Yhä useampi – on kyse sitten politiikasta tai luonnosta – kokee voimattomuutta vaikuttaa edes omaan elämäänsä. Saksan liittokansleri kuvasi viime viikkoisten tapahtumien valossa suhdetta luonnonvoimiin ja siihen reagoivaan politiikkaan sanalla ”surrealistinen”, epätodellinen. Miten yksilön (lue myös yhteiskunnan) voimattomuus ja ympäristön epätodellisuus suhtautuvat toisiinsa?
On selvää, että koemme tapahtumat suhteessa ulkomaailmaan henkilökohtaisesti, subjektiivisesti. Käsitteellä on kuitenkin myös kielteisempi merkitys kuten yksilöllinen, puolueellinen, epäasiallinen ja tieteessä epäluotettava. Sen vastakohtaa objektiivisuutta – henkilöstä riippumattomana – kuvataan sanoilla asiallinen, puolueeton ja tieteessä yleispätevä. Halusimme tai emme yksilönä olemme ja tulemme ymmärretyiksi kuitenkin vain osana kokonaisuutta.
Subjektiivisen ja objektiivisen, yksilön ja yhteisön välistä voimattomuuden ja epätodellisuuden ristiriitaa voi seurata arjessa monella ja valitettavan usein henkilökohtaisen kärsimyksen tasolla. 1990-luvulla opetuslautakunnassa tein kannatetun joskin jatkossa hylätyn ehdotuksen miljoonan markan osoittamisesta syrjäytyneiden nuorten koulutuksen kehittämiseen. Vuosia myöhemmin kysyin ansiokkaana historioitsijana tunnetulta silloiselta opetuslautakunnan puheenjohtajalta päätöksen oikeellisuutta. ”Olihan päätös kuitenkin demokraattinen”. Vastakysymykseeni, ”Eikö Hitlerkin valittu demokraattisesti?” en kuitenkaan saanut vastausta. Subjektiivisine näkemyksineni tunsin itseni objektiivisesti jyrätyksi.
Saksan liittokanslerin tuntemukset yksilön voimattomuuden ja maailman todellisuuden välisestä surrealistisesta todellisuudesta antavat aihetta miettimiseen. Tunnettu luennoitsija kertoo osaltaan havahduttavansa torkkuvat kuulijansa vain maininnalla työn ja ennen kaikkea yksilöllisen, juuri kuulijan työpaikan häviämisen mahdollisuudesta. V. E. Frankl korosti aikoinaan tarkoituksettomuudesta eli työttömyydestä versovan työttömyysneuroosin yleisyyttä, jota yhteiskunnan laiminlyöntien johdosta kuitenkin hoidetaan yksilöllisenä, masennukseksi diagnosoituna sairautena. Rutger Bregman siteeraa kirjassaan tutkimusta ”sosiaalisesti hyödyttömistä työpaikoista”, jotka koulutusta mukavaativina jättävät tekijänsä tyhjiöön, käytännössä diagnosoituun masennukseen. Ei ihme, että jopa Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan (30. 3. 2017) masennus on maailman kansantauti numero yksi koskien niin kouluttamattomia kuin koulutettujakin kansalaisia.
Kaikki edellä sanottu kuulostaisi jälkiviisastelulta, ellei uutiset toistuvasti välittäisi maamme kaupunki- ja ympäristösuunnittelun, rakennusteollisuuden ja -yritysten, paikallis- ja valtakuntatason poliitikkojen, korkeasti koulutettujen henkilöiden, tuottavan jopa kaupunginosittain asunto- ja muita purettavaksi tuomittuja kiinteistöjä vain siksi, että niiden elinkaari päättyy 35-50 vuodessa. Tästä huolimatta hoemme koulutuksen olevan työllistymisen ja menestyksen varmin tae.
Nobelisti Konrad Lorenz kuvaa ihmisen kauneuden kaipuun ja moraalin vieraantumisprosessia luonnosta vanhan saksalaiskaupungin keskustan ja sitä ympäröivän modernin laitakaupungin betonirakennelmien erolla. Hän vertaa näkemäänsä ihmisruumiin normaalin kudoksen ja pahanlaatuisen kasvaimen, syöpäkasvaimen yhteiseloon. Lorenz kutsuu tätä informaation häviämiseksi, jossa ”pahanlaatuisen kasvaimen solun erottaa normaalista solusta se, että edellisestä on kadonnut geneettinen informaatio”. Tarkoittiko liittokansleri surrealismillaan jotain tällaista, jonka itse liitän vuorisaarnaan ja Kristukseen?
Vuorisaarnan Kristus puhui maanpäällisestä yhteisöstä ja sen kansalaisten keskinäisestä ja samalla yksilön kaipaamasta oikeudenmukaisuudesta. Kaksituhatvuotisen ja surrealismiin päätyneen kokemuksen jälkeen saattaisi olla aika uudenlaisen yhteiskuntajärjestelmän, maan päällä toteutuvan Jumalan tahdon eli oikeudenmukaisuuden toteuttamiselle. Kirkon ja kirkkokuntien tavoin meidän ei tulisi hylätä vaan kokeilla käytännössä vuorisaarnan periaatteita.
uskonnollisille piireille tyypillinen ahdasmielinen suhtautuminen sextailuun juuri aiheuttaa näitä väärinkäytöksiä(kaikki uskovaiset eivät toki ole ahdasmielisiä).jos uskonnot ottaisivat vapaa-mielisen asenteen näihin asioihin myös väärinkäytökset käväsivät yhtä harvinaisiksi kuin uskonnottomissakin piireissä.tämä on avain kysymys.
Jumalan sanan ohi ei kuitenkaan kuulu mennä tässäkään asiassa. Eivät Raamatun totuudet muutu, vaikka nyky-yhteiskunnan ilmapiiri muuttuukin jatkuvasti entistä vapaamielisemmäksi. Synti tulee edelleen saarnata synniksi ja syntiä vihata, mutta syntistä rakastaa.
Varmasti ajatuksia herättävä blogi, jonka lopussa avataan oivallinen mahdollisuus: “Kaksituhatvuotisen ja surrealismiin päätyneen kokemuksen jälkeen saattaisi olla aika uudenlaisen yhteiskuntajärjestelmän, maan päällä toteutuvan Jumalan tahdon eli oikeudenmukaisuuden toteuttamiselle.”
Mutta toteutuuko meidän ihmisten ponnisteluilla Jumalan tahto Vuorisaarnan sisältämän mallirukouksen mukaisesti “maan päällä niin kuin taivaassa”? Raamattu kun antaa meidän johtamistaidoistamme varsin valjun kuvan, vaikka kehottaakin olemaan tottelevainen kaikenlaisille esivalloille: “Tämän kaiken minä havaitsin tarkkaillessani, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen hallitsee toista tämän onnettomuudeksi.”(kuningas Salomon lausunto Saar8:9)
Olisikohan niin, että tuohon vuorisaarnamaiseen olotilaan päästään vasta sitten, kun realisoituu tämä Jeesuksen tulevaisuudenkuva: “”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa”?(Mat19:28)
Geneettinen koodi ympäristössä tai omassa suvussa tarkoittaa niin tradition kuin useanlaisen perinteen tietoista hallintaa.
Aiemmin pidin hyvänä 120.tä vuotta neljän sukupolven hallinnassa, mutta tänään sinnekään useasti päästään ellei asialle ole tahtoa, ymmärrystä, ja aikaa.
Kulttuurimme haluaa Ihmisen omakseen, ja tämä kaupallisessa kulttuurissa hankkimaan veroeuroja kansantalouden alttarille poliittisiin intohimoihin.
Olivatko vuorisaarnan kuulijoina vain opetuslapset. Sen käsityksen tekstistä kyllä saa. Mitenkäs tämä asia on? Tekstin mukaan : ” Opetuslapset tulivat hänen tykönsä ja hän opetti heitä”.