Hae sivustolta

Kirkon liberaalit ja konservatiivit

Markku Jalava

Äsken käytyjen kirkolliskokousvaalien jälkeen uutisoitiin, että ensimmäisen kerran valituista edustajista yli puolet on uudistusmielisiä tai liberaaleja. Melko virallinen arvio mm. Kotimaa-lehdessä pe 23.2. oli, että voimasuhteet ovat 51–49 liberaalien hyväksi.

Kun aloitin 12 vuotta sitten kirkolliskokouksessa, tuollaisen arvion esittäminen oli arveluttavaa, ellei peräti tuomittavaa. Silloin muistan ajatellun, että liberaaleja oli kolmasosa, vaikka liberaaleista ja konservatiiveista ei oikein saanut puhua. Varsinkin kirkon ylätasolla vakuutettiin, että tuollaista jakoa kirkossa ei ole, ”olemme yhtä”.

Muistan, miten silloin 12 vuotta sitten eräät uudet kirkolliskokousedustajat olivat irrottaneet Kotimaa-lehden julkaiseman kirkolliskokousedustajien valokuvagallerian ja merkinneet kynällä uudistusmielisiksi arvioimiaan edustajia pienellä u-kirjaimella.

Jotkut edustajat pahoittivat kuvat nähtyään tästä mielensä. Kyseisten lehtileikkeiden omistajat joutuivat ankaraan puhutteluun, ja uhattiin ryhtyä ”tarpeellisiin toimenpiteisiin”, jos merkintöjä ei poisteta tai lehtileikkeitä hävitetä.

Moittijoiden mielestä tuollaista arviota ei voinut tai saanut tehdä, eikä julkisesti esittää. Kysyttiin, millä perusteella edustajia arvioitiin? Ja totta, siitähän saattoi muodostua henkilörekisteri, jota ei saa ilman asianomaisten lupaa perustaa.

Syylliset lupasivat, etteivät enää ikinä tee tuolla tavalla, ja hävittävät aineiston. Silmät ja korvat toki edelleen todistivat, että siellä oli liberaaleja ja konservatiiveja.

Tuollainen varsin kiihkeä keskustelu aiheesta tuntui ensikertalaisesta suorastaan pelottavalta, varsinkin kun oltiin kirkon piirissä.

Nyt 12 vuotta myöhemmin on tullut sopivaksi puhua kyseisistä suuntauksia ja ”kirkon puolueista”. Yhä virallisemmin puhutaan kirkolliskokouksen kahtiajaosta, henkilönimiä tosin mainitsematta. Ehkä nyt suuntausten välillä voidaan käydä jo dialogiakin.

Niin muuttuu maailma.

Vastaa

Edellinen artikkeli
Miniripari 2/6: Jumala, Luoja
Seuraava artikkeli
Puhua oikein

9 KOMMENTIT

  1. Tämä kommentti tulee nyt vähän jälkijunassa, mutta tulkoon. Olen ollut Markun mainitsemat 12 vuotta pois kirkolliskokouksesta, ja sitä ennen 12 vuotta kirkolliskokouksessa. Varmaan jonkinlaisia jakolinjoja oli olemassa jo vuonna 2000 alkaneella kaudella, mutta en kokenut niitä kovin voimakkaina tai vakiintuneina. Mielipiteet muodostuivat asia kerrallaan. Viimeisellä 2008 alkaneella kaudella vastakkainasettelu alkoi korostua. Ihmiset tuntuivat ryhmittyvän jopa ruokapöytiin ”rintamalinjojen” mukaisesti. Mielestäni yhteydenpito eri tavoin ajattelevien välillä väheni.

    Toivottavasti Markun toive lisääntyvästä keskustelusta toteutuu. Pahoin kuitenkin pelkään, että rintamalinjojen selvä esiintuominen voi myös aiheuttaa jonkinlaista ”ryhmäpainetta” ja siten edelleen vähentää mahdollisuutta sovitteluun ja rakentaviin ratkaisuihin.

    ”Kaikki viisaus ei ole yhdessä päässä”, sanotaan. Ei kenenkään päässä, ei liberaalien eikä konservatiivien. Tiukkoja kantoja puolustetaan mm. sillä, että opissa ei voi tehdä kompromisseja. Muistetaanko silloin, että kenelläkään ei ole täyttä totuutta hallussaan? Ei kummallakaan puolella.

    • ”””Kaikki viisaus ei ole yhdessä päässä”””

      En tiedä mistä tuo lausahdus on, itse kyllä uskon että KAIKKI viisaus on kyllä yhdessä päässä, Jeesuksen.

      Siis kristityt (todelliset) ovat Jeesuksen ruumis jota sii päänä johtaa itse Jeesus Kristus.

      Jeesus sanoo että Hänen seurajansa tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta.

      Onko siis Jeesuksen ruumiissa riitoja ja kiistoja?

      1. Kor. 1:10
      Mutta minä kehoitan teitä, veljet, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen, että kaikki olisitte puheessa yksimieliset ettekä suvaitsisi riitaisuuksia keskuudessanne, vaan pysyisitte sovinnossa ja teillä olisi sama mieli ja sama ajatus.

  2. Ari Pasanen, tarkoitatko, että ihmiset, edes kirkon jäsenet, ovat kaikki samaa mieltä asioista ja tehtäväistä, joita meidän tulee tehdä? Minulla on vähän toisenlainen kokemus. Historiaa kun katsoo, on käyty jopa uskonsotia. Suomen ev.lut. kirkon sisälläkin on erilaisia ajatuksia Kristuksen seuraamisesta. Melko yleistä on, että ajatellaan olevan yksin oikeassa. Yhtä oleminen ei tarkoita, että ollaan samaa mieltä.

    • Markku Jalava selitä minulle kuinka ruumis toimii, voiko ruumiin eri jäsenet toimia omalla tavallaan vai kuinka?

      Samaa asiaa koskee puu vertaus, voitko koota orjantappuroista viinirypäleitä?

      Ajattele näitä lapsenkaltaisesti.

    • Markku Jalava kirjoitit eripuraisuudesta jota näet ns ”kristittyjen” keskuudessa, minä taasen sanon ettei todellisten kristittyjen keskuudessa niitä ole koska heillä on sama mielei, Jeesuksen.

      Ajatteleppa nyt Ukrainassa sotivat keskenään saman kirkon jäsenet, voitko löytää sieltä todellisia kristittyjä????

  4. Jakoa uudistusmielisiin ja traditiolaalisiin on varmaankin ollut aina, mutta asiat minkä suhteen jakolinja kulkee ovat kaiketi aikojen saatossa muuttuneet.

    Arvelisin että kirkoa yhdistävä dialogi on edelleen mahdollista toisaalta raamatullista ns. liberaaliteologiaa kannattavien ja toisaalta perinteisempää raamatuntulkintaa kannattavien välillä, kun näkemyserot kirkon perustehtävästä eivät ole kovinkaan suuria. Yksimielisyys kirkon perustehtävästä on säilynyt johtuen välillisestä vaalijärjestelmästä. Edustajavalinnat tekee rajattu joukko ihmisiä, jotka ovat itse ainakin jossain määrin sitoutuneet kirkolle kirkkolaissa määriteltyyn tehtävään.

    Seurakuntavaaleissa, siis kirkkomme paikallisvaaleissa tilanne on toinen. Kokonaisnäky kirkon perustehtävästä ja eri työalojen merkityksestä ei ole koko jäsenistöä ajatellen kattava. Kirkollisten toimitusten ja uskonnollisten riittien merkitytksen tuntemus voi olla ns. rivijäsenelle varsin kapea tai jopa kokonaan hämärtynyt. Enemmistö äänioikeutetuista jäsenistä jättääkin oikeutensa käyttämättä. Tässä kohdin on syytä kysyä, tulisiko valta päättää kirkolliskokouksen kokoonpanosta antaa niille jotka kirkon paikallisvaaleissa edustavat ”nukkuvien puoluetta”. Miten silloin kävisi laajan yksimielisyyden kirkon perustehtävästä?

    Kirkollisen median piirissä kokonaisuus on varsin hyvin hallussa, mutta kirkollisten piirien ulkopuolisessa sekulaarissa mediassa usein kritisoidaan kirkkoa päättämättömyydesta, eli siitä että kirkkolaiva käänyy hitaasti jos silloinkaan. Tämän kaltaiset kirjoitukset ovat yleensä irti kirkon yhteisestä identiteetistä ja toiminnan varsinaisesta tarkoituksesta.

    Kirkolle sen tunnustusperusta ei ole kuollut kirjain, vaikka selulaari media sen kuinka tahtoisi sivuuttaa. Nykytilassa kirkkomme luottamushenkilöt hallinnon eri tasoilla ovat sitoutuneet tähän tunnustusperustaan riippumatta siitä, lukeutuvatko he sitten ns. uudistusmielisiin taikka traditionalisteihin.

  6. Onko kaikki kastetut kristittyjä siitä huolimatta, ettei heillä ole uskoa edes siihen, että heidän synnit on anteeksi annettu Kristuksen sovitustyön tähden? Tiedämme että alussa alettiin uskovia nimittää kristityiksi. Uskovat taas tunnistaa siitä, että heillä on erityisen rakastava suhde Kristukseen. Sen he ovat saaneet uudestisyntymisessä. Uudestisyntymisessä tulemme osallisiksi jumalallisesta luonnosta joka on rakkaus. Rakkauden Kristukseen kristitty saa siis uudestisyntymisessä. Välinpitämätön suhtautuminen Kristukseen on arveluttava merkki siitä, ettei uudestisyntymistä ole vielä tapahtunut, vaikka kaste olisi suoritettu.

Markku Jalava
Markku Jalava
Olen kirkosta, historiasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta (muun muassa) kiinnostunut toimittaja-viestintäpäällikkö. Virasta irti, mutta luottamustehtävissä jatkan innolla, ja kirjoittamista. Olen kirkkovaltuutettu ja kirkkoneuvoston jäsen Nurmijärven seurakunnassa sekä ex-kirkolliskokouksen jäsen. Kokemusta on suntionkin tehtävästä.

Äsken käytyjen kirkolliskokousvaalien jälkeen uutisoitiin, että ensimmäisen kerran valituista edustajista yli puolet on uudistusmielisiä tai liberaaleja. Melko virallinen arvio mm. Kotimaa-lehdessä pe 23.2. oli, että voimasuhteet ovat 51–49 liberaalien hyväksi.

Kun aloitin 12 vuotta sitten kirkolliskokouksessa, tuollaisen arvion esittäminen oli arveluttavaa, ellei peräti tuomittavaa. Silloin muistan ajatellun, että liberaaleja oli kolmasosa, vaikka liberaaleista ja konservatiiveista ei oikein saanut puhua. Varsinkin kirkon ylätasolla vakuutettiin, että tuollaista jakoa kirkossa ei ole, ”olemme yhtä”.

Muistan, miten silloin 12 vuotta sitten eräät uudet kirkolliskokousedustajat olivat irrottaneet Kotimaa-lehden julkaiseman kirkolliskokousedustajien valokuvagallerian ja merkinneet kynällä uudistusmielisiksi arvioimiaan edustajia pienellä u-kirjaimella.

Jotkut edustajat pahoittivat kuvat nähtyään tästä mielensä. Kyseisten lehtileikkeiden omistajat joutuivat ankaraan puhutteluun, ja uhattiin ryhtyä ”tarpeellisiin toimenpiteisiin”, jos merkintöjä ei poisteta tai lehtileikkeitä hävitetä.

Moittijoiden mielestä tuollaista arviota ei voinut tai saanut tehdä, eikä julkisesti esittää. Kysyttiin, millä perusteella edustajia arvioitiin? Ja totta, siitähän saattoi muodostua henkilörekisteri, jota ei saa ilman asianomaisten lupaa perustaa.

Syylliset lupasivat, etteivät enää ikinä tee tuolla tavalla, ja hävittävät aineiston. Silmät ja korvat toki edelleen todistivat, että siellä oli liberaaleja ja konservatiiveja.

Tuollainen varsin kiihkeä keskustelu aiheesta tuntui ensikertalaisesta suorastaan pelottavalta, varsinkin kun oltiin kirkon piirissä.

Nyt 12 vuotta myöhemmin on tullut sopivaksi puhua kyseisistä suuntauksia ja ”kirkon puolueista”. Yhä virallisemmin puhutaan kirkolliskokouksen kahtiajaosta, henkilönimiä tosin mainitsematta. Ehkä nyt suuntausten välillä voidaan käydä jo dialogiakin.

Niin muuttuu maailma.

© Kotimaa – Merkityksellistä sisältöä