Alexandre Havard: Suurisieluisuus

Ylihuomenna 5.12. Akateemisen kirjakaupan kahvilassa Café Aallossa julkaistaan Alexandre Havardin uusi kirja Suurisieluisuus, joka on jatkoa hänen menestyskirjalleen Hyvejohtajuus (Virtuous Leadership), joka on käännetty usealle kielelle (suom. Jason Lepojärvi). Kirjanjulkaisupaneelissa klo 15-16.30 ovat mukana Timo Soini, Isa Merikallio, Ville Saarikalle ja itse Alex Havard, puheenjohtajana retoriikankouluttaja ja teologi Antti Mustakallio.

Hyvejohtajuus kasvoi kirjasta blogiksi ja sitten suoranaiseksi ilmiöksi. Seminaareja on pidetty, Facebookissa menee hyvin, vieraskyniä on tullut blogille yhteiskunnan eri alojen huipulta…  itse en ole varsinaisesti hommassa mukana, mutta sain kunnian olla nyt julkaistavan kirjan suomentaja. Siksi voin paljastaa kirjasta salaisuuksia jo ennen sen julkaisua.

Suurisieluisuus ja nöyryys

Kirja on lyhyt mutta ytimekäs, kuin vitamiinipommi, pieni mutta pippurinen. Se tiivistyy kahteen sanaan: suurisieluisuus ja nöyryys. Suurisieluisuus (magnanimitas) meinaa sitä, että tajuaa kykenevänsä suuriin asioihin – ja sitten menee ja tekee niitä. Mutta suurisieluisuuden rinnalla on oltava nöyryys: et ole itse loppujen lopuksi antanut itsellesi kykyjäsi.

Havard tekee mielenkiintoisen filosofisen jaon erilaisten nöyryyksien välille: metafyysinen nöyryys tarkoittaa sen tunnustamista, ettemme ole emmekä voisi olla olemassa itsestämme, omasta voimastamme. Lyhyesti sanottuna: Luojan kiitos että olen! Pistää nöyräksi.  Hengellinen nöyryys taas tunnustaa heikkoudet eli sen, ettemme aina ole moraalisesti niin hyviä kuin meidän pitäisi. Hyveiden harjoittaminen eli lääke auttaa, mutta ensin on tajuttava vaiva, muuten ei tajua etsiä lääkettä.

Ontologinen nöyryys viittaa totuuden tunnustamiseen omasta olemuksestamme. Uskon valossa tajuamme, ettemme ole pelkkää sontaa, vaan itse asiassa melkoisen arvokkaita olentoja, kun kerran itse universumin Herra on kutsunut meidät rakkaiksi lapsikseen ja valmistanut meille niin hienon tulevaisuuden, ettei hullukaan osaa siitä unelmoida. Psykologinen nöyryys viittaa tietoisuuteen omista lahjoista, kyvyistä, ja päättäväisyyteen käyttää niitä hyväksi. Eli vanha kunnon talenttivertaus.

Lopuksi veljellinen nöyryys meinaa lähimmäisten palvelemista. Se on sitä, että tunnustaa muidenkin suuruuden, ei vain omaansa. Tosi johtajuus ei ole dominointia vaan palvelemista, inspiroimista, muiden varustamista palvelemaan taas muita ja auttamaan heitä tulemaan entistä suuremmiksi.

Henkilökohtaisesti

En kerro tässä paljon siitä, mitä Havard kirjoittaa itse suurisieluisuudesta, koska en halua spoilata kirjaa ennen sen julkaisua. Sen kuitenkin kerron, että kirja on joistain filosofisista kohdista huolimatta helppolukuinen ja henkilökohtainen. Havard kertoo siinä mm. juuristaan (jotka ovat Georgiassa, Venäjällä ja Ranskassa) ja perheenjäsentensä hyveistä (ja kehottaa kaikkia miettimään vastaavasti, mitä hyveitä omissa perheenjäsenissä on, mitä heiltä voisi oppia).

Havardin juuret näkyvät myös kirjallisuusviitteissä ja esimerkeissä historiasta. Esimerkiksi De Gaulle ja Jeanne D’Arc Ranskasta, Solovjov ja Solzenitsyn Venäjältä… ja tämä biisi – kauneutta! Havard kertoo myös siitä, kuinka hän tapasi Opus Dein – johon hän kuuluu – ja kuinka ystävä sysäsi hänet hyveiden tielle (leffojen katsomisen ja Notre Damessa käymisen ohella).

Lukiessani Havardin kertomusta tuli tuttu fiilis. Havard nimittäin teki saman minulle. Lukioaikanani hän oli mentorini, ja häneltä opin sekä kristillisen dogmatiikan perusteita että hyveitä. Myöhemmin olen tietysti oppinut paljon muuta muualta, enkä aivan kaikessa enää täysillä fanita Havardin lähestymistapaa. Mutta silti voin samalla ylpeästi ja nöyrästi sanoa olevani Havardin oppilas ja suositella hänen uusinta kirjaansa jokaiselle hyvästä elämästä, hyve-etiikasta, suuruudesta, kauneudesta, itsensä kehittämisestä, johtajuudesta tai ihan vaan  Jumalasta kiinnostuneelle. Akateemisessa nähdään!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli

Kirjoittaja