Vapaa-ajattelijat haluavat lakimuutoksen, joka tekisi ET-opetuksen vapaavalintaiseksi kaikille lukiossa

Vapaa-ajattelijain liitto ehdottaa lakimuutosta, jonka tekisi elämänkatsomustiedosta vapaasti valittavan vaihtoehdon myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluville opiskelijoille. Opiskelijat voisivat ehdotuksen mukaan valita, suorittavatko vaadittavat katsomusaineen pakolliset kurssit elämänkatsomustiedossa vai uskonnossa. Lisäksi he voisivat opiskella näiden aineiden muita kursseja.

Vapaa-ajattelijoiden ehdotus sisältyy liiton antamaan lausuntoon luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi.

Vastauksessa todetaan, että lapsen oikeuksien näkökulmasta ”nykytilanteen vääryys on nimenomaan lukioissa erityisen selkeä ja suorastaan paradoksaalinen, koska nuori voi itse päättää, opiskeleeko hän lukiossa vai ei, sekä tehdä itsenäisesti kaikki muut valinnat kurssitarjottimesta lukion suorittamiseksi, mutta hän ei saa valita katsomusainetta”.

Vapaa-ajattelijain liitto toteaa, että nykyisellään lakiluonnoksen mukaan lukion elämänkatsomustieto olisi edelleen kielletty evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvilta samoin kuin muilta nuorilta, joiden uskontoa kunnassa opetetaan. Sen sijaan uskontokuntiin kuulumattomat opiskelijat voivat valita katsomusaineeksi joko elämänkatsomustiedon tai evankelis-luterilaisen uskonnon. Myös muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvat voivat eräin ehdoin valita elämänkatsomustiedon.

Lausunnossa kiinnitetään huomiota lapsiasiavaltuutetun helmikuussa eduskunnalle antamaan kertomukseen, jossa tämä piti nykyistä valintakieltoa sekä peruskoulussa että lukiossa yhdenvertaisuuden ja lapsen oikeuksien vastaisena.

Kuva: Olli Seppälä

Edellinen artikkeliTurun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin päätöksiä
Seuraava artikkeliAskel-lehti: Yhteisvastuukerääjä Markku Valkeavuorta motivoi auttamishalu ja kilpailuvietti

Ei näytettäviä viestejä