Porvoon julistuksen allekirjoittamisesta tulee tänä syksynä kuluneeksi 26 vuotta. Niinpä Tampereella kokoontui tällä viikolla tiistaista torstaihin Porvoon kirkkoyhteisöön kuuluvien anglikaanisten ja luterilaisten kirkkojen piispakuntaa juhlistamassa ekumeenista yhteyttä.
Vuonna 1996 allekirjoitettu Porvoon julistus mahdollistaa, että Britannian ja Irlannin anglikaaninen kirkko sekä Pohjoismaiden ja Baltian luterilaiset kirkot hyväksyvät toistensa jäsenet ja papit omakseen.
Tampereen kokoontumisessa keskusteltiin keskiviikkona siitä, millaista on olla kansallinen kirkko Euroopassa nyt, kun Ukrainan sota tuntuu muuttavan kaiken. Varoittavaksi esimerkiksi väärästä tavasta olla kansallinen kirkko nostettiin Venäjän ortodoksinen kirkko, joka on hylännyt kristillisen perinteen ja lähtenyt täysin tukemaan Venäjän sotatoimia.
Yorkin piispa Stephen Cottrell kertoi kokouksessa, että kuningatar Elisabet II:n kuoleman jälkeiset 10 surun päivää opettivat hänelle enemmän kansallisen kirkon luonteesta kuin hänen 12 piispavuottaan yhteensä.
– Minun roolini kirkossa kutoutui nyt näkyvästi kansaan, hän sanoi.
Cottrell pohti myös sitä, että Euroopan kansallisilla kirkoilla on, aivan kuten monarkiaan ja parlamenttiin tiivisti liittyvällä Englannin kirkollakin, poliittista valtaa. Sitä voidaan Cottrellin mukaan käyttää hyvien asioiden edistämiseen, mutta se voi myös johtaa kiusauksiin käyttää valtaa väärin.
– Kansallisen kirkon ainut olemassaolon syy on se, että annamme itsemme Jumalalle. Rakennamme Jumalan valtakuntaa maailmassa. Se on haasteellista, ja meidän on oltava myös valmiita vastustamaan hallitusta ja tukemaan niitä, joita alistetaan ja syrjitään, Cottrell totesi.
”On luotettava siihen, että Jumallakin on joku rooli tilastopelissä”
Oman näkökulmansa keskusteluun toivat Viron luterilaisen kirkon ja Skotlannin episkopaalisen kirkon edustajat. Näille kirkoille identiteetti kansallisena kirkkona on tuore asia.
Viron arkkipiispa Urmas Viilma muistutti, että Viron luterilaisen kirkon olo kansallisena kirkkona päättyi Neuvostoliiton miehitykseen. Nyt virolainen yhteiskunta kuitenkin odottaa, että pieni kirkko palvelee taas koko kansakuntaa.
– Olemme joutuneet etsimään identiteettiämme kansallisena kirkkona ja samalla vähemmistönä maallistuneessa maassa, Viilma sanoi.
Viilma tunnusti arkkipiispana aluksi miettineensä koko ajan jäsenmäärän vähenemistä ja pelänneensä, että hänen eläkkeelle jäädessään jäseniä ei enää ole.
– On kuitenkin luotettava Pyhään Henkeen ja siihen, että Jumalallakin on jotain roolia tässä tilastopelissä. Emme keskity enää jäsenmäärään vaan yhteiskunnan palvelemiseen. Helluntailaisuus kasvaa Virossa, mutta he eivät ota tätä vastuuta kansallisena kirkkona olemisesta. Eikä meidän pidä siitä luopua, Viilma totesi.
Skotlannin episkopaalinen kirkko palvelee kansaa
Pieni Skotlannin episkopaalinen kirkko perustettiin vasta 330 vuotta sitten. Sen arkkipiispan Mark Strangen mukaan kirkon olemassaolo on ollut tähän asti selviytymistä. Nyt se on noussut kansallisen kirkon asemaan.
– Se ei ole tapahtunut meidän toimestamme vaan yhteiskunnan. Yritämme siis palvella Skotlannin kansaa, emme niinkään keskittyä kirkon ongelmiin.
Skotlannin itsenäisyyspyrkimyksiä tiukasti tukeva Strange kertoo, että kirkkoa kutsutaan kaiken aikaa mukaan yhteiskuntaa rakentaviin tilanteisiin, joihin sillä ei aiemmin ollut asiaa. Samalla se joutuu koko ajan pohtimaan, mitä kansallisena kirkkona oleminen tarkoittaa.
Jäsenmääriä ei Strangekaan jouda miettimään.
– Jos miettisin numeroita, hyppäisin Forthin sillalta. Mutta en mieti, joten palvelen kansaa, Strange sanoi.
Lue myös
Kolumni: Näinä aikoina haasteemme on olla harmoniassa toistemme kanssa
***
Haluatko tutustua Kotimaa-lehteen?
Tilaa Kotimaan näytelehti ilmaiseksi täältä. Lähetämme PDF-lehden sähköpostiisi. Näytelehden tilaaminen ei edellytä jatkotilausta. Näytetilauksen voi tehdä vain kerran.
Antoisia lukuhetkiä!
Porvoon julistuksen juhlatapaamisessa pohdittiin, mikä on oikea tapa olla kansallinen kirkko