Professori Jouko Talonen: Esikoislestadiolaisuuden enemmistö etääntyy kirkosta

Esikoislestadiolainen herätysliike jakautuu. Lähiaikoina elokuussa aloittaa toimintansa uusi esikoislestadiolainen järjestö Esikoiset ry. Se kokoaa niitä esikoislestadiolaisia, jotka eivät voi hyväksyä Esikoislestadiolaiset ry:n viime vuonna toteuttamaa sakramenttien ottamista liikkeen omaan haltuun.

Kotimaa24 pyysi lestadiolaisuuteen perehtynyttä kirkkohistorian professoria Jouko Talosta Helsingin yliopistosta arvioimaan herätysliikkeen kehitystä.

Mitä esikoislestadiolaisuuden jakautuminen Suomessa nyt merkitsee?

– Hajaannus merkitsee luonnollisesti kriisiä monille liikkeen jäsenille, mutta en usko sen juurikaan heikentävän liikkeen kannatusta. Enemmistöön kuuluvien vuorovaikutus moniin paikallisseurakuntiin heikkenee, ja toiminta keskittyy entisestäänkin omiin rukoushuoneisiin. On kuitenkin huomattava, ettei kysymys ole kirkosta eroamisesta vaan kirkko-oikeudellisesti pitkälle samantyyppisestä asetelmasta, joka on Luther-säätiön suhteessa kirkkoon. Luther-säätiön teologinen pohja on kuitenkin eräitä osin vahvempi.

Miksi lestadiolainen herätysliike ylipäätään on niin usein jakautunut runsaan sadan vuoden aikana?

– Taustalla on liikkeen nopea ja laaja leviäminen erityisesti 1800-luvun loppupuolella. Jo lähtökohtaisesti herätysliikkeessä oli erilaisia painotuksia, jotka sitten myöhemmin pulpahtivat ristiriitoja aiheuttavina pinnalle. Kysymyksessä on ekspansiivinen kansanliike, jonka teologiaa ovat luoneet pääosin maallikot. Opin määrittely on pohjautunut Raamatun lisäksi usein ihmisten kokemuksiin. Vaikka Luther ja osalle myös luterilainen tunnustus ovat olleet tärkeitä, liikkeen oma kokemuspohjainen traditio on usein korostunut tunnustukseen ehdottomasti sitoutumisen kustannuksella.

– Joskus on myös inhimillisillä valtataisteluillakin ollut merkitystä – eli tuttu kysymys: kuka meistä on suurin? Lisäksi on hyvä huomata, että erityisesti Yhdysvaltojen lestadiolaisuuden vaikutus on antanut aineksia pohjoismaisiinkin hajaannuksiin. Amerikassa lestadiolaiset toimivat melkein alusta saakka omina vapaina uskonnollisina yhteisöinään.

Onko ilmiölle vertailukohtia globaalin protestanttisuuden kentässä?

– Mielestäni baptistien ja ehkä myös helluntailaisten pirstoutuminen on samantyyppinen ilmiö, myös siinä mielessä, että nekin ovat olleet – ja monin paikoin eri puolilla maailmaa ovat – vahvoja ekspansiivisia uskonnollisia ryhmiä ja kirkkoja. Oma lukunsa on sitten se, että myös niin sanottu tunnustuksellinen luterilaisuus – erityisesti Suomessa 1920-luvulta alkaen – on osoittautunut alttiiksi pirstoutumiselle ja jatkuvalle uudelle ryhmänmuodostukselle. Tässä on kiinnostavaa se, etteivät vahva dogmatiikka sekä selkeästi määritelty oikea ja väärä opinasioissa takaa yhtenäisyyttä, koska uskonliikkeissä vaikuttavat aina myös sosiologiset tekijät, ei vain dogmatiikka.

Miten jakautuminen muuttaa kahden esikoislestadiolaisuuden uoman suhdetta viralliseen kansankirkkoon?

– Enemmistö etääntyy kirkosta, mutta pysyy sen sisällä. Vähemmistö jatkaa aikaisempaa linjaa, jossa oma seuratoiminta yhdistyy yhteistyöhön paikallisseurakuntien kanssa. Eli sakramenttiyhteys pysyy linkkinä kirkkoon.

Jos uuden ryhmän koko jää pieneksi, kantavatko sen siivet Suomen kirkkososiologisessa tilanteessa?

– Olen mielessäni ja joissakin keskusteluissa verrannut tätä kirkollista tai evankelista esikoisuutta vanhoillislestadiolaisuudesta 1960–961 eriytyneeseen Elämän Sanan ryhmään. Toki erojakin on; esimerkiksi nyt ei ole vastassa kansanliike–papit-asetelma, mutta mentaalisesti tässä on myös samoja aineksia.

– Elämän Sanan ryhmä sulautui aika nopeasti kansankirkollisuuteen tai jopa muihin liikkeisiin. Sormituntumalta arvioisin, että esikoisuuden kansanliikeperinne takaa sen, ettei uusi muodostuva ryhmä koe samaa kohtaloa. Merkkejä on myös siitä, että vähemmistöryhmästä on jo nyt ja toki aikaisemminkin valunut uskovia muihin herätysliikkeisiin, mutta ei suuressa määrin. Aika näyttää.

Uusi esikoislestadiolainen ryhmä ei pitäne Lapin vanhimpia enää auktoriteetteina. Miten suuresta hengellisestä muutoksesta on kyse esikoislestadiolaisen itseymmärryksen kannalta?

– Kysymys on fundamentaalisesta suuresta muutoksesta, koska juuri Lapin vanhimmat ovat olleet liikkeen identiteettiä luova ja samalla sitä globaalisti yhdistävä tekijä. Tosin jo aikaisemmin nimenomaan Suomessa Lapin vanhimmilla on ollut monille nyt liikkeen vähemmistöön itsensä asemoiville enemmän teoreettinen ja historiallinen merkitys, vaikka heitä on kunnioitettukin.

Jotakin muuta, mitä jakautumisesta ja uudesta tilanteesta herätysliikekentässä voidaan sanoa?

– Monille voi olla yllättävää, että valtaenemmistö liikkeen kannattajista ja erityisesti nuorempi sukupolvi pitäytyy tiukasti Lapin vanhimpiin ja on valmis sakramenttiseparatismiin. Tämän ajan aatteellis-yhteiskunnallista ja kulttuuri-ilmastoa vasten se ei ole kuitenkaan outoa.

Kuva: Risto Hämäläinen. Esikoislestadiolaisten ensimmäinen maallikkoehtoollinen järjestettiin joulukuussa Mikkelissä.

Lue myös:

Tutkija Palola: "Kulkeeko vanhoillislestadiolaisuus saman tien kuin esikoisuus?"

Uusi yhdistys perustettu - esikoislestadiolainen herätysliike jakautuu

Esikoislestadiolainen herätysliike pelkää jakautumista

Lestadiolaisen hajaannuksen juurilla