Suomea on sanottu niin läpeensä evankelis-luterilaiseksi maaksi, että täällä ateistitkin ovat luterilaisia ateisteja. Ehkä niinkin, mutta samaan aikaan Suomi on myös varsin maallistunut yhteiskunta.
Uskonnollinen osallistuminen on Suomessa poikkeuksellisen alhaisella tasolla verrattuna miltei mihin tahansa muuhun maahan. Kirkossakäynti ei ole varsinainen kansalaishyve. Kristinuskon opettamaan Jumalaan uskoo alle kolmannes suomalaista.
Edellä sanotun lisäksi Suomi on myös enenevässä määrin moniuskontoinen maa. Uskontojen ja niiden suuntausten kirjo on vuosi vuodelta suurempi. Kirkon tutkimuskeskuksen ylläpitämässä Uskonnot.fi-tietokannassa on noin tuhat uskonnollista ryhmää tai liikettä.
Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlintaan kuuluu osaltaan myös kirja, joka piirtää kokonaiskuvan uskontojen ja katsomusten Suomesta. Idea kirjaan on lähtöisin FOKUS ry:ltä. Yhteistyökumppaneina ovat Kirkon tutkimuskeskus ja Åbo Akademin Donner-instituutti.
Monien uskontojen ja katsomusten Suomi on Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisu. Siitä on tehty myös painettu versio, josta valitettavasti tuskin on myyntimenestykseksi, sillä sen ulkoasu on kuin komitearaportin.
Mutta sisältö ratkaisee. Ja tässä tapauksessa 27 artikkelin kokonaisuus. Kyseessä on ehkä yksi vuoden tärkeimpiä kirjoja. Sen soisi olevan ehdolla vaikka Tieto-Finlandian saajaksi.
Kyseessä on ehkä yksi vuoden tärkeimpiä kirjoja.
Ruth Illmanin, Kimmo Ketolan, Riitta Latvion ja Jussi Sohlbergin toimittama kirja sisältää paljon uutta tietoa ja näkökulmia. Uskontojen Suomi on varsin moni-ilmeinen, olkoonkin että monet ryhmät, suuntaukset ja yhteisöt ovat varsin pieniä ja elävät uskoaan todeksi julkisuudelta piilossa. Sitä suuremman palveluksen kirja tekee lukijalleen näyttämällä todellisuuden katvealueet.
Uskonnonvapaus toteutui Suomessa 1920-luvun alussa. Mutta jo yli puoli vuosisataa sitä ennen täällä vaikuttivat muslimit ja juutalaiset. Kumpikin yhteisö tuli Suomeen Venäjän armeijan mukana ja jäi maahan asumaan.
Tataarit ovat esimerkki muslimien sopeutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, vaikka he uskonnollisena yhteisönä ovat varsin sulkeutuneita eivätkä hyväksy muita muslimeja jäsenikseen. Tataarien määrä on enimmillään ollut noin tuhat henkeä, nykyisin lähes puolet vähemmän.
Juutalaisia Suomessa on noin 1 200. Daniel Weintraub kiteyttää artikkelinsa toteamalla, että ehkä paras luonnehdinta Suomen juutalaisista ja juutalaisuudesta on, että suomalaisiin verrattuna he näyttävät ilmiselvästi juutalaisilta, mutta muihin juutalaisiin verrattuna aivan suomalaisilta.
Suuren palveluksen uskonto- ja katsomuskeskustelulle kirja tekee ottamalla mukaan uskonnottomuuden.
Suuren palveluksen uskonto- ja katsomuskeskustelulle kirja tekee ottamalla mukaan uskonnottomuuden. Esa Ylikosken kirjoittamassa artikkelissa muistutetaan, että uskonnottomat ovat myös varsin kirjava ryhmä, johon kuuluu itsensä ateisteiksi tai agnostikoiksi määritteleviä ihmisiä, jotka eivät kuulu esimerkiksi Vapaa-ajattelijoihin. Moni uskonnoton on skeptikko tai uskonnon suhteen välinpitämätön.
Uskonnottomiksi voi määritellä myös ihmiset, jotka ovat kirkon jäseniä, mutta pitävät itseään ateisteina tai eivät millään tavoin harjoita uskontoaan. Ylipäätään määrittelyt viralliseen yhteisöön kuulumisen perusteella kertovat vain osan uskontoilmiön luonteesta.
Uskonnottomien järjestöt kiinnittävät toiminnassaan huomiota yhteiskunnassa rakenteellisiin tilanteisiin, joissa ihmiset asettuvat tahtomattaan eri asemaan uskonnollisen taustansa perusteella. Vapaa-ajattelijain liiton vaatimus on ihmisten yhdenvertainen kohtelu sekä uskonnon ja vakaumuksen vapaus.
Uskonnottomien aktiivinen vaikutustoiminta onkin olennainen osa julkisuudessa käytävää keskustelua uskonnon asemasta ja roolista. Esimerkkinä vaikkapa koulujen juhlat.
Vaikka Suomi on maallistunut, uskonnot eivät ole kuihtuneet pois eikä ihmisten uskonnollisuus kadonnut minnekään.
FOKUS ry:n toimintaidean mukaan kirjan artikkeleiden punaisena lankana kulkee kunkin yhteisön suhde toisiin uskontoihin ja uskontodialogiin.
Sillä vaikka Suomi on maallistunut, uskonnot eivät ole kuihtuneet pois eikä ihmisten uskonnollisuus kadonnut minnekään. Se on vain saanut uusia muotoja. Osa uskonnollisuudesta kanavoituu muihin kuin perinteiseksi tai jopa kansalliseksi miellettävään luterilaisuuteen.
Niinpä uskontojen kohtaaminen ja yhteisymmärryksen etsintä on jo yhteiskuntarauhankin kannalta välttämätöntä. Uskonnot kun ovat myös konfliktin ja eripuran aihe.
Uskontodialogia Suomessa käydään ylä- mutta myös ruohonjuuritasolla, vaikka siitä ei ole toistaiseksi ollut isojen otsikoitten aiheeksi. Vaan ajat muuttuvat ja Kirkkohallitus nimesi alkuvuodesta uskontojen kohtaamiseen toimikunnan.
Myös kristillisten kirkkojen välinen ekumenia on saanut kirjassa oman artikkelin, ja syystäkin. Sillä on vankempi asema ja pitemmät perinteet kuin uskontodialogilla.
Kirjan aihepiireihin kuuluvat kansankirkkojen lisäksi yleisesti tunnettujen uskonnollisten yhdyskuntien (katolisuus, vapaat suunnat, Jehovan todistajat, mormonit, bahá’í-usko) lisäksi buddhalaisuus, hindulaisuus, esoteeriset liikkeet, pakanuus ja uushengellisyys. Kirjan aloittaa Risto Pulkkisen katsaus suomalaiseen muinaisuskoon.
Kuva: Olli Seppälä.
Etiopian ortodoksisen kirkon Meskel-juhlaa viettiin viime syksynä Helsingissä Johanneksen kirkon vieressä
Ruth Illman, Kimmo Ketola, Riitta Latvio ja Jussi Sohlberg (toim.): Monien uskomusten ja katsomusten Suomi. Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuja 48. 2017. Verkkojulkaisun voi lukea tästä
.
Lue myös:
Norjalaistutkija hämmästeli kolmea asiaa Suomen uskontoja käsittelevässä kirjassa
Suomi on jo pitkään ollut uskontojen suhteen moniarvoinen yhteiskunta