”Alkuperäiseen luterilaisuuteen kuului ihmisten epätasa-arvo”

Jotkut luterilaisuuden alkuperäiset opetukset on tietoisesti unohdettu.  Lutherille oli päivänselvää, että ihmiset ovat syntyperänsä perusteella eriarvoisessa asemassa.  Myös opetukset oikeasta, hierarkkisesta elämänmuodosta on haluttu haudata. Näin sanoi elämäntyönsä Saksan reformaation tutkijana tehnyt professori Kaarlo Arffman Aholansaaren teologiapäivillä eilen tiistaina. Hän oli puhumassa luterilaisuuden perinnöstä ja nykyisyydestä.

Arffmanin mukaan on ”käsittämätöntä akrobatiaa”, että luterilaisessa kirkossa on sittemmin kirjoitettu sosiaalietiikkaa, jossa Lutherin alkuperäinen asenne on häivytetty kokonaan.  Arffmanin mukaan Luther opetti, että todellinen kirkko kuuntelee Jumalan puhetta ja Jumalan tekoja. Paavi ja piispat olivat väärässä, kun luulivat, että totuus oli annettu heidän päätettäväkseen. Lutherin mukaan totuus on yksin Jumalalla eikä ihmisten päätettävissä ollenkaan. Luterilaisittain kirkolliskokouksen päätös ei siis ole oikea, jollei se ole linjassa Jumalan sanan ja Jumalan tekojen kanssa, Arffman sanoi.

Jo 1600-luvulta lähtien moderni maailma, puhe yksilöiden oikeuksista ja velvollisuuksista sekä luonnonoikeusajattelu tuli sotkemaan ”alkuperäistä luterilaisuutta”. 1800-luvulla lähdettiin Suomessakin Arffmanin mukaan kopioimaan kalvinistista päätöksentekojärjestelmää. Aiemmin luterilaisuudessa ei ollut kirkolliskokouksia, koska opista ei voitu päättää ihmisjoukolla. Arffmanin mukaan Luther pitäisi täysin irvokkaana nykyisen kirkkomme päätöksentekojärjestelmää. Hänelle se olisi eräänlaista paluuta paavillisuuteen.

Arffman kertoo viettäneensä unettomia öitä ja murehtineensa paljon sitä, että luterilaisuus on oikeastaan ollut ja mennyt. Protestanttisten kirkkojen jäsenmäärät laskevat Euroopassa hurjaa vauhtia ja jumalanpalveluselämä on kuihtumassa kokonaan pois. Hän viittasi erään saksalaisen evankelisen kirkon työryhmän esitykseen, jonka mukaan ratkaisu olemattomiin jumalanpalvelusten kävijämääriin on luopua jumalanpalvelusten pitämisestä tavallisia pyhinä. Juhlapyhinä kansa sentään ehkä vielä tulee kirkkonon. Kehitys pelottaa Arffmania.

Arffmanin mukaan Lutherin olennaisimmat teologiset löydöt ja linjaukset lukee vuonna 1520 julkaistussa kirjasessa Kristityn vapaudesta. Luteher tajusi, että ihminen ei voi vaikuttaa pyhittymiseensä millään tavalla eikä voi täyttää Jumalan käskyjä. Jumala on antanut käskyt ja myös täyttää ne itse. Jumala pyhittää ihmisen ilman mitään hänen omia ansioitaan tai pyrkimyksiään. Luther jätti katolisesta rippiopetuksesta voimaan vain katumuksen ja ehdottoman synninpäästön. Kolmannen osuuden, jossa rippi-isä antoi katuvalle neuvoja ja ohjeita, jotta hän eläisi jatkossa paremmin, Luther jätti pois. Luther kannusti: älä yritä mitään, usko ja luota ainoastaan, sillä saavutat kaiken, se riittää. Hän uskoi Arffmanin mukaan hämmästyttävän optimistisesti, että usko tuottaa sitten automaattisesti ja vääjäämättä oikeanlaista elämää. Jumala itse muuttaa uskovaa ihmistä haluamaansa suuntaan.

Lutherin optimismi ei kuitenkaan Arffmanin mukaan toiminut, vaan vapautettuina ihmiset alkoivat suistua kaaokseen. Koska teoilla ei ollut väliä pelastuksen näkökulmasta, ihmiset alkoivat tehdä vaikka mitä, eivätkä he enää käyneet kirkossa tai halunneet maksaa papeilleen palkkaa. Lutherin kannattajat alkoivat kysellä hädissään: Mistä motivaatio oikeanlaiseen elämään? Arffman esitteli kolme  1520-luvun puolivälissä Saksassa esillä ollutta ratkaisua:

Ensimmäisen mukaan ansio ja palkkio erotettiin toisistaan. Taivaaseen ei pääse omilla ansioillaan vaan Kristuksen sovitustyön tähden, mutta Jumala palkistee runsaasti ne, jotka noudattavat hänen tahtoaan. Oikeanlainen elämä saattoi siis tuoda muassaan ”Jumalan palkkion”. Toisessa ratkaisuehdotuksessa painopiste siirtyi anteeksiannosta sitä edeltävään katumukseen, Armo kuuluu vain niille, jotka todella katuvat ja haluavat muuttaa ja korjata elämänsä. Kirkkoherra saattoi kieltäytyä antamasta anteeksi tai jakamasta ehtoollista, jos ei havainnut ihmisessä riittävää katumusta. Kolmas ja Arffmanin mukaan luterilaisuudessa voimaan tullut pakkoratkaisu ja hätäratkaisu oli kirkon liittoutuminen maallisen vallan kanssa. Maallisesta esivallasta tuli näin kirkon mahtava taustavoima, joka ryhtyi kaikin keinoin vahtimaan seurakuntalaisten oikeaa elämää ja ylläpitämään moraalia.

Asiasta on tullut Arffmanin mukaan luterilaisuudelle ongelma nyt, kun valtio on lakannut ylläpitämästä kymmenen käskyn moraalia. Kaikki mitä valtio ei ole kieltänyt, on seurakuntalaisten mielestä sallittua.

Esitys tuntui jossain määrin vanhan  miehen toivonsa menettäneeltä tilitykseltä. On vaikea kuvitella, että Arffman itsekään kuvittelisi tapahtunutta kehitystä kovin suoraviivaiseksi ja yksinkertaiseksi – tai kaipaisi oikeasti nykykirkkoon alkuperäistä hierarkkista epätasa-arvoa. Mutta omalla tavallaan esitys oli raikkaan ravisteleva ja nosti tehokkaan kärjistetysti esille ja keskusteluun kiinnostavia ja ehkä myös unohdettuja näkökulmia.

Keskustelun kliimaksina Herättäjän yleissihteeri Kalle Hiltunen nosti esiin kysymyksen: Kuoliko oikea luterilaisuus itseasiassa jo 1520-luvun puolivälissä, kun Lutherin Kristityn vapaudesta -kirjan hypoteesi uskon automaattisesti tuottamasta oikeanlaisesta elämästä osoittautui toimimattomaksi?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Minusta on nyt tämän keskustelun kannalta ihan turha takertua siihen, millä etunimellä kukakin Lutheria tarkalleen tituleeraa. Pekka Pesosen esiin nostama kysymys siitä, sorrummeko ylentämään merkittäviä kirkollisia vaikuttajia (kuten Luther) jotenkin Jumalan asemaan, on mielestäni oikein hyvä. Kuka/ ketkä ihmiset ovat vuosisatojen varrella nousseet sellaiseen asemaan, että heillä on ollut lupa muotoilla oppia ja milloin nuo muotoilut on jäädytetty niin, että edelleen kehittely ei enää ole ollut sallittua vaan se on muuttunut ”pyhäinhäväistykseksi” jne. ovat todella kiinnostavia kysymyksiä.

    • Mitään Kirkon dogmaa ei ole koskaan muutettu. Ei tietenkään, koska totuus ei muutu. Viimeisin ekumeeninen kirkolliskokous joka muotoili oppia pidettiin Nikeassa v. 787 (ikonien kunnioittamisen palauttaminen ja ikonoklasmin [ikonien raastamisen] torjuminen).

      ”Ekumeeninen kirkolliskokous ymmärretään yleensä koko uskontunnustuksessa tunnustetun kirkon piispainkokoukseksi, joiden katsotaan olleen Pyhän Hengen ohjaamia ja niiden opetuksen siksi oikeaa.”
      ( http://www.ortodoksi.net/index.php/Ekumeeniset_kirkolliskokoukset )

    • Jari Haukka mitä tarkoitat ettei ”Mitään Kirkon dogmaa ei ole koskaan muutettu. ”?

      Onko ”Athanasioksen tunnustus” yksi tunnustuksista jota ei ole muutettu?

    • Kirkon dokmeista yksi vaihtui toiseen asentooon eli toiseksi koskien Jeesuksen Jumaluutta ja vuoden kuluessa kun Kristuksen seuraajien joukosta tuli Rooman Valtakunnan uskonto. Näin Jeesus ja Jumala olivat yhtä. Tätä ennen katsottiin Jumalan ottaneen Jeesuksen omaksi pojakseen.

      Kommenttiani ei pidä katsoa pahasti koska Jumala mahdollisuuksiinsa katsoen hyvin voi ottaa Ihmislapsen pojakseen.

    • Jari: Teillä siellä ’oikeauskoistenkin’ piirissä on melkoista hajaannusta noiden dogmien kanssa, joten ei ehkä kannata tulla tänne toisen kirkkokunnan sivustoille julistamaan jotakin sinun pienenpienen ortodoksikirkkosi dogmia ihan kaikkia Jumalaan uskovia koskevana.

      Koettaisitte nyt ensin omassa kirkkokunnassanne päästä jonkinlaisern yksimielisyyteen eri patriarkaattien kesken, niin sitten olisi ehkä kanttia ruveta levittelemään näitä teidän dogmejanne laajemmalle yleisölle.

    • Varsinaisia dogmeja ei ole paljon. Niistä on kristillisillä kirkoilla ainakin jonkinlainen yksimielisyys. Muista opinkappaleista käydäänkin sitten kovaa vääntöä. Tämä kiistely on valitettavan todellista niin kirkkokuntien välillä kuin niiden sisälläkin. Pohdiskelevan keskustelun ohessa linnoittaudutaan opillisiin poteroihin, yhteyden vaalimisen sijaan edistetään kristikunnan hajaannusta.

      Kunpa unohdettaisiin kaikki ’klassillinen’, ’oikea’, ’puhdas’ ja ’apostolinen’ ja etsittäisiin Kristusta ja kristillistä!

  2. Luther itse piti kirjoituksistaan merkittävinä juuri ”Kristityn Vapaudesta”, sekä ”katekismusta” ja tutkielmaa”Sidotusta ratkaisu vallasta” (joka ei ole vapaan tahdon kieltämistä, koskeva, kuten monesti asiaan kuulee suhtauduttavan), vaan sen focus koskee ihmisen omaa kyvyttömyyttä toimia Jumalan tahdon mukaan. Eli ihmisen tahto on vapaa vain syntiin nähden, mutta sidottu pelastuksen osalta, vaikka hän voikin hyvää tehdä koko elämänsä ajan. Synti ei siis poistu ihmisestä hyvää tekemällä.

    Erasmus Rotterdamilainen https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Erasmus_Rotterdamilainen
    siis väitteli ihmisen osuudesta pelastuksessa Lutherin kanssa. Ohessa Lutherin ja Erasmuksen väittey:

    https://concordia.fi/second/2012/04/11/sidottu-ratkaisuvalta/

Emilia Karhu
Emilia Karhu
Olen Kotimaan toimittaja, joka palasi jälleen opintovapaalta töihin.