Suviseurojen mutainen maa synnytti somehuumoria

Suviseurat pidetään avoimen taivaan alla eikä sää aina suosi. Viime kesänä sateet synnyttivät myös somehuumoria, kirjoittaa Meri-Anna Hintsala
Embodied religion -tutkimushankkeen blogissa.

Vuoden 2015 suviseurojen sääolosuhteet Vaasassa olivat seurojen alkaessa vaikeat, sillä vettä tuli taivaalta liikaa ja peltoalue alkoi pehmentyä painavien autojen, asuntovaunujen alla.

Seuravieraat jännittivät etukäteen, kuinkahan leiriytyminen onnistuu.

”Suviseuravieraat ympäri maata jakoivat tilannetietoa sukujen WhatsApp-ryhmissä, Facebookissa ja sosiaalisessa mediassa. Jännitys purkautui yhteisten jaetun kokemuksen kääntämisellä huumoriksi: suviseurameemeiksi”, Hintsala kirjoittaa.

Sosiaaliseen mediaan ilmestyi kuvia, joissa muun muassa melottiin suviseurapaikalla. Yksi kuvissa esiintyvistä hahmoista oli kuvitteellinen Simo.

”Uppoava asuntovaunu taustalla Simo meloo tarkastellen tilannetta ja välittäen tilannetietoa sitä kaipaaville. Simosta kerrotaan taas toisen henkilön suulla: ’Simo kävi siellä melomassa’. Meemien humoristinen ote kuvaa liikkeen jäsenten itseensä kohdistuvaa huumoria tilanteessa, joka voisi olla vaikea, mutta myönteiseen suviseurojen odotukseen kytkeytyvänä meemit näyttäytyvät hyväntahtoisina kulttuurin toistamisena ja sille nauramisena.”

Hintsalan kirjoitus liittyy myös Stefan Janssonin tv-dokumenttiin Suviseurat, synti, sovitus ja taivas.

Kuva: Kuvakaappaus tv-dokumentista Suviseurat, synti, sovitus ja taivas.

Lue myös:

Yle teki lestadiolaisvisan

Suviseuradokumentti oli kiehtova ja hiukan tendenssimäinen

Edellinen artikkeliAnglikaanit saavuttivat sovun – Episkopaalikirkolle seurauksia
Seuraava artikkeliPalveluoperaatio Saapas: olemme katupartio

Ei näytettäviä viestejä