Trendikkäässä hääpuvussa pitää olla pitsiä

Helsingissä on järjestetty 20. Häämessut. Niiden järjestäjä on Mennään naimisiin! -lehti. Messujen ohjelmaan kuuluu muun muassa kanttorien tietoisku siitä, kuinka häihin valitaan musiikki.

– Hääparit esittävät paljon toiveita ja silloin heidän kanssaan on hyvä keskustella esimerkiksi siitä, miltä kyseinen kappale kuulostaa juuri vihkikirkon ehkä hieman vaatimattomilla uruilla soitettuna, sanoo Vartiokylän seurakunnan kanttori Katri Vesanen.

Vesasen mukaan moni hääpari pyytää juuri nyt musiikkia Taru sormusten herrasta -elokuvasta.

Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakunnat ovat mukana messuilla kertomassa kirkollisesta vihkimisestä.

Jo kymmenettä kertaa Häämessuilla oleva nuorten aikuisten työn pappi Juha Petterson kertoo, että seurakuntien läsnäolo Häämesuilla koetaan myönteisenä asiana.

– Ehkä me tuomme tänne hieman sitä vakavuutta ja avioliittoon liittyvää sisältöä joka saattaa helposti jäädä kaupallisen tarjonnan varjoon.

Petterson arvioi, että entistä useammin vastaan tulee hääpari, jossa toinen osapuoli on ulkomaalainen.

Pettersonilla on myös mielipide paljon keskustelua herättäneeseen Ensitreffit alttarilla -tv-ohjelmasta.

– Kannatan tasa-arvoista avioliittolakia ja olen seurannut kuinka se on monille tärkeä ja vakava asia. Minusta tv-ohjelma tekee väärällä tavalla avioliitosta viihdettä, olkoonkin, että ohjelma on hyvin tehty.

Vintage, avoimet selät ja pitsi trendeinä

Häät.fi-sivun mukaan kauden 2015 häämuoti jatkaa pitkälti samalla linjalla kuin viime vuonnakin. Hääpuvuissa on klassisia siluetteja sekä yksityiskohtia, kuten pitsiä, tylliä, sifongia, kirjailuja ja helmiä. Lisäksi morsiuspuvuissa on usein avonaisia selkiä ja ehkä pitseillä peitetty dekoltee. Hääpukujen väreissä perinteinen valkoinen pitää pintansa, mutta sen ohessa nähdään entistä useammin nudeen ja shampanjaan taittuvia värejä, jopa häivähdys vaaleanpunaista. Vintagehenkiset hääpuvut ovat suosittuja, kuten myös vanhoista Hollywood-elokuvista ammentavat puvut.

Hääjuhlien koristelussa trendejä ovat muun muassa korkeat kukka-asetelmat, luonnonkukat, vesivärit, hauskat ja humoristiset naposteltavat sekä nimikoidut häädrinkit. Vihkisormuksien trendiväri ja -materiaali on nyt ruusukulta.

Trendikästä on myös hehkuttaa häitään sosiaalisessa mediassa eri tavoin, blogein ja Facebookin hääsivuin.

Erikoinen trendi on ”hääpuvun uhraus”. Se tarkoittaa, että siisti hääpuku tuunataan epäsiistiksi tai tärvellään valokuvausta varteen likaamalla, hyppäämällä veteen tai jopa repimällä (katso kuvia trash the dress).

Edellinen artikkeliTampereella huomattiin: Jumalanpalveluksia kannattaa räätälöidä kohderyhmille
Seuraava artikkeliMitä ihmettä on ”hääpuvun uhraus”?

Ei näytettäviä viestejä