Utsjoen seurakunnalle 50 000 euroa kirkkohallitukselta

Kirkkohallitus on myöntänyt 50 000 euroa harkinnanvaraista avustusta Utsjoen seurakunnalle. Seurakunnan ongelmallinen taloustilanne johtuu muun muassa Karigasniemen kappelin rakentamishankkeen kokonaiskustannusten ylittymisestä 400 000 eurolla. Vanhan homevaurioisen kappelin tilalle valmistui uusi kappeli viime vuonna.

Kirkkohallitus katsoo, että Utsjoen taloustilanteessa on kyse poikkeuksellisesta ja tilapäisestä taloudellisesta vaikeudesta. Harkinnanvaraista avustusta myönnetään tilapäiseen apuun.

Oulun tuomiokapitulin mukaan Utsjoen seurakunnalla on tällä hetkellä akuutti kassakriisi, mutta samalla sillä on edessään pitkän ajan rahoitusongelma, jota se ei pysty yksin ratkaisemaan.

Utsjoen seurakunnan jäsenmäärä oli viime vuoden lopussa 945. Sen pinta-ala on 5 372 neliökilometriä ja lähimmän naapuriseurakunnan Inarin keskukseen Ivaloon on matkaa noin 160 kilometriä. Seurakunta on ainoa saamelaisenemmistöinen seurakunta Suomessa.

Kuva: Filippo Vicarelli / Freeimages

Lue myös:

Oulun tuomiokapituli: Utsjoen seurakunnan talous on romahtanut

Kalareissu Utsjoella johti urkulahjoitukseen

Edellinen artikkeliKirkon kulttuuripalkinnosta päättävät nimettiin
Seuraava artikkeliDiakoniabarometri: Turvapaikanhakijoiden kohtaaminen onnistui

Ei näytettäviä viestejä