Jos olisin viisas, en varmaan kirjoittaisi tätä tekstiä. Mutta kun uutisointi äärivasemmiston väkivaltaisista hulinoista itsenäisyyspäivänä Tampereella niin ihmetytti.
Jo perjantai-illan tv-uutisista alkaen ja viikonvaihteen aikana jatkouutisia lukiessa mietin kaiketi monen muun lailla, keitä mahtaisivat olla ”luokkasodasta”, ”luokkayhteiskunnasta”, ”tovereista”, ”eliitistä” ja ”eriarvoisuudesta” puhuvat.
Mielenosoittajien retoriikka olisi tietysti voinut olla kaljanhuuruinen jääkiekkovitsikin. Nyttemmin on kuitenkin käynyt ilmi (esim. Ilta-Sanomat), että lapasesta karanneen luvattoman mielenosoituksen järjestämiseen osallistui ”anarkistien” ohella ainakin Kommunistisen nuorisoliikkeen ja Sitoutumattoman vasemmiston jäseniä.
Q.E.D. Miksi uutisissa siis vältettiin sanomasta ”äärivasemmisto”-sanaa?
Tässä yhteydessä huomio kiinnittyy siihen, miten eri tavalla poliittisen kentän eri äärilaitojen järjestämiä performansseja mediassa ja nykyisessä henkisessä ilmastossa arvotetaan. Ääriliikkeiden määrittelyt eivät tietenkään ole aivan yksinkertaisia ja jos sellaiseen yritykseen sortuu, kuten minä nyt teen, on aina joku, joka parahtaa, miten paikkansapitämätöntä tekstiä joku voikin suoltaa.
Mutta siis: Jos jonkun äärioikeistolaiseksi määriteltävän porukan edesottamuksissa tapahtuu yhtään mitään kovaäänistä huutoa kummempaa, repäisee suuri osa suomalaisesta mediasta vaatteensa ja pääkirjoitukset täyttyvät isänmaata uhkaavasta oikeiston vaarasta. Ja jotta yksinkertaisimmatkin ymmärtäisivät absoluuttisen pahan olevan irrallaan, voidaan myös muuan entinen itävaltalainen taideopiskelija kaivaa pikavauhtia pian 70 vuotta vanhasta haudastaan.
Ehkä järkevä keskustelu aiheesta on Breivikin järkyttävien rikosten jälkeen mahdotonta? Ja äärioikeisto kaikkialla maailmassahan on Norjan murhenäytelmästä vastuussa, eiks niin?
Jos on niin miltä näyttää, äärivasemmiston jäsenien hajottaessa paikkoja, vihapuhetta suustaan sylkien, sama asia on kuitenkin jotenkin toinen. Kun anarkistit ja keitä-siellä-nyt-olikin riehuvat niin väkivaltaisesti, että monille asiallisesti työtään tehneille poliiseille jää ehkä pysyviä terveydellisiä haittoja, kun yhteistä ja yksityistä omaisuutta tuhotaan, moni poliitikko tai muu kommentoija pahoittelee laimeasti ”ylilyöntejä” ja kuitenkin katsoo asiakseen ”ymmärtää” noita poloisia mielenosoittajia.
Todella. Onhan sitä luonnollisesti pakko hajottaa ikkunoita ja hakata poliiseja, kun niin ottaa tuo eliitin juhliminen ja taloudellisesti kovat ajat päähän. Äärivasemmistoa, toisin kuin äärioikeistoa, ei myöskään poliittisesti korrektissa jargonissa pidä syyllistää siitä, mitä saman aatteen aikaisempien versioiden nimissä on tehty.
Kuvaavaa hyssyttelylle on esimerkiksi pahoinpideltyjen poliisien suojaamana Tampere-talossa kuohujuomien ja hyvän musiikin keskellä juhlineen oululaisen Rebekka Naatuksen tuntojen tiivistelmä Kotimaa24:ssä:
”Ymmärrän myös sitä, että oli ylilyöntejä, koska yhteiskunnassa on tapahtunut polarisoitumista ja on ahdistuksen muotoja, joille ei oikein saada paikkaa. Taustalla on asioita, joihin pitää puuttua ja jotka pitää ottaa huomioon, hän sanoo.”
Niinpä.
Seuraavan kerran, kun esimerkiksi jokin vaakunaleijonakoruja kaulassaan killuttava kovasti kansallismielinen, maahanmuuttoa vastustava tai muilla ns. äärioikeistolaisilla teemoilla örveltävä joukko mekastaa jossakin, olisi jotenkin tasapuolista, että julkisuudessa kommenttejaan jakavat ymmärtäisivät ”ahdistuksen muotoja, joille ei oikein saada paikkaa”. Toivottavasti tällöinkin halutaan tuomitsemisen ja taivastelun asemesta ymmärtäväinen sydän sykähdellen pohtia ”taustalla olevia asioita, joihin pitää puuttua ja jotka pitää ottaa huomioon”.
Näin ei kuitenkaan tule käymään. Jostakin minulle hämäräksi jääneestä syystä nimenomaan äärioikeisto edustaa nykyisin pintakeskustelun vaahdossa lähtökohtaisesti absoluuttista pahaa, jonka kohdalla sietokynnys on huomattavan paljon äärivasemmiston nyt väkivaltaisia muotoja saanutta mellastusta alhaisempi. Näin siitäkin huolimatta, että maailman lähihistoria pursuaa todisteita vasemmistolaisten ääriryhmien harjoittamasta terrorismista, sosialististen diktatuurien aiheuttamasta suunnattomasta kärsimyksestä ja lievemmässä muodossaan erilaisten vasemmistohallituksien kokeilujen epäonnistumisista. Siitäkin huolimatta, että myös äärivasemmisto on monessa Euroopan maassa turvallisuuselimien tarkkailussa.
Mistähän tämä kaksoisstandardien ylläpitäminen ja muu älyllinen epärehellisyys Suomessa lopulta kertovat? Ehkä monen ihmisen muisti on lyhyt, ehkä poliittinen uuskieli vaikuttaa liiankin hyvin. Yksi ”ääri” voi olla allerginen yhdelle ihmisryhmälle, toinen toiselle. Mutta kaikki syrjiminen ja vaino ovat pahasta, ei vain jonkun tietyn ryhmän karsastaminen.
Poliittiset ääriliikkeet eivät tietenkään ole toistensa kopioita ja niiden toimintakulttuureissa ja tavoitteissa on myös eroja. Raja kulkee silti väkivallan retoriikassa ja varsinkin sen tielle astumisessa, kuten Tampereella tapahtui.
Ei sinänsä ole varmaan väärin olla jossakin poliittisessakaan asiassa ”ääri”. Mutta me emme tarvitse poliittisen kentän oikealta, keskeltä tai vasemmalta minkäänlaisia ääriliikkeitä, jos ne ryhtyvät tai edes uhkaavat ajaa asioitaan ohi laillisen ja järjestäytyneen yhteiskunnan hyväksymien, demokratiaan kuuluvien tapojen.
Amen Jussi Rytkösen kirjoitukselle. Tässä on yleisesti sellainen valuviallinen katseharha, että jostain syystä nämä anarkistiset hevosen lyöjät olisivat oikeutetumpia toimissaan kuin jotkut muut. Eivät ole.
Kaksoisstandardi pätee vasemmistoradikalismin hyväksi juuri Jussin kuvaamalla tavalla. Maailmanpolitiikasta löytyy paralleeleja tälle katsannolle.
Äärioikeiston möly, uho ja väkivalta on vastenmielistä. Sille ei ole syytä heruttaa yhtään empatiapistettä.
Vasemmiston väkivalta ja anarkia on yhtä vastenmielistä. – Miksi kirkon liberaalissa siivessä sitä sitten oikein paapotaan? Tämähän ei ole oikeastaan koko kansan ongelma, vaan selkeästi liberalisoituneen kirkollisuuden ilmiö.
Liberaaliteologian piirissä on jo pitkään eletty melkoisessa keinotodellisuudessa. Nykyään jo keski-ikään ehtineet teologitkin esittävät utopistisia ihmisen hyvyyteen uskovia viher-vasemmistolaisia ajatuksia ja leikkivät radikaaleja, vaikka kaikki kirkolliset käppyrät näyttävät heidän opeillaan alaspäin. Silti pahuus projisoituu muualle (kuten Rytkönen näkee).
Muistaakseni toimittaja Rytkönen huomioi myös erittäin terävästi tätä ”jalat tukevasti ilmassa” eetosta jo KMN:n kokoukseen liittyen. Mukavaa havaita tällaista havaintokykyä myös Kotimaa24:n toimittajien joukossa…
Taas täytyy peukuttaa Jussi Rytkösen kommenttia. Selväpäistä puhetta.
Erittäin hyvä kirjoitus. Median paapominen johtuu siitä, että jotkut mediat edustaa punavihreyttä ja liberialismia. Liberaalithan ovat ajansaatossa liittouneet entisen vihollisensa (marxismin) kanssa ja entisestä liittolaisesta (konservatiivit) on tullut vihollinen. Se selittää kaiken. Tuo pyhä ”liitto” on tuonut erittäin kovan maailman ja sitten ihmettelevät, miksi kaikki eivät taivu heidän utopiaansa. Käytännössä heidän lapsensa voi todella pahoin tässä utopiassa.
Asiallista tulkintaa tapahtumasta ja sen osallistujista.
Blogisti kysyy: ”keitä mahtaisivat olla ”luokkasodasta”, ”luokkayhteiskunnasta”, ”tovereista”, ”eliitistä” ja ”eriarvoisuudesta” puhuvat.”?
Tuohon voisi vielä lisätä sanan ”ohranat” ja asia tulee päivänselväksi.
Alla väkivaltaiseen mielenilmaisuun kutsujien tiedote.
http://kiakkovierasjuhlat.noblogs.org/post/2013/12/05/turvallisuusohjeita-ohranan-varalle/
Seuraan töllöstä Stockholmin Kaupungintalosta Nobelbankettia. Sitä on pidetty siellä jo kauan. tietenkin myös Olof Palmen ja Ingvar Carlssonin pääministerikaudella.Juuri juotiin muistomalja Alfred Nobelille.
Tyylikästä on menonsa ja kaikki tiätysti enklanniksi.
Eivät taida sosiaaliturvaa koko ikänsä nauttineet nuoret olla valittamassa kurjuuttaan… ?
Kiinnostavia ajatuksia ja väitteitä. Itse jäin kuitenkin miettimään, kuinka hyvin jako oikeistoon ja vasemmistoon kuvaa nykyään enää yhtään mitään. Minusta poliittiset jakolinjat eivät enää kulje juurikaan sillä akselilla – tuskin myöskään protestiporukoiden ja mielenosoittajien jakolinjat?
Jatkan vielä¨parilla kysymyksellä: Ymmärtävätkö vasemmistolaista (tai oikeistolasita!!!) ääriretoriikkaa käyttävät nuoret tai keski-ikäisetkään oikeasti, mitä ne heidän innolla viljelemänsä vanhat termit todella aikanaan tarkoittivat – saati mikä niiden merkitys nyt voisi olla? En tarkoita aliarvioida erilaisten radikaalien sivistystasoa tai historian tuntemusta, mutta toisinaan on vain väkisin tullut tällaisetkin kysymykset mieleen…
Väittäisin, että eivät ymmärrä. Yksi aikamme ongelmia on tietynlainen historiallinen sivistymättömyys. Käsitteiden merkityksiä ei enää tunneta ja niitä voidaan väännellä ihan miten tahansa. Yleensä niitä väännellään niin, että ne tukevat omaa näkemystä päivänpoliittisessa keskustelussa. Esimerkiksi liberaali voi tarkoittaa ihan mitä tahansa muuta kuin juuri klassista liberaalia. Koko poliittinen keskustelu ideologisella tasolla on nykyään tavallaan irrallaan tapahtuneesta historiasta ja elää omaa fiktioelämäänsä.
Itse olen nähnyt kolikon molemmat puolet, olen ammattikouluaikana kulkenut massan mukana maastokuvioisissa housuissa ja maihareissa ja sitten nuorena aikuisena kieltoreaktiona sitten palestiinahuivissa ja che-paidassa. Erona noilla ajoilla oli se, että äärioikeistolainen liikehdintä tuntui enemmän massan mukana menolta, purettiin turhautumista johonkin ulkoiseen, itsestä riippumattomaan ”uhkaan”. Koskaan en ollut mukana missään väkivallanteossa, mutta tavallaan olin mahdollistamassa sellaisia ihailemalla isompia jätkiä, jotka leipoivat vääränvärisiä lättyyn. Entisellä kotiseudulla riittää noita elämässään häviölle joutuneita sankareita, joiden ainoa tapa saada yhteenkuuluvuutta ja arvostusta oli hillua rasistipiireissä ja hankkia itselleen potentiaalia punttisalilla luentosalin sijaan. Itsekin olisin kai niissä piireissä, jos en olisi muuton myötä joutunut laventamaan maailmankuvaani.
Vassariaika oli erilaista. Jo intissä oikeistolaisuus alkoi karista, aloin kehittämään itseäni, lukemaan ja opiskelemaan paljon ja paradoksaalisesti aloin suvaitsemaan uskontojakin enemmän muun erilaisuuden ohessa, enää en huvitellut ajatuksilla kirkkojen polttamisesta kuten nutipäänä. Kysymykset, kuten ”kannatatko neuvostoliittoa” tai toteamukset ”Chekin oli massamurhaaja” lähinnä huvittivat, sillä en kokenut seuraavani mitään esikuvia, vaan haluavani vain oikeidenmukaisempaa yhteiskuntaa, jossa kaikilla olisi parempi olla. Aloin ajattelemaan, että uskokoon kukin mihin haluaa, jos he tulevat sillä onnelliseksi ja antakoon yhteiskunta yksilöille vapautta ja tukekoon heikompia.
Vastustan väkivaltaa, siksi kieltäydyin aseistakin heti varusmiesajan jälkeen. En ole uskossa, mutta luulisin kuitenkin, että oikeudenmukaisuutta vaativana radikaalina Jeesus olisi ollut mukana mellakoimassa tai ainakin protestoimassa rauhanomaisesti rumpuryhmän säestyksellä, kuten ehdoton enemmistö itsenäisyyspäivän tapahtuman väestä.
Olen vähän sitä mieltä, että yhteiskunnassa on jotain vikaa, kun edes kaikkensa yrittämällä ei pääse ylös talousahdingosta vaan saa lähinnä mielenterveytensä rikki, virastot rankaisevat työnteosta ja monta kuukautta joutuu elämään pikavipeillä kun ei ole töitä eivätkä virastot anna tukea. Tämän takia olisin itsekin valmis tarttumaan mellakkapoliisia rinnuksista, välittäköön siten viestin yhteiskunnan ylemmille portaille että täällä ei voida hyvin.
Kesällä näin seuraavanlaisen t-paidan. Siinä oli kuuluisa kuva Che Guevarasta ja alla teksti: ”Communists killed more than 100 000 people, and all we got is this fucking T shirt.”