USKOT-foorumi täyttää kymmenen vuotta – toiminnassa ovat mukana nyt myös buddhalaiset ja mormonit

Helsingissä, Turussa ja Oulussa järjestettiin viime viikolla uskontojen yhteinen rauhankävely. Tapahtuman banderollissa näkyivät kolmen abrahamilaisen uskonnon symbolit: kristittyjen risti, muslimien puolikuu ja tähti sekä juutalaisten Daavidin tähti.

Rauhankävelyn taustalla oli USKOT-foorumi, joka on toiminut kolmen uskonnon yhteistyöjärjestönä. Sen perustamisesta on tänä vuonna kulunut kymmenen vuotta. Järjestön tausta kuitenkin ulottuu pitemmälle, presidentti Tarja Halosen 20 vuotta sitten koolle kutsumaan uskonnollisten johtajien tapaamiseen. Kutsu liittyi syyskuun 11. päivän terrori-iskuihin ja niiden synnyttämään huoleen.

USKOT-foorumi teki vuonna 2019 sääntömuutoksen, joka mahdollisti myös muiden uskontojen liittymisen järjestöön. Niinpä juhlavuoden logossa on mukana myös kahden foorumin tarkkailijajäsenen logot eli buddhalaisten kahdeksanpuolainen kärrynpyörä ja mormonien trumpettiin puhaltava enkeli Moroni.

USKOT-foorumin tarkkailijajäsenyys kestää kaksi vuotta. Näillä näkymin sekä Suomen Buddhalainen Unioni SBU ry että Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko Suomessa hyväksytään USKOT-foorumin jäseniksi ensi vuonna. Niiden edustajat ovat jo nyt olleet aktiivisesti mukana foorumin työskentelyssä.

USKOT-foorumi juhlii kymmenvuotista taivaltaan 27.10.

USKOT-foorumin kymmenvuotislogo.

Lue myös:

USKOT-foorumi laajentuu – mukaan myös muita uskontoja kuin juutalaisuus, islam ja kristinusko

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.

Edellinen artikkeliSimo Peura Lapuan hiippakunnasta viimeistä kertaa vieraana Piispan kyselytunnilla
Seuraava artikkeliRiittaleena Tuomi valittiin kirkkoherraksi Pellon seurakuntaan

Ei näytettäviä viestejä