Kolumni: Kiinteistöt herättävät tunteita
Kesän aikana pääsin keskustelemaan monen seurakuntalaisen ja kirkon luottamushenkilön kanssa siitä, millaisia ajatuksia kirkon kiinteistöt heissä herättävät. Usein ensimmäinen reaktio oli huokaus ja sitten jähmettyvä katse. Kiinteistöt ahdistavat, mutta myös herättävät kiihkeitä tunteita.
Luottamushenkilöt päätyvät tekemisiin seurakuntansa rakennusten kunnossapidon ja kehittämisen kanssa yllättävän paljon. Kaiken perustana on huolellisesti laadittu kiinteistöstrategia, joka ohjaa päätöksentekoa. Strategiassa tunnistetaan muun muassa kiinteistöt, joista ei voida luopua, ja ne rakennukset, joita voidaan kehittää monipuolisempaan käyttöön.
Kirkollisia rakennuksia on paljon. Osaa käytetään vähän tai ne ovat hankalasti muunneltavissa nykytarpeisiin. Päätöksenteossa eteeni on tullut rakennuksia sähkömuuntamosta ja tapuleista aina uuden kirkon rakentamiseen. Syvimmät huokaukset kirvoittaa kiinteistöjen suureen määrään liittyvä taloudellinen paine. Tässä paineessa rakennusten tulevan käytön ratkaisee ennakoiva kunnossapito ja siihen käytettävät taloudelliset resurssit.
Luotettavat jutut eivät synny ilmaiseksi. Tilaamalla viikon lukuoikeuden Kotimaan tähtijuttuihin hintaan 1,95 euroa tuet laadukasta ja merkityksellistä journalismia.