SRK:n Viljo Juntunen pyytää anteeksi ja kiittää tutkijaa

Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen uusi puheenjohtaja Viljo Juntunen pyysi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa keskiviikkona 2.7. anteeksi toisinajattelijoiden kohtelua vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä. Hän myös kiitti tutkija Johanna Hurtigia tämän toiminnasta hyväksikäyttötapausten esille tuomisessa.

Juntunen sanoi, että kun tiedot hyväksikäyttötapauksista liikkeen piirissä tulivat julki, asiaa oli aluksi vaikea uskoa. Hän myöntää, että tutkija Johanna Hurtigia saatettiin syyllistääkin.

– Hän teki suuren työn ja olemme hänelle kiitollisia, Juntunen sanoi keskiviikkona.

Juntunen myös kertoi, että liikkeessä on sanouduttu irti hoitokokousten ilmapiiristä, jossa ihmiset kokivat hengellistä väkivaltaa. Myös toisinajattelijoita on kohdeltu kaltoin ja heitä on siirretty sivuun.

– Tekee mieli pyytää anteeksi vaiheita joita on ollut, jotta voisimme aloittaa puhtaalta pöydältä

Juntunen arvioi, että puhumattomuuden kulttuuri vanhoillislestadiolaisuudessa on alkanut murtua ja liike pyrkii avoimuuteen ja rehellisyyteen.

Kuuntele Ykkösaamu (Juntusen haastattelu 26 minuutin kohdalla) Yle Areenasta.

Lue myös: Piispat toivovat opillisia keskusteluja SRK:n johdon kanssa

Kuva: Joona Raudaskoski

Edellinen artikkeliProfessori arvioi Pride-viikon rukouksen kaavaa
Seuraava artikkeliUskonnon kurssia suorittavat lukiolaiset vierailivat Suviseuroissa

Ei näytettäviä viestejä