Suomen ev. lut. kirkko tarvitsee kokoluokkansa, merkityksensä ja tämän hetken tilanteensa johdosta huolellisesti valmistellun talouden kokonaisstrategian. Kirkko on 2000-luvulla tuottanut tähän mennessä kolme yhteistä strategiaa. Strategioista viimeinen, Kohtaamisen kirkko on hahmotellut kirkon suuntaviivat tähtäyspisteenään vuosi 2020. Ennen meneillään olevaa strategiakautta kirkon talous oli niin vakaassa kunnossa, että sen mukaanottoa strategiatyöskentelyyn ei katsottu tarpeelliseksi.
Tilanne on viime vuosina radikaalisti muuttunut. Tarve ja myös paine talousstrategian aikaansaamiseksi on jatkuvasti lisääntymässä. Kirkon talouden tarkoitus ei ole tuottaa voittoa, mutta sillä on strateginen tehtävä turvata kirkon missiolle sen tarvitsema rahoitus ja muu taloudellinen tuki.
Kirkon johtamisjärjestelmää kehitettäessä kannattaa tutustua yksityisen sektorin toimiin tällä alueella. Toiminnan suuntaviivoissa on jonkin verran eroa, mutta ero kapenee kirkon ylivoimaisen taloudellisen aseman heikentyessä. Samankokoisessa organisaatiossa yksityisellä sektorilla on johtamiseen kiinnitetty paljon enemmän huomiota kuin kirkossa. Mitä kireämmällä yrityksen talous on, sitä suuremmat vaatimukset myös talousstrategia asettaa. Viimeistään tilintarkastajat kiinnittävät huomiota puutteisiin, joista johto voi joutua tilille ja mahdollisesti vaihdettavaksi.
Suurimmat riskit kirkolla on eläkejärjestelmässä, mikä vaatisi kokonaan erillisen tarkastelunsa. Muilta osin taloudessa on vasta viimeisten kymmenen vuoden aikana ruvennut näkymään kiristymisen merkkejä, jotka ovat tavallisia yritystoiminnassa. Myös kirkossa joudutaan nyt punnitsemaan hyvän ja huonon johtamisen eroja. Huono johtaminen voi kirkossakin aiheuttaa taloudellisia menetyksiä, joiden korvaamisesta saattaa syntyä vaatimuksia samalla tavoin kuin yrityksissä.
Hyvä talousstrategia on yksi keinoista, joiden avulla kirkon sopeutuminen muuttuviin olosuhteisiin voisi tapahtua. Se sopisi vaikkapa erillisen asiantuntijaryhmän linkittämänä käynnistymisvaiheessa olevan Kirkko 2026-strategiaprosessin osaksi.
Kotimaa-lehden artikkeli 17.1.2019
Muuttumassa oleva tilanne tuli hyvin esille Kotimaa-lehden 17.1.2019 julkaisemassa Hannu Kuosmasen kirjoittamassa artikkelissa ”Vähemmistökirkko on vain yhden sukupolven päässä”. Siinä kirkon keskushallinnon avainhenkilöihin kuuluvat kirkon tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Salomäki ja kirkkohallituksen taloussuunnittelupäällikkö Pasi Perander esittävät näkemyksensä kirkon tilanteesta meneillään olevan kehityksen valossa. Artikkeli on tasapainoinen kokonaisuus, joka neutraalisti ja ketään syyllistämättä käsittelee kirkkomme kohtalonkysymyksiä.
Salomäki toteaa näyttävän vääjäämättömältä, että kirkko siirtyy jo yhden sukupolven aikana kansankirkon asemasta vähemmistökirkoksi. Kirkon asemalle yhteiskunnassa ja sen oikeutukselle olla suomalaisten enemmistöä edustava instituutio 50 prosenttia on merkittävä rajapyykki. Voiko kirkko sen jälkeen olla mukana esimerkiksi lainvalmistelussa, näkyä vaikkapa kouluissa ja lastentarhoissa tai osallistua uskonnonopetuksesta käytävään keskusteluun?
Seurakuntavaalien äänestysprosentti 14,5 kertoo Salomäen mielestä realistisesti siitä, mihin kirkossa oikeasti mennään. Tutkimusten mukaan kirkon omakseen kokevien aktiivikäyttäjien määrä on noin 10 prosenttia jäsenkunnasta.
Myös Peranderin mielestä nyt on keskustelun paikka. Tosin lähimpinä vuosina kirkon yhteenlasketut verotulot näyttäisivät kasvavan. Tämä selittyy pääosin yleisen taloudellisen kehityksen parantumisella, mikä lisää verotuloja ja lykkää kirkosta eroamisen vaikutusta.
Megatrendi on Peranderin mukaan se, että suuret kaupunkikeskukset vetävät väkeä. Niistä kyllä erotaan, mutta niihin myös muutetaan. Maaseudulla ei paljon erota, mutta sieltä muutetaan pois.
Talousstrategian kehittäminen vastatuulessa
Kirkko 2020-strategian valmistelutyötä käynnistettäessä päätettiin talous jättää vielä strategiatyöskentelyn ulkopuolelle. Sen jälkeen talouskehitys on noussut kirkon toiminnan suureksi uhkatekijäksi ja sitä kautta ykkösluokan strategiseksi kysymykseksi.
Talousstrategian kehittämisen viivästymisestä saattoi olla lopputuloksen kannalta hyötyäkin. Jos sitä olisi pohdittu muiden asioiden joukossa, sille ei olisi ehkä riittänyt niin paljon huomiota kuin nyt, kun talouskehitys on yhtenä osatekijänä uhkaamassa koko nykymuotoisen kirkon olemassa oloa. Jos nyt saadaan aikaan koko kirkon talousstrategia, se on tehokkaampi kuin viime vuosikymmenellä tekemättä jäänyt strategia olisi ollut.
Kirkkolaki määrää yhteisen talouden hoitamisen selkeästi kirkkohallituksen tehtäväksi. Sen enempää ei taloudesta kirkkohallituksen tasolla puhutakaan. Ongelmaksi nousee osaaminen. Kirkkohallituksen 14 jäsenestä yhdelläkään ei ole tiettävästi taloudellista taustaa. Kirkkohallituksen ylin virkamies on kansliapäällikkö, jonka kelpoisuusvaatimuksena on teologian maisterin tutkinto. Hänen toimenkuvauksessaan taloutta ei mainita lainkaan. Sitä ei mainita myöskään kirkkohallituksen itselleen hyväksymässä strategiassa.
Hyvän johtamisen sääntöihin kuuluu vastuun ja toimivallan tasapaino. Vastuu taloudesta on kirkossa noussut nyt eturivin tehtäväksi. Miten vastuuhenkilöksi saataisiin ensi luokan talousjohtaja? Se vaatisi talousjohtajan sijoittamista riittävän korkealle avaintehtävien keskinäisessä arvostuksessa.
Uutta vauhtia talousstrategian kehittämiseen
Kotimaa-lehden artikkelista mieleeni tuli kysymys, pitäisikö päivittää vanhat suunnitelmat kirkon talousstrategian kehittämisestä. Nyt kirkon omien avainhenkilöiden näkemykset antavat aiheen tähän pohdintaan. Tähän asti se on ollut lähinnä luottamushenkilöiden huolena.
Talousstrategia voisi muodostaa jonkinlaisen perälaudan koko taloudelle. Se pitäisi huolen taloudesta niiltäkin osin, missä kehitys on jäänyt puolitiehen keskinäisen eripuraisuuden johdosta. Talousstrategia varoittaisi ilmiöistä, jotka uhkaisivat talouden tasapainoa ja kirkon olemassa oloa.
Sivullisen on vaikea nähdä, kenellä olisi syytä vastustaa kirkon talousstrategian kehittämistä. Ainakin koko henkilöstön, niin pappien kuin maallikoiden, on syytä tukea sitä. Palkkojen ja eläkkeiden maksukyky on mitä suurimmassa määrin riippuvainen kirkon kokonaistalouden tilasta. Myös jäsenille on tärkeätä, että kirkon toimintakyky säilyy, mihin tarvitaan tervettä taloutta.
Usein sanotaan, että seurakunnat ovat itsenäisiä, eikä niiden talouteen sen takia voi puuttua. Tiettyyn rajaan asti tämä pitää paikansa. Kirkko ei ole konserni, vaikka se toimii monissa asioissa niin kuin konserni, joka koordinoi kaikkien osiensa taloutta. Osana koko kirkon talousstrategian kehittämistyötä tulisi hahmotella myös seurakuntien ja keskushallinnon välinen vastuunjako.
Talousstrategian pitäisi sisältää kriteerit siitä, millaista osaamista ja työnjakoa talouden johtaminen ja hoitaminen edellyttää. Sitä kautta avautuisi mahdollisuus kerätä osaaviin käsiin irrallaan olleita talouden ohjaksia ja saada ohjaus hallintaan.
Taloutta koskevan strategiatyön yhteydessä tulisi varmasti esille monia viitteitä siitä, miten kirkkoa olisi muutenkin johdettava ja kehitettävä, jotta sen elinvoima säilyisi.
Rakenteiden muutosesityksistä tulee helposti niin laajoja, että niistä on vaikea päästä yhteisymmärrykseen ja saada ne toteutetuksi. Talousstrategian kehittäminen on sen sijaan selkeästi rajattu kohde, jonka tekemiseen ei tarvita suurta työryhmää eikä se vie paljon aikaa. Se ei haittaa muita kehittämistoimia, vaan päinvastoin pohjustaa maaperää niille.
– Ahti Hirvonen –
Kirjoittaja on kauppatieteiden tohtori, jolla on ollut monia luottamustehtäviä kirkon ja sitä lähellä olevien järjestöjen piirissä.
Lue Ahti Hirvosen kirja (pdf-muodossa) Ajatuksia muutoksesta ja sen tarpeesta omassa – ja kirkon – elämässä
Kiitos, Ahti Hirvonen! Täyttä asiaa!
Tästä näkökulmasta tuntuu ihmeelliseltä, miten julkisoikeudellinen organisaatio voi toimia ilman talousstrategiaa. Jos kirkko saa sellaisen aikaiseksi, niin toivomus on, että strategiassa tietoa ei kerätä epäolennaisista asioista eikä vaadita turhanpäiväisten asioiden raportointia tai valvontaa, jotka ainoastaan kasvattavat organisaatiossa tehtävää työtä ja kustannuksia.
Operatiivisen laskennan tuottamat raportit kertovat sen, mikä on kirkon taloudellinen tilanne. Ne eivät kerro sitä, miksi se on mikä se on. Pelkät euromääräiset numerotiedot vaativat lisäksi sekä sisäisten että ulkoisten olosuhteiden kartoittamista yhteistyössä henkilöstön kanssa realistisen kokonaiskuvan saamiseksi ja mieluimmin osallistavien tekniikoiden kuin pelkkien ylhäältä tai alhaalta saneltujen toimenpiteiden avulla.
Vihoviimeinen idea tässä asiassa on, että strategian kehittäminen asetetun päämäärän saavuttamiseksi annetaan World Wide Webin tekoälyrobottien tehtäväksi, jotka kenties hyvin kaukaisessa tulevaisuudessa alkavat vanhan sci-fi tarinan mukaisesti tulostaa tietoa siitä, mikä pelastaa ihmiskunnan ja tieto alkaa sanoilla ”Tulkoon valkeus…”
On todella arvokasta, että mittavan talouskokemuksen omaava Ahti Hirvonen on huolissaan kirkon tulevaisuudesta. Huolissaan on syytä ollakin, myös siksi, että kovin moni ei tunnu olevan huolissaan. Siitä kertoo sekin, että Hirvonen ei ole asialla ensimmäistä kertaa eikä edes toistakaan.
Olen tehnyt viime aikoina aika monta kirkon jäsenkehitykseen ja talousnäkymiin liittyvää laajaa juttua. Niissä yhtenä keskeisenä tausta-aineistona on ollut Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö vuodelta 2016. Mietintöön ja sen laajaan tausta-aineistoon sisältyy runsaasti tärkeitä näkökulmia myös kirkon strategian uudelleen arviointiin. Harmi vain, että mietinnön monet esitykset ovat jauhautuneet kirkolliskokouksen käsittelyssä unohduksiin ja lähes tunnistamattomiksi.
Hirvonen nostaa blogissaan Kotimaahan 17.1. tekemästäni jutusta esiin tärkeitä huomioita. Itsekin havahduin vasta nyt huomaamaan, miten ohutta talouden realiteettien ymmärtäminen on kirkon keskushallinnossa.
On itse asiassa käsittämätöntä, että lähes miljardin euron vuosittaista liikevaihtoa pyörittävän kirkon keskushallinnossa ei ole suurista linjoista vastaavaa talousjohtajaa. Tällä hetkellä talouden – sekä lähes kolmanneksen kirkon budjetista vievän rakennuskannan – seuranta näyttää olevan käytännössä muutaman ylityöllistetyn virkamiehen vastuulla. Jopa monissa suurissa kaupunkiseurakunnissa talouden realiteettien ymmärtäminen näyttää olevan laajemmalla pohjalla.
Hirvosen peräänkuuluttaman talousstrategian luomisella on sikälikin kiire, että yksi lähivuosien nopeimpia toimia vaativa kysymys tulee todella olemaan seurakuntien välisen polarisaation voimistuminen: väkirikkaat kasvukeskusten seurakunnat vielä pärjäävät, mutta huonosti käy muuttotappioalueiden näivettyville seurakunnille, joiden rasitteena yleensä on myös ylisuuri rapistuva kiinteistökanta. Tähän tarvitaan kirkossa tehokas valtakunnallinen talouden tasausjärjestelmä ja raju uudistus henkilöstörakenteeseen.
Rakenteita joudutaan pakostakin lähivuosina karsimaan. Tähän viittasi myös vuosi sitten haastattelemani kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja Katri Korolainen, jonka mukaan kirkon yksi ongelma on suuri päällekkäinen toimintojen kehittämisorganisaatio.
Pahimmillaan se voi Korolaisen mukaan olla jopa kuusitasoinen: alimmaisena on käytännön työtä tekevä seurakunnan työntekijä, jonka työtä kehittävät niin seurakuntayhtymän, hiippakunnan kuin keskushallinnon asiantuntijat, joita vielä konsultoivat kirkolliset järjestöt ja alan yritykset. Tämä siis kirkossa, jossa aktiivisten veronmaksajien määrä alenee kiihtyvällä vauhdilla.
Nyt kannattaa menneen maailman hallintorakenteisiin jämähtäneessä kirkossa kuunnella hiljaisia signaaleja. Vaikka en kirkkopoliittisesti ole ollenkaan samoilla linjoilla, niin jotain suuntaa näyttää Lähetyshiippakunta: siellä osa papeista näyttää elättävän itsensä ihan tavallisissa maallisissa töissä. Tai yhdeksi esimerkiksi käy taloutensa hukanneen SLEY:n ratkaisu, jossa toimiston väelle rakennetaan työtilat Lutherkirkon tyhjille lehtereille.
Olen samaa mieltä Hirvosen kanssa myös siitä, että talousstrategian kehittämiseen ja tekemiseen ei tarvita suurta työryhmää ja pitkää aikaa. Siksi se tosin voi kirkossa olla niin vierasta ja vaikeaa. Mutta ehkä konsultti Euro opettaa. Ainakin se pakottaa.
Ahti Hirvonen esittää talousstratgian ja talousajattelun kannalta merkittäviä seikkoja. Vaikka tulokulma on tarpeellinen, muutama fakta ei ole kohdallaan. Kirkon yhteisen talouden hoitaminen tarkoittaa vain kirkon keskusrahaston taloutta. Siis sitä yhteistä taloutta, jolla kustannetaan kirkon keskushalinto, seurakuntien avustaminen ja tulontasausjärjkestelmä sekä kirkon henkilöstön eläketurva. Kirkkohallituksella ei ole juurikaan roolia seurakuntien talouden hoitamisessa muutoin kuin ohjauksen ja ohjeistuksen muodossa. Käskyvaltaa (kuten maan hallituksella suhteessa valtion virasto-organisaatioon) tai pakotus- ja kiristysvaltaa (kuten valtiolla kuntaorganisaatioon nähden) kirkkohallituksella ei lainkaan ole. Strategiatasolla voidaan siis operoida korkeintaan hurskaisiin toiveisiin rajoittumalla.
Kirkkohalituksen kansliapäällikön viran kelpoisuusehto ei suinkaan ole, toisin kuin Hirvonen väittää, teologian maisterin tutkinto vaan virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, vaikkakin kelpoisuusvaatimuksena ensimmäisenä mainitaan teologin koulutus ja vaikka kirkolliskokous on kautta kansliapäällikön viran historian aina valinnut tehtävään ansioituneen kirkkoherrana toimineen teologin, jolla on ollut vankka kokemus seurakuntahallinnon lisäksi hiippakunta-hallinnossa ja kirkon keskushallinnon tehtävissä.
Risto, toki on niin, että kirkkohallituksella ei ole käsky- eikä kiristysvaltaa seurakuntiin. Ja hyvä niin, moni ajattelee.
Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että kirkkohallitus voisi esittää nykyistä paljon äänekkäämmin edes mainitsemiasi hurskaita toiveita tai hienommin sanottuna visioita siitä, miten kirkossa aiotaan tulevaisuudessa elää, kun verotuloista katoaa ensin neljännes ja kirkkoon kuuluminen putoaa alle 50 prosentin.
Eikä tuo tulevaisuus ole missään hamassa tulevaisuudessa vaan vajaan 20 vuoden päässä. Ja viimeisimmät merkit viittaavat siihen, että verotulojen alenema tulee olemaan jopa nopeampaa kuin jutussani ennakoitiin. Eli juuri nyt olisi strategian tekemisen aika.
En mitenkään torju talousstrategian tarvetta, päinvastoin. Mutta Ahti H:n tekstissä ei tilannekuva ollut havainnoitu oikein. Kirkkohallituksen tehtävä on kirkkolainsäädännössä rakennettu eri lailla kuin kirjoituksessa kuvattiin ja tekstissä otetaan yritysjohjtajalle ja yritysmaailmaan istuva kanta, jolta puuttuu kuitenkin nyt infra kirkossa. Viittaan siis siihen, kun Ahti H. kirjoittaa ”Talousstrategian kehittäminen on sen sijaan selkeästi rajattu kohde, jonka tekemiseen ei tarvita suurta työryhmää eikä se vie paljon aikaa. ”
Tietysti omaan kommentointiini voi hiukan vaikuttaa 40 -vuotinen työkokemukseni kirkon kehittämistä koskevien keskustelujen ”puhutaan mitä puhutaan mutta tehdään mitä tehdään” -kulttuurista ja sen aiheuttama pieni kyynisyydenpoikanen.
Ymmärrän kyllä kyynisyydenpoikasesi – joka ei taida enää olla ihan poikanenkaan. Tällaisena ikuisena idealistina olen kuitenkin sitä mieltä, että kirkkohallitus voisi ottaa tosissaan omaan strategiaansa kirjaamaansa hurskaan lauseen: ”Tuemme seurakuntia muuttuvassa toimintaympäristössä.”
Nyt jos koskaan olisi sen paikka. Eikä yhtään olisi pahitteeksi, vaikka vähän vedettäisiin byrokraattisia mutkia suoraksi ja rakennettaisiin joustavampi ja suorempi infra. Suunnitellaanhan jo ihan tosissaan tunnelia Tallinnaankin – peräti kahta.
Muuten olen sitä mieltä, että kirkon tulevaisuudesta saisivat kyllä kantaa enemmän huolta muutkin kuin meidän ikäiset vanhat papparaiset – ainakin täällä Kotimaa24 palstoilla.