28.8.2015 VÄÄRINELÄMISENI JOUTSENLAULU

diabetes

 

Kuluvan vuoden huhtikuussa tämä bloggaaja jäi 60-vuotistarkastuksessa verekseltään kiinni diabeteksen hallussapidosta ja käytöstä. Lukemat olivat niin hurjat, että lääkäri päätti välittömästi määrätä lääkityksen alkavaksi. Useita vuosia käsissä ja jaloissa tuntuneet oudot ja voimakkaat kivut saivat kerta heitolla selityksensä: diabeettista neuropatiaa. Samoin vuosikausia kestäneet tulehduskierteet ympäri kroppaa tulivat ymmärrettävämmiksi. Tieto ei lisännyt mutta ei myöskään vähentänyt tuskaa.

Hetkessä ympärilleni kasvoi isohko valkotakkisten ammattilaisten pelastuspartio. Oli lääkäriä, terveydenhoitajaa, sairaanhoitajaa, jalkojenhoitajaa, ravitsemusterapeuttia kaksinkin kappalein, sillä Espoon terveydenhuolto-organisaatio tahtoi vieroittaa minut työteur…siis työterveysfirmastani. Kului monta kuukautta niin, että kävin erilaisissa kokeissa kummassakin kaupungissa ja sitten salakuljetin tulospapereitani hiippakuntarajan yli vihollispäämajan tietoon kuin paraskin kaksoisagentti.

Tapiolan terveysasemalla valkotakkinen huusi kuin hinaaja nähdessään vanhoja koetuloksiani. Hän totesi – kirosanat pois lukien – lyhyesti ja ytimekkäästi, että minulla on ollut esidiabetes jo ties kuinka monta vuotta. Kivutkin ovat jo ehtineet kroonistua. Miten tällaista ei ole ajoissa huomattu? No, kun tässä on ollut vähän muitakin murheita…?

Nyt olisi sitten edessä totinen paikka, yhdestoista hetki, parannuksenteon aika. Painoa on pudotettava rutkasti, ruokavalio pistettävä uusiksi ja unta saatava kalloon riittävästi. Toukokuussa alkoi urakkani, nyt olen 14 kg kevyempi, kiitos jänönruuan puputtamisen ja ankaran kuntosaliharjoittelun. Lihakset oli saatava takaisin, kun ne ensimmäiseksi katosivat laihtumisen myötä käsivarsista. Energian pitäisi pakkautua sinne eikä vyötärölle. Ei muuta kuin koko kesän ajan kolme kertaa viikossa kuntosalille!

Onhan se aika kätevää, kun meikäläinen mahtuu taas vanhoihin vaatteisiin, kaksi numeroa pienempään albaan eikä Vanhassa kirkossa kirkkosalin puolelta sakastiin siirtyminen kaksoisovien puolikkaasta enää saa meikäläistä jäämään kiinni ovenkarmien väliin mah… hartioistani.

Mutta en minä tätä kirjoittanut kerskailumielessä, vaan suuren hämmennyksen vallassa! Nimittäin kaksi tämänpäiväistä uutista sai minut ihmetyksen valtaan:

  • PUPUN RUOKA ELI SALAATTI ON RAVINTONA NOLLAN LUOKKAA! Näin meille kertoo amerikkalaislehti Washington Post. Syynä alhaiseen ravintoarvoon on se, että salaattikasvikset ovat suurimmalta osaltaan eli 95–97- prosenttisesti vettä. Esimerkiksi jäävuorisalaatissa on sama vesipitoisuus kuin litran kivennäisvesipullossa: 96 prosenttia vettä ja 4 prosenttia pulloa.
  • Salaatti on kuulemma vain tapa kuljettaa jäähdytettyä vettä pellolta ruokapöytään. Ja vieläpä paha tapa, salaatti kun vie viljelyalaa, vaatii fossiilisia polttoaineita kuljetukseensa ja jäähdytykseen, eikä loppujen lopuksi tuo paljoakaan lisää lautasella. Neljä ravintoarvoltaan alhaisinta kasvista ovat tutkijoiden mukaan salaatin aineksia eli kurkku, retiisi, jäävuorisalaatti ja selleri.
  • LIIKUNNAN TERVEYSVAIKUTUKSIA LIIOITELTU. PERIMÄ SELITTÄÄ IHMISEN FYYSISESTÄ KUNNOSTA JOPA PUOLET, ELINTAVAT TOISEN PUOLEN. Miten sitten on, Jyväskylän yliopiston liikuntalääketieteen professori Urho Kujala, kannattaako liikkuminen? Kunto-Urho vastaa YLE:n uutisten mukaan näin:
  • Liikunta vaikuttaa niihin kunto-ominaisuuksiin, joita siinä lähdetään harjoittamaan. Esimerkiksi lihaskuntoharjoitukset tekevät epäilemättä hyvää iäkkään ja heikentyvän ihmisen toimintakyvylle. Ja saahan moni liikunnasta myös mielihyvää terveysvaikutuksista riippumatta.
  • Esimerkiksi dementia, kakkostyypin diabetes tai vaikkapa sepelvaltimotauti kehittyvät vuosikymmenten saatossa. Jo kauan ennen kuin tauti on diagnosoitu, se voi heikentää kuntoa ja vähentää liikkumista. Eli tauti voi aiheuttaa liikkumattomuutta eikä toisin päin. Tutkimustuloksia tulkitaan kuitenkin usein niin, että liikunnan vähäisyys on ainoana syynä taudin puhkeamiseen.
  • Sekä terveillä että sairailla ihmisillä liikunta vaikuttaa yleensä myönteisesti mielialaan. Liikunnasta ei tarvitse tehdä liian vaikeaa. Toistaiseksi ei ole osoitettu keski-ikäisen tai iäkkään ihmisen terveydelle parempaa liikuntamuotoa kuin lähteä kotiovelta hyvän kaverin kanssa reippaalle kävelylle metsäpolulle. Siinä luultavasti saa kaiken sen hyödyn terveydelle, mitä liikunnasta on saatavissa.

Minä en tykkää yhtään siitä, että kaiken maailman washingtonpostit ja suomalaiset iltapäivälehdet joka päivä uutisoivat raflaavin otsikoin jostakin uudesta enemmän tai vähemmän tieteellis-ihmeellisestä tutkimuksesta, joka aina kumoaa sen, minkä lukija on vaivalla oppinut pitämään jonkin sortin totuutena. Toisella iltapäivälehdellämme on lannistava tapa pitää Oletko aina tehnyt tämänjatuon väärin?-palstaa.

Minulla on nyt jymäytetyksitulleen olo. Entisellä fysiikanopettajallani oli tapana sanoa, että pitkätukkia jymäytetään aina. Minulla ei enää edes ole pitkää tukkaa, mutta minusta tuntuu kuin henkinen etulettini roikkuisi raskaana silmilläni. Miten te, lukijat, kestätte elää tällaisessa valhemaailmassa?

* * * * * * * *

Vähän tätä arvelinkin: Kommentoijilla menee kolme viikkoa jokapäiväbloggauksen hämmästelyssä ja sitten kun lysti on miltei ohi, niin viimeisellä viikolla herätään, että hei, meillähän olisi näihin juttuihin paljonkin sanottavaa...!  .

Well, bloggaus 28 / 31.

 

 

 

20 kommenttia

  • Elias Tanni sanoo:

    Tuo ylin kuvasi on ”the story of my life”…. 🙁

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Elias, niin on monen muunkin. On monia huonoja tapoja reagoida ”tuomioon” eli diabetes-diagnoosiin. Jotkut eivät reagoi ollenkaan vaan jatkavat samaa vanhaa rataa. Toiset taas alkavat lääkitä itseään itsesäälillä ja alkoholilla. Mutta sitten vasta on piru irti, kun näkö menee ja varpaita joudutaan amputoimaan…

      Oli ällistyttävää pari päivää sitten kuulla mut 4 kk sitten tavanneelta hoitsulta, että ”sä et varmaan edes tajunnut, miten lähellä kuolemaa sä silloin keväällä olit!” Ilmeisesti diabetes on sellainen asia, että sen hoidossa ei kannata kenenkään lepsuilla. Rankkaa konfrontaatiota vaan peliin!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Saatuani tuon diagnoosin tein rankkaa konfrontaatiota varmaan puoli vuotta. Sitten huomasin, ettei se elämä siitä parane… 🙁

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Mulle tuli aluksi sellainen fiilis, että mun on ihan turha enää mennä kauppaan, kun en mä voi sieltä mitään ostaa. Seuraavaksi tuli mieleen, että kaupoista pitäisi poistaa kaikki vehnäjauhoja ja sokeria sisältävät jutskat. Seuraavaksi mä protestoin sitä, että lääkäri kielsi multa myös tupakan ja alkoholin. Olisi tehnyt mieli sanoa, että en pysty siihen. Olisi saanut aikansa ihmetellä ja kysellä, että kuis nyt noin. Mä vaan sitten kylmän rauhallisesti sanoisin, että voidakseen lopettaa on täytynyt joskus aloittaa…

      Toisin kuin Paavali väittää, niin ei rahan himo ole kaiken pahan alku ja juuri, makean himo on.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Elias Tanni sanoo:

      Vehnäjauhon kirouksesta olen samaa mieltä, vaikka leipomisesta tykkäänkin…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      ”Leipuri Hiiva, hän asuu Kumputiellä, hän pullat, kaakut leipoo siellä…”

      Muistatko muuten pampam-Paulin (McCartney?) taikakaulimen?

      https://youtu.be/bs5t1uzkD5E

      Jostakin hoksasin, että pizzapohjan voi tehdä kakkakuulis… siis kukkakaalista. Toimisikohan tuollainen viritelmä?

      Minä muuten liityin Pääkaupunkiseudun Diabetesyhdistykseen vertaistukea saadakseni. Yhdistyksellä on myös pieni myymälä, jossa on myynnissä iso läjä erilaisia sokerimittareita – ja sokeritonta suklaata asevelihintaan. Eihän se miltään maistu, mutta kun käyttää vähän mielikuvitusta, niin…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Hieno blogi, oikea tietopaketti.

    Minäkin olen kyllästynyt noihin ”Oletko aina tehnyt tämänjatuon väärin?”-listoihin. Tänä päivänä kielletään jotain ja jo huomenna ei enää kielletäkään. Muistan edelleen sen, kun maksalaatikko olikin pahasta. Lapset tykkäsivät maksalaatikosta. Sitten yhtäkkiä se tieto kumottiinkin. Olen päättänyt, että elän kuten ennenkin ja pesen pyykit kuten olen tottunut, keitän kahvini miten parhaaksi näen ja syön kuten lapsena maalla totuin syömään. Monipuolisesti.

    Tosin, ehkä kannattaa mennä mittauttamaan sokeriarvot, isällä kun oli aikuisiän diabetes…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Salme, suosittelen sokeriarvojen mittausta, kun tauti on ollut noinkin läheisellä ihmisellä. Diabetestä voi sairastaa tietämättään, kun se muhittelee niin kauan eikä välttämättä anna kipuoireita kroppaan.

      Mun toinen mummini sairastui sokeritautiin 55-vuotiaana, mutta sairaus saapui sitten sellaisella voimalla, että kyseeseen tuli ykköstyyppi insuliinipistoksineen. Diabetes sokeutti mummini. Jalkojen amputointiakin jo suunniteltiin, mutta onneksi hän ehti kuolla vähän ennen toimenpidettä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Salme Kaikusalo sanoo:

      Hannu, olet oikeassa. Onhan minulatakin sokeriarvoja mitattu matkan varrella, mutta nyt taitaa olla muutama vuosi viime kerrasta. Tämä blogi muistuttaa mittauksen tarpeellisuudesta oivasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Minun sairaskertomukseni on ilmeisen sairas. Kun täytin 50 ja piti korttikelpoisuus tutkia, niin silloin sokerini oli jo yli kuuden. Lääkäri ihankuin suupielestään totesi, että pitäisi vähän ratkkailla. No eipä tullut tarkkailtua. Ikää on tullut reilu parikymppiä lisää ja samoissa, ehkä hiukan kohoneissa lukemissa ollaan. Muutamia vuosia olin lääkärin hoidossakin. Pääosin tarkkailin itseäni. Puntaria, verenpainetta, sykettä ja sokeria itse itseltäni mittailin. Kerran vuodessa toimitin suttuiset paperini Hänelle, joka on kaiken ymmärryksen yläpuolella. Hän sanoi, että silloin tällöin pitää tehhä kaksois mittaus. Ennen ruolailua ja parituntia sen jälkeen, jos toinen lukema ei ylitä ysiä, niin kaikki kunnossa. Liberon kohtaloon otan osaa, koska olen ollut näkövammaisten kanssa tekemisissä ja tiedän mistä silloin puhutaan. Itse olen kärsinyt selkperäistä säärikipua, joka on todella invalidisoiva. Kun ne kaikki tulevat samaan kehoon, mistä libero kertoi., niin siinä on kuormaa tarpeeksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Laurille noista arvoista: Paastoverensokerin ennen aamiaista tulisi olla välillä 4-6, ennen lounasta 5-6 ja 1,5-2 h jälkeen alle 8.

      Jos masensin, niin se ei ollut tarkoitus. Tämä oli vaan tätä konfrontaatiota. Olen iloinen siitä, että näissä asioissa mua (eikä varmaan muitakaan kohtalotovereitani) ole vain ja ainoastaan taputeltu päähän (sillä siitä saa päänsärkyä), vaan on tuotu varsin selvästi esiin se, että hengellänihän tässä leikin. Ja jos en leiki sääntöjen mukaisesti, niin leikki voipi loppua lyhyeen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Kovin on tutun kuuloista. Itse lopetin pastan ja leivän kokonaan… Söin kaikkea muuta normaalisti, paino putosi 8 kg /2kk ja sitten taas söin yhden leivän ja toisen ja pastaa ja ja… No nyt yritän taas jättää nuo herkut pois. Pitää mennä mittaaman sokerit, on ollut jo pitkään mielessä…

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Ismo: Mun ongelmani on se, että olen leipäpappi. Eli pappi, joka ei elä ainoastaan leivästä, mutta syö ruisleipää kuitenkin joka välissä. Leipää ei kuulemma pitäisi syödä pelkästään yhtenä ateriana, mutta se sopii osaksi joko lounaalle tai päivälliselle. Eli aina pitäisi olla jotakin sitä sokrupiikkiä tasaamassa. Marjoja, hedelmiä, vihanneksia, vihreitä rehuja. Sitten jos lataat välipalaksi mustikkaa ja mansikkaa, niin hedelmäsokereita hillitsemään pitää läntätä päälle esimerkiksi rahkaa.

      Hei, mä en olisi ikinä uskonut, että mä joskus tulen saarnaamaan tällaisistakin asioista. Mutta mukavampaa tämä on kuin kertoa, että synnin palkka on kuolema…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Painon pudottamisessa kannattaa olla maltillinen, 1kg-2kg/kk ehdoton maksimi. Elämäntaparemontti on melkein aina liian raju, nopea ja yhtäkkinen. Amerikkalaiset ovat tätä(kin) tutkineet: vain noin joka tuhannes pystyy tekemään uusista elintavoistaan pysyvän. Flowfiilis haihtuu vuodessa kahdessa. Jos liikunnasta tykkää, niin sitä mun mielestä kannattaa harrastaa monipuolisesti mielin määrin, silloin ei tarvitse ruuan/makeisten tms. suhteen olla turhan tarkka. Varmaan tässäkin tosin on eroja eri ihmisillä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Joo, mutta kun mä olin kerännyt tämän viimeisen 10 kiloani viime syksyn aikana, niin ajattelin, että se ei ole mun todellista painoani. Siitä ”varsinaisesta” painostani on pois vain 4 kg. Eli se ylimääräinen taakka oli mulla vain lainassa stressiltä, ahdistukselta ja pelolta…

      Pari kuukautta mä valokuvasin joka ikisen lounaani. Opin tuunaamaan niitä värikkäiksi virityksiksi. Nyt en tarvitse fyysistä kameraa, kun mulla on psyykkinen kuvanottolaite sisälläni. Se arvioi annokset yksisilmäisen tasapuolisesti. Tästä on jo tullut rutiini, josta on mukava pitää kiinni.Mukavaa on myös tajuta, ettei mun tarvitse enää syödä niin paljon kuin ennen. Puolet riittää…

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Minusta tuo Hannun kommentin 14:07 ensimmäisen kappaleen huomio on tärkeä. Mulla oli vuosia sitten paastoverensokeri jatkuvasti päälle kuuden ja paino reilusti päälle sadan. Olen 188cm pitkä, optimaalipaino varmaankin olisi n. 85kg. Mikäli pyrkisin saavuttamaan tuon optimaalipainon, ja pitämään sen, seurauksena olisi vähintään avioero (voi se olla muutenkin), syytteitä sivullisten ainakin henkisestä kiusaamisesta, kukaties muutama pahoinpitely jne..Olen saavuttanut jonkinlaisen ”hoitotasapainon” (paastoverensokeri 4.7-4.8) pyöräilemällä/kävelemällä kesät talvet kaikki matkat+lihaskuntoharjoittelulla+ilta herkkujen syömisellä. Paino edelleen n. 95kg (eli lievä ylipaino, mutta toisaalta olen edelleen toistaiseksi ilman palloa jalassa/pakkopaitaa päällä ja hengissä). Kukin tavallaan. Parempaan en pysty.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

      Niin ja vielä: Hannulle voimia ja siunausta ja meille muille lisää näitä RR:n erinomaisesti kirjoitettuja blogeja!

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Sulla oli sitten ankara remontti edessä, kuulostaa siltä. Sairauden kanssa eläminen on ponnistelua ja minä ainakin haluan toivottaa sinulle RR siunausta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121