Sateenkaarivihkimisen seuraukset tuomioistuimeen – Árpád Kovács vei varoituksensa hallinto-oikeuteen

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulilta kirjallisen varoituksen saanut pastori Árpád Kovács on valittanut päätöksestä Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Kovács kertoo toimittaneensa valituksen oikeudelle joulukuun lopussa.

Kovács sai lokakuussa kirjallisen varoituksen toimittamastaan samaa sukupuolta olevan parin vihkimisestä. Hän teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen, joka hylättiin marraskuussa. Kovács kertoi jo lokakuussa vievänsä asian hallinto-oikeuteen, jos oikaisuvaatimus hylätään.

– Jos on jokin ongelma, se pitäisi ratkaista maallisessa oikeudessa. Jos ei ole ongelmaa, silloin ei ole mitään ratkaistavaa, Kovács sanoo nyt.

– Olen tehnyt tällä siirrolla selväksi, etten halua olla hiljainen osa siinä, että ihmistä kohdellaan eriarvoisesti. Millään pyhien kirjoitusten sivuilla ei voi oikeuttaa syrjintää.

Kovács suhtautuu oikeuden päätökseen odottavin mielin.

– Jos voitamme oikeudessa, se on hienoa, niin asian pitää mennä. Minulla on tavoite saavutettu. En voisi selvemmin näyttää, etten halua olla osa tätä sanoisinko vääryyttä.

Kuva: Jaani Föhr

Lue myös:

Oulun tuomiokapituli hylkäsi sateenkaariparin vihkineen Árpád Kovácsin oikaisuvaatimuksen

Vihkijöille vakava moite ja kirjallinen varoitus – miten tuomiokapitulit oikein voivat rangaista?

Oulun tuomiokapituli äänesti ja antoi sateenkaariparin vihkineelle papille kirjallisen varoituksen

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.


***

Edellinen artikkeliTurvapaikanhakijoille tarjolla myös pikakasteita − ”Irtopisteiden kalastusta Pyhän Hengen nimissä”
Seuraava artikkeliUSA:ssa ihaillaan eniten Barack Obamaa ja Hillary Clintonia – listalla myös paavi ja Billy Graham

Ei näytettäviä viestejä