Ote Kirsi Hiilamon tekstistä:

”Rasististen perusteluiden ja ihmisoikeuksia puolustavien perusteluiden välillä kyse ei ole ääripäistä, vaan siitä mikä on hyväksyttävää keskustelua ja mikä on torjuttavaa keskustelua. Uskallan myös väittää, että seksuaalivähemmistöihin ja maahanmuuttajiin kielteisesti suhtautuvat syyllistyvät näihin ryhmiin myönteisesti suhtautuvia useammin sellaisiin perusteluihin, joissa toisten ihmisten ihmisoikeuksia loukataan.”

Jäin miettimään että onko sellaista keskustelua joka loukkaa ihmisoikeuksia ja jota pitäisi tästä syystä jotenkin suitsia. Mitä sellainen keskustelu olisi? Itselleni tulee mieleen heti mieleen yksi esimerkki. Olin lukioaikoinani 1980-luvulla vaihto-oppilaana Kanadassa. Tutustuin siellä muihinkin vaihto-oppilaisiin, mm.Etelä-afrikkalaisiin, jotka olivat vakaumuksellisia kristittyjä,ja kannattivat apartheidia eli rotuerottelua. Heidän mielestään mustat ja valkoiset ovat täysin samanarvoisia mutta erilaisia. Heidän mielestään mustia ei saa syrjiä, mutta syrjintää ei ole se jos heitä kohdellaan eri tavalla kuin valkoisia. Onhan Jumala luonut heidät olemukseltaan erilaisiksi ja tarkoittanut eri tehtäviin kuin valkoiset. E-afrikkalaisten ystävieni mukaan kyse on Jumalan luomistyön rikkaudesta ja Jumalan luomasta tasa-arvosta, ei syrjinnästä! Samanarvoisuus mutta erilaisuus tarkoitti myös sitä, että seksuaalisuhteet ja avioliitot mustien ja valkoisten välillä oli kielletty.

Vaihto-oppilasporukkaan Kanadassa kuului nuoria monista maista. Yksi nuori mies oli Ranskasta ja hän oli musta. Olimme tiiviisti tekemisissä toistemme kanssa ja huomasimme jännitteen E-afrikkalaisten ja ranskalaisen mustan nuoren välillä. E-afrikkalaiset eivät selvästikään olleet tottuneet siihen, että he ovat tekemisissä mustien kanssa tasavertaisuuden pohjalta. Musta nuori tunsi olonsa selvästi vaikeaksi E-afrikkalaisten läheisyydessä, siitäkin huolimatta, että E-afrikkalaisten mielestä apartheidin perusperiaate oli se, että mustat ja valkoiset ovat ehdottomasti tasa-arvoisia eikä mustia saa syrjiä millään tavalla. Tässä tilanteessa vaihto-oppilasorganisaation edustajat tekivät meille selväksi, että ranskalaista mustaa nuorta pitää kohdella täysin samalla tavalla kuin muitakin, eikä hänen rotuaan koskevia, E-afrikkalaisten kristillisen uskonvakaumuksen pohjalta nousevia kommentteja tai ”keskustelua” hyväksytä, koska se loukkaa mustan nuoren ihmisoikeuksia, joihin sekä Kanadan valtio että vaihto-oppilasorganisaatio on sitoutunut. Loppuaika meni omasta mielestäni ihan hyvin, vaikka varsinaista luottamusta ei mustan nuoren miehen ja E-afrikkalaisten välille syntynytkään.

Toimittiinko edellä mainitussa tapauksessa oikein vain sorrettiinko siinä jotakuta, esim. E-afrikkalaisten uskonnonvapautta? tukahdutettiinko heidän mielipiteenvapauttaan, oikeuttaan olla eri mieltä etnisyydestä jne. ? Omasta mielestäni ei. Myöhemmin, mm.tasa-arvoa ja demokratiaa koskevaa kirjallisuutta luettuani, olen omaksunut esim. sellaisen käsityksen, että henkilöön koskeviin ominaisuuksiin (kuten sukupuoleen, etniseen taustaan, vammaisuuteen, seksuaaliseen suuntautumiseen jne.) liittyvä kielteinen asennoituminen, eri asemaan laittaminen, palveluiden, tuen, osallisuuden tai vastaavien epääminen jne. aiheuttaa syrjäytymistä, häpeää, huonommuuden tunteita, psyykkistä pahoinvointia jne. Edellä mainitut negatiiviset asiat voivat johtaa myös radikalisoitumiseen (jota voi mahdollisesti miettiä mm. turvapaikanhakijoiden suhteen). Tältä pohjalta olen varma,että em. tapauksessa toimittiin oikein.

Yllä olevassa tosielämän esimerkissä ranskalainen musta nuori tunsi olonsa huonoksi E-afrikkalaisten keskuudessa, siitäkin huolimatta,että näiden E-afrikkalaisten mielestä kaikki ihmiset ovat rotuun katsomatta ehdottomasti tasa-arvoisia, eikä ketään saa syrjiä millään muotoa. He sanoutuivat ehdottomasti irti kaikesta rasismista ja syrjinnästä. Toki he samanaikaisesti kuitenkin kannattivat apartheidia ja esittivät aina silloin tällöin tähän liittyviä kommentteja, myös mustan nuoren kuulleen. He eivät itse kuitenkaan pitäneet kommenttejaan mitenkään syrjivinä tai osoituksena epä-tasa-arvoisesta asennoitumisesta. Uskoisin, että tämä johtui siitä, että heidän ”syrjinnän” ja ”tasa-arvon” käsitteittensä taustalla oli apartheid-ideologia ja teologia. Kirkko oli apartheidin tärkeimpiä tukijoita E-Afrikassa.

Olisiko Suomen kirkon nykyisessä seksuaalivähemmistöjä koskevassa keskustelussa sellaisia piirteitä jotka aiheuttavat vieraantumista, häpeää, luottamuksen puutetta, masennusta jne.?

Tässä linkki Timo Junkkaalan tuoreeseen kirjoitukseen. Kirjoituksen sisältö edustaa käsittääkseni hyvin kirkkommme tiettyjen herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen näkemystä homoseksuaalisuudesta. Samalla se kuvastaa asennoitumista joka on varsin yleinen kirkon aktiivijäsenistön keskuudessa.

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tulisiko-kirkon-luopua-vihkioikeudesta/

Junkkaala vakuuttaa kirjoituksessaan että kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ketään ei saa syrjiä. Ote kirjoituksesta:

”On perustellusti sanottu, että homoseksuaalien syrjinnän on loputtava ja kaikki ihmisiä on kohdeltava samalla tavalla kunnioittavasti. Kaikissa kannanotoissa kirkko on korostanut, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Kaikki ovat yhtä tervetulleita kirkkoon ja jokaista tulee kohdella samalla kunnioituksella ja lähimmäisrakkaudella. On väärin ja surullista, että homoseksuaalisen taipumuksen omaavat ovat usein joutuneet kokemaan epäinhimillistä kohtelua. Kirkon ja kristittyjen tulisi huolehtia siitä, että yhtäläisellä lähimmäisrakkaudella kohdellaan kaikkia ihmisiä. Kirkon tulee tukea erityisesti niitä, jotka sitä eniten tarvitsevat”.

Jäljempänä kirjoituksessaan Junkkaala sanoo, että kirkon on ehdottomasti torjuttava kaikki homoseksuaaliset elämänkumppanuudet. Kirkko ei myöskään saisi palkata homoseksuaalisessa suhteessa elävää henkilöä työsuhteeseen. Samassa kirjoituksessa Junkkaala siis vakuuttaa toisaalta, että ihmisiä ei saa syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella ja toisaalta, että kirkon on torjuttava kaikki homoseksuaaliset seksuaalisuhteet ja elämänkumppanuudet (mukaanlukien avioliiton), ja että kirkon ei tule palkata työsuhteeeseen homoseksuaalisessa suhteessa elävää ihmistä. Junkkaalan kirjoitus kertoo ainakin minulle siitä, että hänen käsityksensä syrjinnästä ja tasa-arvosta ovat muodostuneet yhteisössä jossa tasa-arvo ja syrjintä käsitetään hyvin eri tavalla kuin vaikkapa Suomen yhdenvertaisuus-ja tasa-arvolainsäädännössä.

Mielestäni voi kuitenkin miettiä onko vähemmistöön kuuluvien nuorten ihmisten, tai vanhempienkin, mahdollista elää hyvää elämää kirkossa, jossa ei pyritä suitsimaan henkilökohtaisiin ominaisuuksiin liittyvää kielteistä asennoitumista, kommentteja jne.? Onko olemassa homoihin, mustiin, romaneihin, vammaisiin jne. liittyvää keskustelua, joka eristää ja karkottaa näihin ryhmiin kuuluvia ihmisiä kirkosta tai sen järjestöistä (kuten lähetysjärjestöistä), ja jota pitäisi pyrkiä suitsimaan, jos kirkko haluaa olla yhteisö, joka kohtelee hyvin jäseniään em.ominaisuuksista riippumatta.

En ole koskaan törmännyt tasa-arvo ja yhdenvertaisuuskasvatukseen kirkossa. Tai että henkilökunnalle, luottamushenkilöille ja ylipäänsä jäsenille kerrottaisiin mitä esimerkiksi syrjintä seksuaalisen suuntautumisen perusteella on ja mitä seurauksia siitä on esimerkiksi nuorille ihmisille.