Älä häpeä minua

Hartaus on julkaistu Länsi-Suomen Herännäislehdessä 4/2017.

“Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua, joka hänen vankinsa olen; vaan ole osallinen evankeliumin vaivassa, Jumalan voiman jälkeen” 2 Tim. 1:8 (Biblia)

“Älä häpeä…minua”.

Kehoitus on koskettava, sillä sen kirjoittaa Timoteuksen hengellinen isä. Nuoruudesta saakka Timoteus oli kulkenut Paavalin matkassa ja saanut apostolista itselleen väsymättömän rohkaisijan, tukijan ja opettajan.

Paavalin ja Timoteuksen läheistä suhdetta kuvaa se, että apostoli tahtoo kirjoittaa hengelliselle pojalleen vielä ennen elämänsä päättymistä. Apostolin toinen kirje Timoteukselle on kirjoitettu Rooman vankeudesta, kun Paavali jo tunsi kuolemansa lähestyvän (2 Tim. 4:6).

“Älä häpeä…minua”.

Nykyisen Turkin alueen seurakuntalaisista moni oli hävennyt ja hylännyt Paavalin (2 Tim. 1:15, 4:10). Osaksi häpeä on voinut johtua apostolin saamasta vangin leimasta. Keneen ei vaikuttaisi se, että pastori joutuu vankilaan?

Paavalin kehoitus ilmaisee apostolin pelon siitä, että kiusaus hävetä voi tulla vieraaksi myös hänen rakkaimpiensa elämään.

Paavalin kehoitukseen kuulu myös sanat “älä häpeä meidän Herran Jeesuksen Kristuksen todistusta” . Apostoli ja evankelinen usko kulkevat yksissä tuumin sekä kunniassa, että häpeässä. Uskontunnustuksen häpeäminen johtaa myös apostolien hylkäämiseen.

Totta on myös se, että Paavalin kehoitus olla häpeämättä soveltuu jokaisen kristityn elämään, sillä häpeän aiheuttaja on aina sama.

Kristityn ei tarvitse hävetä Herraa tai hänen apostoleja, jotka tekevät voimatöitä ja puhuvat viisaita. Päinvastoin voittajan ja suurmiesten seurassa on kunnia olla. Ihmiskunnan edessä häpeän kristitylle tuottavat Herran pyhä risti ja sitä julistavat sanansaattajat.

Paavalin kehoitus olla häpeämättä liittyy erityisellä tavalla Jeesuksen ristinkuolemaan. Jeesuksen risti on häpeän aihe, sillä Kaikkivaltias on voimaton ja kansa syyttömän tuomitsija.

Ristin äärellä toivottomuus on läsnä. Ihmiskunnan apu, Jumalan poika on heikko, kuollut ja Isänsä hylkäämä. Toivotonta on myös kansa, joka tuomitsee syyttömät ja punoo juonia vääryyden valtaan saattamiseksi. Risti on toivottomuuden ja häpeän aihe ennen pääsiäisaamua, toivon heräämistä.

“Varma on tämä sana”

Vankeudessa ja kuoleman läheisyydessä elävän Paavalin kohdalla epätoivo olisi ymmärrettävä mielentila. Seurakuntalaiset ovat hyljänneet ja Herra näyttää olevan voimaton, sillä hän on vankina Rooman vallan alaisuudessa.

Vankila ja seurakunnan hylkäys lienevät tuntemattomia monelle lukijoista. Tämän vuoksi eläytyminen Paavalin hätään lienee myös vaikeaa.

Hädänalaisuuden ja toivottomuuden tunnemme omasta elämästä. Kun terveys pettää tai läheisen ihmisen ajallinen elämä päättyy, niin katovaisuuden pelko on läsnä.

Moni notkistaa myös polvensa aamulla, kun vastuut perheessä ja työpaikalla kumartavat rukoukseen. Epätoivo pyrkii meissäkin saamaan Paavalin tavoin sijaa.

Vankeudessa eläneen apostolin kirje kuitenkin rohkaisee meitä hädässä, koska “varma on tämä sana” (2 Tim. 2:11). Hän ei ajaudu epätoivoon vaan kärsimyksen keskellä kokee yllättävää läheisyyttä voimattomalta näyttävän Jumalan pojan kanssa.

Apostolin kirjeen mukaan Jeesus on hyljättyä ja vangittua Paavalia niin lähellä, että hän kokee kärsivänsä yhdessä Herran kanssa (2 Tim. 2:12). Katoavaisuuden tunteva apostoli kokee Herran läheisyyden niin, että hän on jo kuollut Herran kanssa, jotta saisi elää (2 Tim. 2:11). Vangin heikkouskoisuuden ja epävarmuuden hetkinä Paavali tuntee läsnäolevan Jeesuksen, joka “pysyy kuitenkin uskollisena, joka ei itsiänsä kieltää taida.”

“Varma on tämä sana”.

Tätä Paavali Timoteukselle painottaa. Jumalan on lähellä kärsivää. Hän ei ole vain sanoja paperilla, ajatuksia sielunhoitajan suusta vaan kärsii ja kuolee yhdessä Paavalin kanssa.

Samankaltaista yllättävää läheisyyttä Jumalan kanssa koki eräs Auschwitzin keskitysleirillä ollut juutalaisvanki. Eliel Wiesel niminen mies oli joutunut seuraamaan ystäviensä teloitusta leirillä ja kuullut eräällä kerralla vieressä seisoneen vangin kysyvän: "Missä Jumala on? Missä hän on?"

Epätoivon äärellä Wieselin mieleen oli noussut yllättävä ajatus: "Hän on tuolla hirsipuussa, missä muuallakaan?”

Kärsimyksen ja hädän kokenut voi puhua ja kertoa kärsimyksestä henkilöhistorian tasolla. Teloitukset nähnyt ei yleistä tai puhu yleisesti toisen maailmansodan kauheuksista, vaan hän puhuu henkilöhistoriastaan ja kokemuksistaan käsin.

Jumalasi puhuu hädänalaiselle ja kärsivälle henkilöhistoriasta ja kokemusta käsin. Hän on ollut kiusattu ja voi kiusattuja auttaa. Hän on ollut ristillä ja tuonelassa ja puhuu katovaisuuden äärellä omastaan.

Pastori, lääkäri tai perheterapeutti ei ehkä osaa kohdata lämmöllä tai taidolla hädänalaista ihmistä. Jumalan poika kohtaa meidät pimeyden ytimessä.

Jumalan poika seisoi kärsivänä palvelijana, kun Herran kansa leikki tuomioistuinta Kaikkivaltiaan kasvojen edessä pääsiäisviikolla. Jumalan poika oli vaiti kuin syntiuhriksi vietävä karitsa kieroon kasvaneen kansan naulatessa hänet ristinpuulle. Jumalan poika oli ristillä teloitettavien rinnalla, heidän osassaan etsien iankaikkista yhteyttä niin ryöväreihin, kuin rakkaaseen äitiinsä.

Sinun kärsimystesi, epätoivosi ja hädänalaisuuden äärellä Herra on kaikkein lähimpänä. “Sentähden älä häpeä meidän Herran Jesuksen Kristuksen todistusta eikä minua,”