Tukholman suomalaisen seurakunnan luottamushenkilöille potkuja

Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkovaltuuston kokous sai aiemmin tällä viikolla poikkeuksellisen käänteen, kun valtuusto eväsi seurakunnan edelliseltä kirkkoneuvostolta tili- ja vastuuvapauden. Samalla luottamustehtävissä edelleen olleet edellisen kirkkoneuvoston jäsenet vapautettiin tehtävistään.

Asiasta kertoivat ensimmäisenä Ruotsin television suomenkielinen Uutiset-ohjelma ja Ruotsissa toimiva suomenkielinen Sisuradio.

Ruotsissa käytiin kirkollisvaalit viime syksynä, ja suomalaisen seurakunnan uudet luottamushenkilöt aloittivat toimintansa tämän vuoden alussa.

Ruotsissa toimivien suomalaismedioiden mukaan kirkkovaltuusto eväsi edelliseltä neuvostolta vastuuvapauden, koska sen mukaan neuvosto ei ollut toiminut riittävästi kirkon työympäristön parantamiseksi. Lisäksi se oli myöntänyt kahdelle seurakunnan työntekijälle yhteensä 1,5 miljoonan kruunun eli 170 000 euron vahingonkorvaukset, joiden maksamista ei ollut tuotu kirkkovaltuuston käsiteltäväksi.

Tukholman suomalainen seurakunta on osa Ruotsin kirkkoa ja Tukholman hiippakuntaa. Seurakuntaan kuuluu noin 8 000 jäsentä.

Edellinen artikkeliPiispa Askola sateenkaariväelle: Jumala ei tarvitse portinvartijoita
Seuraava artikkeliVatikaani kehottaa katolilaisia käyttämään hymiöitä

Ei näytettäviä viestejä