä mentaliteetista oli kylläkin kristittyjen aktiivisuus neekeriorjuuden postamisessa. Menneen maailman rasitteet tuntuvat kuitenkin yhä. Säätyjaon korvasi luokkajako, joka tuntuu uudelleen lähteneen syvenemään. Ja historian kuluessa on liian usein nähty, että vallankumouksissa sorretut muuttuvat nopeasti sortajiksi. Ihmiskunnan veljeys/sisaruus voi näyttää utopialta, sitä kohti on kuitenkin pyrittävä.

    • Sahama: ”että kaikki kristityt ovat yhtäläisiä Jumalan lapsia yhteiskunnalliseen asemaan, sukupuoleen ja kansallisuuteen katsomatta.”

      Mitenkäs on sen seksuaalisen suuntauksen kanssa?

    • Hyviä huomioita Yrjö Sahamalta. Lisäisin, että elinkeinorakenteen murroksen myötä syntyi kasvava väestöryhmä, työllä ansaitulla palkalla elävä työväestö. Se järjestäytyi ammatillisesti ja poliittisesti ja alkoi vaatia oikeuksiaan ja ajaa sosiaalisia ja sivistyksellisiä uudistuksia. Jurnuttamalla uudistuksia vastaan ja asettumalla ”vallan” apulaiseksi se loi juopaa nousevan työväenliikkeen ja kirkon välille.

    • Kimmolle: Kaikki kristityt ovat veljiä ja sisaria keskenään. Itsekunkin kristityn tulee kilvoitetella Kristuksen seuraamisen kaidalla, siis vaikealla, tiellä niiden ominaisuuksien vankina, jotka hän on syntymänsä ja kotitaustansa perusteella saanut. Toisilla on vaikempaa kuin toisilla.
      Jormalle: Työväenluokka oli lukumääräisesti suurin niistä uusista yhteiskuntaryhmistä, jotka teollistumisen myötä kehittyivät. Marxilainen luokkateoria ei ottanut riittävästi huomioon sitä, että teollistuminen synnytti myös nopeasti kasvaneen keskiluokan, joka varallisuustasoltaan ja elämäntavoiltaan poikkeaa sekä yläluokasta että työväenluokasta.

  8. MIelenkiintoisia ajatuksia. Pari kommenttia.

    Tottakai Kirkko on aina hierarkinen, miten muuten voisikaan olla. Olemmehan kaikki Kristuksen orjia.

    Herra asetti apostolit jotka sitten siunasivat muita työhön. Piispat ovat tässä ketjussa. Vain piispat voivat vihkiä pappeja, ei mikään yhteisö voi tuosta vain alkaa vihkiä, saati sitten että kuka tahansa voisi perustaa seurakunnan ja ryhtyä sen ”papiksi”. Näin siis oikein opettavassa kirkossa. Muissa kristillisvaikutteisissa yhteisöissä on muitakin käytäntöjä, valitettavasti.

    Lutherin ongelma oli, että hän ihan oikein havaitsisi Rooman piispan (paavi) johtaman yhteisön mädännäisyyden, mutta ajautui toimimaan väärin. Sen sijaan, että olisi osoittanut kristillistä nöyryyttä ja pyytänyt opetusta ja johtamista oikein opettavalta kirkolta, hän ajautui perustamaan oman yhteisön. Tämä, ja Raamatun tulkinnan hillittömyys johtivat valtavaan määrää erilaisia kuppikuntia.

    Reformaatio loi nimittäin seuraavan kaavan: Raamattu+Tulkinta= Kirkkokunta. Muuttamalla tulkintaa synnytetään aina uusi kirkkokunta. Tulkintoja ovat tehneet mm. Luther, Calvin, Henrik VIII (anglikaanit), Wesley (metodistit), Laestadius (lestadiolaiset) jne.

    Alla linkki kuvaukseen Lutherin yhteyksistä Konstantinopoliin ja ortodokseihin:
    http://orthodoxinfo.com/inquirers/tca_luther.aspx

    • Nimi on kai Martin Luther? Nimiä kun ei ole tarkoitus kääntää kieleltä toiselle, vai haluatko sinäkin olla saksankielisessä tekstissä ”Peter”?

Kirjoittaja

Emilia Karhu
Emilia Karhu
Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.