Saksaa voidaan hyvällä syyllä kutsua kirkkojen maaksi, sillä kirkontorni on yleensä se, joka näkyy ensimmäisenä kylää tai kaupunkia lähestyttäessä.

Arvioiden mukaan Saksan pääkirkoilla, eli evankelisella ja katolisella kirkolla on yhteensä reilut 40 000 kirkkorakennusta. Määrä on valtava, ja aiheuttaa lisääntyvässä määrin päänvaivaa, sillä yhä useammat kirkot seisovat tyhjillään, kun jäsenmäärät vähenevät vuosi vuodelta.

Vuoden 2024 lopulla Saksan kristillisiin kirkkoihin kuului 37,8 miljoonaa ihmistä, kun jäseniä vielä vuotta aiemmin oli ollut 38,9 miljoonaa. Pääkirkkojen jäsenmäärä supistui vuoden aikana reilulla miljoonalla. Eivätkä ennusteet lupaa muutosta parempaan.

SAKSAN EVANKELISEN kirkon yhteiskuntatieteiden laitoksen uskontososiologi Edgar Wunder uskoo laskusuunnan jatkuvan. Wunderin arvion mukaan vuonna 2050 enää vain joka viides tulee kuulumaan jompaan kumpaan kirkkoon.

Jäsenmäärän laskuun on useita syitä, muun muassa ikääntyneiden jäsenten kuolleisuus ja maallistuminen. Jäsenistön supistumista ovat osaltaan vauhdittaneet myös viime vuosina paljastuneet lukuisat seksuaalisen hyväksikäytön tapaukset, jotka ovat järisyttäneet luottamusta kirkkoon, ja johtaneet massiivisiin eroamisiin sekä evankelisessa että katolisessa kirkossa.

Monille seurakunnille hylätyksi jääneiden kirkkorakennusten ylläpitokustannukset ovat suuri haaste, sillä jäsenmäärän vähentymisen myötä myös kirkkoverotulot ovat pienentyneet.

Uskontotieteilijä ja taidehistorioitsija Karin Berkemann esitti Sonntagsblatt-viikkolehdessä toukokuussa 2025, että lähivuosina jouduttaisiin päättämään noin 20 000 kirkon tulevaisuudesta.

Berliinin, Brandenburgin ja Sleesian Ylä-Lausitzin evankelisen kirkon (EKBO) rakennusviraston johtajan Frank Rögerin mielestä arvio kuulostaa realistiselta. Hänen mukaansa Saksassa rakennettiin viime vuosisatojen aikana paljon kirkkoja, erityisesti toisen maailmansodan jälkeen.

– Nyt jäsenmäärät laskevat. Evankelisen kirkon osalta voin sanoa, että meillä ei ole enää tarvetta kaikkiin kirkkoihin emmekä pysty ylläpitämään niitä kaikkia.

Evankelisella kirkolla on 200 kirkkoa Berliinissä. Erityisen ongelmallisia Rögerin mielestä ovat Gründerzeit-kirkot eli Vilhelministyyliset kirkot, joita rakennettiin 1800-luvun lopulla alkaneen taloudellisen nousukauden aikana. Kirkot ovat suuria ja niitä rakennettiin suht lähekkäin.

– Yksinomaan yhden kirkon lämmittäminen 16-asteiseksi jumalanpalvelusmenoja varten maksaa 800–1 000 euroa. Se mitä näiden suurten kirkkojen kanssa pitäisi tehdä, on todella suuri kysymys.

Kysymyksiä herättävät myös toisen maailmansodan jälkeen rakennetut seurakuntakirkot. Näitä yksinkertaisista materiaaleista rakennettuja kirkkoja ja seurakuntakeskuksia on etenkin Berliinin läntisissä osissa.

– Rakennusten kunnostaminen on erittäin kallista ja epätaloudellista niiden korkeiden käyttökustannusten takia. Näistä rakennuksista luopuisimme mielellään, Röger toteaa.

KIRKKOJEN TULEVAISUUS ei ole pelkästään pääkirkkojen ongelma. Se pohdituttaa myös poliitikkoja. Ei pelkästään siksi, että kirkot kuuluvat olennaisesti kaupunkikuvaan, vaan myös siksi, että suuret kirkkorakennukset tarjoavat monenlaisia käyttömahdollisuuksia.

Berliinin senaatti muodosti vastikään kirkkorakennusten tulevaisuutta pohtivan työryhmän, johon kuuluu myös katolisen ja evankelisen kirkon edustajia. Työryhmän tehtävänä on ideoida uusia käyttötarkoituksia autioituville kirkoille. Työryhmän käsittelyssä on noin 300 rakennusta, joista 120 on kirkkoja ja loput pappiloita sekä seurakuntataloja.

Aihe ei sinänsä ole uusi, sillä kirkkojen uusiokäyttöprosessi on ollut jo pitkään käynnissä Saksassa. Evankelinen kirkko on antanut vuokralle tai muuttanut noin 350 kirkon käyttötarkoitusta eri puolilla Saksaa vuodesta 1990 lähtien. Myytyjen tai purettujen kirkkojen määrä samalla aikavälillä on reilut 400.

Frank Rögerin mukaan Berliinissä tyhjiä kirkkoja pyritään etupäässä vuokraamaan. Hän muistuttaa, että kirkkorakennukset ovat julkisia tiloja. Yhteistyö Berliinin senaatin kanssa on järkevää, koska senaatti tarvitsee tiloja julkiseen käyttöön, kuten vaikkapa musiikkikoulujen harjoitus- tai konserttitiloiksi.

– Tärkeää on, että kirkkoon saadaan elämää. Periaatteessa olemme avoimia kaikille käyttömahdollisuuksille, kunhan ne eivät ole ristiriidassa kristillisten arvojen kanssa.

MACHMIT-LASTENMUSEO on toiminut vuodesta 2003 lähtien entisen Elias-kirkon tiloissa. Ulkoapäin katsottuna rakennus on edelleen kirkko, mutta sisällä kirkkotilasta muistuttavat enää vain kaarevat ikkunat, korkea tila ja mosaiikkipaloista tehty alttaritaulu.

Arkkitehti Klaus Blockin suunnitteleman lastenmuseon kohokohdan muodostaa kirkkosalin keskelle sijoitettu sokkeloinen kiipeilyteline, joka kohoaa seitsemän metrin korkeuteen. Alttarille on sijoitettu minisauna ja palju.

Elias-kirkko toimi evankelisena kirkkona vuoteen 1999 asti. Seurakuntalaisten vähyydestä johtuen kirkolle etsittiin uutta käyttöä. Uta Rinklebe on johtanut yksityistä lastenmuseota viimeiset kymmenen vuotta. Hänen mielestään kirkko toimii hyvin museona.

Lastenmuseolla on 75-vuotinen vuokrasopimus evankelisen kirkon kanssa, joka tarkoittaa sitä, että myös kaikki kirkkoa koskevat kunnostustyöt ovat museon vastuulla.

– Yksityisenä museona joudumme rahoittamaan kaiken itse. Se on suuri haaste, koska esimerkiksi korjaustyöt maksavat todella paljon.

Museo joutui kunnostamaan kirkon vuotavan katon, ja kolme vuotta kestänyt kattoremontti maksoi miljoona euroa. Se rahoitettiin lahjoitusvarojen ja tukirahoituksen avulla.

Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitseva museo on suosittu sekä berliiniläisten että turistien keskuudessa. Toisinaan museoksi muutettu kirkko herättää kuitenkin myös hämmästystä.

– Täällä käy joskus ihmisiä, jotka ovat päässeet ripille tai heidät on vihitty täällä. He ovat usein vähän epäluuloisia sisälle tullessaan, mutta yleensä myös ilahtuneita siitä, että kirkossa on jälleen elämää. Ainoastaan kerran eräs henkilö järkyttyi nähdessään, että kirkko on nyt lastenmuseo, Rinklebe kuvaa.

Myös katolinen St. Agnes -kirkko on esimerkki uusiokäyttöön muutetusta kirkosta. Kirkkorakennuksesta päätettiin luopua seurakuntalaisten vähyyden takia. Galleristi Johann König vuokrasi kirkon pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. Nykytaiteen galleriana kirkko on toiminut vuodesta 2015 lähtien.

Berliinissä uusiokäyttöön muutetuissa kirkoissa on lastentarhoja ja asuntoja kuin myös vaikkapa elokuvastudio ja kirjasto. Kirkkoja on myös koptilais-ortodoksisen kirkon ja ortodoksisen kirkon sekä juutalaisen seurakunnan käytössä.

Kirkon muuttaminen toiseen käyttötarkoitukseen ei ole halpaa. Frank Rögerin mukaan investointikustannukset ovat yleensä vähintään kahdesta kolmeen miljoonaa euroa.

Berliinissä evankeliseen tai katoliseen kirkkoon kuuluvia on enää noin 19 prosenttia kaupunkilaisista. Lisääntyvän maallistumisen seurauksena yhä useammat seurakunnat joutuvat miettimään pystyvätkö he pitämään kirkon, vai joutuvatko he luopumaan siitä.

Päätöksenteko ei ole helppoa, sillä usein seurakunnalla on vuosikymmeniä, tai jopa yli sata vuotta kestänyt yhteys kirkkoon.

– Kirkosta luopuminen on usein surullinen prosessi, joka jakaa seurakuntalaisten mielipiteet kahtia, Röger sanoo.

On kuitenkin välttämätöntä, että seurakunnassa käydään avointa keskustelua asiasta, sillä päätöksenteko kuuluu seurakunnalle. Maakirkko ei voi asiaan vaikuttaa, sen rooli on hyväksyä päätös. Rögerin mukaan tilanne kuormittaa usein seurakuntaa voimakkaasti. Kukapa haluaisi nimensä liitettävän luovutettuun kirkkoon? Tilanteen helpottamiseksi on laadittu opas, jossa kuvataan seurakuntien käytössä olevia toimintamahdollisuuksia.

– Seurakuntalaisia ei jätetä yksin vaikeassa tilanteessa.

Ilmoita asiavirheestä