Ruotsalainen seurakunta soittaa vastasyntyneiden vanhemmille ja pyytää kasteelle – ja sehän toimii!

Tukholman läänissä sijaitsevassa Huddingen pastoraatissa papit soittavat vastasyntyneitten vanhemmille ja pyytävät, että nämä antaisivat kastaa lapsensa. Soiton saavat vastasyntyneen vanhemmat, joista vähintään toinen kuuluu kirkkoon. Soitteluun on koulutettu viitisentoista pappia. Asiasta kertoo ruotsalaislehti Kyrkans Tidning.

– Seurakuntamme kuvauksessa lukee, että meidän on kehitettävä suhteita jäseniimme. Tämä on yksi keino siihen, sanoo Huddingen kirkkoherra Torbjörn Strand
Kyrkans Tidningille.

– Menkää ja kastakaa, niin Sanassa sanotaan. Sen takia me voimme hyvinkin tehdä niin.

Strandin mukaan tarkoituksena ei ole ”kaupitella” kastetta.

– Haluamme kertoa olevamme käytettävissä ja saada ihmiset miettimään kastetta. Sanomme, että haluamme olla tekemisissä teidän kanssanne riippumatta siitä, kastatatteko lapsenne vai ette. Ja tietenkin kerromme, että kaste on jotakin, jota arvostamme ja pidämme tärkeänä.

Strandin mukaan soittelu ei aluksi tuntunut kovin mukavalta.

– Se on jännittävää. Kuka on puhelimen toisessa päässä? Onko se joku, joka haluaa myydä jotakin? Mutta kun ihmiset kuulevat, ettei soittaja ole sähköyhtiöstä vaan Ruotsin kirkosta, he eivät ole enää niin varautuneita. Se on jotakin uutta.

Puhelujen tarkkaa vaikutusta ei vielä voida sanoa, mutta vuosien 2016 ja 2017 välillä kastettujen määrä kasvoi pastoraatissa runsaat 16 prosenttia.

Kuva: Olli Seppälä

***


Seuraa Kotimaata Facebookissa ja Twitterissä.


Jos et ole vielä Kotimaan tilaaja, voit tilata lehden täältä.

Edellinen artikkeli”Gospelissa sydämet asettuvat yhteiseen tahtiin” – Gospelia kaikille -kuoro on kaikille avoin
Seuraava artikkeliSalatut elämät -tv-sarjassa papilla on synkkä rikostausta – voiko rikollisen vihkiä papiksi?

Ei näytettäviä viestejä