Aidon ja kestävän jäljillä

Vastuullinen kuluttaja pyrkii tekemään laadukkaita ja pitkäikäisiä hankintoja, näin ainakin minä olen oppinut. Entäpä silloin, kun tarjonta on runsasta ja sellaista, että laatumerkeiksi oppimiaan tavaroita myydään erittäin edullisesti tai äärimmäisen kalliiseen hintaan? Mistä tietää, mikä on kestävää ja laadukasta, kun turhasta ei viitsisi maksaa? Tätä olen miettinyt tehdessäni kenkäostoksia Hongkongissa, joka on ollut kotikaupunkini syksystä alkaen. Olen joutunut aiempaa tarkemmin miettimään, mistä materiaalista kengät on tehty, mistä kertoo ”yllättävän” edullinen hinta, missä maineessa valmistaja on, minkälaisella alueella kauppa sijaitsee, miltä kaupassa näyttää, vaikuttaako myyjä luotettavalta. Ja lopuksi tietenkin, miltä kengät tuntuvat jalassa. Ostopäätöstä tehtäessä järki ja tunne ovat läsnä, joskus myös kamppailevat.

Näin on myös meidän hengellisessä elämässämme. Ja Siionien virsien sävelmistön uudistamistyössä. Sävelmätyöryhmässä yritimme löytää sävelmiä, jotka ovat laadukkaita eli musiikillisesti kestäviä, luontevia ja mielenkiintoisia. Perehdyimme mm. sävelmien historiaan, tutustuimme samasta alkuperäissävelmästä syntyneisiin erilaisiin toisintoihin. Mietimme, mikä olisi sellainen nuottikuva, joka auttaisi veisaajaa. Selvitimme siis materiaalia, sen alkuperää ja luotettavuutta sekä millainen ”tuote” aineksista on saatu aikaan. Jos nämä olisivat olleet ainoat työtä ohjaavat periaatteet, työ olisi ollut kirjoituspöytätyötä.

Uudistustyön eri vaiheissa on ollut läsnä kysymys, miltä tämä sävelmä tuntuu veisatessa: onko hankalia kohtia, onko sävelmä luonteva, jääkö se mieleen, onko tekstin ja sävelmän tunnelma toisiansa tukevia. Monia asioita on pystytty analysoimaan musiikinteorian pohjalta, mutta moni asia on myös tuntuu-asia, joita ei pysty analysoimaan loppuun saakka. Tämän halusimme myös tunnustaa. Ei vain pelkästään työryhmän, vaan myös seuravieraiden tuntemukset siitä, mikä on koettu hyväksi ja puhuttelevaksi virreksi, otettiin huomioon. Samalla tunnustaen, että koemme asioita eri tavoin, se, mikä toiselle on erityisen koskettava, on toiselle vain tylsä.

Kengät ostin, Siionin virret uudistettiin. Virsien uudistaminen järjen ja tunteen asia, molempien on oltava mukana. Virsi ei ole tehty vain kirjoituspöytäkäyttöön, älyllisesti analysoitavaksi. Se on olemassa täyteläisimmillään käytössä, veisatessa ja laulaessa, yksin ja yhdessä.

Ulla Tuovinen
Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran työssä Hongkongissa kirkollisen työn koordinaattorina ja Siionin virsien uudistustoimikunnan sävelmäjaoston puheenjohtaja.

Herättäjä-Yhdistys
Herättäjä-Yhdistys
Herättäjä-Yhdistyksen säännöllisinä bloggaajina kirjoittavat Juhani Elenius, Jukka Hautala, Kalle Hiltunen, Simo Juntunen, Urpo Karjalainen ja Ulla Tuovinen. Lisäksi mukana on vierailevia kirjoittajia. Seuraa meitä myös www.facebook.com/herattaja ja www.twitter.com/HYhdistys.