Juhana Pohjola valittiin Lähetyshiippakunnan seuraavaksi piispaksi – "Turhat intohimot suhteessa kansankirkkoon ovat karisseet"

Lähetyshiippakunnan tuleva piispa, hiippakuntadekaani Juhana Pohjola. Kuva: Janne Koskela

Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan seuraava piispa on Lähetyshiippakunnan hiippakuntadekaani, teologian tohtori Juhana Pohjola, 48. Lähetyshiippakunnan hiippakuntakokouksen vahvistamassa vaalissa lauantaina Pohjola sai 111 ääntä ja toinen ehdokas Esko Murto 12 ääntä.

Vaali toteutettiin pandemiatilanteesta johtuen ennakkoäänestyksenä. Äänioikeutettuja vaalissa olivat Lähetyshiippakunnan papit ja seurakuntien edustajat. Äänestysprosentti oli 95.

Pohjola kertoo tuntevansa "suurta heikkoutta suuren tehtävän ja kutsun edessä", mutta sanoo tietävänsä, että asian puolesta on rukoiltu Lähetyshiippakunnan seurakunnissa. Piispan tehtävän vastaanottamisen hän kertoo olevan sekä hämmentävää että jännittävää.

– Tunnen samanaikaisesti arkuutta ja iloa. Olen nöyrä ja kiitollinen kaikesta esirukouksesta ja tuesta. Olen tehnyt papin työtä pitkään, mutta piispan viran vastaanottaminen on aivan erityinen vastuu kirkon rakennustyössä.

Tulevana piispana Pohjola haluaa jatkaa sitä työtä, jota piispa Risto Soramies on tehnyt. Tämä merkitsee hiippakunnan papiston ja seurakuntien tukemista. Pohjola uskoo, että Lähetyshiippakunnalla on oma pieni suuri tehtävänsä Kristuksen kirkon rakennustyössä Suomessa.

– Tämä ei merkitse jotakin uutta ja ihmeellistä, vaan perusseurakunnan rakennustyötä Kristuksen evankeliumilla. Siihen haluan antaa voimani, aikani ja lahjani. Piispan tehtävä on myös antaa kasvot Lähetyshiippakunnalle suhteessa toisiin kirkkoihin ja yhteiskuntaan.

Pohjola arvioi, että Lähetyshiippakunnan olemassaololle on suuri tarve Suomessa ja lähetystyön merkityksessä myös ulkomailla.

Lähetyshiippakunnan nykyinen, vuodesta 2013 tehtävässä ollut piispa Risto Soramies jää eläkkeelle tämän vuoden aikana. Matti Väisänen oli Lähetyshiippakuntaa edeltäneen Ruotsin ja Suomen lähetysprovinssin piispa 2010–2013.

Lähetyshiippakunta ei ole kirkon herätysliikkeiden vaihtoehto

Lähetyshiippakunnassa on runsaat kaksituhatta jäsentä. Kirkkokunta ei ole järjestäytynyt uskonnolliseksi yhdyskunnaksi. Pohjolan mukaan asiasta on ajoittain keskusteltu.

– Kirkon tekevät kirkoksi sana ja sakramentit. Tulemme punnitsemaan kirkkokunnan juridisen aseman järjestämistä jatkossakin. Kyse on siitä, miten se järjestäminen palvelee parhaiten seurakuntia.

Lähetyshiippakunnan jäsenistössä on edelleen ihmisiä, jotka ovat myös evankelis-luterilaisen kirkon jäseniä, mutta Pohjolan mukaan "vähenevästi". Sama koskee suhdetta herätysliikkeisiin.

Pohjola toteaa, että aikaisemmat piispat ovat tulleet Kansanlähetyksestä ja monet työntekijät evankelisuudesta tai viidennestä herätysliikkeestä. Luther-säätiön perustamisvaiheessa taustalla oli Suomen Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen kuuluneita henkilöitä.

– Mutta nyt ei tullut kolmatta piispaa Ryttylästä. Meillä on työntekijöissä ja jäsenissä myös paljon kodittomaksi jäänyttä herätysliikkeisiin kuulumatonta kirkkokansaa. Kaikkien seurakuntayhteys on rikkautta.

Suhteet herätysliikejärjestöihin ovat Pohjolan mukaan asialliset, mutta hän korostaa, että Lähetyshiippakunta on vaihtoehto valtakirkolle eikä herätysliikkeille. Herätysliiketaustaisuus ei enää leimaa Lähetyshiippakuntaa.

– Kontekstimme on erilainen nyt, kun Lähetyshiippakunta on valtakirkon ulkopuolella.

Kansankirkon kehitys huolestuttaa, mutta tarvetta keskusteluille on olemassa

Luterilaiseen kansankirkon, kastekirkkonsa, kehitystä Pohjola sanoo seuranneensa murheellisena.

– Erityisesti tämä näkyy keskustelussa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisestä. Olen huolissani suoranaisesta luopumuksesta ja kehityksen suunnasta.

Pohjola toteaa, että kaikissa kirkon haasteissa perimmäinen kysymys on, säilyttääkö kirkko teologisesti oman identiteettinsä kirkkona.

– Pysyykö se siis omalla raamatullis-tunnustuksellisella pohjallaan vai taipuuko se ensin ja sitten taittuu yhteiskunnallisessa paineessa? Tähän asti niin on käynyt jokaisen muutoksen kohdalla.

Lähetyshiippakunta ja kansankirkko ovat kasvaneet erilleen. Juhana Pohjola toivoo kuitenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa asiallisia välejä ja asiallista teologista keskusteluyhteyttä.

– Turhat intohimot ovat jo karisseet. Mutta me emme ole katoamassa minnekään eikä kansankirkko ole katoamassa minnekään. Olisi hyvä selvittää näitä suhteita ja löytää sellaisia yhteistyön muotoja, jotka ovat molemmille mielekkäitä.

Konkreettinen yhteisten keskustelujen aihe saattaisivat Pohjolan mukaan olla esimerkiksi tilakysymykset, siis Lähetyshiippakunnan mahdollisuus käyttää luterilaisen kirkon tiloja.

– Myös inhimillisen kanssakäymisen taso olisi tärkeää: molemmin puolin annettakoon asioista ja toisistamme oikeantyyppistä informaatiota.

Pohjola kertoo olevansa aina valmis keskustelemaan ja selvittelemään yhteistyön muotoja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa.

– Meitä ei rakenna eikä motivoi vihanpito millään tavalla. Seisomme omalla pohjallamme ja haluamme vain tilanteeseen selkeyttä.

Ylipäätään Pohjola uskoo kansainväliseen tunnustukselliseen luterilaiseen kirkkoverkostoon asemoituneen kirkkonsa tilanteen olevan selkeämpi kuin 15 vuotta sitten, jolloin Luther-säätiön toiminta alkoi tulla kirkolliseen julkisuuteen.

Entä kenen kansankirkon piispan kanssa tuleva piispa Juhana Pohjola mieluiten lähtisi kahville?

Jari Jolkkosen kanssa. Hän oli vastaväittäjänä väitöstilaisuudessani ja hänen kanssaan on antoisaa keskustella luterilaisesta teologiasta. Toivon, että tämä lause ei ole hänelle vahingoksi, Pohjola sanoo.

Piispanvihkimystä ja mahdollista käräjäoikeutta odotetaan samanaikaisesti

Mikä Luther-säätiön ja sittemmin Lähetyshiippakunnan työssä on runsaan vuosikymmenen aikana muuttunut?

Pohjola toteaa, että alkuvaiheessa kysymys oli pitkälti siitä, oliko Luther-säätiön ihmisillä elintilaa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ja mikä tulevaisuus olisi.

– Nyt kysymys on muuttunut sellaiseksi, että mikä on kristittyjen ja kirkkojen elintila nyky-Suomessa.

Pohjola pitää suomalaisen yhteiskunnan tiettyjä kehityskulkuja huolestuttavina: On puhuttu lisääntyvästi kristofobiasta. Samalla suomalaisten uskonnonlukutaito heikkenee.

Pohjola muistuttaa myös, että hän on parhaillaan kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) kanssa syyteharkinnassa kiihottamisrikoksesta. Asian taustalla on Räsäsen kirjoitus, jonka Luther-säätiö julkaisi vuonna 2004.

– Voin siis olla piispanvihkimyksen tullen myös käräjäoikeudessa syytettynä kiihottamisrikoksesta. Tämäkin tässä on päällä. Kirkollisissa myrskyissä on kuljettu jo pitkään, mutta nyt ollaan myös yhteiskunnallisessa myrskyssä.

Verrattuna Luther-säätiön alkuvaiheitten vuosiin 2000-luvun alkupuolella nykyinen Lähetyshiippakunta on ollut julkisuudessa suhteellisen vähän. Mistä se johtuu ja pitäisikö asian Pohjolan mielestä olla toisin?

Tuleva piispa toteaa, että mediaa kiinnostaa kirkollisissa kysymyksissä yleensä vastakkainasettelu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkopuolelle joutuminen on vähentänyt kiinnostusta Lähetyshiippakuntaan.

– Kun me emme enää ole vastapoolina valtakirkkoa jakavissa kysymyksissä, suurta mediaa ei kiinnosta meidän tavallinen perustyömme tai näkemyksemme. Mutta me emme pidä kynttiläämme vakan alla: haluamme opettaa kokonaisvaltaisesti niistäkin asioista, jotka Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on kyseenalaistettu ja joita siellä ei enää pidetä vallitsevina.

Koko työura Luther-säätiössä ja Lähetyshiippakunnassa

Juhana Pohjola vihittiin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon papiksi Oulun hiippakunnassa vuonna 1999 Suomen Luther-säätiön palvelukseen. Hän on työskennellyt säätiön dekaanina 2000–2011 sekä 2012.

Vuodesta 2013 hän on toiminut Lähetyshiippakunnan dekaanina. Pohjola on työskennellyt samanaikaisesti Helsingin Pyhän Markuksen luterilaisen seurakunnan vastaavana pastorina 2000–2010 ja vierailevana tutkijana Kanadan Concordia Lutheran Theological Seminaryssa 2011–2012.

Teologian maisterin tutkinnon Pohjola suoritti Helsingin yliopistossa vuonna 1997. Master of Sacred Theology -tutkinto tuli valmiiksi Yhdysvaltojen Indianan Fort Waynen teologisessa seminaarissa 1998. Teologian tohtoriksi Pohjola väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 2014. Opinnoissaan hän on tutkinut muun muassa kirkkoisä Tertullianusta, Hermann Sassen käsitystä kirkollisesta yhteydestä ja suomalaisten ordinaatiokaavojen käsitystä pappisvihkimyksestä ja -virasta.

Juhana Pohjola menetti pappisvirkansa Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa vuonna 2014.

Pohjola on naimisissa ja hänellä on neljä lasta. Hän harrastaa tennistä ja lukemista.

Juhana Pohjolan piispan virkaan vihkimistä suunnitellaan Lähetyshiippakunnan kesäjuhlan yhteyteen Loimaan evankelisella opistolla 1.8.2021.

Lue myös:

Lähetyshiippakunta valitsee uuden piispan tammikuussa

***

Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.

Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden tai näköislehden täältä.