Varsinais-Suomen seura­kunnissa koronapassi tulee käyttöön konserteissa mutta ei jumalan­palveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa

Ensimmäiset hiippakunnat ovat antaneet tuoreisiin kokoontumisrajoituksiin liittyviä ohjeita alueidensa seurakunnille. Ohjeita ovat antaneet Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli ja Lapuan hiippakunnan tuomiokapituli, joiden alueilla aluehallintovirastot ovat ehtineet määrätä kokoontumisrajoituksia.

Lounais-Suomen aluehallintovirasto kielsi maanantaina 15.11. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisätiloissa järjestettävät yleiset kokoukset ja yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 henkilöä. Yli 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää ottamalla käyttöön koronapassin. Määräys on annettu ajalle 16.11.–16.12. Koronapassi koskee yli 16-vuotiaita.

Turun arkkihiippakunnan tuomiokapituli toteaa, että kokoontumisrajoitukset eivät juridisesti sido uskonnollisia tilaisuuksia. Pandemian aiemmissa vaiheissa kyse on ollut kirkon omilla päätöksillään seurakunnille antamista ohjeista, jotka ovat noudattaneet yhteiskunnan yleisiä linjauksia.

Tuomiokapitulista on oltu aluehallintovirastoon yhteydessä ja keskusteltu rajoitusten vaikutuksista seurakuntien toimintaan. Tuomiokapituli tiedottaa, että rajoitukset eivät koske julkista uskonnon harjoittamista eivätkä tästä syystä suurta osaa seurakunnan toiminnasta. Koronapassia ei oteta käyttöön esimerkiksi jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa.

Tuomiokapituli ohjeistaa seurakuntia seuraavasti: Jotta toiminta mahdollistuu, tilaisuuksiin on suositeltavaa tulla vain rokotettuna. Tämä on vahva suositus, mutta sitä ei voida vaatia tai kysyä. Tilaisuuksiin voi osallistua vain terveenä ja niissä noudatetaan mahdollisuuksien mukaan etäisyyksiä. Tiloissa huolehditaan hyvästä hygieniasta. Voimassa on vahva maskisuositus. Ehtoollisen jakajien tulee käyttää maskia.

Seurakuntien tiloissa järjestetään myös yli 50 henkilön konsertteja ja muita yleisötilaisuuksia. Niissä koronapassi tulee ottaa käyttöön. Passin tarkastaminen on järjestäjän vastuulla, ja seurakunnalla tulee olla mahdollisuus lukea se digitaalisesti.

Arkkihiippakunnan tuomiokapituli toteaa, että Kauneimpia joululauluja koskevaan ohjeistukseen palataan lähiaikoina.

Lapuan tuomiokapituli: Kauneimpia joululauluja rajoitettava

Lapuan hiippakunnan aluetta puolestaan koskee Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös, jolla kielletään sisätiloissa järjestettävät yli sadan hengen yleisötilaisuudet, joissa on istumapaikattomia katsomotiloja tai jotka ovat yhteislaulutilaisuuksia. Määräys on voimassa 15.11.–5.12.

Lapuan tuomiokapituli toteaa, että kirkko on omilla päätöksillään sitoutunut noudattamaan viranomaisten määräyksiä koronapandemian torjumiseksi. Tuomiokapituli kehottaa Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen seurakuntia noudattamaan aluehallintoviraston päätöstä. Koronapassin käyttöönotto julkista uskonnonharjoittamista sisältävissä tilaisuuksissa ei kuitenkaan ole mahdollista.

”Siksi päätös tarkoittaa yhteislaulutilaisuuksien henkilömäärän rajoittamista sataan henkilöön määräyksen voimassaoloaikana. Tämä tulee huomioida erityisesti Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia suunniteltaessa”, tuomiokapituli linjaa.

Molemmat hiippakunnat toteavat, että seurakuntien ei ole omilla päätöksillään syytä rajata toimintaansa enempää kuin viranomaismääräykset edellyttävät.

Lue myös:

Kirkko pohtii korona­passin käyttöön­ottoa – pääkaupunki­seudulla viran­omaiset eivät suosittele hengellisiä tilaisuuksia rokottamattomille aikuisille

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Varsinais-Suomen seurakunnissa koronapassi tulee käyttöön konserteissa mutta ei jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa

Edellinen artikkeliHallinto-oikeuden kumoama Pakilan kirkkoherran­vaali aloitetaan alusta, tällä kertaa äänestävät seurakuntalaiset
Seuraava artikkeliVanha testamentti käännetään alku­kielestä mobiiliin – valmista kuuden vuoden kuluttua

Ei näytettäviä viestejä