Sadinmaan tapauksen käsittely venyy – kapitulin kantaa vihkimisiin saadaan vielä odottaa

Helsingin hiippakunnan tuomiokapituli ei tehnyt eilen keskiviikkona järjestetyssä istunnossaan päätöstä pastori Kai Sadinmaan toimittamista sateenkaarivihkimisistä. Vihkimisistä tehdyt kantelut siirrettiin jatkovalmisteluun.

Sadinmaan 1. maaliskuuta toimittamista avioliittoon vihkimisistä tehtiin tuomiokapituliin kaksi kantelua. Kantelut tulivat yksityishenkilöiltä. Sadinmaa vihki kaksi samaa sukupuolta olevaa paria avioliittoon helsinkiläisessä Musiikkiteatteri Kapsäkissä järjestetyssä sateenkaariparien vihkitilaisuudessa. Kotimaa24 kertoi maaliskuisesta tilaisuudesta näin. Samassa tilaisuudessa Sadinmaa siunasi kolmen parin avioliiton.

Helsingin tuomiokapitulin lakimiesasessori Ritva Saario sanoo, että asia halutaan valmistella rauhassa ja perusteellisesti.

– Tiedostamme, että tämä on merkittävä asia ja päätös on ensimmäinen lajissaan. Tämä on ensimmäinen ratkaisu, joka annetaan, ja se herättää paljon kiinnostusta. Muissa tuomiokapituleissa vastaavia ei ole vireillä.

Saarion mukaan kanteluista keskustellaan tarvittaessa useammassa kapitulin istunnossa. Seuraava istunto järjestetään 17.5. Saarion mukaan päätöstä ei ole odotettavissa vielä silloin.

Sadinmaalta pitkä vastine

Kai Sadinmaa on toimittanut tuomiokapituliin oman vastineensa. Pitkässä kirjoituksessaan Sadinmaa toteaa, että hänen tulkintansa mukaan kirkolla ei ole oikeutta olla noudattamatta lain sille asettamia velvoitteita. Sadinmaa katsoo, että hän on juridisesti, moraalisesti ja teologisesti velvoitettu siunaamaan samaa sukupuolta olevia pareja.

Sadinmaan mukaan luterilainen teologia ei aseta esteitä samaa sukupuolta olevien avioliitolle eikä miehen ja naisen väliseen sopimukseen perustuva avioliitto ole Jumalan tai Jeesuksen määräämä.

”Kirkolla ei ole mitään perusteita olla vihkimättä ja siunaamatta samaa sukupuolta olevia ihmisiä keskenään. Siksi katson papilliseksi velvollisuudekseni jatkaa samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkimisiä ja siunaamisia”, Sadinmaa kirjoittaa.

Sadinmaata kuullaan tarpeen mukaan vielä uudelleen, Saario sanoo.

Jos kapituli saa kanteluita muista papeista, ne käsitellään Saarion mukaan erikseen myös siinä tapauksessa, että päätöstä Sadinmaata koskevista kanteluista ei olisi ehditty tehdä.

Kuva: Olli Seppälä

Lue myös:

Helsingin kapitulissa kaksi kantelua sateenkaariparien vihkimisistä – muualla ei ole kanneltu

Sadinmaan toimittamista avioliittoon vihkimisistä kantelu tuomiokapituliin

Pappi Kai Sadinmaa sateenkaariparien vihkitilaisuudessa: ”Tämä on mielettömän iso juttu”

Edellinen artikkeliPääsihteeri Martin Junge: ”Euroopan kristillistä identiteettiä ei säilytetä muureilla”
Seuraava artikkeliJakkukylän ihmiset ja hautausmaa siirtyvät Oulujoen seurakunnasta Iin seurakuntaan

Ei näytettäviä viestejä