Syytteet saanut Päivi Räsänen: Puolustan uskonnon­vapautta niin pitkälle kuin on tarve – Myös toinen syytetty Juhana Pohjola kommentoi

Kuva: Olli Seppälä

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) kertoo, että tieto hänen saamistaan rikossyytteistä on yllättävä, jopa järkyttävä. Syyttäjälaitos tiedotti torstaina, että Räsästä syytetään kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Syytteet liittyvät siihen, miten Räsänen on puhunut ja kirjoittanut homoseksuaaleista. Asiasta voi lukea lisää täältä.

"En katso syyllistyneeni minkään ihmisryhmän uhkaamiseen, panetteluun tai solvaamiseen", Räsänen sanoo julkisuuteen antamassaan lausunnossa.

Hän sanoo, että kyse on Raamatun opetuksista avioliitosta ja sukupuolisuudesta.

"Lausunnoistani seuranneissa syytteissä on pohjimmiltaan kysymys siitä, saako Suomessa pitää esillä ja ilmaista vakaumusta, joka pohjautuu Raamatun ja kristillisten kirkkojen perinteisiin opetuksiin. En katso millään tavoin halventaneeni homoseksuaaleja, joiden ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia olen toistuvasti kertonut kunnioittavani ja puolustavani."

Räsänen lisää, että apostoli Paavalin opetuksissa ei ole kysymys pelkästään avioliiton puolustamisesta miehen ja naisen välisenä vaan siitä, miten ihminen pelastuu iankaikkiseen elämään.

Päivi Räsänen: En peräänny siitä, mitä kirjoitin

Päivi Räsänen huomauttaa lausunnossaan, että mahdollinen tuomio kiihottamisrikoksesta olisi sakkoja tai enimmillään kaksi vuotta vankeutta. Hänen mukaansa suuremmaksi ongelmaksi nousisi vaatimus sensuurista. Räsänen katsoo, että tuomio avaisi uhan modernille kirjaroviolle.

Hän sanoo kuitenkin lähtevänsä oikeuteen rauhallisin ja rohkein mielin luottaen siihen, että Suomi on oikeusvaltio.

"Kristilliseen uskoon perustuva vakaumus on enemmän kuin mielipide. Varhaiset kristityt pysyivät vakaumuksessaan leijonien luolassa, miksi en siis minä käräjäsalissa. En peräännyt siitä, mitä kirjoitin enkä pyydä anteeksi apostoli Paavalin opetuksia. Olen valmis puolustamaan sanan- ja uskonnonvapautta niin pitkälle kuin on tarve."

Hän sanoo rohkaisevansa myös muita käyttämään sanan- ja uskonnonvapauttaan. Räsänen kuitenkin lisää, että valtakunnansyyttäjä on aiemmin kertonut joutuneensa tapauksen takia epäasiallisten viestien kohteeksi.

"Toivon, että mitään henkilöön menevää, loukkaavaa viestintää ei häneen kohdistettaisi."

Juhana Pohjola: Päätös kertoo paljon tästä ajasta

Yhdessä Räsästä vastaan nostetussa syyteasiassa syytettynä on myös entinen Suomen Luther-säätiön asiamies ja hallituksen jäsen Juhana Pohjola, sillä eräs syytteiden asiakokonaisuus koskee Räsäsen kirjoittamaa ja Luther-säätiön julkaisemaa tekstiä vuodelta 2004.

Juhana Pohjola on nykyään Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani, joka vihitään lähetyshiippakunnan piispaksi kesällä.

Torstaina julkaisemassaan lausunnossa Pohjola kiistää syyllistyneensä kiihottamisrikokseen.

"Kristittynä en halua enkä voi syrjiä enkä halveksia ketään Jumalan luomaa ihmistä. Jokainen ihminen Jumalan luomana ja Kristuksen lunastamana on yhtä arvokas. Tämä on Räsäsenkin kirjoituksen kantava teema", Pohjola sanoo.

"Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että Raamatun ja kristillisen ihmiskäsityksen mukaan homoseksuaaliset suhteet ovat Jumalan tahdon vastaisia ja avioliitto on tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseksi. Näin kristillinen kirkko on aina opettanut ja tulee aina opettamaan."

Pohjolan mukaan valtakunnansyyttäjän päätös kertoo paljon tästä ajasta. Hän pitää historiallisena sitä, että "kristillisen perusopetuksen levittämisen tähden" joutuu käräjille.

"Vaikka olenkin huolissani maamme uskonnonvapauden tilasta, luotan, että oikeuslaitos tekee asiassa oikean päätöksen."

Lue myös:

Kansanedustaja Päivi Räsänen saa syytteen kolmesta kiihottamisesta kansan­ryhmää vastaan

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.