1. Ärsyttää, kun sedät ja tädit posket täristen ovat huolissaan nuorten ja lasten älypuhelinten käytöstä. Moraalipaniikki par excellens. Ihan kuin kännykät olisivat syy lasten ja nuorten pahoinvointiin. Eivät ole. Suurin ja merkittävin syy on köyhyys. Toistan: mitä lähemmäs köyhyysrajaa tai sen alapuolelle mennään, sitä todennäköisempää, että löytyy lapsia, joilla pahoinvointia, ongelmia, rikollisuutta, psyykkisiä häiriöitä, ahdistusta ja masennusta.
2. Ärsyttää nähdä Päivi Räsänen televisiossa. Kyllästyttää. Se puoliuskonnollinen palvonta, jota tietyissä piireissä Räsästä kohtaan harrastetaan. Olisiko jo aika siirtyä eläkkeelle. Päivi vastustaa lähes kaikkea, mitä itse kannatan: abortteja, eutanasiaa, avoliittoja, seksiä ennen avioliittoja (ja ehdottomasti avioliiton jälkeen), homoliittoja, huumeiden käyttöhuoneita, naispappeutta ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Päivi on hyvä moraalinen kompassi. Kun on tasan vastakkaista mieltä, on suurinpiirtein oikeassa.
3. Ärsyttää, kun SRK:n puheenjohtaja Valde Palola kirjoituksessaan pohtii, mitä tapahtuu kirkon uskottavuudelle ja yhtenäisyydelle, jos kaksi eri avioliittokäsitystä hyväksytään. Valde unohtaa, että kirkossa toimii suuri herätysliike, jonka mukaan vain Jumalan valtakunnasta julistettu evankeliumi pelastaa. ”Kristittyjä” tämän ison liikkeen mukaan löytyy ainoastaan Saara-äidin suljetusta sylistä. Valde hyvä, kumpi koettelee enemmän kirkon ”uskottavuutta ja yhtenäisyyttä” SRK vai kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä?
4. Ärsyttää konservatiivisten herätysliikkeiden homohysteria. Kun nyt vähän – tai paljon – olen ehtinyt ennen teologiaan paneutumista opiskella sosiologiaa ja sosiaalipsykologiaa Tampereen punayliopistossa, se pakostakin panee pohtimaan, mitä tuon neuroottisuutta hipovan hulluuden taustalla piilee. Ymmärrän, että uskonto on tietyssä mielessä omalakista ja etenkin teologisia oppirakennelmia tulisi selittää teologialla, mutta…
Hyvä miettiä, onko kaikki uskonnollinen käyttäytyminen selitettävä vain uskonnolla? Luterilaisuuden perusdogmi sola scriptura ei viime kädessä selitä mitään eikä etenkään sitä vesikauhuista vaahtoamista, mikä piispainkokouksen esityksen jälkeen on ympäri somemaailmaa riehunut.
Miksi juuri homoseksuaalisuus herättää konservatiivien parissa niin suunnatonta pelkoa, kiukkua ja kieltämistä? Anteeksi nyt, mutta onko joku ”psykoseksuaalinen” kehitysvaihe nuoruuden konservatiivikristillisessä kasvuympäristössä jäänyt integroimatta minään?
5. Ärsyttää kirkon korkeakirkollisuus. Sen purkaminen voisi alkaa piispoista ja papeista. Pois piispansauvat. Pois messukasukat, albat, stolat ja muut liturgiset pellevaatteet. Pois joka sunnuntainen ehtoollinen ja puolikatolinen sakramenttivillitys. Sana riittää.
6. Suututtaa, kun tekoäly tappaa. Israelin armeija on kertonut käyttävänsä kahta tekoälyohjelmaa ihmisten tunnistamiseen ja tappamiseen Gazassa. Ajatelkaa! Tekoäly saa päättää, kuka saa elää, kuka kuolla. Toisen tappamisohjelman nimi on Laventeli ja toisen Evankeliumi. Siis ilosanoma. Irvokkuudessaan tämä ohittaa jopa Purran & sakset.
7. Suututtaa vimmatusti, kun hallitus ajaa – entisten lisäksi – päälle satatuhatta uutta ihmistä köyhyysrajan alapuolelle. Kaikki tietävät, ettei leikkauksilla asumistukeen ja toimeentulotuen ehtojen kiristämisellä ole mitään tekemistä talouden sopeuttamisen kanssa. Hallitusneuvotteluissa mukana ollut kokoomuslainen Helsingin pormestari Juhana Vartiainen totesi tämän avoimesti viikko sitten. Kyse on Vartiaisen mukaan hallituksen ”etiikasta ja ihmiskuvasta.”
Ymmärtävätkö nämä pukumiehet, jakkupukunaiset ja taustalla häärivät kasinoketkut mitä tekevät? Pahoin pelkään, että tajuavat. Hallituksen mielestä on eettisesti oikein ajaa lapsiperheitä epäinhimilliseen köyhyyteen.
Nyt tekisi mieli sanoa rumasti! Tämän esivallan puolesta olisi synti rukoilla.
8. Suututtaa suomalainen militarismi ja uhoavat kirjoitukset. Ei kahta sanaa – Venäjä hyökkäsi rikollisesti Ukrainan kimppuun ja Suomen puolustus syytä nostaa korkeimmalle mahdolliselle tasolla. Silti jatkuvat sotaisat puheet olisi syytä lopettaa. Venäjä rajan takana ei katoa. Mitä enemmän sotaa yltiömilitaristisissa puheissa lietsotaan, sitä todennäköisemmin se syttyy. Nyt on menossa nationalistinen hysteria eikä se ole koskaan johtanut mihinkään hyvään.
Siunatuksi lopuksi sentään muutama mielikuva, jotka koomisuudessa saavat hiukan hymyn karetta suupieliin.
9. Lähetyshiippakunnan pappeinkokous. Toistasataa miestä tap..siis kyynärtuntumassa puhumassa pienessä salissa, kuinka homoseksuaalisuus on syntiä.
10. Vanhoillislestadiolainen puhujainkokous. Noin tuhat maallikko- ja pappisveljeä pohtimassa, kuinka vanhoillislestadiolaisuuden piirissä tulisi edistää sukupuolten tasa-arvoa.
Kiitos kirjoituksesta, Kari-Matti. Sinua ärsyttää lähes kaikki, minua ei. Tärkeintä on Jumalan rauha. Tällöin elämä tuntuu mukavalta, kun olemme vapaat Jumala vihasta ja olemme pelastetut.
Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut. (Room. 5:9-10 / FB38)
Kiitos Juha kommentista. Ehkäpä eniten murehdin, minne tämä maailma on mennyt. Meillä vallassa Suomen historian oikeistolaisin hallitus. Kyllä. Oikeistolaisempi kuin Svinhufvudin 1930-luvun alussa. Köyhille raippaa ja kuritusta. Uusliberaali globalisaatio valtaa maailmaa. Ja militarismi. Kaukana nekin lähimenneisyyden rauhalliset ajat 2000-luvun alussa, kun presidenttinä ja ulkoministerinä kuuskytlukulaiset. Olisipa mukava, jos Juha joskus jättäisi Jumalallekin jotain päätäntävaltaa, mitä pelastukseen ja sen sellaiseen tulee.
Sitäkin murehdin, miten helposti kristityksikin itsensä mieltävä sulkee itselleen epämiellyttävän todellisuuden silmistään pois. Israel harrastaa joukkotuhontaa eli kansanmurhaa Gazassa, mutta kristillisdemokraatteja se ei sureta. Minua surettaa kovasti myös ne kymmenentuhatta lasta, joiden perhe hallituksen toimilla suistetaan todelliseen puutteeseen. Vaihtoehtojakin olisi.
Hyvä, terävä ja osuva kirjoitus. En itse rohkene noin terävästi asioita ilmaista. Olen kuitenkin lähes kaikista kohdista lähes samaa mieltä. Kohdassa 5 en menisi noin pitkälle. Kohdan 8 asiassa toivon erittäin tiukkaa linjaa Venäjää kohtaan ja Ukrainan armeijan tukemisen (aseistamisen) osalta. Muutoin toivon laillasi rauhan teeman ja puheen esille nostamista. Kohdasta 7 olen pitkälle samaa mieltä, vaikka ymmärrän tavoitteet valtiontalouden tasapainottamiseksi. Nyt leikkauspolitiikasta on tullut kuitenkin hallitukselle lähes mania kuten joillekin piispojen ehdotuksen vastustamisesta.
Kiitos kommentista. Kirjoitit hyvin tämän päiväisessä HS:ssa. Kohta 5 jäi tekstissä hiukan epäselväksi. Minusta sanajumalanpalveluksia voisi olla enemmän. Tulee mieleen Olavi Kares, joka oli neuroottisen kriittinen kaikkea korkeakirkolliseksi aistimaansa kohtaan, liturgisista vaatteista lähtien.
Valtiontaloutta välttämätön tasapainottaa, mutta keinoista olen hallituksen kanssa – ainakin toistaiseksi – ollut eri mieltä. Mitä tulee kohtaan 8, näen, että rauhan mahdollisuuksia tulisi lähitulevaisuudessa yritellä. Kaikki viittaa siihen, että Ukraina tulee jossain vaiheessa solmittavassa rauhassa menettämään joitakin alueita. Mitä tulee Suomen armeijan puolustuskykyyn, se pitää olla maksimaalinen. Kirjoittaa voisi maltillisemminkin, mutta tänään näin.
Niin,
Moninaistumiskehitys yhdessä moniarvoistumiskehityksen kanssa edellyttänee jatkossa entistäkin kehittyneempiä ja moninaistuvampia moninaisuudensiotokyvyn tunnetaitoja. Tulevaisuudessa kansalaistaituoihin tuliskikin kuulua mm. ärsyyntymisensietotaito. Yhtenäiskulttuurissa jotkut asiat ovat kenties olleet helpompia?
Tulevaisuuden yhteiskunnassa kenties kohtaamme yhä erilaistuvia ärsyttävyys- ja ärsyyntyvyysilmiöitä.
Moninasituminen haastaa myös moninaistumistavoittelijaa.
Kommentista on vaikea ymmärtää mitään. Yhtenäiskulttuuri katosi huomattavasta osasta Suomea jo 1900-luvun alussa. En tiedä, mistä Jukka Mikkola on kotoisin, mutta Kotkansaarella mistä minä, yhtenäiskulttuuria ei taida olla koskaan erityisemmin ollutkaan.
Pahoittelen krypsisyyttäni kommentissani. Yhtenäiskulttuuri tosiaan on kadonnut. Eikä täydellistä sellaista liene ollutkaan. Mutta kaiken lisääntyneen ”moninaistumispuheiden” keskellä emme kuitenkaan oikein tunnu sietävän sitä ”moninaisuutta”, joka ei sovi meidän itse kunkin hyväksymään tai toivomaan moninaisuuden rajoihin. Olemme halunneet moniarvoisuutta (ja kaikenlaista moninaisuutta) mutta emme oikein halua ja/tai osaa hyväksyä kuitenkaan sitä moninaisuuden osaa – tai niitä arvoja – joka ei ole oman toiveemme mukaista. Ärsyynnymme, vihastumme, turhaudumme jne.. Tunteemme joutuvat toisinaan koetukselle. Ja senkaltaisia tilanteita saattaa tulla vastaan jatkossa yhä uusissa asioissa.
Miellä tuntuu olevan kovin rajoittunut moninaisuudensietokyky, koska ”tietynlainen” eroavaisuus omista näkemyksisitämme tuntuu itse kutakin ärsyttävän. Ns. perinteiset arvot ärsyttävät toisia, ns. muuttuneet/muutetut arvot taas toisia. Puhumme moniarvoisuudesta (joka puhe taitaa kuitenkin korvautua ”moninaisuus” -puheella) mutta tunnumme kuitenkin odottavan, että meillä olisi yhteinen arvopohja – kunkan se edustaisi omaamme…
Blogistia ärsyttää, suututtaa ja huvittaa!
Blogisti on 1-10 kohtien yläpuolella oleva älyllinen voittaja?
Blogistille voisi löytyä vaaleissa kannattajia, jos asettuisi ehdolle?
1-10 – ketä ärsyttää, suututtaa ja huvittaa? Ketä ei?
Kiitos blogista!
Luin uudestaan. Kohdat 1-10 ovat ignoorauksen kohteena.
Vaalipuheesi? Millä aikataululla olet ehdolla?
Luin kolmannen kerran.
Kiitos köyhän ja heikon puolustamisesta! Syrjinnästä voidaan olla montaa mieltä. LHPK viittaus lyhenteen kanssa on (lähellä) herjausta, vaikka olet huvittunut?
Rohkeutta sanoa ja kärjistää on sinulla vaikka muille jaettavaksi. Ehkä ”tuuttaus” helpotti hetkeksi mieltäsi?
Kari-Matti: Kiitos tästä blogista, sai hymynkareet suupieliin.
Olen jo niin vanha, etten jaksa enää suuttua tai edes ärsyyntyä kirkon konservatiivisiiven suhtautumisesta meihin seksuaalista vähemmistöä edustaviin kirkon jäseniin.
Mutta kyllä ärsyttää ja suututtaakin, että koko valtava kristinuskon vapauttava sanoma on suurelle osalle suomalaisista piilotettu päiviräsäsmäisten henkilöhahmojen taakse.
Nämä ”Jeesuksella ratsastavat aasit ” (siteeraan jotakin vanhaa Hesarin pakinaa) heiluttelevat vetskariraamattujaan mieluusti kameroiden edessä. Suurelle osalle suomalaisista tulee käsitys, että nämä henkilöt edustavat oikeasti Suomen ev.lut. kirkkoa.
En nyt muuta tiedä sanoa, kuin että piispat reilusti sanoudutte irti KD-puolueesta ja sen linjasta, jonka tosin paria poikkeusta lukuunottamatta, olettekin jo tehneet.
Kiitos kommentista. Kansanlähetyksessä, Raamattuopistosa ja Sleyn sekä KRS:n jäsenten ja kannattajien parissa KD kerää suurta kannatusta. Siinä, missä RKP:n kannatus laskenut sen osallistuttua oikeistohallitukseen, KD:n vastaavasti jopa hieman noussut. Kertoo aika paljon, millainen puolue KD on. Koska en itse taida oikein kuulua mihinkään vähemmistöön, niin ei esimerkiksi avioliittokysymys ole erityisemmin kiinnostanut. Nyt yllättynyt tämä homohysteria yllä mainittujen liikkeiden parissa. En ole oikein lämmennyt poliittisten tai teologisten kysymysten psykologisoinnista, mutta jotain peräti patologista tässä hysteriassa on.
Kari-Matti, Noista mainitsemistasi liikkeistä KRS on kuitenkin avarakatseisin. Sen piirissä on toki tiukemmin noissa asioissa ajattelevia mutta enemmistö muita. Liikkeen johto ei halunnut ottaa mitään kantaa piispojen ehdotukseen, kun sitä liikkeiden johtajilta kutsuttiin. Eivät halua olla mukana linjaamassa jotakin kantaa asiassa, joka jakaa. Toisaalta varjelevat tukijoidensa joukkoa, koska kannanotto molempiin suuntiin voisi vaikuttaa.
Toivo, tämä on totta. Enemmän viittasinkin siihen, että myös KRS:n tukijoiden parissa – käsitykseni mukaan – KD nauttii vähintään kohtuullista kannatusta. Mutta totta: KRS lienee nykyisin ennen muuta kirkon palvelujärjestö ja Frank Mangsin ajat yhtä kaukana kuin konsanaan Muroman ajat Raamattuopistossa.
Taannoisissa seurakuntavaaleissa – kävin läpi lähinnä suurimpien seurakuntien ja seurakuntayhtymien listoja – muutama mielenkiintoinen huomio kiinnitti. Jos vasemmistoliiton poliittiseksi viiteryhmäkseen maininneet yleensä mainitsivat jonkin herätysliikkeen viiteryhmäkseen, se oli aina herännäisyys. Jos herännäisyyden hengelliseksi viiteryhmäkseen maininneet toivat esiin, ketä nyt äänestäisivät, se ei koskaan ollut KD. Sama koskee vanhoillislestadiolaisia. Eli suurimmissa herätysliikkeissä KD ei nauti juuri minkäänlaista kannatusta. Sen sijaan Kansanlähetyksen, Raamattuopiston ja Sleyn parissa KD:n kannatus lähentelee todennäköisesti edelleen 70-80%, joskin PS nousemassa siellä varteenotettavaksi vaihtoehdoksi etenkin nuorehkojen miesten parissa.
Joku on joskus mieltänyt herännäisyyden ”kirkon viralliseksi (hyväksytyksi) herätysliikkeeksi”. KRS oli käsittääkseni aiemmin hieman erilainen kuin nykyisin – ainakin Sana-lehden selaitun pohjalta arvioituna. KRS ei halua ottaa kovin vahvaa kantaa asioihin? Eli haluaa tasapainoilla: ”kaikille kaikkea”.
Lestadiolaipiireissä käsittääkseni on aiemmin ollut vahva ”keskustalaisuuden suosio (tai suositus?)”?
Kansankirkko tietenkin toiminnee nuskossaan siten kuin ”kansa(n enemmistö)” ajattelee. Kansan enemmistö ei uskone virallisiin oppeihin (niihin ”perinteisiin kristinopin perusteisiin”) kokonaisvaltaisesti vaan siten kuin niitä itse tulkitsee tai/ja ymmärtää. Näin käsittääkseni tutkimukset kertovat.
Jos kirkossa pyritään kohti ykseyttä kansankirkon viitekehyksessä, herää tietenkin kysymtys: millaisesta ykseydestä on kysymys. Taitaa kirkkoon jäädä sisäisiä ärsyyntyvyystiloja enemmänkin.
Kari-Matti Laaksonen
Hyvä kirjoitus, olen monesta kohdasta samaa mieltä.
Kohta kohdalta voisi sanoa jotakin, mutta kappaleita on niin paljon, ja koskaan ei voi tietää, jos vaikka paneutuminen ja ajattelu lentääkin ulkoavaruuteen, tai moderointiin, joten en taida vaivautua.
Tämä on se syy miksi luulen tulevani poistetuksi, kun sanon, että Ukrainan osalta olen Trumpin kanssa samaa mieltä, että Krim ja Dombasin alue pitää luovuttaa Venäjälle ja antaa siellä asuneiden venäläisten, jotka ovat paenneet Venäjälle, palata takaisin kotiseuduille. Ja ukrainalaisten on vetäydyttävä alueelta, ja lopetettava sortotoimet, ja kielen kuoletukset. Ja muuri välille jos eivät pysy omalla puolella. Sodan jatkuminen tulee mellekin liian kalliiksi, sen jatkamista on turha lietsoa, koska se vain lisää menoja ja aseiden osalta Ukraina on pohjaton kaivo.
He voisivat taistella vaikka korruptiota ja vauvatehtailua vastaan. Antaa myös naisille toimeentulon mahdollisuuden, ettei heidän tarvitsisi elannokseen synnyttää lapsia ja myydä niitä länteen.
Länsi puhuu oikeusvaltioperiaatteista, demokratiasta, ja ihmisoikeuksista, mutta ne ovat pelkkää sanahelinää, koska niiden alla on vain pyrkimys EU:n ja Naton laajentumiseen ja koska joku ei halua liittyä tähän tekopyhään allianssiin, niin enkä hän on vain viisaampi ja näkee läpi mistä on kysymys.
Jos nyt sanotaan, että kommenttini ei liity aiheeseen, niin tämä liittyi numeroon 8.
Lisäksi sanon vielä, että Miksi Israelista hyväksytään kaikki negatiivinen informaatio, onko se kristillinen perintö, että halutaan nähdä vain sellaista, jolla voidaan olla pahennukseksi, lyödä rintoihin ja sanoa: Katsokaa nyt, ovat ne syntisiä ja heidän kuuluu kärsiä siihen asti kunhan kääntyvät kristityiksi.
Mielenkiintoista siinä mielessä, että kerrotun ohjelman nimi olisi Evankeliumi, eikö Jeesus sanonutkin, Kuninkaan paluusta kertoessaan, että ”Kaikki jotka eivöt huolineet minua kuninkaaksensa, tuokaa tänne ja teloittakaa minun edessäni.” Ehkä Jeesus on palannut ja puhuu taivaan pilvistä, ” Taivaan pilvissä tulee Ihmisen pojan kaltainen. ”
Tämä liittyi kohtaan 6
Mielenkiintoinen kommentti, kiitos! Jos kommentti ainakin väliaikaisesti katoaa, kolttoseen en ole syypää minä, vaan herra tai rouva X, jota Kiusanhenki mahdollisesti edelleen vainoaa.
Kari-Matti. Jospa konservatiivit potevat vain ”vaikeaa hermostollista yskää” ja muita hysteerisinä pidettyjä oireita ollessaan eri mieltä tästä Suomen evlut-kirkkoa jakavasta kysymyksestä. ”Hermostoa koettelevan yskänpuuskan” sai äskettäin myös Ranskan – miesten ja naisten välisen tasa-arvon sekä syrjimisen vastaisen taistelun ministeri – Aurore Bergélle, joka katsoi mahdottomaksi hyväksyä sitä, että ranskalainen katolisen kirkon pappi Matthieu Raffray kehoitti kristittyjä taistelemaan heikkouksiaan vastaan ja totesi, että meillä kaikilla on heikkouksia, kuten ahneus ja viha.
Eikä siinä mitään, mutta kun tuo pappi liitti näihin heikkouksiin vielä homoseksuaalisuuden, niin paletti oli valmis ja ministeri Berge pyysi ”DILCRAH:n (rasismia, antisemitismiä ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa vihaa vastaan taistelevan ministeriöiden välisen työryhmän) selvittämään onko tapauksessa kyse rikoksesta.” Ministeri Bergé kirjoittaa; ”Kohdatessani vihaa, en anna minkään mennä ohi – mitä tahansa se onkin.” Täten asia menee Ranskan yleisen syyttäjän (paikallisen Mantilan) tutkittavaksi. Ihme, ettei tuon Ranskan taistelun ministeri Bergén silmään pistänyt myös muut La Sainte Biblen kritisoimat asiat. Siis oikeasti. Yritetäänkö tässä nyt – aikuisen oikeasti – tukkia suvaitsevaisuudella erimieltä olevien suut?
Kosti, kiitos kommentista.
Näin se vaan on, mikäli kirjoituksesta ei halua kilometrin mittaista, joutuu reippaasti yleistämään. Kun olen seurannut somekeskustelua aiheen tiimoilta, niin kyllä, olen todellakin sitä mieltä, että monella, mutta ei kaikilla, konservatiivikristityllä esiintyminen sisältää sellaista vihaa, inhoa ja pelkoa homokseksuaalisuutta kohtaan, että ainakin minä olen taipuvainen tulkitsemaan siinä muutakin kuin Raamatun väärinkäyttöä.
Raamatun väärinkäyttö historian aikana on sen sijaan varsin yleistä. Raamatulla on perusteltu niin rotusortoa, rasismia, antisemitismiä kuin naisten alistamista. Raamatulla on perusteltu sääty-yhteiskuntaa, köyhien kurittamista, työväenliikkeen vieroksumista ja vasemmistoa. Ja Raamatulla on edellisten jatkoksi perusteltu myös homoseksuaalien sortoa ja syrjimistä.
Se, missä kasvaa ja missä viettää nuoruuden ja varhaisen aikuisuuden riemukkaimmat vuodet vaikuttaa. Voisin kuvitella, ettei Tyrnävällä, Halsualla tai Kauhavalla ole kovin sateenkaarevaa edelleenkään. Itse olen hetero ja se varmasti selittää, miksi minulla ei ole suurempaa mielenkiintoa ollut avioliittokysymykseen yms. Toisaalta vietin vaikutteille herkimmät vuodet 1980- ja 1990-luvuilla Helsingissä ja Tampereella erilaisissa opiskelija- yms. piireissä. Oli varsin luonnollista pitää niitä, jotka olivat homoja normaalina ilmiönä siinä, missä heterojakin. Gay Gambrinikin muistaakseni perustettiin jo 1980-luvun alkupuolella.
Edellä mainituista ajoista kohta 40 vuotta. Moni hetero piti jo silloin homoja ja homoseksuaalisuutta täysin normaalina ilmiönä. Vasta viime aikoina olen todella alkanut tajuta, että konservatiivikristityt todellakin elävät edelleen Asser Stenbäckin aikoja. Argumentaatio ja puhetavat – anteeksi taas vaan – kuulostavat kivikautiselta, naurettavilta ja usein omituisilta. Ihan loppuun asti minun luultavasti vähintään keskiverrosta eläytymis- ja empatiakyvystä huolimatta mahdoton tajuta konservatiivikristillistä ajatus- ja uskomismaailmaa ja elämäntapaa.
Konservatiivikristityillä on usein perusteluna, että kaikilla meillä on heikkouksia (ahneutta, vihaa jne.) – ja niitä vastaan on taisteltava. Tähän voisi huomauttaa, että seksuaalinen suuntautuminen a) on ihan jotain muuta kuin ”heikkoutta”. Se on syvällä identiteetissä, minuudessa, minässä, luissa ja ytimissä ja vieteissä ja vaistoissa. Yhtä vähän kuin minä voin kytkeä heteroutta itsestäni irti, yhtä vähän homo voi muuttaa sukupuolista suuntautumistaan b) eikä tarvikkaan, koska homoseksuaalisuus on täysin luonnollista ja Jumala luomaa, tismalleen samalla tavoin kuin heteroseksuaalisuus.
Kari-Matti. Kiitos vastauksesta. Tuosta somekeskustelusta en tiedä, kun en missään ole mukana. En epäile sitä mitä asiasta kerrot. On eri asia käydä henkilön ominaisuuksien kimppuun, joka ei ole hyväksyttävää, kuin muuttaa kirkon vuosituhantista käytäntöä ilman mitään raamattuteologisia perusteita. Tässä seuraan piispa Salomäen eriävää mielipidettä.
Tuossa piispainkokouksen esityksessähän todetaan ja ”esitetään hyväksyttäväksi kaksi avioliittokäsitystä, joiden välillä on aito teologinen jännite, jopa ristiriita”. Sen mitä olen kantaa ottanut, joka tuskin merkitsee juuri mitään koskee ”kahden henkilön mallin” teologisia perusteita. Niitä ei vain ole näkynyt eikä kuulunut kenenkään suusta, niin paitsi, että Jumala on rakkaus ja tasa-arvo.
Kuten toisaalla totesin ”arkkipiispa Tapio Luoma puhuu muutoksen tarpeesta ja suuntaa sanomansa etenkin pohjalaismaakuntiin,” uutisoi Ilkka-Pohjalainen eilen. Arkkipiispa myös tietää, että osa väestä tukeutuu perinteiseen näkemykseen avioliitosta, joka on ”Raamatusta konservatiivisesti tulkittu.” Tästä hän toteaa: ”– Sellainen Raamatun tulkinta voi olla vaikeasti soviteltavissa nopeasti muuttuvan arvomaailman kanssa. Pyhän kirjamme todesta ottaminen ei tarkoita sitä, että kieltäydytään näkemästä ajan vaatimuksia.”
Tuskin sentään kieltäydytään näkemästä ajan vaatimuksia. Täällä vain katsotaan (ainakin osa), ettei kirkon pidä sopetua ihan kaikkeen siihen, mitä ihmisten mieleen kulloinkin sattuu juolahtamaan. Arkkipiispa myös katsoo, että monet ”myös löytävät Raamatusta perusteluja samaa sukupuolta olevien liitolle.” Jaa, mitä ne perustelut ovat?
Aikoinaan 1800-luvulla arkkipiispa Bergenheim teki myös täsmäiskun Pohjanmaalle, kun herätysliikkeiden toiminta ei oikein sujunut kirkon kanssa yks`yhteen pohjalaisten ”junkkarimaisuuden” takia. Enkä pidä ollenkaan pahana, että esität asioita ”räväkästi”.
Se on se ”aito teologinen jännite ja ristiriita,” joka määrittää kantani, ei se mitä me ihmiset olemme. Ja pahojahan me olemme kaikki, vaikka osaammekin antaa lapsillemme hyviä lahjoja.
Aika raju teksti! Se ehkä ärsyttää, suututtaa ja huvittaa lukijaa, mutta monessa kohdassa saa myös osakseen hyväksyviä nyökkäyksiä. Itse nyökkäsin – ja huokasin syvään – erityisesti köyhyyttä ja sen lisääntymistä koskevissa kohdissa. Älli ei riitä valtiontaloudellisiin analyyseihin, mutta jotenkin tuntuu siltä, että pian olemme paljon pahemmassa tilanteessa kuin 1990-luvun lamavuosina ja sen jälkeen. Sitä laskua maksetaan edelleen. Kuinka pitkään maksetaan 2020-luvun laskua?
Kiitos kommentista. Jos oikein pinnistän, niin että verkkoaluspaita ja verkkarit miltei ratkeavat, osaan kirjoittaa maltillisesti, viileästi ja objektiivisesti. Mutta en, kun kyse köyhyydestä ja etenkin kun kyse tietoisesti valitusta politiikasta, jolla köyhyyttä lisätään ja jolla ei ole muuta tavoitetta kuin köyhien kontrolli ja kurittaminen.
Kyllä. 1990-luvun alun leikkausten jäljet ovat pitkät ja ylisukupolviset. Nyt nitistetään vähäosaisia, koska hallituksen ihmiskuva ja etiikka on, että jokainen huolehtikoon itsestään. Se on paluuta aikaan ennen toista maailmansotaa.
Eniten minua ihan aidosti suututtaa, ettei valtiontaloutta sopeuteta esimerkiksi yli kymmenen miljardin välittömien ja välillisten yritystukien leikkauksella. Sitä jopa Etla haluasi!
Kari-Matti, se tässä minuakin jurppii, että kuritetaan niitä, jotka jo ennestään ovat heikoilla, ja lisäksi luodaan uutta kurjuutta. Täytyy olla mahdollista säästää muualtakin. Ja voisiko veroprogressiota jyrkentää?
Taloutta voi tasapainottaa sekä menoja leikkaamalla että tuloja lisäämällä. Tähän asti hallitus on keskittynyt menojen leikkaamiseen ja sekin vielä kaikkein vähävaraisimmilta. Kuten edellä todettu mittavista yritystuista leikkaamalla saisi helposti kasaan miljardin …ja silti yritystukeen jäisi 90%. Ja listaamattomien yritysten omistajien osinkoverotukea leikkaamalla saisi helposti kasaan päälle puoli miljardia.
Tulopuolta voisi vahvistaa esimerkiksi varallisuusverolla, maltillisenakin se tuottaisi miljardin. Muissa pohjoismaissa on käytössä pankeille kohdistettu rahoitustoimintavero. Listaa voi jatkaa helposti. Se, että hallitus kohdistaa mittavimmat ja lähes ainoat leikkaukset kaikkein köyhimpiin on poliittinen valinta. Ja SE jos mikä representoi hallituksen etiikkaa ja ihmiskuvaa, aivan niin kuin kokoomuspormestari Vartiainen meni rehellisyyden puuskassa tunnustamaan.
Kari-Matti. Arvostan taitoasi sanoittaa asioita, provosoida ja haastaa. Minusta me VOIMME kyllä todeta, että myös kirkossamme on tapahtunut polarisaatiota. Työtoverini totesi muutama vuosi sitten Raamattuvyöhykkeemme nuorista, että ne, jotka ovat kristittyjä, ovat sitä selkeämmin ja vastaavasti ne, jotka ovat enemmän sekulaareja, ottavat etäisyyttä. Jos pitäydytään nyt ihan vain kirkon asioissa eli pointeissa 2-4, 5 ja 9 niin:
Kyllä sinä minun puolestani voit ärsyyntyä Päivi Räsäsestä. Minä ärsyynnyn kahdesta toisesta naispoliitikosta heidän tyylinsä takia. 😀 Mutta olen suurin piiirtein samoilla linjoilla Päivin kanssa itse asioista, mutta haluaisin enemmän sielunhoidollista myötätuntoa ja sosiaalista vastuuta. Mitä aborttiin tulee, yhteiskunta tarvitsee tällaisia valitettavia varaventtiileitä ja ennen kaikkea tukitoimia perheille. Enkä missään nimessä halua USA:n kaltaista älytöntä meininkiä.
Itse olen oppinut paimenvirkani hoidossa ja piispa +Olavin ansiosta arvostamaan ns. korkeakirkollisuutta. Messukasukat ja muut ovat kuitenkin pohjimmiltaan ehdonvallan asioita. Itsekin toimitan useimmat kotikasteet pantapaidassa ihan vain käytännöllisistä syistä. Seurakunnat saavat olla erilaisia ja hyvä niin.
Olen osittain samaa mieltä messun yliarvostuksesta, koska se on johtanut saarnan ohenemiseen. LHPK (ja SLEY sekä SRO) ovat jostain syystä kuitenkin poikkeuksia: yhdessä saarnassa on saman verran asiaa kuin kansankirkon puhepöntössä saan mahdutettua kolmeen. Meillä messuja lisättiin seurakuntalaisten pyynnöstä (3 × kuukaudessa). Itselleni kävisi entinen 2×kk.
Olet siis sitä mieltä, että nykyisen esivallan puolesta rukoilu on melkein syntiä. Hmm… Paavali oli kyllä toista mieltä, vaikka yhteiskunnan talous rakentui orjataloudelle, varallisuus kertyi täysin epäoikeudenmukaisesti ja kristittyjäkin katsottiin kieroon.
Olen samaa mieltä siitä että voi olla ongelmallista, jos saarnaajat ja pastorit puhuvat keskenään tasa-arvosta. Mutta kyllä kai näitäkin aiheita tulee käsitellä. Minua ketuttaa, kun en pääse mukaan naisteniltoihin, jos aihe olisi kiinnostava. SRK-n seurakuntaoppiin en nyt jaksa puuttua.
Lopuksi. TT FT Erkki Koskenniemi totesi joskus, että me kristityt emme osanneet reagoida ns. seksuaaliseen vapautumiseen. Olen sitä mieltä, että seksi kuuluu miehen ja naisen väliseen avioliittoon, koska Uusi testamentti korostaa tätä ja varoittaa haureuden synneistä. Mutta jälleen korostan, että aiheesta on opetettu usein väärin, epärealistisesti ja moralistisesti.
Vastaysymykseni kuuluvat: Eikö kristillinen usko pidä sisällään myös kristillisen elämäntavan, joka ei ainoastaan voi olla kopio ympäröivän maailman menosta?
Kun kirkko vaikenee, eikö juuri herätysliikkeiden osaksi tule silloin perinteisen kristillisyyden puolustaminen?
Marko kirjoittaa hyvin, vaikka Kauko Kareen tavoin voin sanoa: olen eri mieltä (mutta en kaikesta)! Mistä kirkko vaikenee? Mitä on perinteinen kristillisyys? Sitä, että pidättäydytään seksistä ennen avioliittoa ja avioliitossa ehkäisystä. Ja masturbointi vie, jos ei näköä, niin ainakin kuulon toisesta korvasta. Ei erota tai jos erotaan, kirkko ei uudelleen vihi. Kummit kastettavalle vauvalle pitää olla tottakai säädyllisessä kristillisessä avioliitossa . Onko perinteinen kristillisyys patriarkaalisen sääty-yhteiskunnan tukemista? Listaa voi jatkaa loputtomiin.
Kirkko on viimeistään siitä saakka kun suomalaisessa yhteiskunnassa alkoi esiintyä ensimmäiset modernisaation merkit 1850- ja 1860-luvuilla vastustanut päättäväisesti kaikkea muutosta. Ja askel kerrallaan se aina on joutunut ”mukautumaan” maailmaan.
Pointti on, että minulla ei ole mitään vastaan yksilön sielun pelastukseen keskittyvää konservatiivikristillisyyttä. Mutta luopukaa jo seksiin liittyvästä päähänpinttymästä, neuroosista. Se vaan ei ole kelpo konservatiivikristityn vahvin osaamisalue.
Minusta kristinuskoon pitää ehdottomasti liittyä transendenssi, tuonpuoleinen ja tavalla tai toisella soteriologia. Mutta sen ohella ja rinnalla minun (huom minun, ei kirkon) kristinuskoon liittyy myös vähintään yhtä vahva sosiaalinen eetos. Ei toista ilman toista. Kirkon pitää olla AINA heikon, köyhän, vähäosaisen ja syrjityn puolella. Kirkon tulee kannattaa ja tukea sellaista politiikkaa, joka ei ainakaan kasvata tuloeroja, ja joka siten lisää luottamusta eri yhteiskuntaluokkien ja – ryhmien välillä sekä koheesiota. Kirkon tulee tosissaan Suomessa vastustaa uusliberalistista, varakkaiden suosimiseen keskittyvää yhteiskuntapolitiikkaa saa se mitä muotoja tahansa. Kirkon tulee joka solulla vastustaa muukalaisvastaisuutta, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää jne. Kaikki ne näen yhtä lailla kirkon tehtäväksi kuin yksilön sielun pelastuksen, jossa muuten samaa individualistista etiikkaa kuin kapitalismissa.
Piispa Rimpiläistä monilta osin kunnioitan. Olavi Rimpiläinen oli aina köyhän puolella. Oli vanhapoika Paavali mitä mieltä tahansa, minä en mitenkään voisi rukoilla nykyisen hallituksen puolesta, jossa edustettuina talousoikeisto, äärioikeisto ja kristillinen oikeisto. Ja sama på svenska. Tasavallan Presidentin puolesta rukoilu on sekin vielä vähän niin ja näin.
Eutanasiaa en vastusta, mutta sen pitää olla hyvin tiukasti säänneltyä. Abortti myös sosiaalisin syin on monasti perusteltua. Huumeiden käyttöhuoneet ovat ensi askel inhimilliseen elämään ja toipumiseen jne.
Itselläni ei ole oikeastaan mitään kokemusta raamattuvyöhykkeellä elämisestä. Minun uskossani Jumala ehdottomasti on olemassa ja samalla yhtä ehdottomasti on ihmiselle lopulta käsittämätön. Kaikki mitä luulemme tietävämme Jumalasta on todennäköisesti enemmän väärää ja päin seiniä kuin oikeaa.
Onko kristinusko siis poliittista? Siinä kysymys.
Suomessa on perinteisesti ”kammoksuttu” uskon(non) ja politiikan sekoittumista; on peloiteltu ”amerikkaialsella kristillisyydellä”. Toisaalta ”politiikan kammosta” kirkko on ainakin viime vuosikymmeninä loitontunut, jos toisaalta se ”eräitä piirejä” on saattanut moittiakin uskonnon ja politiikan sekoittamisesta. Näyttäisi siltä, että aikamme ”perusluterilainen regimenttiajattelu” on ajoittain valokoivaa regimenttiajattelua. No, tällaisia me immeiset taidamme olla: haluamme itse kukin päästä määrittelemään, mikä on ehdottoman oikeata kristillistä (tai muuta) yhteiskunnallista ajattelua.
Peruskysymyshän on: onko kristillisen kirkon oltava samanalainen kuin (jälki)kristillinen tai peräti jälki-ei-kristillisperäinen maailman osa? Jos on kaikille kaikkea, ei lopulta ole oikein kunnolla kenellekään mitään erityistä.
Itse olen mieltänyt, että kristinuskon etiikka painottaa enemmän yksilön oikeamielistä toimintaa kuin ”järjestelmän” oikeaoppista poliittista toimintaa – siitä huolimatta, että kristinuskoon kuuluu toki myös vahva yhteisöllinen pohjavire. Järjestelmäkeskeisyys on perinteisesti korostunut marxilaispohjaisissa tai jälkimarxilaispohjaisissa ajattelutavoissa. Totuuden siementä – tai osattusutta – toki on monessa erilaisessa ajattelusuuntauksessa. Kirkon keskittyessä yhteiskuntapoliittisiin vaikuttamisiin, on vaarana, että se tuo mukanaan myös eräänlaisen ajattelun yhdenmukaistamisen tai -mukaistumisen paineen: mukaan saattaa astua eräänlainen ”puoluekurin” kaltainen uusrakenne tai ”puolueisiin” jakautuminen. Vanha yhdemukaistamisen paine korvautuu vain uudenlaisella – nyt poliittisluonteisella – valtarakenteella.
Kari-Matti. Entisenä yhteiskuntahistorian tutkijana yhdyn arvioosi siitä, että kirkkomme on noin vuodesta 1855 asti ollut ”puolustuskannalla” ja mukautunut askel askeleelta. Mitä sitten on tehtävä, kuten toveri V. I. Uljanov (Lenin) kysymyksen asetti?
Olen paljossa samaa mieltä kuin Jukka Mikkola ja Kosti V tuossa edellä.
Itse lähden siitä, että sellaiset asiat kuin demokraattinen kansalaisyhteiskunta vapauksineen sekä tieteellisen tiedon kasvu vaikuttavat tietenkin monin tavoin myös kristittyihin ja kirkkoon. Pitää osata erottaa muuttuva ja muuttumaton toisistaan. Haasteet tulevat eteen siinä, miten tämä tehdään ja mikä on muuttuvaa, mikä taas muuttumatonta.
Minusta kirkon lähtökohtaisesti EI pidä mukautua ”tämän maailmanajan voimiin vaan Totuuden Hengen johdatukseen.” Kirkon etiikan ei missään tapauksessa tule olla virrenvärssyillä kuorrutettu kopio uskontoneutraalin yhteiskunnan etiikasta, mutta mitään sen näkemyksiä ei tarvitse automaattisesti hylätä.
Miten siis pitäisi kirkon palvelijan suhtautua siihen, jos homoseksuaali tulee uskoon ja pyytää apua siihen, että ei toteuttaisi seksuaalista taipumustaan ja pyytää peräti synninpäästöä? Miten tulisi kohdata uskoon tullut, jolla on omallatunnollaan abortin teko tai siihen painostaminen? Tai on jättänyt aviopuolisonsa? Ja asianomaiset eivät saa omantunnon rauhaa siitä, että joku kirkollinen taho pitää näitä asioita hyväksyttävinä ja selittää synnintunnon olevan väärää seurausta vanhakantaisten konservatiivien pitkäaikaisesta hengellisestä väkivallasta? Julkisuudessahan nostetaan esiin herkästi, mutta yksipuolisesti juuri ne, jotka ovat kokeneet hengellistä väkivaltaa ja kaltoinkohtelua. (Sitähän ei tietenkään saa tehdä!)
Syy siihen, että nämä väljästi 5. ja 6.käskyn sekä luomisen uskonkohdan alaan kuuluvat asiat ovat konservatiivien agendalla, on minusta yksinkertainen: Ne koskevat isoa osaa ihmisistä elleivät peräti kaikkia. Ja jos Raamatussa sanotaan, että tietyn laista elämäntapaa harrastavat eivät peri Jumalan valtakuntaa, niin taivaaseen ja helvettiin uskovat kristityt eivät tietenkään voi ottaa asiaa kevyesti. Kyse ei ole ”toisenlaisten” ihmisten tai tiettyihin synteihin langenneiden ihmisten halveksinnasta eikä oman itsensä oleletetun paremmuuden pönkittämisestä. (Ja jos joku tätä tekee tai vaahtoaa, on syytä tehdä parannusta). Tietysti pitäisi myös nostaa esille erilaisia ahneuden ja sortamisen syntejä!
Yksi osa tämän hetken todellisuutta ainakin täällä Raamattuvyöhykkeellä on kristillisyyden jonkin asteinen ”amerikanisoituminen” hyvässä ja valitettavasti myös pahassa. Kun ajattelen sitä sanomaa, mitä esimerkiksi TaivasTV7 suoltaa kenen tahansa kiinnostuneen seurattavaksi, samaa tapahtunee eri tahoilla ns. kristillisiä piirejä. Tästä seuraa varsin loogisesti tiettyjä asioita: 1. Kysymys, miksi meillä ei voi perustaa omia itsenäisiä seurakuntia? 2. Miksi kansankirkko vaikenee luomisteoriasta, abortista ja hyväksyy tämän tai tuon elämäntavan? 3. Miksi uskovat eivät pääse päättämään kirkon asioista kun taas ei-uskovat pääsevät ja miksi sellaisessa kirkossa pitäisi pysyä? Minusta tässä kaikessa on kysymys monien eri tekijöiden summasta. Yksi syy on – ei KD:ssa vaan amerikkalaisessa kristillisyydessä laajemminkin vaikuttavassa – opissa kristillisestä yhteiskunnasta. Ja kun Suomi on sekularisoitunut maa, turhautunut protesti suuntautuu myös kirkon suuntaan.
Valitettavasti myös syntien anteeksiantamisen verinen ja ehdoton armon evankeliumi tahtoo usein unohtua sivuraiteelle tämän kaiken keskellä.
Marko. Jos minä olisin pappi ja joku homoseksuaali tulisi luokseni ja pyytäisi apua, ettei toteuttaisi taipumustaan ja pyytäisi samalla synninpäästöä, niin jälkimmäisen toki julistaisin vaikka heti. Mutta haluaisin keskustella asianomaisen kanssa useamman kerran ja rauhassa varmistuakseni, millainen käsitys hänellä on kristinuskosta. Kertoisin toki senkin, ettei ”uskominen”, ”kristittynä oleminen”, puhumattakaan kristinusko millään tavoin vaadi luopumista homoseksuaalisesta elämäntavasta tai ”elämisestä homokseksuaalisessa parisuhteessa”. Jos olisin pappi, ja homopari pyytäisi vihkimistä, vihkisin, ihan riippumatta siitä, mitä mieltä oma piispani olisi. Kaikki keskustelut aroissa asioissa toki pitää tehdä mahdollisimman sensitiivisesti ja pyrkimättä ”ohjailuun.”
Lisäksi minun on tunnustettava, että en ole ihan varma, onko eettisesti oikein, että sielunhoidollisissa keskusteluissa pappi esittää luettelon elämäntavoista, joiden harrastajat ”eivät peri jumalan valtakuntaa.”