Aseistakieltäytyjät: Reservinkieltäytyminen perustuu omantunnonvapauteen

Aseistakieltäytyjäliitto (AKL) ottaa kantaa puolustusministeri Jussi Niinistön (ps.) kommentteihin ”reservikarkureista”. Niinistö puhui maanantaina maanpuolustuskurssin avaustilaisuudessa epäillen täydennyspalvelukseen hakeneiden reservinkieltäytyjien vakaumusta.

AKL muistuttaa tiedotteessaan, että reservinkieltäytyminen ”perustuu omantunnon- ja mielipiteenvapauteen, jotka on turvattu sekä Suomen omassa lainsäädännössä että Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa”.

Liiton mukaan mielipiteenvapauteen sisältyy myös mahdollisuus mielipiteen muuttumiseen ja tämän oikeuden käyttämisen kutsuminen ”karkuruudeksi” osoittaa vähintäänkin huonoa makua.

Aseistakieltäytyjäliitto on ollut viimeisten parin vuoden aikana yhteydessä satoihin reservinkieltäytyjiin. Monen päätöksen takana on Euroopan kiristynyt poliittinen tilanne tai Suomen lähentyminen sotilasliitto Naton kanssa.

Keskeinen syy reservinkieltäytymisen lisääntymiselle on myös lisääntynyt tiedotus. Aseistakieltäytyjäliitto avasi vajaat kaksi vuotta sitten reservinkieltäytymismahdollisuudesta kertovan Eroa armeijasta -sivuston, jonka kautta kymmenettuhannet ihmiset ovat saaneet tiedon tästä lainsäädännön turvaamasta oikeudesta, liitosta todetaan. Aikaisemmin tietoa on ollut tarjolla hyvin rajallisesti, koska viranomaiset eivät ole asiasta aktiivisesti tiedottaneet.

Vuonna 2015 armeijasta erosi lähes tuhat reserviläistä ja viime vuonna runsaat 700, kun aikaisemmin vuosittaiset luvut olivat korkeintaan kahdensadan luokkaa. Aseistakieltäytyjäliitto uskoo määrän vakiintuvan uudelle, selvästi aikaisempaa korkeammalle tasolle.

Lue myös:

Armeijasta eroavien määrä nousi 333 prosenttia

Eroa armeijasta -sivusto kaatui saman tien

Edellinen artikkeliJutta Urpilainen reformaatiosta: On tärkeää uudistua ja pitää huolta lapsista ja yhteiskunnasta
Seuraava artikkeliEspoon hiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä

Ei näytettäviä viestejä