Björn Vikström Radio Deissä: Kymmenisen vuotta riittää piispan virassa

Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström aikoo jättää virkansa oltuaan piispana noin kymmenen vuotta. Vikström puhui asiasta keskiviikkona Radio Dein ja Kotimaan
Piispan kyselytunnilla. Vikström vihittiin piispaksi marraskuussa 2009.

Vikström kertoo puhuneensa julkisuudessa kymmenestä vuodesta, ”että sitten ei voi perua sanoja, kun aika tulee”. Vikström ei usko siirtyvänsä piispaksi johonkin toiseen hiippakuntaan.

– Olen lähinnä ajatellut, että voisi löytyä jokin toinen työtehtävä. Joko johonkin seurakuntaan kirkkoherraksi tai jos pääsisi akateemiselle puolelle jotain virkaa hoitamaan.

Vikström ei halua ottaa kantaa siihen, pitäisikö piispojen virkojen olla määräaikaisia. Kirkon tulevaisuuskomitea piti määräaikaisia kausia mahdollisina viimesyksyisessä mietinnössään.

– En rupea toisten ratkaisuja kritisoimaan. Minulle on alusta asti tuntunut, että tämä on ollut hyvä ratkaisu. Yritän aktiivisesti toimia hiippakunnan ja kirkkomme hyväksi noin kymmenen vuotta ja sitten jätän tehtävän toiselle. Tämä on myös viesti, että tämä hierarkkisuus kirkossa ei saa kehittyä liian tärkeäksi. Tämä on tehtävä, sitä hoidetaan jokunen aika ja sitten siirrytään toisiin tehtäviin, Vikström sanoi.

Vikström sateenkaariparien vihkimisestä: Joko siunataan kaikkia ja luovutaan vihkioikeudesta tai sitten vihitään kaikkia

Vikström kommentoi myös raamatullisuuteen vetoamista avioliittokeskustelussa. Hänen mukaansa avioliitosta puhuttaessa on tärkeää muistaa kunnioitus toisia kohtaan.

– Tässä ei ole kyse siitä, jotkut kuuntelevat vain yleistä mielipidettä ja toiset lukevat Raamattua. Kysymys on se, että millä tavalla Raamattua pitää ymmärtää ja soveltaa juuri tähän aikaamme. Jos ottaa avioliiton esimerkkikysymyksenä, siellä toteamme, että joidenkin mielestä kysymys on ratkaistu jo kolmetuhatta vuotta sitten Mooseksen laissa tai kaksituhatta vuotta sitten Paavalin kirjeessä roomalaisille tai viimeistään viisisataa vuotta sitten tunnustuskirjoissa.

Vikström sanoo kuuluvansa niihin, joiden mielestä eettisissä kysymyksissä pitää ottaa huomioon, mitä tapahtuu yhteiskunnassa ja ihmisten elämässä.

– Se mistä puhumme, kun puhumme samaa sukupuolta olevien avioliitosta, ei ollut mahdollista viisisataa vuotta sitten tai kaksituhatta vuotta sitten. Siinä mielessä pitää aina ottaa huomioon se, mikä on muuttunut, mitä tietoa meillä on ja mitä kokemuksia ihmisillä on.

Hänen mukaansa avioliittokysymys on saanut liian suuret mittasuhteet siihen nähden, kuinka monta sateenkaariparia kirkossa vihittäisiin, jos kirkolliskokous tekisi siitä mahdollista.

– Useimmat meistä toivoisivat, että voisivat jättää tämän asian vähemmälle huomiolle ja keskittyä niihin suuriin haasteisiin, mitä meillä kuitenkin koko ajan on seurakunnissa ja kirkkona. Esimerkiksi millä tavalla tänä päivänä auttaa ihmisiä löytämään turvallisen uskon Jumalaan.

Vikström ilmoittaa omaksi kannakseen avioliittokeskustelussa sen, että joko siunataan kaikkia ja luovutaan vihkioikeudesta tai sitten vihitään kaikkia.

Vikström edustaja Nummelan puheenvuoron keskeyttämisestä: Tulkintakysymys

Vikström myös vastasi kysymykseen siitä, miten hän olisi toiminut kirkolliskokousedustaja Leif Nummelan tapauksessa. Nummela piti kirkolliskokouksessa pitkän puheenvuoron, jonka puhetta johtanut arkkipiispa Kari Mäkinen keskeytti.

– Se oli tietenkin rajatapaus, koska muistaakseni siinä puheenvuorossa edustaja Nummela eri tutkimuksiin vedoten halusi osoittaa, kuinka heikossa tilanteessa ne lapset ovat, jotka ovat kasvaneet sateenkaariperheessä. Hän toisti tämän asian uudelleen ja uudelleen. Osa salissa olevista ihmisistä koki tämän loukkaavana. Siellä oli myös tällaisten lasten vanhempia salissa.

Vikström huomauttaa, että Nummela ”hyvin yksioikoisesti latasi nämä negatiiviset seikat” eikä ollut tutkimuksen suhteen kriittinen.

– Se oli tietenkin tulkintakysymys. Siinä olisi voinut toimia toisin tai sitten tällä tavalla, se rajanveto on aina vaikeaa.

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata digilehden ja printtilehden täältä.

***

Kuva: Jukka Granström

Lue myös:

Vikström ei jatka piispana eläkeikään asti

Piispa Häkkinen Radio Deissä parisuhderukouksesta: ”Minä en voisi tällaista toimittaa”

Simo Peura Radio Deissä: ”Kirkon piirissä on tapahtunut lohkeamisia”

Irja Askola Radio Deissä: Piispojen välit voisivat olla läheisemmät

Ilmoita asiavirheestä
Edellinen artikkeliEnsimmäinen suomenkielinen koko Raamatun kommentaari loppusuoralla – ”Uusi aluevaltaus”
Seuraava artikkeliPresidentti Koivisto siunataan Helsingin tuomiokirkossa, siunauksen toimittaa Eero Huovinen

Ei näytettäviä viestejä